tietää kuinka asiat ovat toisinpäin. Suomessa jokaiselle lapselle heti koulunkäynnin aloitettuaan ruvetaan antamaan sitä pakollista Ruotsi-tietoa, että lapsi olisi otollinen myöhemmin pakkoruotsille. Suomalaiselle lapselle kyllä mikään ei jää tietämättä kun on kysymys Ruotsista.
Tämän vuoksi olikin mukava vilkaista Göteborgin kirjamessujen sivuilta kuinka asiat voisivat olla toisinpäin.
"Mitä tietävät ruotsalaiset nuoret naapurimaastaan Suomesta?
Lisääntyneen globalisaation ja eurooppalaistumisen myötä ovat pohjoismaismaat ajautuneet varjon peittoon nuorten tajunnassa. Sensijaan maat ja alueet kauempana Ruotsista ovat tulleet mielenkiintoisemmiksi. Koulussa kehitys on mennyt samaan suuntaan, tieto naapurimaistamme ei saa samaa asemaa kuin aikaisemmin. Uusi tutkimus Tilastollisesta keskustoimistosta osoittaa, että yli puolet ruotsalaisista yhdeksäsluokkalaisista ei ole koskaan käynyt Suomessa ja että heillä on suhteellisen huonot tiedot maan historiasta, politiikasta ja kulttuurielämästä. Samanaikaisesti on vilkasta yhteistyötä politiikan ja yrityselämän piirissä. EU:n laajentumisen seurauksena on lisääntynyt alueellinen yhteistyö unionin alueella ja virallisen pohjoismaisen yhteistyön asema on vahvistunut. Kysymys on jos tällä on jonkinlaista merkitystä tämän päivän nuoriin, tuleeko naapurimaat olemaan tärkeitä tulevaisuudessa?"
Jos yli puolet ruotsalaisista yhdeksäsluokkalaisista ei ole koskaan käynyt Suomessa niin siitä pitäisi vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä myöskin poliittisella tasolla Suomessa. Jos vielä suurimmalla osalla näistä yhdeksäsluokkalaisista jotka ovat käyneet Suomessa on jonkinlaiset siteet Suomeen sukulaisuuden muodossa niin tuskinpa yhtä enempää kymmenestä ilman näitä siteitä on käynyt Suomessa.
Peräänkuulutetaan vastavuoroisuutta tässäkin asiassa, että annetaan tietoa Ruotsista KOHTUUDELLA Suomessakin. Suomen valtion tehtävä ei ole aivopestä suomalaislapsia ruotsalaisten nöyristelyyn.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuntuu siltä, että Suomessa koko opetuslaitos on valjastettu muokkaamaan oppilaat ruotsinmielisyyteen.
Sama muokkaus jatkuu korkeimman koulutuksen tasolla. Avainalat, kuten tulevat toimittajat ja opettajat manipuloidaan hienovaraisesti ruotsinmielisiksi.
Siksi juuri porvaristossa ilmenee omituista halua pakkoruotsitukseen.
Kyseinen tendenssi kuuluu maamme tarkoin valittuun ruotsituspolitiikkaan.
Suomenruotsalaisuutta ilmenee miltei koko puoluekentässä. Olisiko tuo ihmekään, sillä onhan ruotsinkielisyys iskostettu syvälle Länsi- ja Etelä-Suomeen.
"Tuntuu siltä, että Suomessa koko opetuslaitos on valjastettu muokkaamaan oppilaat ruotsinmielisyyteen."
Paranoia eli vainoharhaisuus on vainotuksi tai syrjityksi tulemisen tunteena ilmenevä mielenterveyden häiriö. Lievimmät epäluuloisuutena ilmenevät harhaluuloisuuden muodot kuuluvat jokapäiväiseen elämään eivätkä vaadi sairaalahoitoa.
Vaikeammat, psykoosin asteiset vainoharhat sen sijaan aiheuttavat usein masennustiloja, kytkeytyvät todellisuuden vastaisiin kuvitelmiin tai johtavat vainoharhoista kärsivän vastatoimiin vainoajikseen tuntemiaan henkilöitä kohtaan.
Usein paranoiaan liittyy sairaalloinen mustasukkaisuus ja toisinaan siinä voidaan havaita selviä skitsofrenian piirteitä.