Käytin 2 kk yhtä bentzoa iltaisin saadakseni unta. Annoskoko oli maltillinen ja tosiaan noin kahta viimeistä viikkoa lukuun ottamatta vain iltaisin. Kaksi viimestä viikkoa otin joskus jopa aamulla päiväannoksen kuitenkin pysyessä kohtuudessa. Lopetin käytön yhtäkkiä. Nyt on menossa neljäs viekkaripäivä. Olen käyttänyt koko tämän ajan myös Mirtazapinia 15 mg illalla uneen ja mielialaan. Voisiko Mirtazapin viivästyttää viekkareiden loppumista? Vuosi sitten minulla sama bentzo käytössä puoli vuotta ja isoimmilla annoksilla loppuaikana. Silloin lopetin käytön ja kuin seinään, tosin myös Mirtazapinin. Viekkarit kestivät Pääsiäisen päivät. Ihmettelen, kuinka kauan pitää vielä kestää? Mikä olisi ennusmerkki niiden loppumisesta. Nämä ovat olleet minun kaksi ainutta lääkevieroitusoireitani.
Viekkarit
Miksei lopu?
3262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Bentsodiatsepiinien käyttöä ei tulisi koskaan katkaista yhtäkkiä, sillä se voi vaarallista. Normaali vieroitusvauhti on 10-20% vähennys 2-4 viikon välein.
Viekkarit kestävät 1-4 viikkoa ja pitkällä käytöllä pahimmillaan jopa 2kk. Kannattaa kysellä näistä asioista pähdelinkin saunassa. Siellä porukka tietää näistä asioista todella paljon ja osaavat kertoa omia kokemuksiaan. Ei kannata pelästyä tätä päihdelinkki nimitystä foorumille, sillä siellä on paljon meitä ihan tavallisia ihmisiä, joilla on syntynyt riippuvuus reseptilääkkeeseen. Ilmiö on todella yleinen ja hyvin vaiettu suuren häpeän tunteen vuoksi, mutta totuus on, että riippuvaiseksi tulo on täysin inhimillinen tapahtuma, vaikka ei käyttäisi lääkkeitä ikinä päihtymistarkoituksessa. Kuka vain voi jäädä koukkuun mihin vain lääkkeeseen ja siksi aiheesta kannattaakin puhua täysin avoimesti, eikä kannata pelätä narkkarin leimaa. Itse toivon, että aiheesta uskallettaisiin jo puhua laajemminkin, mutta jotenkin se on edelleen tabu.
Mun historiaan kuuluu todella paha lääkeriippuvuus niin bentsoista, kuin kipulääkkeestäkin ja olen yrittänyt aikanaan tuoda aihetta julki kannustaakseni ihmisiä kertomaan näistä ongelmista, mutta vain harvat uskaltavat niistä vieläkään puhua. Älä siis arkaile tutustua päihdelinkin foorumin tarjontaan, vaikka siellä on aika rajuakin juttua ihan huumeidenkin käytöstä. Pitää muistaa, et sairautena riippuvuus on aina sama, oli sitten kyse lääkkeistä, tupakasta, huumeista tai alkoholista. Kaikissa on omat hankaluutensa, mut kaikista voi selvitä. Itse olen ollut nyt kuivilla yli 2.5v ja olen siitä todella onnellinen. Vuosia taistelin kovassa lääkekoukussa, mutta lopulta selätin sen, vaikka toivo olikin jo lähes menetetty. Tärkeintä on muistaa, et kyllä ne viekkarit ajallaan loppuu ja vaikka ne kestäis tuon kuukaudenkin niin aktiivisena ne kestää vain viikon tai kaks. Hankalimpia ovat vain ekat päivät ja joka päivä alkaa helpottamaan enemmän ja enemmän, kunnes kaikki oireet vain katoavat. Mikään ei kestä ikuisesti. :)
Niin se päihdelinkin osoite on: http://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/viewforum.php?f=1