Olen reilut 20v mies ja olisin kiitollinen jos jollain olisi jotain tietoa. Eli minulla on lähes aina paikat kipeänä ja yritän harrastaa liikuntaa, mutta se on vaikeata koska paikkoihin koskee aika paljon. Olen väkisin kuitenkin jonkun verran harrastanut liikuntaa, joten en ole ihan heikko, mutta esim. kauppakassin kantaminen on jo aika vaikeaa, koska alkaa sattumaan ja jotenkin myös paikat puutuu. Uniongelmiakin on joskus ja tuntuu, että olen usein väsynyt heti aamusta vaikka olisin nukkunut yön sikeästi. Alussa epäilin, että minulla voisi olla fibromyalgia. Sattumalta netissä törmäsin Ehlers-Danlosin syndroomaan, eli EDS. Siihenhän kuuluu se, että iho on venyvää ja mitä netissä kuvia on, niin minulla venyy samanlailla esim. kaulassa, polven kohdalta. Minulla on ollut joskus lievää ylipainoa, mutta en usko, että se ihon venyminen johtuu siitä? mutta esim juuri se kaulan iho näyttää tiukalta mutta silti se venyy suhkot paljon. Ajattelin mennä kipujen takia yksityiselle lääkärille, mutta mihin lääkärille kannataisi mennä?
Kipuja
Gnabby_
169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kokeilla Hydrolymfahoitoa,ei turhan kallis ja noiden oireiden perusteella voisit huomata vaikutuksen varsin nopeasti.Onnea matkaan........