Suomalaiset verenhimoisia murhaajia!

Sisällissodassa rauhallisista suomalaisista tuli verenhimoisia murhaajia, kirjoittaa HS:n Onlinen-sivustot tänään torstaina.

Juha Siltalan uusi kirja Sisällissodan psykohistoria pohtii, mikä äkisti muutti rauhantahtoiset suomalaiset verenhimoisesti taisteleviksi puna- ja valkokaartilaisiksi sisällissodassa vuonna 1918.

Siltala vyöryttää läpi koko kirjan hätkähdyttävän väkivaltaista aineistoa. Punaiset perustelivat vallankumousta valtalain kaatumisen ja eduskuntavaalitappion jälkeen verenimijäporvareilla ja lahtareilla, jotka nylkivät työläisiä, ottivat leivän suusta sekä jättivät nääntymään nälkään ja tauteihin.

Porvarilehdistö kuvasi punaisten tekemiä murhia värikylläisesti, ehkä liioitellen. Kaksikin kirkkoherraa oli uutisten mukaan ristiinnaulittu alttariin. Kieli oli leikattu irti ja ruumis raadeltu leuasta sukupuolielimiin ja haavoihin oli siroteltu suolaa. Viereen oli verellä kirjoitettu: "Auttakoon Jumalanne".

Valkoisten mielikuvissa punaiset eivät olleet vihollisia vaan epäihmisiä, saastunutta lihaa, joka oli järkkymättä leikattava pois, jottei koko yhteiskuntaruumis tuhoutuisi. Siten perusteltiin terroria, teloituksia ja kovien rangaistusten välttämättömyyttä.

- Punaisia suojeluskuntalaisten teloitusryhmän edessä vuonna 1918.

Helsingin Sanomat:

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Sisällissodassa rauhallisista suomalaisista tuli verenhimoisia murhaajia/1135249872974
12201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jos lienee vain muutama jäljellä, niin ei niistä vaivaa kellenkään ole!
"Vanhurskaus kansakunnan kohottaa, vaan synti on kansakunnan häpeä!" Raamattu
"Yksi jumalaton turmelee paljon pyhää!" Raamattu

Äänestä

Onhan näityä selitelty, mutta harvemmin otettu esiin se näkökanta, että sisällissodissa murha on metodi.

Pienten ryhmien on helppo hallita väestöä pelolla ja terrorilla. Etukäteen tiedetään kylän vallanpitäjät (henkiset ja fyysiset, taloudelliset, ideologiset) ja otetaan pää pois. Loppulauma on hiljaa.

Sama koski molempia puolia. Punaiset juurivat ideologisista syistä. Ei pelkkä katkeruus ollut motiivi. Ja kun Hans Kalm eteni keväällä Kuhmoisten pirujensa kanssa kohti kaakkoa, hänen ei tarvinnut juuri vahteja jättää vaikka taakse jäi paljonkin punaisia alueita. Hiljaista oli kuin Keravan kirjastossa.

valkoinen terrori pyrki juurimaan punaisuuden kuin ruton: kyse oli tavallaan "etnisestä puhdistuksesta", vrt. Bosnia.

Miten Siltala suhtautuu psykopaattiseen sodankäyntiin menetelmänä sinänsä?

Äänestä
  • Kansainvälinen oikeus on jo viime vuosisadan alusta tuominnut Kalmin kaltaiset psykopaatit: Ei ainoastaan Bosniassa, vaan myös toisen maailmansodan jälkeen tuomittiin ja hirtettiin satoja sotarikollisia.

    Äänestä

  • sotarikossyyttäjä: kirjoitti:

    Kansainvälinen oikeus on jo viime vuosisadan alusta tuominnut Kalmin kaltaiset psykopaatit: Ei ainoastaan Bosniassa, vaan myös toisen maailmansodan jälkeen tuomittiin ja hirtettiin satoja sotarikollisia.

    Sehän tuhottuja, miljoonia ja miljoonia, varmaan lohduttaakin, että muutamaa paviaania rangaistaan.

    Miten löytää tilanne, jossa pyöveliä ja syyttäjää ei tarvita?

    Äänestä

  • sotarikossyyttäjä: kirjoitti:

    Kansainvälinen oikeus on jo viime vuosisadan alusta tuominnut Kalmin kaltaiset psykopaatit: Ei ainoastaan Bosniassa, vaan myös toisen maailmansodan jälkeen tuomittiin ja hirtettiin satoja sotarikollisia.

    Toisen maailmansodan jälken tuomittiin poliittisissa oikeudenkäynneissä vain toinen osapuoli. Esimerkiksi sodan aloittanut NL joukkoteurastajineen julistettiin sankareiksi.

    Äänestä

  • Oikeuden Miekka kirjoitti:

    --- kertoo, että natsit olivatkin syyttömiä sodan aloittamiseen.

    No, sittenhän ne pitäisi armah..., rehabilitoida ja julistaa sankareiksi!

    Vedä muuten perseet olalle ja painu takaisin sinne viemäriisi muiden
    elukoiden sekaan!

    Äänestä

  • jahtaaja, kirjoitti:

    että sodan aloittivat NL ja Saksa yhdessä. Vain saksalaisia rangaistiin.

    Kiitokset taas stallarille vahvasta typeryyden osoituksesta.

    Äänestä

  • Oikeuden Miekka kirjoitti:

    että sodan aloittivat NL ja Saksa yhdessä. Vain saksalaisia rangaistiin.

    Kiitokset taas stallarille vahvasta typeryyden osoituksesta.

    Kaikki neljä ovat 1930-luvun aikaisella toiminnallaan syypäitä toisen maailmansodan alkamiseen. Ja Puola myös...

    Äänestä

  • sotarikossyyttäjä: kirjoitti:

    Kansainvälinen oikeus on jo viime vuosisadan alusta tuominnut Kalmin kaltaiset psykopaatit: Ei ainoastaan Bosniassa, vaan myös toisen maailmansodan jälkeen tuomittiin ja hirtettiin satoja sotarikollisia.

    Kommunistit ja osa muuta vasemmistoa aloittivat laittoman politrukkien ja kansankiihottajien
    lietsoman kapinan, kun eivät kestäneet häviötä rehellisissä ja demokraattisissa vaaleissa lokakuussa 1917. Sitten vuoden 1918 sisällissodan tappiostaan lähtien he ovat räksyttäneet harmiaan tuosta hävitystä punakapinasta, vain sen takia että kapinallisia ei alettu heti kapinan jälkeen kohdella silkkihansikkain.

    Pitäisi aikuisten ihmisten tajuta, että kun ryhdytään aseelliseen kapinaan demokraattisesti valittua
    hallitusta vastaan ja aletaan pystyttää väkivaltaista punaista terrorikoneistoa tavoitteena kommunistidiktatuuri, sillä on seurauksensa. Voittaneiden valkoisten suurin rikos kommunistien mielestä on ilmeisesti itsenäinen Suomi, demokratia, jossa työläistenkin oli paljon parempi elää kuin yhdessäkään kommunistidiktatuurissa.

    Äänestä

  • Pitäisi aikuisten ihmisten tajuta kirjoitti:

    ..jakoi peppuaan mustiaisille punaisella torilla ennen kuin isäsi syntyi, ja se isäsi meni myös punaiselle torille ja siitä synnyit sitten sinä mustiaisen äpäränä.

    Äänestä

  • sukututkija. kirjoitti:

    ..jakoi peppuaan mustiaisille punaisella torilla ennen kuin isäsi syntyi, ja se isäsi meni myös punaiselle torille ja siitä synnyit sitten sinä mustiaisen äpäränä.

    keskustelutaidosta.

    Onko jollain jotain epäselvää tästä asiasta?

    Voiko äärivasemmalla olla yhtään täysijärkistä?

    Äänestä

  • Pitäisi aikuisten ihmisten tajuta kirjoitti:

    Kommunistit ja osa muuta vasemmistoa aloittivat laittoman politrukkien ja kansankiihottajien
    lietsoman kapinan, kun eivät kestäneet häviötä rehellisissä ja demokraattisissa vaaleissa lokakuussa 1917. Sitten vuoden 1918 sisällissodan tappiostaan lähtien he ovat räksyttäneet harmiaan tuosta hävitystä punakapinasta, vain sen takia että kapinallisia ei alettu heti kapinan jälkeen kohdella silkkihansikkain.

    Pitäisi aikuisten ihmisten tajuta, että kun ryhdytään aseelliseen kapinaan demokraattisesti valittua
    hallitusta vastaan ja aletaan pystyttää väkivaltaista punaista terrorikoneistoa tavoitteena kommunistidiktatuuri, sillä on seurauksensa. Voittaneiden valkoisten suurin rikos kommunistien mielestä on ilmeisesti itsenäinen Suomi, demokratia, jossa työläistenkin oli paljon parempi elää kuin yhdessäkään kommunistidiktatuurissa.

    tilalle vaihdettaisiin valkoinen ja Lapuan Liike ,niin sopisi kuvaamaan 30-luvun tilannetta sanasta sanaan. Milloinkahan molemmat äärilaidat ymmärtävät ettei teitä kumpaakaan ole koskaan Suomessa suuremmin kaivattu.

    ”Pitäisi aikuisten ihmisten tajuta, että kun ryhdytään aseelliseen kapinaan demokraattisesti valittua
    hallitusta vastaan ja aletaan pystyttää väkivaltaista punaista terrorikoneistoa tavoitteena kommunistidiktatuuri, sillä on seurauksensa. Voittaneiden valkoisten suurin rikos kommunistien mielestä on ilmeisesti itsenäinen Suomi, demokratia, jossa työläistenkin oli paljon parempi elää kuin yhdessäkään kommunistidiktatuurissa.”

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kansanvaltuutettu kirjoitti:

Sisällissodassa rauhallisista suomalaisista tuli verenhimoisia murhaajia, kirjoittaa HS:n Onlinen-sivustot tänään torstaina.

Juha Siltalan uusi kirja Sisällissodan psykohistoria pohtii, mikä äkisti muutti rauhantahtoiset suomalaiset verenhimoisesti taisteleviksi puna- ja valkokaartilaisiksi sisällissodassa vuonna 1918.

Siltala vyöryttää läpi koko kirjan hätkähdyttävän väkivaltaista aineistoa. Punaiset perustelivat vallankumousta valtalain kaatumisen ja eduskuntavaalitappion jälkeen verenimijäporvareilla ja lahtareilla, jotka nylkivät työläisiä, ottivat leivän suusta sekä jättivät nääntymään nälkään ja tauteihin.

Porvarilehdistö kuvasi punaisten tekemiä murhia värikylläisesti, ehkä liioitellen. Kaksikin kirkkoherraa oli uutisten mukaan ristiinnaulittu alttariin. Kieli oli leikattu irti ja ruumis raadeltu leuasta sukupuolielimiin ja haavoihin oli siroteltu suolaa. Viereen oli verellä kirjoitettu: "Auttakoon Jumalanne".

Valkoisten mielikuvissa punaiset eivät olleet vihollisia vaan epäihmisiä, saastunutta lihaa, joka oli järkkymättä leikattava pois, jottei koko yhteiskuntaruumis tuhoutuisi. Siten perusteltiin terroria, teloituksia ja kovien rangaistusten välttämättömyyttä.

- Punaisia suojeluskuntalaisten teloitusryhmän edessä vuonna 1918.

Helsingin Sanomat:

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Sisällissodassa rauhallisista suomalaisista tuli verenhimoisia murhaajia/1135249872974

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu