Mitä Jeesus juuri nyt tekee ?

Mitäs tämmöinen adventtikirkon oppi ...

### Sirkka-Iita 17.8.2007 00:13
Kyllä näin on!
Sununtai on ihmiskäsky, joka on ujutettu Jumalan käskyihin.
Se on tehnyt halkeaman ...
###
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4725426/25085940
. . .
Kyllä! Näin ajattelen edelleenkin:
Sirkka-Iita 9.11.2009 22:18
Kyllä näin on!
Sununtai on ihmiskäsky, joka on ujutettu Jumalan käskyihin.

Se on tehnyt halkeaman

Onhan Israel tullut toisen kerran, syntynyt uudelleen. Noussut kolmantena päivänä ylös, komannella vuosituhannella. ( Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. )

Adventtikirkko on nostanut yhden käskyn ylitse muiden! He eivät ymmärrä sapatin todellista merkitystä.

No on siellä jotain hyvääkin, mutta sapattioppi on aivan karmeaa! Sapatin pyhittämisestä tehdään Jumalan sinetti ja sunnuntain pyhittäminen olisi pedon merkki. Sapatista tehdään pelastuskysymys ja välillä tuntuu, että Jeesuskin jää sapatin jalkoihin pyörimään adventistien julistuksessa. Kun sapatista tehdään näin tärkeä on vaarana, että se tulee joillekkin jopa esteeksi päästä Jeesuksen syliin......

Sapatin pitäminen omaksuttiin adventismissa vuonna 1846 seitsemännen päivän baptisti Joseph Batesin (1792-1872) sekä EGW:n saaman hurmosnäyn vaikutuksesta. Sapatin pitämisen tärkeys ja sapatin asema pelastumiseen yhteydessä olevana eskatologisena "Jumalan sinettinä" on myös selkeä adventismin oppi. Sunnuntain pitäminen tulee olemaan "pedon merkki" ja sapatin pitäminen "kuuliaisuuden koe" ns. lopunajan koetuksessa, jossa EGW:n mukaan kiistakysymys tulee olemaan sapatin ja sunnuntain välinen (= säädetään laki, joka vaatii kuolemanrangaistuksen uhalla viettämään sunnuntaita, ja ne jotka jatkavat sunnuntain pitämistä ottavat silloin pedon merkin ja vain sapatin pitäjät pelastuvat):

…"[T]he divine institution of the Sabbath is to be restored… The delivering of this message will precipitate a conflict that will involve the whole world. The central issue will be obedience to God's law and the observance of the Sabbath.…Those who reject it will eventually receive the mark of the beast” (SDA’s Believe s. 262–63).

Liikkeen perustajahahmoihin kuuluva Ellen G. White opetti sapatin olevan rajaviiva "tosiuskovien" ja ei-uskovien välillä. EGW väitti Jumalan ilmoittaneen sen hänelle näyssä. Sapatin "valon" hylkääjä ei voi olla pelastettu, joten sapattiin suhtautuminen selkeästi ratkaisee ihmisen iankaikkisen kohtalon adventismin mukaan.

Kuullostaa aikas karmealta vai mitä!

"Herran sanansaattaja" Ellen G White: käytännössä erehtymätön auktoriteetti
Liikkeen tärkein uskonnollinen, opillinen auktoriteetti ja vaikuttaja on ehdottomasti Ellen G. White (kuoli v. 1915). Hän näki (todennäköisesti eräästä vammautumisesta aiheutuneen epilepsian vaikutuksesta) 2000 näkyä ja enkeli-ilmestystä ja "profeetallista unta" ja häntä pidetään Ilmestyskirjaan perustuvaa ilmaisua käyttäen "profetian henkenä" ja arvovaltaisena "Herran sanansaattajana". Ellen G White piti kirjoituksiaan jumalallisesti inspiroituina ja käytännössä adventismissa tulkitaan Raamattua EGW:n kautta hyvin pitkällemenevästi. EGW sai sellaisenkin näyn juuri adventismin alkuvaiheessa, että "armon ovi" on suljettu "adventtivalon" torjuneelta kristikunnalta eikä kukaan voinut enää pelastua 22.10.1844 jälkeen (1SM, s. 63).
EGW:n kirjat ovat sitä paitsi keskenään ristiriidassa (sen lisäksi, että lukuisissa kohdissa hänen opetuksensa ovat ristiriidassa Raamatun kanssa) ja niiden yhteen sovittelu on oma taiteenlajinsa. Hänen kirjojaan korjailtiin ja niistä poistettiin hänen lukuisia virheitään (Review, 19.11.1992, p. 8,9). Sitä paitsi esim. vuonna 1992 USA:n adventistien lehdessä Adventist Review (4.6.1992, kansi sekä sivut 3, 9) kirjoitettiin selvästi, että Ellen G. White oli innoitettu profeetta, jonka palvelutehtävää verrattiin Mooseksen, Jeremiaan, Johannes Kastajan sekä itsensä Jeesuksen "palvelutehtävään". EGW on siten - nykyäänkin - korotettu erittäin korkeaksi "paavimaiseksi" auktoriteetiksi, jolla on jumalalliset valtuudet. Tällainen korottaminen kielii perinteisen adventismin teologisesta vararikosta: heidän täytyy entistä tiukemmin tarrautua Ellen G. Whiteen ja korottaa hänen auktoriteettiaan perustellakseen raamatunselitysopillisesti kestämätöntä oppikokonaisuuttaan ja oman liikkeensä olemassaolon tarkoitusta ja vaientaakseen kritiikkiä.

Kovinkaan mieluusti adventistit eivät kerro sitä, että EGW teki useita vääriä ennustuksia; historian kulku eteni toisin kuin hänen profetioissaan. Esimerkkejä vääristä ennustuksista:

1.Turkin kansakunta loppuu 11. 8.1840 - Suuri Taistelu s.318-319, Alfa ja Omega, osa 7, s.290-292
2.(Ilmestyskirjan) seitsemän viimeistä vitsausta vuodatettaisiin vuonna 1850 -Early Writings, s. 58,64
3.ihmiset, jotka osallistuivat 27.5.1856 leirikokoukseen olisivat yhä elossa Jeesuksen tullessa maan päälle - 1T, s. 131-132
4.ennustus USA:n sisällissodasta 1860-luvulta: Englanti valloittaa Yhdysvallat sisällissodan aikana - 1T, s. 258-259
5.ennustus, että vanhaa Jerusalemia ei koskaan rakennettaisi - Early Writings, s. 75
6.enkelit tulisivat tuhoamaan San Franciscon - 9T, s. 93
7.EGW ennusti kuuluvansa niihin Ilmestyskirjan 144 000:een valittuun ja olevansa elossa, kun Kristus tulee takaisin - Early Writings, s.19, 40; Great Controversy, s. 649
EGW:n kirjoitukset eivät adventismissa ole mitä tahansa "teologista pohdintaa" tai yksittäisen ihmisen tulkintaa, johon voisi suhtautua miten hyväksi näkee, vaan:
"Siinä mitä olen kirjoittanut on yksi luotettava totuuden ketju, ilman yhtäkään harhaoppista lausetta.” ― Ellen G. White, Letter 329A, 1905. Yllä oleva EGW:n lausunto on jopa enemmän, kuin Rooman paavin erehtymättömyys katolisen kirkon dogman mukaan! Ellen G White kuvasi saamiaan (jumalallisia) valtuuksia kuin jonain adventismin korkeimpana "paavimaisena" opetusvirkana kehittää adventismin oppeja ja määrittää totuus sanomalla näin:
"Jumalan voima tuli ylleni, ja kykenin selvästi määrittelemään, mikä on totuutta ja mikä on erhettä. Minut vietiin näkyyn, ja minulle annettiin selityksiä ... korjaamaan päällisin puolin uskottavilta vaikuttavia erheitä ja täsmentämään totuutta." - 3SM, s. 31-32).
Ei voida erottaa toisistaan Ellen G Whiten kirjoituksia ja adventismia, ne ovat erottamattomasti yhteydessä toisiinsa. Käytännön tasolla - vaikkei virallisena julkilausuttuna oppina - EGW:een suhtaudutaan erehtymättömänä Raamatun selittäjänä: "EGW on puhunut, asia on ratkaistu"- hengessä (vrt. Rooman paavin erehtymättömyys kun paavi määrittelee oppia ja moraalia. Paavin osalta katolisella kirkolla sentään on avoimesti ja reilusti julkilausuttu oppi paavin erehtymättömyydestä - ja se erehtymättömyys sitä paitsi koskee vain tiettyjä tilanteita, eikä kaikkea, mitä paavi sanoo tai tekee - kun taas adventismissa kierrellään ja kaarrellaan EGW:n auktoriteetin ja "inspiraation" ympärillä).

Epilepsia Ellen G. Whiten hurmosnäkyjen alkuperänä on saanut moderneissa tutkimuksissa vahvistusta, minkä lisäksi jo hänen aikanaan hänen omat lääkärinsä diagnostisoivat hänen tilansa hysteriaksi ja katalepsiaksi (jäykkyystila, jonka aikana ihminen näkee harhoja ja lähes lakkaa hengittämästä. Kyseiset sairaustilat ovat naisilla tyypillisempiä ja aiheutuvat päävammoista. Keski-iän myötä tila hellittää ja niinpä EGW:n näkemät näyt alkoivatkin vähetä keski-iässä kunnes loppuivat kokonaan). Sairauden lisäksi on merkillepantavaa, miten EGW:n hurmoksellinen toiminta muistuttaa juuri sitä spiritismiä, mitä EGW vastusti kirjoituksissaan. Hänellä oli 26 vuotta mukanaan "uskollinen enkeliopas".

EGW:llä on kirjoitus, jonka mukaan EGW:n huoneessa oli "legioonittain pahoja henkiä" - Manuscript 25, 1910. Unissaan Ellen G White oli yhteydessä kuolleeseen James-mieheensä ja teki "liiton" hänen kanssaan sekä sai neuvoja kuolleelta mieheltään. Lisäksi EGW koki spiritismissäkin tyypillisiä kokemuksia, joissa sielu irtoaa ruumiista eli astraaliprojektioita - Life Sketches, s. 319. Niinpä on paradoksaalista, että EGW ja adventistit jyrkästi vastustavat käsityksiä sielun kuolemattomuudesta ja tietoisen elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen. EGW:n oma käytäntö kertoo täysin toisenlaisesta suhtautumisesta sieluun ja kuolemaan, ikään kuin virallisen opillisen julkisivun takana. Adventismia voi perustellusti pitää suurimpana uskonnollisena liikkeenä, jonka synty liittyy oleellisesti sen keskeisen pioneerin sairauteen ja siitä sairaudesta aiheutuneisiin harhanäkyihin

Jeesuksen luut roikkuvat jonkun museon seinällä.

Historian suurin kasvojenpelastusoperaatio evankeliumin kustannuksella: tutkiva tuomio
Useimmat milleristit palasivat takaisin entisiin kirkkoihinsa, mutta eräs joukko piti periksi antamatta kiinni erheellisistä aikalaskelmista. He väittivät (Millerin itsensäkin torjumaa) päivämäärää 22.10.1844 oikeaksi, mutta että ko. päivän tulkinta oli vain ollut väärä. Tästä joukosta muodostui vähitellen seitsemännen päivän adventismin nimellä tunnettu maailmanlaajuinen liike. Adventismin synty on psykologisesti varsin hyvin ymmärrettävissä ja selitettävissä, vastaavanlaista on esiintynyt kirkkohistoriassa muulloinkin. Heidän piti saada itselleen selitettyä parhain päin erehdyksensä ja saada lohtua psykologisesti, että he olivat sittenkin lopulta oikeassa ja heidän vastustajansa väärässä. Samalla adventismin perustajat saivat emotionaalista tyydytystä uskoessaan olevansa ei ainoastaan oikeassa ja suorastaan Jumalan oma " lopun ajan jäännöskansa", vaan lisäksi myös heidän aggressionsa saivat täyttymyksen heidän selittäessään vastustajiensa jääneen pelastuksen ulkopuolelle. Tämäkin on ei mitenkään harvinainen psykologinen motiivi teologisissa tulkinnoissa: vastustajat demonisoidaan ja heidän oikeutensa pelastukseen kiistetään omien aggressiivisten tunteiden takia. Aivan samoin Luther aikoinaan näki katolisen kirkon piispat Ilmestyskirjan heinäsirkoissa ja itse paavin antikristuksena ja raivosi aggressiivisesti juutalaisia vastaan, kun juutalaiset eivät omaksuneetkaan hänen evankeelista uskoaan.
Tällä tavalla tuo pieni adventistinen ydinjoukko sai pelastettua kasvonsa: vain pieni tulkintavirhe oli tapahtunut ja nyt "Jumalan valo" loistaa juuri heille ja vain heille - muu kristikunta katsottiin tuossa adventismin alkuvaiheessa joutuneen "suljetun armonoven" taakse torjuessaan noiden adventistien "valon". Nämä adventistit kehittivät eriskummallisen ja uudenlaisen opin, että (Samuel S. Snown keksimään päivämäärään oppinsa kiinni nauliten) 22.10.1844 Kristus meni "taivaallisen pyhäkön pyhästä (etummaisesta osastosta) kaikkeinpyhimpään" ja "tutkiva tuomio" alkoi. Adventismin oppi-isät uskoivat, että taivaassa on Mooseksen kirjojen telttapyhäkön kaltainen kirjaimellinen temppeli/pyhäkkö kaksine osastoineen, joiden välissä olisi esirippu. Kristus olisi ollut 22.10.1844 asti siinä "pyhässä" (etummaisessa "osastossa") ja vasta sinä päivänä menneen "kaikkeinpyhimpään" niin sanotusti "puhdistamaan pyhäkköä" (uskovien) synneistä.

Mikään kristillinen kirkkokunta tai suuntaus - ei adventismia vanhempi eikä heitä uudempi - ole koskaan löytänyt Raamatusta sellaista oppia eikä hyväksynyt tätä adventismin luonteenomaisinta oppirakennelmaa eli ns. pyhäkköoppia (tutkivaa tuomiota). UT:ssa Heprealaiskirje on selkeässä ristiriidassa adventistisen pyhäkköopin kanssa: viimeiset päivät olivat tulleet jo Jeesuksen Kristuksen aikana, Kristus uhrasi itsensä aikojen lopulla kertakaikkisesti ja täydellisesti ja Kristus oli jo heti taivaaseen astumisensa jälkeen mennyt kaikkein pyhimpään Jumalan oikealle puolelle (Hepr.1:1-3; 8:1; 9:26), eikä taivaassa ole mitään kirjaimellista kopiota mooseslaisesta pyhäkköteltasta eri "osastoineen".

Eikä Kristuksen pappeus ole mitään mooseslaista Aaronin pappeutta, vaan Melkisedekin järjestyksen mukaista pappeutta, joka on parempaa kuin lakiin perustuva pappeus ja VT:n laki oli vain varjoa "tulevasta hyvästä", eikä sen varsinaista ilmentymää (Hepr.7-10 luvut). Uusi liitto ja Kristuksen ylimmäispapillinen palvelus ei ole Heprealaiskirjeen mukaan yksi yhteen kopio Aaronilaisesta pappeudesta adventismin oletuksen mukaisine erilaisine "vaiheineen", vaan erilaista, ikuista, parempaa sekä täydellistä. Kyseessä ei ole todellakaan vain yksi oppierikoisuus tai pieni harmiton tulkintaero, vaan kyseessä on syvällisesti koko pelastusoppiin vaikuttava teologinen rakennelma kun sitä tarkastellaan perusteellisesti. Eräs amerikkalainen teologi totesi tätä adventismin pyhäkköoppia "kirkkohistorian suurimmaksi kasvojen pelastusoperaatioksi".

Tutkiva tuomio-oppi merkitsee itse asiassa sitä, että vanhurskauttamisen perustana ei ole yksin Kristuksen sovituskuolema, vaan myös omat "uutterat ponnistukset" sekä ihmisen luonne, jonka ihmisen on pitänyt "luonteenkehitystyön" avulla tehdä tahrattomaksi. Ei ole harvassa kerrat, jolloin adventismin tärkein auktoriteetti Ellen G. White kirjoitti "luonteenkehitystyöstä" ja vaatimuksesta kehittää itselleen tahraton luonne. Ihminen ei voi olla ollenkaan varma selviämisestään tutkivalla tuomiolla, eikä tiedä koska oma vuoro tulee. Tutkivan tuomion päätyttyä maan päällä olevat joutuvat elämään ilman Välittäjää (Kristusta). Pelastumiseksi tutkivalla tuomiolla tarvitaan ihmisen ja Jumalan yhteisvaikutusta: omia uutteria ponnistuksia ja Jumalan armoa saavuttaakseen "tahrattomat vaatteet" (tämä oppirakennelma todellakin muistuttaa enemmän Trenton konsiilin mukaista katolisuutta kuin uskonpuhdistajien teologiaa). Uskovien synnit ovat adventismin pyhäkköopin mukaan jäljellä "taivaan pyhäkössä" ja sovitustyö ei ole vielä(kään) täydellinen eikä valmis, vaan taivaan oletetussa pyhäkössä Kristus tekee vielä "erikoisen sovitustyön", lopullisen sovituksen. Kristuksen ristinkuoleman kertakaikkisuus ja riittävyys, sovituksen tuleminen täydellisesti valmiiksi jo ristillä, on näin ollen selvästi kielletty EGW:n ja adventismin teologiassa. EGW:n mukaan Kristus vain "aloitti" ristillä työn, joka jatkuu vieläkin taivaan "pyhäkössä". Tämäkin "pyhäkköteologia" on silläkin tavalla sukua katoliselle teologialle, jossa Kristuksen uhraus jatkuu oikeastaan vieläkin, aina ehtoollisella, eikä ole vieläkään päättynyt.

http://www.argumentti.fi/adventismi/adventismi_tutkivatuomio_ellenwhite.php?id=40

Tässä on linkki edellisiin teksteihin.