Mie nyt vaan pyydän teidän apuanne, kun ajon lähteä piipahtamaan sinne etelän loka-marraskuun vaihteessa. Mitään kiirettä ei ole näin rospuuttoaikaan ja aikahan on muutenkin suhteellinen käsitys.
Nyttemmin olen myös SF-Caravan Ry:n jäsen, kuten moni teistä jo tietää. Niin että kertokaahan, missä niitä halpoja ja hyviä palveluita sitten tarjotaan? välillä Utsjoki - Helsinki.
Miten se ruokailupalvelut on järjestetty? Ei kai tällä vuosituhannella enää omin eväin palvelualueella?
Nyt kun ollaan kaamosta kohti menossa ja illat ovat hyvin pitkiä, niin kertokaa, miten sen pitkän illan ja yön saa siellä helvetinhalvalla jäsenalueella kulumaan.
Lopuksi tietoja, NÖFNÖF tautitilanne, uskaltako sinne tulla ensinkään nyt, vai siirränkö tuonnemmaksi?
Kiitoksia oikein paljon jo näin etukäteen.
Ps. Älkää sitten tulko viittoilemaan, kun minä perutan tuota kotteroni. Osaan jo peruttaa, olen sitä tuossa tunturikoivikon niljakkaisessa kivikossa kyllästymiseen asti harjoitellut. Älkää myöskään yllyttäkö koko iltaa saunomaan ja muistakaa, olen hillitty nautiskelija saunajuomien kanssa. En myöskään ole mikään rasvakoura, että muuta jutunaihetta kehiin, Kiitos!
Jesse Jeesiö ®
No niin, etelän Varekset !
10
308
Vastaukset
- Oula...
Sie Jesse ku sinne etehlään päin olet menosa, ni kerrothan sitte meilekki, että mitenkä net sua sielä kohtelit. Tiä vaikka lähtisimä mekki täältä sielä käyhmään. Voishan sitä sielä käy välilä kattua vilhauttamasa.
- Jesse.Jeesiö
Mie raportoin niin useasti kun vain jouvan. Katellaan nyt rauhassa, uskaltaako ne nyt edes julkituoda palvelutarjontansa. Mutta mikäli tuo palveluntarjonta alkaa jostakin syystä tökkimään, niin varaudu sie lähettää pikapostissa huikopalaksi kuivalihaa.
- kuppaus terapia
Jesse.Jeesiö kirjoitti:
Mie raportoin niin useasti kun vain jouvan. Katellaan nyt rauhassa, uskaltaako ne nyt edes julkituoda palvelutarjontansa. Mutta mikäli tuo palveluntarjonta alkaa jostakin syystä tökkimään, niin varaudu sie lähettää pikapostissa huikopalaksi kuivalihaa.
Jesse oot niin mainio kaveri että ois mukava jututtaa,paikkoja kyllä löytyy ja meillä naiset osaa tämän saunottamisen taian kuten kuppauksen voin taata että et parempaa ole kokenut kuppausta on tehty kautta aikojen täällä sillä saadaan paha veri ulos,ja löytyy meillä muitakin taikoja tuuhan kokeileen näkemisen toivossa yksi kuppaava karavaanari mimmi.
Jesse.Jeesiö kirjoitti:
Mie raportoin niin useasti kun vain jouvan. Katellaan nyt rauhassa, uskaltaako ne nyt edes julkituoda palvelutarjontansa. Mutta mikäli tuo palveluntarjonta alkaa jostakin syystä tökkimään, niin varaudu sie lähettää pikapostissa huikopalaksi kuivalihaa.
Pistäppä informatsijoonia tulemaan tuonne luukkuun kun olet lähempänä, niin meiän pihassa on tolkun kulukijale paikka vuottelemassa. Välimatkakin sattuu tuohon haaraan sopivasti. Tästä kun tunnissa -ja puolet päälle- hurauttelee etuskunnalle kommentoimaan hyvinkin, jos äkillinen tarve iskee.
Eikä tarvihe huolehtia mistän ylimääräisistä kuluista.---vapaa-aika "kuluu ikäänkuin kuin siivillä---"
Ja jos Teitä on sieltä kairasta isommin tulossa oikein rysäyksellä,niin parkkitilaa aina löytyy. Tuolta Betanian takapihalta. Sepä onkin sopivaa yöseutua synkemmille pakanoille.
- fani fani
on kaikkien etelän immeisten suuri idoli, rakastettu "kaikkien kaveri", jokainen lan ihminen on valmis majoittamaan ja ruokkimaan Jessen omassa kotona! Niin että tervetuloa vaan Jesse tänne etelään, täällä kyllä Sinua hyvin pidellään ja kohdellaan. Larseniakin tarvittaessa tarjotaan.
Ps. Kuinkahan etelään Sinä haluat tulla? Pihtiputtaalle asti? - tänne,niin!
tuleha vaan!
- ei lapinmies
Kelpaa sinun liikkua kun pääset lastenlipulla joka paikkaan
Katsos länkisääri ,kun etelässä on toi mittarajoitus
Kaikki alle 1,5 m pääsee lastenlipulla
Mene Särkänniemeen katsomaan Delfiinejäkin ,ovat erilaisia kuin porot.
Osaavat uidakin. - jessiö
ei lapinmies kirjoitti:
Kelpaa sinun liikkua kun pääset lastenlipulla joka paikkaan
Katsos länkisääri ,kun etelässä on toi mittarajoitus
Kaikki alle 1,5 m pääsee lastenlipulla
Mene Särkänniemeen katsomaan Delfiinejäkin ,ovat erilaisia kuin porot.
Osaavat uidakin.tosiaan tuonne pohjanmaalle, kun naiset sinne kutsuivat, kupattavaksi, laskevat pahat veret sinusta pois. Aluksi voisivat valutta sitä pahaa verta sinusta vaikka pari ämpärillistä. Luulen että olosi ja mielesi siitä keventyvät huomattavasti. Terveyden sekä mielenterveydenkin huolto on tärkeää meille kaikille, etenkin sinulle jesse kun kaamoskin on alkamassa.
- korma joon kaveri
täällä mitään palveluja ole, saatana. Jos meinaat suomella pärjätä. Yhtä lailla kuoppaisia kuusimetsiä ovat nuo karavaanialueet. Vaunuasi et saa vaateriin ilman, että on kuutio puutavaraa mukana. Autoa et lainkaan. Yksi vessa on auleella ja yksi suihku, mutta molemmat siivoamatta. Vedenkin saat kantaa kastelukannulla monen sadan metrin päästä ja roskis on vielä kauempana. ainoa palvelu on se, jota et tarvitse: kolme neuvojaa kun peruutat ajoneuvoasi. viiden kymmenen kilometrin säteellä ei vielä ole mitään, mitä kannattaisi lähteä katsomaan. Eikä oikeastaan maan rajojen sisäpuolella ollenkaan.
Sun pitää jatkaa hangosta vielä tommoset 3000km etelä-lounaaseen jotta alkaa taso nousta. Sitten jo pääset alueelle, missä on useita huoltorakennuksia, niin että vaikka yhtä siivotaan (jota siellä myös tehdään, toisin kuin täällä) niin vielä on kolme tai kuusi auki. Vettä saat joka nurkan takaan. Parcelit ovat vaakasuorassa ja uima-altaat on joka alueella. Alueet on vartioituja ja niitä siivotaan aamusta iltaan. Kulman takana on kauppa mistä saat ruoat ja muut tarpeelliset. Kaasupullo kannetaan vaunulle. Pesula on kulman takana myös. Lasten leikkipaikalta löytyy ohjaaja ja ohjelmaa. Varusteita on kuin puuhamaassa.
Tuoreet patongit ilmestyvät ovenkahvaan aamusta. - Jesse.Jeesiö
Näyttää vähän siltä, että tulenkin vaivoiksenne, koska jäsenalueet eivät pystykään tarjoamaan niitä kuuluisia helvetinhalpoja palveluitaan.
Tällä matkalla olisin niin mielelläni halunnut nautinnolla kokea kerrankin sitä, mitä SF-Caravan Ry:n jäsenalueen isännät ja mainosmiehet ovat keskustelupalstoilla kehuneet.
Navigaattoria ja Caravan leirintäopasta apuna käyttäen etsin lähimmän jäsenalueen, se täältä Ylä-Lapin suunasta on Ryynäsenniemi, vain noin 500 km. Voi pahus se onkin kiinni tähän aikaan vuodesta, todella tosi halvaksi kävi tämä Ryynäsenniemeen tutustuminen. Navigaattori näyttää seuraavaksi lähimmän olevan sen, pohjoisimman jäsenalueen, jolla on se nuuskakairan oma mainosmies, hänellä on jäänyt suu auki Mellajärveä kehuessaan. Ympärivuoden auki oleva osoittautuukin tähän aikaan vuodesta omatoimialueeksi, hae avain sieltä ja viihdytä itseäsi. Voi nyt peeveli, on siellä tosi ympärivuotista palvelua ja tosi halvaksi osoittautui tämäkin jäsenalueen palveluntarjonta.
Tämäkö on SF-Caravan Ry:n jäsenalueiden ylläpitäjiltä palvelua, että satunnainen jäsen ajelee pitkin kyliä, jotta saisi avaimen omatoimiseen oleskeluun?
Matkasuunnitelmaa tehdessä navigaattoria apuna käyttäen olisin ajanut jo noin 500 km ja tällä matkalla olisin jo ohittanut useita yksityisen palveluntarjoaja. Olenkin nyt tosikaravaanari ja käytän vain jäsenalueita, siis matkasuunnitelman teko jatkan edelleen, joten kaikki apu otetaan kiitollisuudella vastaan.
Jesse Jeesiö ®
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575875Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella232400No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402095- 192008
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61619Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83122281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201206Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811075