Tsaari Pietari Suuri v. 1721 ja pääsihteeri Josif Stalin v. 1940 palauttivat Venäjän yhteyteen Laatokan Karjalan, joka vuoteen 1617 oli itäiseen kulttuuripiiriin kuuluvaa Venäjän ruhtinaille uskollista ortodoksista aluetta, jolle protestanttinen ruotsalaisherruus oli aikoinaan suuri onnettomuus, samoin kuin Inkerinmaankin suomalaisugrilaisille ortodokseille. Ortodoksisuus on Suomen vanhin kristillisyyden muoto, onhan kristillinen sanastommekin lainattu idästä. Katolilainen kirkko varmisti otteensa vasta myöhemmin. Karjalaiset kokivat keskiajalla Novgorodin kulttuurisesti ja uskonnollisesti läheisemmäksi kuin Sveanmaan. Pähkinänsaaren rauhan raja kulki Kannaksen halki ja pysyi siellä paikoillaan liki 300 vuotta. Stolbovan pakkorauhan raja Laatokan koillispuolella sitä vastoin oli voimassa ainoastaan 1617-1721 ja Tarton rauhassa palautettuna 1920-1940. Kummallakaan kerralla se ei voinut kestää...
Venäjän keisarikunta kohotti 1809 Suomen kansakuntien joukkoon omaksi valtiokseen, ja Venäjä liitti tähän valtiokokonaisuuteen armollisesti myöskin Viipurin läänin, millä oli pahat seuraukset Pietarin turvallisuudelle, kun Suomesta tuli itsenäinen. Se oli jalomielinen lahja suurelta kansalta pienelle kansalle: Venäjä loi sekä Suomen että Suomen uudet rajat. Koko Suomen olemassaolo on Venäjän ansiota. Ilman Venäjää Suomi olisi vain joukko Ruotsin itäisiä läänejä, joissa tuskin enää edes suomea puhuttaisiin, mikäli Ruotsin valta olisi jatkunut vuoden 1809. Muistammehan, miten suomenkielisille kävi Ruotsissa 1800-luvulla ja 1900-luvun alusta. He joutuivat systemaattisen ruotsalaistamispolitiikan uhreiksi. Venäjän yhteydessä suomalainen kulttuuri kohosi sekä omintakeiselle kansalliselle että yleiseurooppalaiselle tasolle. Suomi ole milloinkaan kehittynyt yhtä paljon kuin 1809-1917. Sitä tulee muistaa erityisesti tänä Porvoon valtiopäivien 200-juhlavuotena. Suomen kiitollisuudenvelka Venäjälle on ikuinen huolimatta vuosien 1899-1944 valitettavasta huonosta kaudesta Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa (ja Venäjä ei suinkaan ollut yksin syypää siihen, että luottamus maidemme väliltä katosi puoleksi vuosisadaksi, pahoin seurauksin).
Venäjän keisarikunta kohotti 1809 Suomen kansakuntien joukkoon omaksi valtiokseen, ja Venäjä liitti tähän valtiokokonaisuuteen armollisesti myöskin Viipurin läänin, millä oli pahat seuraukset Pietarin turvallisuudelle, kun Suomesta tuli itsenäinen. Se oli jalomielinen lahja suurelta kansalta pienelle kansalle: Venäjä loi sekä Suomen että Suomen uudet rajat. Koko Suomen olemassaolo on Venäjän ansiota. Ilman Venäjää Suomi olisi vain joukko Ruotsin itäisiä läänejä, joissa tuskin enää edes suomea puhuttaisiin, mikäli Ruotsin valta olisi jatkunut vuoden 1809. Muistammehan, miten suomenkielisille kävi Ruotsissa 1800-luvulla ja 1900-luvun alusta. He joutuivat systemaattisen ruotsalaistamispolitiikan uhreiksi. Venäjän yhteydessä suomalainen kulttuuri kohosi sekä omintakeiselle kansalliselle että yleiseurooppalaiselle tasolle. Suomi ole milloinkaan kehittynyt yhtä paljon kuin 1809-1917. Sitä tulee muistaa erityisesti tänä Porvoon valtiopäivien 200-juhlavuotena. Suomen kiitollisuudenvelka Venäjälle on ikuinen huolimatta vuosien 1899-1944 valitettavasta huonosta kaudesta Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa (ja Venäjä ei suinkaan ollut yksin syypää siihen, että luottamus maidemme väliltä katosi puoleksi vuosisadaksi, pahoin seurauksin).
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mistä alkaen Laatokan Karjala kuului Venäjään? Ei kai se kuulunut Venäjään ajanlaskun alusta asti? Eihän silloin ollut vielä Venäjääkään. Eikö joskus 1400-luvulla ollut Novgorod? Moskova sitten kukisti sen ja alkoi hallitsemaan sen alueita.
Paremminkin voi sanoa että karjalaiset ovat olleet valtavan pitkiä aikoja itsenäisiä. Vasta tuhat vuotta sitten tulivat ulkopuoliset valloittajat. Mikäs oikeus heillä on perustella vanhoja alistamisiaan.
Eikö nykyaikana ole vallalla itsemääräämisoikeus? Emmekö me evakot voi vaatia tai ainakin toivoa omia maitamme takaisin valloittajilta?