jenkkejä .
Kertooko tuo siitä että jenkkien koulutus- ja tutkimusmaailma on noin yivoimainen, että se yksinään päihittää koko muun maailman mennen tullen ja palatessa.
Jostakinhan se kertoo, selittelemättä.
Kertooko tuo siitä että jenkkien koulutus- ja tutkimusmaailma on noin yivoimainen, että se yksinään päihittää koko muun maailman mennen tullen ja palatessa.
Jostakinhan se kertoo, selittelemättä.
Vastaukset 38
Vanhimmat
vaikka onkin varmaan pahempi kapitalisti kuin joku Obama.
Norjan Nobel-komitea on jakanut palkinnon viimeisen kymmenen vuoden aikana kolmesti Yhdysvaltain presidentille,tehdystä työstä sen ovat saaneet Jimmy Carter ja Al Gore,odotuksista Obama. Ranskan presidentti sen onnitteluviestisssän julki toi, hän toivoi valinnan vahvistavan myös Euroopan ja Yhdysvaltain yhteistä rauhantyötä. Ydinasevaltiohan se on Ranskakin. Noin ensivilkaisulla aamun porvarilehdet näyttävät pääkirjoituksissaan olevan Sargozyn kanssa samaa mieltä.
En tiedä Norjan Nobel-komitean nykyistä kokoonpanoa mutta takavuosina sillä oli sama pulma kuin Kiinan Kommunistisen Puolueen keskuskomitealla oli, ennen kokouksen alkua vanhat herrat joutuivat äänestämään ketkä paikallaolijoista ovat vielä hengissä.
Yhdysvalloissa on merkittävä etninen vähemmistö,joka kävelee kuten Ahtisaari, keinuen ja ikäänkuin oikealla kädellä pierua leyhyttäen. Kenties Nobel-komitea ajatteli tämän vuoden valinnallaan täydentävänsä viimevuotista,nyt kuvio on eheä.
Tämä ei ollut rasismia, tämä on varastettuun vitsiin perustuva huuli. Alkuperäinen vitsi ,tämä leyhyttäminen, on USA:n pääkanavilla esitetystä,hyvin suositusta sarjasta ja käsikirjoittaja on laittanut repliikin mustan pääosanesittäjän suuhun.
Norjan Nobel-komitean linjaan Obama sopii Putinia paremmin.Obama on kahden täysmittaisen sodan ylin johtaja,Irakiin ja Afganistaniin verraten venäläiset käyvät kahakoita. Toinenkin pulma on,jos rauhanpalkinnolla pitää palkita sotaa käyvän maan johtomies,niin kumpi Venäjällä palkittaisiin,Putin vai Medvedev? Jos rauhanpalkinto olisi mennyt Venäjälle niin sehän olisi ollut kannanotto jomman kumman puolesta. Kuten tunnettua, Norjan komiteahan on pyrkinyt välttämään kannanottoja palkintoa jakaessaan!!
Järkyttävin lukemani kannanotto palkintoon on tässä avauksessa. Se on juuri tuo Putin-kommentti ja suomalaisten kommunistien suhde Putiniin.
Alma Median Juha Ståhle kertoo käynnistään Pietarissa ja Moskovassa,Moskovassa hän tapasi moskovalaisen sosialidemokraatin Sergei Mironovin. Mironov on Venäjän demaripuolueen puheenjohtaja,liittoneuvoston puhemies ja siten Venäjän protokollassa kolmas mies pietarilaisten Putinin ja Medvedevin jälkeen.
Mironov sanoo olevansa työmiehen ja markkinatalouden puolella markkinayhteiskuntaa vastaan. Putinilaiset hän karsinoi työnantajan leiriin.
Tähän kiteytyy tämän palstan ongelma,meidän porvarimme puhuvat yhä Neuvostoliitoon aikaisin käsittein,aika on ajanut heistä ohi. Tai ei välttämättä ohi,monen kirjoittajista voi päätellä olevan iältään nuori tai enintään nelikymppinen. Heidän tapauksessaan lienee kyse nukutuista koulutunneista ja vajaasta kotikasvatuksesta, tämän saamme kun lukeminen korvataan televisiolla ja tietokonepeleillä.
Jos Venäjän kolmosmies Mironov sanoo Venäjän olevan markkinatalousmaa ja putinilaisten edustavan heidän yhteiskunnassaan ikäänkuin työnantapuolta - mikä pitänee paikkansakin - niin miksihän minun kommunistina pitäisi tuntea sympatiaa putinia kohtaan?
Pitäisikö teidän porvareiden päivittää tietonne ja aivonne tämän päivän tasolle,nin tehden ajatuksenne eivät vaikuttaisi lapsen ajatuksilta.
"En tiedä Norjan Nobel-komitean nykyistä kokoonpanoa "
Sinun mielipiteesi ei vaikuta mihinkään
Älähän ny sinä onneton pikku porvarinäpärä sekaannu aikuisten asioihin ollenkaan.
Toinen puoli tämän aamun porvarilehdistä on kanssani samaa mieltä,sillä on merkitystä. Vielä suurempi merkitys on sillä,että meidän porvarilehtemme linjaavat Obaman Nobelin yhtenevästi kansainvälisen laatulehdistön kanssa. Sävyeroja on mutta linja selkeä. Minun mielipiteelläni ei toki ole merkitystä,sinulla ei ole edes mielipidettä,miten sen arvotamme? Minusta tuntuu,että sinusta on pelkästään mukava sanoa jotakin.
Vaan kuka meistä ei rakastaisi omaa ääntään.
Olisipa muidenkin kommunistien suhde Putiníin tuon suuntainen. Vahvasti sitä epäilen ja myös sitä, että kaikki kommunistit on päivitetty. Sitähän tässä on monesti juuri ihmetelty miksi moni kommunisti ihailee nykyistä meininkiä sen sotatoimet mukaan lukien.
Intoiluun osaa? Välttelit osallistumasta kun ropellihattu kävi Vennäin asialla kuumana
baltteja vastaan.
Minä kyselin kyllä että mitäs kommarit tekevät Venäjän uus natsien leirissä mutta sinä pidit
turpasi kiinni.
Pientä johdonmukaisuutta jos laitat peliin niin uskottavuutesi ei kärsi ihan noin paljon.
Se että puhutaan neukuista johtuu yksinomaan palstan kommareista.
Eivät ole PÄIVITTÄNEET aivojaan reaali sosialismin aikaan saannoksista VIELÄKÄÄN!
Eli konkurssista ja rikoksista ihmiskuntaa vastaan.
Onhan se todella vinkeää miten entiset yli-ihmiset eli neukkulan kommarit muuttuivatkin
ryöstö kapitalisteiksi käden käänteessä.
Kertoo neukkulan sosialismin tosiasiallisesta "ihmis läheisyydestä" KAIKEN!
Täällä kommarin tolvanat uneksivat riisto vapaasta yhteiskunnasta ja ymmärtämättä on
rajan takaisen puna labran todellinen olemus yksilön ja työläisen kannalta.
Olet oikeassa mutta kuset taas tapasi mukaan väärän pylvään juureen.
varsinaisesti sitä Venäjän ryöstökapitalismia. Itse luulen kommunistin ihailevan siellä rehottavaa kansallissosialismia, jota Putinin diktatuurinen hallinto on ajanut heti valtaan noustuaan.
ihmisistä, alumiinikeisari DERIPASKA ajattelee, onko systeemi kansallissosialismia vai kapitalismia ??
Katsos Upi,ihmisapinoina me urahtelimme ja murahtelimme toisillemme,siitä sai alkunsa kieli. Alun alkaen kieli auttoi meitä toimessa ja tekemisessä,vasta myöhemmin se sai abstraktin merkityksen. Me ugrit puhumme syvällä kurkkuäänellä paitsi pari porvaria kimittää hermostuessaan,sen oivaltaa kirjotetusta tekstistäkin.
Kun teillä porvareilla on abstraktio Venäjästä,Putinista ja Bacmanista jne., niin keskustelu aiheesta on melko turha. On monia muitakin keskustelunaiheita joihin en puutu,useimmin minulla ei ole niistä mielipidettä. Olen aina ihmetellyt teidän porvareiden tarvetta olla kaikesta jotakin mieltä. Kenties siitä syystä te ette ole onnellisia ihmisiä,aikanne kuluu joutavanpäiväisyyksiin ja joudutte hakemaan onnenne rahasta tavarasta. Katso nyt työeläkeläistäkin,hän on mustasukkainen nimimerkistä. Pienenä häneltä on varmasti lainattu luvatta kolmipyörä,tai sitten hän ei ole saanut vastarakkautta puuhevoseltaan.
Harrastan junan ikkunasta katselua,ihmisten kirjahyllyjen silmäilyä ja televisiossa esitettyjen ohjelmien lopputekstien lukemista. Viimemainittu on hyvin antoisaa,monesti se kertoo enemmän kuin itse ohjelma.Sieltä löytyy se abstrakti osuus,jota meidän ei tahdotakaan huomaavan..Oletko katsonut Berlin Alexanderplazia? Se tulee uusintana vuosien jälkeen. Lueppa sen lopputekstit ja kaiva netistä tekijöiden taustat,katsot sarjaa toisin silmin. Työeläkeläinen kehottaa katsomaan televisiota tänään,minä kehotan lukemaan lopputekstit.
Putin sinun mielestäsi kommunisti?
näyttää haluavan jenkkeihin, monella tapaa ja ennenkaikkea töihin.
Näyttää siltä että jenkkiläinen elämäntyyli kiehtoo, varsinkin nuoria ja lahjakkaita ihmisiä..
Olisko niin että on kiehtonut aina..
Tutkailin hieman Yhdysvaltalaisia Nobel-palkittuja ja heidän ansioitaan. Lääketieteen Nobelin sai mm. Walter J Freeman. Portugalilaisen Monizin havaintoihin perustuen Freeman kehitti lobotomian. Ensin lobotomia tehtiin leikkauksella,kalloon porattiin reikiä ja osia otsalohkon aivomassasta poistettiin. Myöhemmin Freeman kehitti yksinkertaisemman menetelmän,piikki työnnettiin vasemman silmän kulmasta luuhun asti,siitä se hakattiin läpi vasaralla - näytöksissään Freemanilla oli yleisöä,lehtimiehiä jne., niissä hän käytti vasarana puusepän nuijaakin. Alussa ei ollut sopivaa työkalua,Freeman käytti tavallista jääpiikkiä. Freeman itse "leikkasi" 2900 potilasta,hänen oppilaistaan mm. eräs psykiatri käsitteli yhtenä päivänä 75 potilasta.
Näistä ansioista Freemanille myönnettiin lääketieteen Nobel.
Sitten kehitettiin Thoratzin,kemiallinen lobotomia. Freemanin vastaanotto suljettiin,hänen sairaalansa lakkautettiin. Freeman siirtyi Washingtonista Kaliforniaan ja tarjosi siellä apuaan masentuneille kotirouville ja ylivilkkaille lapsille. Hän teki lobotomian 4 vuotiaalle lapsellekin. 10-12 vuoden aikana oli havaittu hänen hoitomenetelmänsä hirvittävyys ja summittaisuus,nähty sen pitkäaikaisvaikutukset. Lopulta Freemanilta kiellettiin lääkärinammatin harjoittaminen ja häneltä otettiin lääkärinoikeudet pois.
Kritiikitön suhtautumistapa todistaa esittäjäänsä vastaan,tässä tapauksessa sinua. Nobel edustanee sinulle mainitsemasi ylivertaisuuden lisäksi oikeassa olemista. Se on hyvin valitettavaa.
Tätä amerikkalaista lääkettä Kallekin antaisi kommunisteille,samoin minä antaisin Kallen syödä troratziininsa
ihan yksin tai työeläkeläisen seurassa.
Etten itse olisi kritiikitön niin mainitsen lobotomiaa käytetyn sosialistisissakin maissa. Ero on siinä,että Nobelkomitea palkitsi amerikkalaisen Freemanin.
Nobel-palkintojen historiassa joka liittyy Yhdysvaltoihin ?
Oliko tuossa kaikki ?
Tai vittua se minulle oikeastaan kuuluu ..
Sinä tunnut olevan nyt liikkeellä.
Wäiski "kuljettaa" sinua koko ajan kuin "kuusta loppiaisena".DDDDDDDDDDD
Milton Freedman on taloustieteen Nobelisti. Hän on taloustieteen Tohtori Lobotomia. Säästin Freedmania tarkoituksella vetäistäkseni hänellä korville ensimmäistä tollikkaa porvaria joka tulee jutustani tyhmiä kyselemään.
Seuraavaa mäjäytän nobelpalkituilla Freedmanin edeltäjillä ja sitä seuraavaa Milton Freedmanin David pojalla joka on ns. Itävällan koulukunnan ykkösmies.
Katsos. Tämän avauksen ensimmäisestä kirjoituksesta on jo muutama päivä,sanoinhan että perehdyin vähän asiaan.Siitä viive. Turhaa työtäkö luulet minun tekevän,totta kai on muuta ja paljon,mutta katsotaan mitä sinä ja toiset Insinööriuutisista ja Nyyrikistä tietoa ammentavat osaatte sanoa. Antisi ei ollut kovin kaksinen.
Ota ensin lääkkeet ja yritä sitten.
Sosiaalisesti rajoittunut nörtinpaskako se siinä vielä yrittää jotain vikistä.:))
Kyllä sinun kannattaisi ainakin minun mielestäni olla ihan hiljaa.:))
Wäiski nöyryytti sinua sosiaalista nörtinpaskaa taas kerran oikein kunnolla.:))
Sosiaalinen vai sosiaalisesti rajoittunut? Teillä kommaripelleillä on paha ongelma; te ette pysty määrittelemään käsitteitä objektiivisesti. Itse arvelen, että kommunistin täytyy olla sekä idiootti, että häitiintynyt, jotta voisi olla kommunisti.
Edellisen lisäksi kommunistin täytyy olla psykopaatti voidakseen perustella itselleen verenvuodatuksen sellaisen käsitteen vuoksi, jolle hän ei pysty määrittelemään arvoa.
marginaaleissa, oli ne missä/mitä tahansa.
Kun on tuottavassa työssä/busineksessa, on pakko uskoa yleiseen totuuteen, ei marginaaleihin. Marginaalit eivät tuota.
Kukin tyylillään.
En ala saivartelemaan, vaan uskon tässäkin asiassa "yleisellä tasolla nobelisteja on siinä ja siinä maassa niin ja niin paljon". ja jos "näitä on paljon", niin niitä on paljon. Se on se yleisin totuus. Marginaaleja on vähän, ja sen vuoksi ne eivät kiinnosta minua. Marginaali ei ole yleinen totuus, vaan totuus marginaalissa. Joka kiinnostuu siitä, niin hän kiinnostuu. Keskustelu on vain tarpeetonta näiden kahden intressin välillä, jos ei ole ylimääräistä aikaa.
Bisnesmaailma vaatii ottamaan ajasta hyödyn. Kapitalismin lainalaisuuksien mukaan kilpailu tiedemaailmassa kiristyy siinä missä muuallakin,myös kilpailu tutkimusrahoista tiukkenee koko ajan. Osa bisnestä on tuottaa bisnekseen sopivaa tutkimusta ja tietoa,sitä tuotetaan rahoituksella. Nobel -palkinto ei ole hyvän ja huonon tutkimuksen ylin tuomioistuin,se on osa järjestelmää.
Milton Friedmanin mainitsin siksi,että meidän porvarimme ottaisivat hänen oppirakennelmastaan kaiken sen,joka on heille eduksi mutta hylkäisivät sen,josta heille koituu vastuu. He eläisivät tässä yhteiskunnassa nauttien toisenlaisen yhteiskunnan etuja. Eikö se ole kaltaisellesi bisnesmiehelle eniten epätasa-arvoista,jäät jälkeen jo lähtöviivalla.
Monet palstan kirjoittajista pitävät Wikipediaa eräänlaisena auktoriteettina,Milton Friedmanista siellä on melko hyvä esittely,joistakin muista ei.
Friedmanin perusajatushan on sääntelemätön ja vapaa talous. Sen vastapainoksi hän tarjoaa tasaveromallin joka voi olla negatiivinen.Negatiivinen vero tarkoittaa käytännössä kansalaispalkkaa,oletko koskaan kuullut yhdenkään friedmanilaisen puolustavan kansalaispalkkaa? Tämän palstan porvarit eivät erota toisistaan monetarismia ja meillä vallitsevaa talousjärjestelmää. He puhuvat vapaudesta ja valinnanmahdolisuuksista ikäänkuin ne olisivat samoja molemmissa. He puhuvat yleisin käsittein vailla perusteluja,heidän puheensa lähtee tunteen tasolta ja juuri siksi he tarvitsevat asiakokonaisuuksista irroitettuja esimerkkejä.Ne ovat heidän perusteluitaan,tässä tapauksessa se perustelu oli nobelistien määrä. Ja kuten itse sanot,marginaaleilta puuttuu todistusvoima.
Sieltä Wikipediasta voi myös lukea Friedmanin vaikutuksen Nixonin päätökseen lakkauttaa yleinen asevelvollisuus USA:ssa. Friedman kannatti myös vapaata prostituutiota ja huumekaupan sallimista ilman minkäänlaista valvontaa. Ainakin hän oli teoriassaan johdonmukainen,vapaus valita ylettyi tuonne asti.
Mutta lukevatko meidän porvarimme edes noin helposti saatavilla olevaa tietoa? Tässä taannoin yksi kirkasotsa iski pöytään luvut Chilen talouskehityksestä Allenden jälkeen,varmaankin hän esitti aivan oikeat luvut mutta kenties hän ei tiennyt tai halunnut muistaa Chilen talousromahdusta 80-luvun alkuvuosina. Friedmanin teoria ei toiminut edes ensimmäisessä kokeilumaassa vaikka sitä johti ammattiyhdistykset kieltänyt sotilasjuntta,se sai mittavaa taloudellista ja teknistä apua USA:lta ja sillä on valtavat luonnonvarat. Tämän teorian edut porvareista röyhkeimmät tahtoisivat itselleen,laskun he maksattaisivat enemmistöllä ja surkuhupaisaa on,että enemmistö näyttää tahtovan sitä.
Kuten sanoin aiemmin,vastaavia esimerkkejä nobel-palkituista löytyy pilvin pimein. Jos leijonat maalaisivat tauluja,tauluissa leijonat tappaisivat metsästäjiä. Nyt on päin vastoin.
Kyllä tämän palstan surkein provoilija ja trolli on nimenomaan juuri tuo onneton sosiaalisesti rajoittunut nörtinpaska.
http://www.sosiaalisestirajoittuneet.fi/index.php?date=20041029
Tämä kyseinen sosiaalisesti rajoittunut nörtinpaska ei ole vielä kertaakaan pystynyt keskustelemaan asiallisesti millään S-24 palstalla.
Aivan joka kerta tämä sosiaalisesti rajoittunut nörtinpaska koittaa vain provoilla käyttämällä esimerkikisi muiden nimimerkkejä ja kirjoituksia omissa provoilukirjoituksissaan.
Joka kerta tämä sosiaalisesti rajoittunut nörtinpaska on kyllä palautettu samantien todellisuuteen.Ja hän on yleensä poistunut palstalta hyvinkin nöyryytettynä.
Mutta omapahan on asiansa.
Saati sittten häiriintyneiden. Tai patogisten valehtelijoiden. Kun puhutaan vaikka ihmisen vapauden asteesta, niin te pellet saatatte kehua Pohjois-Korean olosuhteita. Luuletteko te pellet, että minä viitsin vastata häiriintyneen ihmisen uskontunnustukseen?
Pitäkää mielipiteenne. Kommunistinen puolue -palsta on pelkkää hupia normaali-ihmiselle.
joihin viittasin.
Toisaalta minun on sanottava että minä pidän sinun kirjoitusta/-tuksia epätoivoisina tyhjän pyörityksinä. En tiedä miksi sinulla on tavaton tarve yrittää perustella ns. tyhjää paskaa joksikin käytännössä toimivaksi. Sinulla näyttää olevan kirkas johtotähti, jonka perustana tuntuu olevan henkiläkohtaisen olemattomuuden perusteleminen edes jollakin tasolla yhteiskunnallisesti merkitykselliseksi. Harvoin tapaa tuollaista palotogiaa oman tyhjyyden täyttämisessä. Ensimmäisenä tulee mieleen historian diktaattorit, jotka henkiläkohtaisen elämän tyhjyydessä saivat itsensä puhumaan melkein mitä vain, kunhan ei tarvinnut tunnustaa tyhjyyttään. Sinun kirjoituksissa on sama fiilis. Haet mitä tahansa perustetta että saat täytettyä harhaista olemistasi "jonkinasteisilla faktoilla". Mutta kun katsoo näitä todisteita suhteessa todelliseen reaalielämään, huomaa niiden olevan snopistisia tietyntyyppisiä marginaalihahmoja / - asioita, ajatuksia. Niitä kaikkia leimaa pieni epätoivoinen ironia todellisuutta kohtaan. Ne ovat ikäänkuin katkeruudella kuorrutettu, kaikkinensa. Henkilö joka tarvitsee kaikkeen todisteluunsa katkeran sävyn, on epätoivoinen oman henkilökohtaisen elämänsä vuoksi, vaikka yrittää perustella mielipiteitään, olemistaan "yhteiskunnallisilla" syillä.
Joten, kuten huomaat, meillä ei ole mitään sanottavaa toisillemme.
EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA.
Vasta hauskuutatkin ja tuotat suurta hupia idioottimaisine kirjoituksinesi meille muille palstalaisille sosiaalisesti rajoittunut nörtinpaska.
Välillä tuntuu siltä että ei kaltaistasi noin tyhmää kirjoittelijaa voi aikuisten oikeasti olla edes olemassa kuin sinä sosiaalisesti rajoittunut nörtinpaska.
joku jäbä..
Et tunnu millään ymmärtävän tai tietävän että yleisillä nettipalstoilla on olemassa aina tietyt säännöt.
Olen seuraillut sinun kirjoitteluasi jo jonkin aikaa.
Sinut on todella helppo tunnistaa sinun todella typerän ja lapsellisen kirjoitustyylisi takia.
Jauhat aina pelkästään vain jotain ihan jonnin joutavia juttujasi.Joilla ei ole totuuden kanssa yhtään mitään tekemistä.
Ikinä sinulla ei ole ollut minkäänlaista palstan todelliseen aiheeseen liittyvää todellista ja asiallista asiaa.
Koitat vain provosoida ja trollata joidenkin todella todellisten ja asiallistenkin kirjoitusten sekaan noita erittäin idioottimaisia ja valheellisia juttujasi.
Ja toivot sitten vain että joku olisi niin tyhmä että alkaisi vänkäämään kanssasi jostain todella typerästä asiasta.
Mutta olen kyllä huomannut että hyvin usein olet sinä saanut siipeesi todella pahasti noissa sinun vänkäilyssäsi.
Mutta sehän on ihan oma henkilökohtainen päätöksesi miten sinä haluat oikein elää.
saada nopelinpalkintoa vaihtamalla nickiä kuin mustalainen hevosta..
Mutta sen tunnistaa kirjoitusvirheistä..
Nyt sinä itse juuri laitoit sellaisen kirjoituksen mitä minä oikein tarkoitin.
Kerrohan nyt sitten todella pikkutarkasti ihan omin sanoin että miten tämä sinun kirjoituksesi nyt oikein liittyy tämän keskustelupalstan aiheeseen?Joka on kommunistinen puolue.Ei mitään muuta.
Minun mielestäni tämä sinun kirjoituksesi ei todellakaan liity yhtään mitenkään tämän keskustelupalstan oikeaan ja todelliseen aiheseen.
Oletko sinä eri mieltä kyseisestä asiasta?
millään saa Nobel-palkintoja..
Yritetään keksiä vaikka mitä verukkeita ja vaihtaa puheenaihetta, kuten tuo heikkopäinen lappalainenkin..
Luulis vituttavan..
nyt sai talousnobelin, ole kommunisti? Yhteisistä luonnonvaroista hän on ainakin kovasti puhunut.
Sinä se vaan suollat pelkkää paskaa päivästä toiseen.
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Doris Lessing sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon/1135230962543
Joten olemme saaneet kullannupun takaisin palstahoitoon..
Kirjoituksesi on nyt loistava esimerkki siitä minkälainen se ei saisi ikinä olla.
Eipä ole ikinä sinulla ollut minkäänlaista palstan todelliseen aihepiiriin kuuluvaa asiallista ja todellista asiaa.
Mutta sinähän oletkin tuo sosiaalisesti rajottunut nörtinpaska.
Mutta omapahan on asiasi.
mitään Nobel-tavaraa..
Paljastuit!!
Olet tämän junan toiseksi viimeinen homppeli.
http://naurunappula.com/482745
Oletko tuossa saamassa vai antamassa?DDDDDDDDD
HOHOHHOOOHHHOOOOO!!!
lämpimiä ja pehmoisia ;
http://www.tohvelisankari.fi/
junat ne vaan kiinnostaa sinua.
http://naurunappula.com/482745
HOHOHOHOHOOOO!!!