Eräänlainen käännekohta

oli kun huomasin että kykenen itkemään :), ennen luulin, että en pysty itkemään tai näyttämään tunteitani ainakaan itkemällä, mutta eräs päivä ukkini soitti minulle ja kyseli kuulumisia, puhelun lopuksi sanoi että soittele sinäkin minulle. Puhelun jälkeen romahdin täysin ja aloin itkemään ja tajusin kuinka itsekäs, ajattelematon olin ollutkaan, vanha hän on ja varmaan yksinäinen vaikka mummi onkin elossa siinä vierellä, mutta erittäin ymmärrettävää on että haluaa olla yhteydessä lapsenlapsiin vielä kun voi. Hän on käynyt läpi keuhkosyövän ja sydärin ja vaikka mitä eläessään, on selvinnyt kaikesta. On ajatellut aina parastani ja pitänyt yhteyttä kun vertaa itseeni niin en niin usein kummiskaan. Hän on yksi elämäni sankareista kuitenkin ja itseasiassa aion käydä ukin luona heti viikonloppuna, muu saa jäädä.