Hei arvon keskutelijat.
Olen seurannut viimeaikoine sivuston nimeltä "Kuvalauta" toimintaa. Kuvalaudalla kaikki keskustelijat ovat anonyymejä, nimettömiä. Anonymiteetin suojelemana nuoriso onkin tehnyt jo kaikenlaista pahaa: ensin kouluammuskelu-uhkaus Jyväskylän kouluun ja nyt vielä tämä kameratolpan räjäytys - mitä he vielä keksivät? Lisäksi sivustolla on päivittäin keskustelua itsemurhan suunnittelemisesta mitä he kutsuvat ihannoiden sankaroitumiseksi.
Kuvalaudalla on myös huumeille oma palsta jossa keskustelee useita huumeidenkäyttäjiä joiden mukana varmasti myös alaikäisiä. Tällaiset keskustelukanavat lisäävät varmasti rikollisuutta ja voivat olla jopa kanava huumeiden leviämiselle.
Tiedättekö te vanhemmat todella mitä lapsenne tekevät internetissä? Tällaiset palvelut antavat lapsillemme vääränlaisia arvoja sekä liisävät varmasti pahoinvointia ja syrjäytymistä kouluyhteisöissä.
Suosittelen että te vanhemmat kannatte vastuun lapsenne internetin käytöstä ja valistatte heitä juuri tällaisista sivustoista - etenkin Kuvalaudasta!
Paitsi edellämainitsemien asioiden lisäksi, Kuvalaudalla esiintyy myös epäilyttävää eroottista materiaalia, joskus jopa sairasta.
Herätkää vanhemmat!
Kuvalauta - Nuorison tuho?
11
121
Vastaukset
- nimiörkki
muiden joukkoon opastamaan niitä netin ja keskustelun turmiollisuudesta, tuolta linkistä löytyy mm. palsta jossa keskutellaan kasvatuksesta jne. palstan nimi on Äidit ja isät, heitähän pyytelit heräilemään "Herätkää vanhemmat! "
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/23
PS. ainakin toinen niistä kouluampujista oli suomi24:n historiapalstan aktiivikäyttäjä, hänen kirjoituksiaan saattaa vieläkin löytyä ko.palstalta, tai ainakin vielä vähän aikaa sitten löytyi, mutta vain nimimerkillä.- vaikka kuinka monta
näillä palstoilla, politiikkaosiossakin.
- moderoitu suorastaan
vaikka kuinka monta kirjoitti:
näillä palstoilla, politiikkaosiossakin.
- hnmshgjmhgsk
Äläs äityli pelkää,kyllä viranomaiset noita sivuja seuraa..
kun ei ne jätä tätäkään rauhaan,heh..
Se on kuulkaas kyylät kaffitunti nyt ;)
Hopi hopi.. - netti on laaja
moderoitu suorastaan kirjoitti:
- haba,
Muistaakseni tehty ihan hk. hyökkäyksiä suomi24:sen modea kohtaan.
Tuo kameratolppavideo on katseltavissa muualtakin kuin kuvalaudasta.
Huumepalsta on tuollakin http://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/viewforum.php?f=1
Näitä törkypalstoja riittää ja ei siihen muu auta kuin vanhempien valvonta. - Lissu 16 v.
...
- iirolainen
nuoriso mennee sekkaisin..http://www.kuvalauta.fi/b/src/125483099584.png
- iiroilija
kepulisti kirjoitti:
pönttö hajoo
http://www.youtube.com/watch?v=hXP3pAWT22A- missä muuten arvojohtaja luurasi??????????????????????????????????????????
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607512Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232936- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671404- 1311153
- 77853
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52745