Ruotsinkielinen YLE kertoo, että RKP haluaa aivan uuden alin, LEX ÖSTERBOTTENIN:
"RKP:n piirihallitus ehdottaa, että säädettäisiin uusi laki Lex Österbotten, jonka mukaan kaikki Pohjanmaan kunnat sitoutuisivat "kielitakuuyhteistyöhön", eli pakkoruotsiin. RKP haluaa uuden lain, nimeltään Lex Österbotten, jollaiseksi siis tuota yhteistyötä kutsuttaisiin. Siinä kaikki pohjanmaan kunnat sopisivat kleskenään, varmistaisivat ja takaisivat, että ne tulevaisuudessa, huolimatta kuntarakenteista, säilyttäisivät yhdenvertaisen, ruotsin- ja suomenkielisen kuntapalvelun nyt kaksikielisissä kunnissa. Yksikielisille kunnille jätettäisiin mahdollisuus yksikieliseen palveluun. Piirihallitus toteaa, että kaikilla kunnallisilla asiolla on kieliulottuvuus."
RKp haluaa siis Lex pakkoruotsin. Sementoida ja asbestoida kaksikielisyyden mahdollisimman moniin kuntiin ja säilyttää 3 rkp-kuntaa aina yksikielisesti ruotsinkielisinä. Koska kuntauudistuksessa kuntia suurennetaan, saisi se siten kaksikielisyyden pakotettua yhä laajemmalla. Samalla tuo "lex pohjanmaa/lex pakkoruotsi" varmistaisi, että täysin ruotsinkieliset RKP-kunnat Närpiö, Larsmo ja Korsnäs säilyisivät kautta aikojen hamaan maailmanloppuun yksikielisinä.
Mutta onko Wideroos valmis kuolemaan tuon vuoksi? Entä Rurik Ahlberg? Siihen kysymykseen he saavat vastata ensi lauantaina.
"RKP:n piirihallitus ehdottaa, että säädettäisiin uusi laki Lex Österbotten, jonka mukaan kaikki Pohjanmaan kunnat sitoutuisivat "kielitakuuyhteistyöhön", eli pakkoruotsiin. RKP haluaa uuden lain, nimeltään Lex Österbotten, jollaiseksi siis tuota yhteistyötä kutsuttaisiin. Siinä kaikki pohjanmaan kunnat sopisivat kleskenään, varmistaisivat ja takaisivat, että ne tulevaisuudessa, huolimatta kuntarakenteista, säilyttäisivät yhdenvertaisen, ruotsin- ja suomenkielisen kuntapalvelun nyt kaksikielisissä kunnissa. Yksikielisille kunnille jätettäisiin mahdollisuus yksikieliseen palveluun. Piirihallitus toteaa, että kaikilla kunnallisilla asiolla on kieliulottuvuus."
RKp haluaa siis Lex pakkoruotsin. Sementoida ja asbestoida kaksikielisyyden mahdollisimman moniin kuntiin ja säilyttää 3 rkp-kuntaa aina yksikielisesti ruotsinkielisinä. Koska kuntauudistuksessa kuntia suurennetaan, saisi se siten kaksikielisyyden pakotettua yhä laajemmalla. Samalla tuo "lex pohjanmaa/lex pakkoruotsi" varmistaisi, että täysin ruotsinkieliset RKP-kunnat Närpiö, Larsmo ja Korsnäs säilyisivät kautta aikojen hamaan maailmanloppuun yksikielisinä.
Mutta onko Wideroos valmis kuolemaan tuon vuoksi? Entä Rurik Ahlberg? Siihen kysymykseen he saavat vastata ensi lauantaina.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Miksi suomenkielinen YLE vaikenee?
Eikö sitä sido periaate, että sen pitää tiedottaa monipuoliesti myös suomenkielistä kansaa?
Mikael Jungner on ruotsinkielinen. Siksi.
Mikael Jungner EI ole ruotsinkielinen, hän ei edes puhu ruotsia.
Sukunimi Junger ei valitettavasti kuulosta suomalaiselta. Saanko arvata mikä on svekkon seuraava väite? Junger on saksalainen sukunimi? HAHAHAH svekko on tyhmä ennalta-arvattavissa oleva otus.
Jopa FST ja Vega joutuvat haastatteleman pääjohtajaa suomen kielellä.
Mikael Jungner:
"Itselläni on siinä määrin hyvä tämmönen passiivinen ruotsin kielen taito, että jos joku aseella uhaten vaatis, niin sanotaan puolen vuoden harjottelulla niin tämäkin haastattelu olisi vastattu ruotsiksi." - Jungner TV-nyttin haastattelussa 29.11.2007
HAHAHAHHAA!!!
Kuinka usein tälläistä tapahtuu ettei suomenkielisille kerrota näinkin tärkeistä suunnitelmista?
Joka tapauksessa lähetin uutisvinkin eteenpäin SUOMENKIELISEEN LEHDISTÖÖN joka varmasti tajuaa uutisarvon
.. ei sit vieläkään ole keksinyt itselles omaa nikkiä. Miten olis "Plagiaattori" ?
Noh never mind, senkun jatkat lapsellista lainaamista jos se on sinusta hauskaa, tuskin meidän kirjoitukset kuitenkaan sekaisin menevät.
Olitko se muuten sinä joka pari vuotta sitten rekkasit vanhan vakinikkini? Otapa se käyttöön!
Ankdam: Jopa FST ja Vega joutuvat haastatteleman pääjohtajaa (Jungner) suomen kielellä.
Ja kuitenkin sanotaan, että Suomi on kaksikielinen maa ja että ruotsia tarvitaan uralla etenemiseen. Kansalaisille annetaan todella ristiriitaisia viestejä.
Tietenkään ruotsinkielinen nimi ei merkitse, että henkilö olisi ruotsinkielinen. Tätähän varten oli aikanaan suuret nimenmuutoskampanjat ja juuri nimien suomentaminen oli alkusysäyksenä Suomalaisuuden Liitolle.
Nykyisin ainakin pääkaupunkiseudulla on aivan erilaisia ongelmia. Alueella on 100 000 henkilöä, joiden äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi. Osa heistä puhuu moitteetonta suomea ja osa pystyy hoitamaan asiansa suomeksi, mutta eivät kaikki. Pelkän nimen perusteella ei kielitaitoa pysty arvaamaan. Suomenruotsalaisia on vähemmän n. 70 000. Osalla on suomenkielinen nimi, ja he puolestaan puhuvat niin luontevaa suomea, ettei heitä arvaisi ruotsinkielisiksi.
Nykyisin voi varautua siihen, että Abdullah Dyarbakir tai Tatjana Petrova tokaisevat: "Viittiks puhuu suomee ku me ei tota enkkua nii hyvin osata,"
Jos olisit kysynyt että olinko se minä joka "kielikylvetin" sinut fyysisesti niin vastaus olisi voinut olla kyllä toisin kuin nyt esittämääsi kysymykseen
ps. mikä se sulta lainattu ja rekattu nikki oli?
ps2. sitten lopetan sulta lainailun kun alatte keskusteleen suomenruotsalaisille kiusallisista asioista;)
Vanha "Kielipoltiikkapalsta" on kuollut ja kuopattu samoin kuin sen nikit.
Ja mistähän "suomenruotsalaisille kiusallisista" asioista toivoisit minun keskustelevan? Minä olen tähän asti kommentoinut niitä aiheita jotka minua ovat kiinnostaneet, eivätkö niin tee kaikki muutkin täällä?
En minä ole huomannut täällä käsiteltävän mitään sen ihmeempiä "suomenruotsalaisille kiusallisia" asioita, Kiusallista täällä on pääsääntöisesti vain ne pöyristyttävät valheet ja puolitotuudet joita te netti fennot ja varsinkin henkinen johtajanne Tala täällä meistä sepittelette.
Niin ja erinomaisen kiusallista on niin ikään teidän kielisotureiden olematon suomen kielen taito ja muutenkin sekavat ja sekopäiset viestit, ne jotenkin vie pohjaa uskottavalta kielipoliittiselta vakaumukseltanne ja saa "asianne" vaikuttamaan vain yhteiskuntaan sopeutumattomien tarkkislaisten horinalta.
Ankdamilta kysyn ihan mielenkiinnon vuoksi, oletko Tapio Rautalapion sisko vai veli?
Minulla ei ole veljeä, ja jos olisi niin oletettavasti hän olisi ruotsinkielinen kuten minäkin.
TR on äidinkieleltään suomenkielinen kuten hän on itse monesti kertonut ja luulisi myös minun ruotsinkielisyyteni käyneen kirjoittelustani ilmi. Tapsan veli en myöskään voi olla koska olen koska olen nainen.
Yhteistä meillä on se että ollaan stadilaisia niin ja kaipa me ollaan myös jonkinlaisia aateveljiä ;-)
asialla fasismin puolesta.
Onkos tullut muuten "meidän RKP:läisten" jäsenmaksu maksettua, vai kuuluuko se luontaisetuna kirjoituspalkkioon?
Valitettavasti minulla ei ole ollut minkäänlaista kokemusta vanhasta kielipolitiikka palstasta. Legendoja olen kyllä kuullut mutten muuta. Sen mitä olen kuullut ja päätellyt niin siellä oli liian rankkaa kamaa suomenruotsalaisille jotka spämmäsivät sen siihen malliin että palsta suljettin. Kuullostaa ehkä uskomattomalta mutta nettifennoja tulee myös uusia:)
Mielenkiintoisia aloituksia tulee melkein päivittäin mihin sinä etkä muutkaan nettisvekot suostu vastaileen. Ovatko ne kiusallisia vai ettekö vain kykene keskustelemaan faktoista? Se että korjailet valheita ja virheelisiä väittämiä on mielestäni hienoa mutta välttelemällä toisia aiheita vedät itseltäsi maton jalkojesi alta.
Kukaan nettisveko ei muistaakseni ole uskaltanut vastata siihen että miksi suomenkielisten pitää opetella ruotsia sen takia että voisimme vaalia suomenruotsalaista kulttuuria ja perinteitä? Kun samaan aikaan RKP rahtaa suomenruotsalaisille alueille pakolaisia jotka sekoittavat suomenruotsalaisen kulttuurin ja perinteet. Ristiriitaista vai mitä? Lisäksi kun pakolaisia otetaan paikkaamaan työvoima pula joka johtuu osiltaan myös siitä että omat nuoret menevät ruotsiin töihin suomenkielen taidon puutteen vuoksi. Tai opiskelevat liikaa etteivät enään suostu hantti hommiin joihin pakolaiset suostuvat.
Entäpä tuo väittämä; "Ruotsin kieli tulee kuulemma nähdä osana suomalaisten pohjoismaista identiteettiä. Arvelujeni mukaan moni asiaa miettinyt suomenkielinen ihmettelee tuollaista väitettä. Ei kai kukaan Ruotsissa tai Norjassa väitä, että suomen kieli kuuluu heidän pohjoismaiseen identiteettiinsä, vaikka maat muuten luetaankin kaikki ns. Pohjoismaihin kuuluviksi."
Kuullostaa hassulta mutta miksei muille pohjoismaalaisille pakko opeteta suomenkieltä pohjoismaisen yhteenkuuluvuuden vuoksi?
Minä hoidan aina maksuni ja laskuni ajallaan. Entä sitten?
Kuis itse, oletko sinä niitä SuoLin maksavia jäseniä? Eikös kannattaisi avoimesti tunnustaa uskonsa ja tukea myös rahallisesti sitä mihin uskoo, niin minä ainakin teen.
Jäi epäselväksi miten tuo liittyi pakkoruotsiin. Kuten sekin miten pienei puolue olisi monopolisoinut kolulutus- ja sivistyspolitiikan niin että se voisi sanella muille mitä kouluissa opiskellaan.
Hiukan perusteluja siis kaivataan - edelleen. Kuten on kaivattu koko nettifennojen kymmenvuotisen virtuaalikielisodan nettitulikeskityksen aikana. Edes hiukan. Edes kerran. Vaikka Talan 8. "aivan varmasti viimeisen" puheenjohtajakauden kunniattomuuden juhlistamiseksi.
sormia vain napsautetaan
http://yle.fi/alueet/pohjanmaa/2009/10/pohjanmaan_rkp_vaatii_kielitakuuta_1064428.html
tutustua ja tehdä kustannuslaskelma kaksikielisyyden kuluista ennen hullujen papereiden allekirjoitusta.
Rasisminvastainen julistus = kaaoksen ajaminen ja maahamme niin henkisesti kuin taloudellisesti sekä ko. kaaoksen ajamisen suojelu.
Uusikielilaki= kaaoksen ajaminen maahamme niin henkisesti kuin taloudellisesti sekä ko. kaaoksen ajamisen suojelu.
Laki svenska finlands folktinget- nimisestä järjestöstä = kaaoksen onnistumisen valvonta ja rahastus.
RKP = kaaoksen toteuttaminen ja edistäminen.
Svenska nu. = kaaoksen edistäminen.
Magma = kaaoksen edistäminen ja masinointi.
Suomenkielinen suomalainen = kaaoksen vapaaehtoinen maksaja eli typerys.
Eiköhän yksi "pakollinen" kieli riittäisi?