Juuri ennen kuolemaa aivoja vaivaa hapen puuttee, minkä takia aivojen neuronit eivät pysty enään pitämään sähkövaraustaan ja alkavat purkamaan varaustaan vähän kuin dominoefektinä aiheuttaen "valoa tunnelin päässä", "enkeli", "ruumiista poistumis", "jumaluus" ym. tuntemuksia.
http://dsc.discovery.com/news/2009/10/06/near-death-brain.html
http://dsc.discovery.com/news/2009/10/06/near-death-brain.html
Vastaukset 78
Vanhimmat
Penelope Sartorin työryhmä tutki Walesissa viiden vuoden [1998-2003] ajan kuolemakokemuksia, ja tutki, voidaanko ne selittää anoksialla [hapenpuutteen aiheuttamina hallusinaatioina], hyperkarbiana [liiallisen veren hiilidioksidipitoisuuden aiheuttamina hallusinaatioina] vai lääkeaineiden aiheuttamina hallusinaatioina.
Lopputulos on, että ei voida.
Ihminen panee liian suuren painoarvon fyysiselle kuolemalle, mutta siinä ei tapahdu mitään erikoista, siilä siinä vain elämä vetäytyy ruumiista pois,jonka jälkeen ruumis muuttuu maaksi.
Mutta uskonnot ovat tehneet tuosta kuolemasta jakajan jossa jyvät erötellaan akanoista, mutta kuoleman jälkeen ei tapahdu mitään erotusta, sillä elämä jatkuu samana, mitä se oli ennen kuolemaakin
Jos elämme täällä tuskassa ja ahdistuksessa, niin se jatkuu,olit uskovainen tai et.
Se on ratkaisevaa mitä täällä maaelämässä tapahtuu, sillä täällä olemme tuon permämme keränneet, niin siitä on
päästävä eroon, myös täällä, sillä kun kuolemme se on liian myöhäistä
Joo siis, osamme on kai jälleensyntyä ja taas jälleensyntyä kunnes opimme luopumisen kautta osassamme.
Tämä merkitsee loogisesti sitä, että tälläinen on vajaa, koska vaade vaikuttaa tuollaiselta, jota taas Kokonaisuus loogisesti ei voi olla, koska mitään ei ulkopuolelta voida hakea,,sitä ei yksinkertaisesti ole. Kun meidän alku-laaduttajamme kausaalisesti haetaan ja löydettään, jota siis olemme itse, mihin päädytään?
Ei lopullinen päämäärä,sen jälkeen kun täällä silmä sammuu. Alkaa ikuisuus toisille ijankaikkinen kuolema ,toisille ijankaikkinen elämä. Näin kirja vakuutta siihen on uskominen, eivät toki kaikki koskaan siihen usko.
Sitä kummastele mitä olen seurannut uskonto on pop joka jokaisen pelastaa,ei pelasta.
Sana on jonka jumalan poika on sanonut se pelastaa ei mikään muu.
Ei ole enää aivotoimintoja. Ei ole olemassa enää havaitsijaa. Ei ole mitään eetteriä vaan biologiset hajoamiset pyörähtävät käyntiin ja pitävät huolen siitä ettei mikään energia tai materia karkaa mihinkään taivaisiin. Näin se vaan on eikä taikauskoisuus pelasta ikuisuuteen sen paremmin hyviä kuin pahojakaan ihmisiä.
vaimoa vai joutuuko olemaan yhdessä entisen tylsän vaimon kanssa?
Kliinisellä kuolemalla ja biologisella on vain aste-ero. Molemmissa on henki poissa aivan yhtä lailla; ero on vain siinä, onko tapahtuma reversiibeli vai irreversiibeli. Luonnollisesti kuolemarajakokemuksia on saatu taltioitua vain reversiibeleistä tapauksista. EEG:n näyttäessä tyhjää aivot ovat kuolleet. Jos sähköshokki palauttaa hermotoiminnan, ne ovat elossa.
NDE ei ole viesti elävältä, mutta onko se kuolleeltakaan?
Occamin partaveitsen mukaan, jos koko juttu olisi kuten sinä uskot, täytyisi paluu fyysiseeen ruumiiseen olla miellyttävä, koska ihminen haluaa säilyttää habituksensa, näin ei kuitenkaan NDE-kokemusten pohjalta ole, vaan aivan päinvastoin.
Jos aivot ovat ainoastaan käyttö-liittymä materialiseen maailmaan, niin niiden tuhoutuminen ei merkitse asioiden, todellisuuksien tuhoutumista, vaan tuon yksilön aivojen kautta tapahtuvan yhteyden katoamista asioihin/tietoisuuteen. Tietoisuus voi siis jäädä todelliseksi mm. vaikka kvantti-tasoille maailman-kaikkeuden rakenteisiin.
Mitä tulee taika-uskoon niin jos uskonto on sairaus, tieteen käyttäminen lääkkeenä siihen on samaa kuin amputoisi jalan nyrjähtäneen nilkan takia.
Tieteellisesti asiaa olisi pitänyt tutkia että mistä ne johtuu.
Tuo kuvailemasi tutkimus on jo lähtökohdin asenteellinen, rajoituksena on se että ei tutkita syytä vaan että pystytäänkö jotain todistaan vääräksi.
kun tutkitaan syytä niin silloin jää jäljelle todennäköisin syy.
mmmm... ai niin siinä olis joutunu ottaan kantaa jumalan olemassa oloon, ja minkä jumalan olis valinnu mailman tuhansien eri jumalien joukosta..... nykyisten ja jo unohdettujen.
Uusi aiheeseen liittyvä tutkimus on meneillään Englannissa. Kuoleman rajoilla käyneet usein kertovat kokemuksistaa operaatiohuoneessa tapahtuneista asioista ja siitä kuinka he ovat nähneet mitä heille on tehty. Lääkärit ovat nyt asentaneet kaappien päälle kylttejä jotka näkee vain ylhäältäpäin ja tuollaisen "leijunta" kokemuksen läpikäyneen pitäisi helposti kyetä kertomaan mitä kylteissä on. Saas nähdä minkälaiseen tulokseen päästään.
Itse uskon että ihmisen toimivat aistit luovat tapahtuneesta visuaalisen "videokuvan". Eli jos silmät kiinni kuulet saksien putoavan niin tiedät missä suunnassa ne putoavat ja suunnilleen kuinka korkealta ja minkälaiseen kohteeseen ne putoavat. Jos joku lääkäri vielä sanoo että "Aits, olipa tipahtaa varpaille" niin aika hyvän mielikuvan tapahtuneesta saa. Aisteista voimme sulkea vain näön kaikki muu on toiminnassa nukkuessammekin. Toimivat aistimme luovat tälläisen kuvallisen tarinan eikä suinkaan se että kelluisimme ilmassa katselemassa leikkaussalin toimintaa. Mutta katsotaan minkälaiseen tulokseen nuo britit päätyvät jahka julkistavat tulokset.
Varmastikin voi kuuloaistiin tukeutuen helposti luoda mieliKUVIA. Mutta onhan sellaistakin väitetty että nainen jolla oli silmät teipattuna JA korviin tungettu tulpat olisi silti havainnoinut katonrajasta hänelle tehtävää operaatiota. Oli osannut kuvailla erikoisen instrumentinkin jota maallikko ei tunne, mutta jonka kirurgi tunnisti kuvauksesta. (Tämä tv:stä näkemäni ohjelman mukaan. Ohjelmasta on jo vuosia, en muista kanavaa tms.)
Jokatapauksessa on mielenkiintoista jos tuo tutkimus mistä puhut saa jatkua. En silti itse ole valmis heittämään kirvestä kaivoon ja uskomaan ettei tietoisuus voi säilyä kuolemasta tai kuoleman kaltaisesta tilasta vaikka tämä yksi tutkimus ei sellaisesta viitteitä antaisikaan.
Sanotaanhan, hörhöosastolla, että skeptisyys usein aiheuttaa vakavia haittoja kaikelle paranormaalille tutkimukselle. Tämä viittaisi siihen että usko ON vahva voima. Eli jos ympärillä on ihmisiä jotka uskovat että sinähän et pysty mihinkään, niin sinähän et pysty.
Ja toisaalta onhan sitä sellaisiakin huhuja että USA olisi käyttänyt selvänäkijöitä kylmän sodan aikaan vakoilijoina. Miksi armeija haaskaisi dollareita olemattomiin asioihin, mikäli ihminen ei kykene kaukokatsomaan (osittainen kehosta irtautuminen???) asioita toisella puolella maapalloa?
”mikäli ihminen ei kykene kaukokatsomaan”
Tuosta kaukokatsomisesta olisi helppo tehdä tieteellinen koe, pystyykö kukaan oikeasti katsomaan?
Lukittuun huoneeseen vaan joku esine ja kuka näkee, on todella käynyt ruumiista irrallaan siellä.
Miksei näin yksinkertaista testejä tehdä??
Ehkä eivät halua haaskata labra-aikaa ja testaajien työaikaa palkkaa moiseen. Tai sitten (tämä on salaliittoteoria!) ovat jo havainneet että homma toimii, mutta haluavat suuren yleisön suuntaan teeskennellä että ei toimi, jolloin näillä militaariporukoilla on etulyöntiasema kun he yksin sitä hyödyntävät.
Harmi kun voisin itse kehuskella suorittaneeni OBE-retken niin sittenhän voisin heittää näitä kokeita yöt pääksytysten (kun se kaiketi yöllä helpommin tapahtuu), mutta kun ei ole tätä onnea vielä suotu että olisi onnistunut loikkaamaan kehostaan pellolle ainakaan tietoisena.
Mutta toisaalta tulee sekin mieleen että ehkä ne kokemukset ovat sinänsä niin mielenkiintoisia ja kuitenkin rajallisia (lyhytkestoisia), että kehostairtoilijat eivät halua käyttää sitä aikaansa typeriksi ja tarpeettomiksi kokemiinsa asioihin kuten kuviotesteihin ja muiden ihmisten vakuuttamiseen että OBE toimii... Minäkin saattaisin ennemmin mennä vaikka jonnekin kauniiseen paikkaan kuin jäädä kyttäilemään jotain pankonpäällisiä, jos irtoaisin. xD
On noita testejä tehty. Pitää koettaa arvata ajatteleeko viereisessä huoneessa oleva kolmiota ympyrää vai neliötä. Testitulokset ovat olleet vaihtelevia, toiset arvaa paremmin ja toiset huonommin. Jos joku oikeasti kykenisi kaukokatsomaan tai ennustamaan vaikkapa minä niin voittaisin joka Lotto kierroksella jonkin verran rahaa.
Eräs amerikkalainen skeptinen järjestö (en muista nimeä mutta varmaan löytyy googlaamalla) antaa miljoona dollaria sille joka pystyy tekemään jotakin tuollaista valvotuissa olosuhteissa. Kukaan ei vielä tähän mennessä ole tuota miljoonaa saanut. Kellään ei ole vielä tähän mennessä ollut mitään sellaisia kykyjä joita ei Matti Meikäläisellä olisi esim. osaa paistaa munakkaan polttamatta sen pohjaa tosin moni ei kykene siihenkään saati lähettämään telepaattisia viestejä.
Entäs nämä ns. ihmeparantumiset? Niitähän tapahtuu joillain uskovilla. Kuulemma. Ei muuta kun lääkärinlauusunto parantumattomasta, vakavasta sairaudesta ja sen ihmeparantumisesta. Miltsi taskuun!
Mutta ehkä uskikset on niin nöyriä, etteivät halua nostaa asiasta mitään mekkalaa? Parantuminen riittää.
Uskoisin, että kaikki aikakaudet ovat yhtäaikaa olemassa ja niin on myös tulevaisuuskin. Parempi varmaan olla kuitenkin tietämättä "juonen" kaikkia käänteitä, ettei elämästä tule tylsää...karmeeta...
Lääkärinlausunnot eivät mene läpi edes vakuutusyhtiöissä.
”antaa miljoona dollaria sille joka pystyy tekemään jotakin tuollaista valvotuissa olosuhteissa.”
Luulisi vähemmänkin rahan riittävän. Olisikohan se niin ettei se yksinkertaisesti ole edes mahdollista se kaukokatsominen. Luulisi olevan helppoa, niille tekijöille, kurkistaa toiseen huoneeseen jos se henki voi irtautua ruumiista. Vai meneekö ne vain johonkin unitilaan joka ei vastaa todellisuutta?
Unitilasta puheen ollen, itse näin vuosia sitten unen jossa oli elementtejä siitä kirjasta mitä kumppanini oli juuri silloin lukemassa noin 50 km päässä. Kyseessä on S. Kingin "Unensieppari" jota itse en ollut silloin avannut enkä teemaansa tutustunut. (Eikö hauska nimi, kuitenkin?) Näin unta että eläimiä kuten jäniksiä ja hirviä yms. juoksi kauhealla kiireellä laumoittain pakoon. Pysäytin jäniksen ja kysyin että ovatko lentävät lautaset laskeutuneet.
Ko. kirjassahan juuri puhutaan alieneista, näitä eläimet jossain vaiheessa pakenevat laumoittain.
Sille joka ei usko telepatiaan tämä on tietysti täyttä yhdentekevää puppua ja milläs minä tätä todistan. Mutta jos telepatia voi onnistua, miksei sitten kaukokatsominenkin siinä mielessä että telepaattisesti menisi jonkin toisen ihmisen mieleen ja hänen silmiensä kautta katsoisi että mitä siellä jossain on?
Vaikka voin kyllä uskoa kaukokatsomiseen ilman että pitää lainata toisen ihmisen silmiä. Sellaista en vain itse ole kokenut - toivottavasti joskus koen.
Sivumennen kysyisin että onko OBE- ja NDE-kokemuksessa jotain ahdistavaa ja epäsuotavaa k-uskovaisille? Ymmärrän jos skeptikot, materialit ja muutenkin tiedeorientoituneet eivät usko niihin tai hyväksy niitä, mutta mitä ongelmaa niissä voisi olla uskovaiselle?
>>Onko OBE- ja NDE-kokemuksessa jotain ahdistavaa ja epäsuotavaa k-uskovaisille?
En kyllä oikein ymmärtänyt mitä väärintekeminen tähän mitenkään liittyy. Jos ihminen herää joku päivä nokosiltaan katossa killuen eli siis havaitsee irronneensa kehostaan unensa aikana, niin ei kai hän sille enää mitään mahda ja eikö tuollaista tilannetta voi pitää siunauksenakin - pääsee näkemään että tietoisuus voi olla olemassa ilman ruumistakin? Ihmeellistä jos ihminen pitää syyllistää väärintekijäksi sen vuoksi että irtosi kehostaan.
Ei OBE- ja NDE-kokemuksista todellakaan tarvitse ahdistua. Olettaisin ettei NDE-kokemus yleensä kokijaansa ahdistakaan, päinvastoin vaikuttaisi siltä kuin useimmat ihmiset olisivat saaneet kokemuksestaan voimaa elää elämää iloisin mielin. OBE saattaa monet säikäyttääkin, sellaiset varsinkin jotka eivät usko oikein mihinkään ja luulevat että ihminen = ruumiinsa.
>>väärintekeminen tähän mitenkään liittyy
...se tietoisuus että kuolemaa ei ole. Ja voisihan se tuoda ihmiseen vastuullisuuttakin, koska jos kuolema ei ole loppu, sehän osoittaa että jossakin voi vielä joutua tilille tekosistaan - oli se tili sitten kristitty tapa tai karmaopin mukainen. Paremminkin kuvittelisin että ihmiset elävät kuin riihipirut juuri sen vuoksi että he kuvittelevat pääsevänsä pälkähästä kuolemalla, tai sitten kuolema juurikin ahdistaa heitä niin että eletään sitten kuin viimeistä päivää. Itsemurhaajatkin saattaisivat vähän miettiä että tappaako itsensä vai ei, kun se teko ei välttämättä suinkaan lopeta ahdistusta (joka voi jatkua vielä tuonpuoleisessakin, jos se tuonpuoleinen ON).
Tuo katossa killuminen oli tapahtunut isälleni hänen väitteensä mukaan, ja kumppanini on vauva-aikanaan kuulema harrastanut samaa. Itselläni on varsin vaatimattomia kokemuksia OBE:n suhteen, kerran heräsin yöllä siihen että olin puolittain kehostani irti tai oikeastaan juurikin palaamassa. Tunsin miten käteni menivät kehoni käsiin kuin hansikkaisiin. Lisäksi olen noin vuodesta 1991 asti nähnyt silloin tällöin öisin piirteitä huoneestani silmäluomet suljettuina. Paras kuva oli jo melko tarkka mutta harmaavalkoinen, yleensä näen vain esim. ikkunanpuitteet ja ilmiö loppuu aina siihen kun tajuan että silmäni ovat oikeasti suljetut. Koska olen vaativa ja kärsimätön luonne, tämä ei riitä minulle todisteeksi oikein yhtään mistään ja siksi toivon että saisi joskus kokea vielä sen OBE:nkin ihan oikeasti, kun niin monet muutkin sen ovat kokeneet (ainakin sillä perusteella mitä olen netistä lukenut...)
Se mitä kehosta irtautuneena sitten voi kokea on melkein sivuseikka. Kunhan _pääsisi_ irti - muuten kuin heittämällä veivinsä. xD Mihinkään ekstremeviritelmiin kuten paasto, itsensä uuvuksiin riehuminen, hallusinogeenit yms. en kuitenkaan ole lähtenyt. Jos ei kokemusta tule suht'koht' luonnostaan, niin ehkei sitten ole niin tarkoitettu. Mene tiedä.
Toki rakastaminen olisi hyvin tärkeä juttu elämässä. Itse koen tunteellisena ihmisenä olemisen jotenkin vaikeaksi jutuksi, syystä mistä hyvänsä, joten mieluummin näpertelen mieleen liittyvien juttujen kanssa, pohdin asioita ja yritän ratkaista kaikenlaisia ikuisuusongelmia. Taitaa tuo Star Trek -sarjan Mr. Spock enemmän muistuttaa sitä ihmistyyppiä jota mieluiten olisin. Se on hienoa jos kaikkeen mahdolliseen voi todeta että "kiehtovaa", on mielenrauhaa tutkiskella asioita kiihkottomasti ja näin päin pois. Uskon että uskovaisenakin pystyy varmasti elämään rauha sisällään, niin että ei ole jatkuvaa tarvetta tavallaan taistella koko maailmaa vastaan? Sanoihan Jeesuskin että "älkää tehkö pahalle vastarintaa". Parempi olisikin vahvistaa hyvää ja jättää paha näivettymään olemattomiin?
Itseensä keskittyminen lienee yksi niistä synneistä joita enempi idän uskontoihin kallellaan olevia syytetään useimmiten. Se on tiätty vähän niinnii että ei saisi olla vain oman napansa ympärillä, mutta se on vähän näinnii että jossain määrin pitää saada keskittyä itseensäkin ettei koko elämä ole vain sinnetänne haahuilua jossa ahdistutaan milloin mistäkin. Eli se mielenrauha, sisäinen keskus jossa voi levätä, kutsui sitten sitä millä nimikkeillä hyvänsä, kiinnostaa.
>>Itselläni on varsin vaatimattomia kokemuksia>ratkaista kaikenlaisia ikuisuusongelmia
Hyvin hyvin pintapuolisesti olen Swedenborgista jotain joskus ohimennen kuullut tai lukenut, joten matskua ei riitä mielipiteeseen asti.
Eivät ne oikein tuollakaan ole paljoa pukahtaneet hänen suhteensa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Emanuel_Swedenborg#Mystillis-teologinen_vaihe
eikä kukaan ole pystynyt näkeen sellaista mikä on piilossa.
NDE-kokemuksissa jotka syntyvät lääketieteellisen operaation aikana ihmisen sydän pysäytetään ja hän saattaa nähdä tuon valotunnelin ja saattaapa myös siirtyä sitä pitkin valoon jossa hän kohtaa kuolleita rakkaitaan.
Kysymykset kuuluvat:
- mikäli valotunnelin näkeminen johtuu aivojen hapen puutteesta ja tiedämme että hapenpuute aivoissa voi aiheuttaa aivovaurion, minkä vuoksi kaikki operaatiotilanteissa valotunnelin nähneet eivät nukutuksen jälkeen ole vakavasti aivovammaisia?
- minkä vuoksi moinen hapenpuute edes syntyisi operaation aikana, kyllähän potilaiden hapesta huolehditaan
- mikseivät valotunnelia pitkin valoon siirtyneet kohtaa tiettävästi eläviä ihmisiä, vaan he aina kohtaavat ihmisiä jotka nimenomaan ovat kuolleet? jos kyseessä on harha, silloinhan voisi tavata kenet vain, kuten unissa tehdäänkin
- mainitset valotunnelin mutta et mainitse sitä että monet kokevat siirtyvänsä sitä pitkin "jonnekin" - jos kyseessä olisi vain aivojen häiriö, esim. silmien tunnelinäkö, niin miksi sitten kokemus ei jää pelkän tunnelin näkemiseksi, vaan kokemukseen voi liittyä myös tuo valoon astuminen? onko hajoaville tai sekoaville aivoille ominaista nähdä VALOA kaikkialla?
- minkä vuoksi jotkut kokevat ruumiisirtautumiskokemuksia ilman vakavaa traumaa ja nimenomaan väittävät astuneensa tunneliin ja sitä kautta irtautuneensa kehostaan? ovatko he kärsineet _kuitenkin_ tietämättään hapen puutteesta ja ovat siis vakavasti aivovammaisia?
>>vaan he aina kohtaavat ihmisiä jotka nimenomaan ovat kuolleet?
Asiaa olisi tietysti hyvä tutkia enemmän. Itse en ole koskaan kuullut että tunnelista valoon putkahtanut olisi tavannut eläviä ihmisiä.
Itselleni tietysti kävisi sekin että tapaa eläviäkin - nimittäin jos nämä sattuvat olemaan unessa eli täten mahdollisesti kehostaan irtautuneita, jos siis oletetaan että sinne jonnekin valoon päästäkseen pitää suorittaa pikku OBEt...
Mutta se on tosiaan jännä seikka jos tapaa kuolleen jota ei edes tiennyt kuolleeksi!
Kuvatun kaltaisia valotunnelikokemuksia tapahtuu lentäjille sentrifugeissa hieman ennen tajuttomuutta. Ilmiöstä tuli telkussa jokin aika sitten. Ei niissä sen kummempaa ole.
Menevätkö nämä lentäjät valoon ja tapaavat kuolleita omaisiaan? Jos nämä kokemukset ovat tajuttomuustilalle tyypillisiä, niin silloin ne voidaan todeta harhoiksi.
Mutta tajuttomuustiloistahan ei juurikaan taideta herätä muistojen kera?
Tajuttomuus jossa sydän edelleen lyö ei myöskään ole täsmälleen sama asia kuin kliininen kuolema jossa sydän on pysähtynyt/pysäytetty.
”Jos nämä kokemukset ovat tajuttomuustilalle tyypillisiä, niin silloin ne voidaan todeta harhoiksi.”
Miten niin harhaksi? Sehän voi olla alku kuolemankokemukselle – se valon näkeminen? Kuolemankokemuksella voi varmaan olla eri syvyysasteita?
Aiemman kirjoittajan näkemys vain oli sellainen että tajuttomuustila aiheuttaa putkinäköä ja piste. Olettaisin että hän tarkoitti että kaikki putkikokemukset ovat vain harhoja, eivät tietyn jatkumon (jonka toisessa päässä olisi esim. tuonpuoleiseen siirtyminen?) alkuvaihe.
Siihenhän se "vain-ittelu" kaiketikin pyrkii päätymään että materialismi rules ok?
Täällä puhutaan aivoista ja tajuttomuudesta vähän kevyesti. Totuushan on että aivot ovat niin monimutkainen järjestslmä, ettei kukaan pysty kaikkea selittämään. Sekin että tapaa kuolleita, voi selittyä sillä että tietää ketkä ovat kuolleet, ja uskoo kuoleman jälkeen näkevänsä heidät. Joten kun alkaa nähdä harhoja aivot jossain syvällä mielessä luulevat, että nyt kuollaan ja alkavat näytää niitä asioita joihin ihminen uskoo. Sitä paitsi, sanoivatko kokeissa olleet nähneensä kuolleita? Pistäkäähän joku luotettavia lähteitä asiasta, niin voin jopa uskoa.
Villinä ajatuksena, jos aivojen salat voitaisiin kokonaan selvittämään, saataisiin tietää onko kuoleman jälkeen mitään.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8536118/40394214 (kts. myös)
Eipä vaan ole osunut vastaan yhtään kertomusta jossa joku olisi sanonut kohdanneensa elävän ihmisen NDE-kokemuksensa aikana. Se ei toki poissulje sitä etteikö moisia kertomuksia voisi olla. Etsi itse, jos tykkäät. Olen niin monelle ihmiselle etsinyt vuosien varrella milloin mitäkin (varsinkin uskovaisille Raamatun otteita kun eivät itse muista mitä _heidän_ rakkaassa kirjassaan sanotaan!!!) ettei jaksa enää kaikkia palvella. (Taisin kyllä jo mainitakin että miksei eläviäkin voi tavata, jos nämä ovat tässä maailmassa unessa eli siten mahdollisesti kehostaan irtautuneina.)
Enemmän itseäni kyllä hämmentää kaikenlaiset puheet että tapasi NDE-kokemuksensa aikana Jeesuksen tai Buddhan tms. kun en usko että jokaiikka tapaa kuolemansa jälkeen juuri niitä olentoja joita suurin osa ihmiskunnasta fanittaa fanaattisesti. Mutta ehkä henget eivät ole niin nökönuukia siitä keneltä näyttävät tai keneksi heitä luullaan, voihan tuonpuoleisessa olla vaikka kokonainen lauma jeesuksia jotka esittävät Jeesusta kuolleille että saavat nämä leppoisammin siirtymään turvallisissa tuntemuksissa tuonpuoleiseen (etteivät jää kummittelemaan). Itse toivon että jos kuolemanjälkeinen olemassaolo on totta, että kukaan EI ala uunottamaan minua ja esittämään jotakuta johon en erikoisemmin edes usko! Läheiseni, jos ovat kuolleet ennen minua, voin toki tavatakin. Mutta heihinkään en halua jäädä kiinni roikkumaan, sillä lienee siellä välitilassa kaikenlaista mielenkiintoista. Toisaalta olisi kiinnostavaa nähdä esmes että mitähän mustan aukon sisällä tapahtuu, joten jos sinne voi kehotta mennä, niin sehän pitää katsastaa tiätty!
Aivoilla voidaan ehkä perustella, jos halutaan, että kuoleman jälkeen tietoisuus ei voi säilyä ja piste. Mutta en jaksa uskoa että kuolemanjälkeisestä elämästä voi saada mitään juurikaan sen parempaa tietoa kuin mitä tähän mennessä on saatu - aivojen avulla nimittäin. Kuitenkin kyseessä on kuolevaisen kehon kuolevainen & mädäntyväinen osa, mikä niissä olisi niin merkillistä ja erinomaista että niiden avulla saisi tietää jotain henkisiä totuuksia jotka pätevät jossain toisessa "värähtelytaajuudessa" kuin tässä fyysisessä maailmankaikkeudessa? Paremminkin voisi ajatella että aivot pitää oppia sulkemaan pois tieltä että tulee yhteys muihin ulottuvuuksiin.
Mutta nämä värähtelyt ja ulottuvuudet ovat toki ylimpiä yökötyksiä niille jotka inhoavat kaikkia näitä juttuja. Parempiakaan nimikkeitä ei vain liene keksitty?
[q]Eipä vaan ole osunut vastaan yhtään kertomusta jossa joku olisi sanonut kohdanneensa elävän ihmisen NDE-kokemuksensa aikana.[/q]
Atwaterin http://www.cinemind.com/atwater/ mukaan ihmisiä, joilla on ruumis maan päällä, saatetaan nähdä, mutta v a i n alkuvaiheessa, minkä jälkeen joku muu korvaa t u t u n ihmisen. Eli "elävän ihmisen" sielu on ikään kuin helpottamassa hyppyä korkeampaan todellisuuteen.
Muistelisin että Elisabeth Haich sanoi kirjassaan "Vihkimys" että kuolevan auttaa rajan yli se henkilö joka oli juuri päättyneessä elämässä hänen äitinsä. En tiedä (ainakaan omasta kokemuksesta) olisiko se noin, mutta miksei? Jollei sitten ole käynyt niin hassusti että äiti on jo ehtinyt inkarnoitua uudelleen ennen kuin lapsi on tarpeeksi iäkäs ja kuolee.
Mutta jos hengillä on tapana ottaa tuttujen hahmoja niin lienee sillekin joku selitys (vaikka se auttamistapa, että luodaan turvan tunnetta). Muistelisinkin että Joan Grantin kirjoissa hän usein kuvailee kuinka unensa aikana auttaa sieluja tuonpuoleiseen nimenomaan ottamalla jonkun heille tutun hahmon.
Jokatapauksessa en jaksa uskoa että ihmissielu normaalia kehityskulkua edetessään jaksaa kuolemansa jälkeen kovin kauaa samaistua siihen persoonallisuuteen ja hahmoon joka hänellä oli edellisimmässä elämässään. Mitä pointtia siinä olisi että takertuu olemaan jotain vajavaista kaikkine puutteineen, jos voi ottaa minkä muodon tahansa... Ainoastaan "tuttuja tavatessa" voisi kuvitella että väläyttää hetkiseksi sitä vanhaa persoonallisuutta.
Vieroksuttaa jossainmäärin että meedion istunnoissa aina kuvaillaan joku edesmennyt jotenkin että "tykkäsi lukea kirjoja" tai "poltti paljon sikareja". Aika ankea ajatus että yhden ihmisen koko elämä on simppelisti paketoitavissa siihen että luki kirjoja tai oli korsteeni. Huh... Mutta jollain tavallahan tietenkin pitää tunnistautua, jos tällaista yhteydenottoa rajan takaa oikeasti tapahtuu...
Viestini pointti oli se että inminen nimenomaan kuvittelee ystäviä jotka ovat kuolleet, koska luulee näkevänsä heidät kuoleman jälkeen. Edellisessä viestissä unohdin mainita että en todellakaan halua sulkea pois mahdollisuutta, jossa kuoleman jälkeen oilisi elämää, (uskottiiinhan pitkään maankin olevan litteä) se on vain epätodennäköisempää.
Se mitä mainitsin aivojen tutkimiseesta; tarkoitin, että aivoista voitaisiin tutkia onko ihmisessä sielu, eli jotakin jota ei pysty pelkästään kemiallisilla reaktioilla selittämään. Jos jotakin sellaista löytyy, on hyvin todennäköistä että kuoleman jälken on elämää. Sitä mitä siellä on ei sitten enää aivoista pysty tutkimaan, sillä ruumishan ei enää ole missään tekemisissä sielun kanssa.
Fyysisestäkin materiasta suurin osa on loppujenlopuksi tyhjyyttä, olemme kehollisina olentoina kootut atomeista joissa elektronit kieppuvat ytimien ympäri. Mitä mahtaa sisältyä siihen kaikkeen tyhjään, ja voiko "sielu" olla olemassa jonkinlainen "kvanttitasolla", kiinnostaa itseäni. Myöskin on sanottu että näkyvän valon tuolla puolen on olemassa infrapuna- ja ultraviolettivaloa. Näitä ei noin vain pysty todentamaan tavallisin silmin, mutta silti ne ovat olemassa. Voiko yhtälailla olla olemassa sellaisia "värähtelytaajuuksia" joita emme vielä nykyaikanakaan pysty teknisin vempeleinemme mittaamaan?
Enemmän kuin takertua minkään opin tai uskonnon sanomuksiin/väitteisiin koskien tuonpuoleista kannattaa todellakin panostaa tutkimukseen ja mielellään aina uusin erilaisin tavoin jos uusia keinoja vain suinkin keksitään.
Elikä vaikka olenkin periaatteessa "kuoleman jälkeen on elämää" -uskovainen, niin kuitenkin katson että tutkia on suotavaa. Pelkän uskon varassa maailma ei muutu ikinä miksikään, ja olisihan se aikamoinen onnenpotku ihmiskunnalle jos voitaisiin osoittaa että kuolema ei ole loppu (mutta että kuoleman jälkeen ei ole jotain lapsellisia taivaita ja helvettejä yms. vaan something completely different...?) Olisi hyvä jos millään uskonnolla ei olisi enää etuoikeutta tuonpuoleiseen ja ihmiseen puhtaana tietoisuutena ("sieluna")
En tosiaan muistanut ajatella, että kuoleman jälkeinen elämä voisi olla myös tieteen saavutettavissa: esim: pimeässä materiassa, tuntemattomassa kvanttitilassa (jos nyt edes muistan mitä kvantti tarkalleen tarkoitti) tai vaikkapa neljännssä ulottuvuudessa. Viimeinen oletuksella, että on kolme ulottuvuutta (x,y,z).
Mitä uskontoihin tulee en usko, että niistä mikään on sen enempää oikeassa kuin väärässä. Jopa ateismin voisi sulauttaa koko kuvaan. Tarkoitan että kaiken takana on perimmäinen jokin. Se voisi olla jumala, joukko sieluja tai vaikka matemaattinen yhtälö, jolla pystyisi selittämään/kuvaamaan koko todellisuuden. Tällä hetkellä (jos siis tieteeseen uskoo) vaikuttaa todennäiköisimmältä, että kyseessä on matemaattinen funktio. Esim: galaksit ja atomit muodostavat samankaltaisia rakenteita; sattumaako?
>>mutta että kuoleman jälkeen ei ole jotain lapsellisia taivaita ja helvettejä yms.
>>nimenomaan kuvittelee ystäviä jotka ovat kuolleet, koska luulee näkevänsä heidät kuoleman jälkeen.
"Mutta eikö helvetti ole hyvä sana kuvaamaan pahuutta, millaista kärsimystä pahuus aiheuttaa?"
Ei, koska pahuuskin voi olla hyvin erilaista, jopa hyvää. Esim: Joudut tekemään jotakin pahaa, jotta voisit aiheuttaa enemmän hyvää. Maailma ei ole todellaankaan mustavalkoinen.
Muistin tässä juuri tapauksen, joka rojuttaa ajatustani ettei kuoleman jälkeen ole elämää. Muistan kun mummoni oli kuolemassa ja äitini oli lähtenyt sairaalasta ulkoiluttamaan koiria. Yhtäkkiä äidilleni tuli tunne, että esi-isät (tms.) ovat tulleet hakemaan mummon. Hetkeä myöhemmmin hänelle soitettiin ja kerrottiin mummoni kuolleen. Liekö sattumaa?
Tulinkin siihen tulokseen, että valotunneli voi johtua aivojen hapenpuutteesta. Mutta siitä eteenpäin ei ole tietoa. Ehkä se vaihtelee myös tapauskohtaisesti.
Jos en itse ole väärin käsittänyt, niin kvanttitaso on yksinkertaisesti se taso jolla operoidaan hiukkasten kanssa, ja hiukkasistahan atomien osaset muodostuvat. Jos tietoisuus voi "piileskellä" millään fyysisen ulottuvuuden tasolla, kuvittelisin että siellä se voisi olla.
Erityisen kiinnostava on myöskin sellainen juttu kuin VALO. Valohan on yhtäaikaa sekä aaltoliike että hiukkanen. Ollakseen hiukkanen valolla pitäisi olla massa, mutta sitä sillä ei ole. Mutta jos valo olisi pelkkää aaltoliikettä, minkä vuoksi esim. gravitaatio vaikuttaa siihen aivan kuten mihin tahansa materiaan?
En yhtään oikeastaan ihmettele että valoa on aina pidetty jotenkin pyhänä, ajatellaan nyt vaikka kynttilöitä kirkoissa ja "ikuisia tulia" joissakin temppeleissä. Ja sitä miten suuri merkitys vaikkapa Venuksella on ollut, saati sitten Auringolla, mysteeriokulteissa. Ehkä valo sopii hyvin symboliksi siitä risteyskohdasta missä henki ja materia varsinaisesti kohtaavat?
Olen itsekin mietiskellyt voisivatko periaatteessa kaikki uskonnot ja opit olla kukin tavallaan oikeassa. Itsehän olen panteisti, ja toisinaan olen käytännössä oikeastaan ateisti koska en ole juurikaan kiinnostunut ihmismäisen jumalan ideasta, tai välttämättä jumalasta ylipäätään. Mutta toisaalta taas uskon että kaikella on joku alkusyy ja tarkoitus - jos ei muuta niin pelkästään olemassaolo, koska olemassaolo sinänsähän on suuri seikkailu ja kauhean kiehtova kokemus. Onko jokin halunnut olemassaoloa? Asiaan ei minun mielestäni kannata sotkea kovin ihmismäisiä juttuja ja se uskonnoissa itseäni eniten tympäiseekin että ne ovat niin ihmistä täynnä. Mutta toisaalta ei jokaiikka pysty ajattelemaan geometristen kapistusten avulla ja funtsailemaan vaikkapa niin että kaikki on saanut alkunsa yhdestä pisteestä ja tuo piste on tavallaan "jumala", jota emme ikinä tule täysin käsittämään. Ehkä asioita on aikoinaan esitetty vertauskuvina ja symbolisesti erilaisten ihmishahmojen avulla (Jeesus, Osiris, Quetzalcoatl jne.)
Tuo juttu että samat muodot toistuvat, eri mittakaavassa vain, on minusta hyvin kiehtova ja siitä oikein hyvä simppeli esimerkkikuva on kuva fraktaalista joka ojentelee kärhiään sinne tänne, toistaen samaa teemaa. Myöskin hologrammiteoria on mielenkiintoinen; se menee jotensakin niin että kaikki olemassaoleva on tietoinen kaikesta muusta olemassaolevasta. Oli nimittäin havaittu että kun ainetta hajotetaan, siitä eri suuntiin irtoavat hiukkaset käyttäytyvät kuin olisivat tietoisia toisistaan, välimatkasta huolimatta. Tähän sitten liittyi vielä sellainen idis että kun ehjä hologrammikuva esittää esmes ruusua ja se hajotetaan, jokainen sirpale esittää myöskin ruusua - toisinsanoen siis pienin ja suurin kappale koko tässä maailmankaikkeudessa kuvastaisi itseasiassa jokainen yhtä ja samaa asiaa.
Tämä on aina vähän riskaabeli teema koska väärinkäsitysten mahdollisuus on hyvin suuri. Perushörhösti sanoisin että hyvä ja paha ovat suhteellinen juttu ja hyvyyden ja pahuuden määrä tai kokemus riippuu täysin kokijasta itsestään. Jos päättää että ei pidä jotain asiaa hyvänä/pahana, se ei sitä myöskään ole.
Mutta käytännössä on tietysti kaikenlaisia kokemuksia kuten murhat, raiskaukset jne. joita ei todellakaan voi pitää hyvinä kokemuksina TÄSSÄ JA NYT. (Ihmeellistä miten pahoinpitely voidaan nimetä "hyväksikäytöksi"! Mutta tuossa onkin juuri tajuttu että pahantekijä hakee itselleen omaa hyvää, esim. lapsenraiskaaja raiskaa koska se tuntuu hänestä hyvältä.) Ehkä tuonpuoleisessa/välitilassa selviää mikä se pointti moisessa kokemuksessa oli. Oliko se karmanmaksua, vai oliko se jokin tietty opetus. Mutta aivan kuten emme (yleensä) päiväkaupalla murehdi jotain pahaa painajaisunta, niin voisi myös olettaa ettei sielu/tietoisuus iänkaiken murehdi sitäkään mitä tapahtui viimeisimmässä elämässä. Mutta siinäpä juuri onkin kompastuskivi että sielu saattaa niin tehdä - jotkut eivät sitten niin millään ilveellä pääse kokemuksistaan eroon ja heille tulee taipumus hankkiutua uudelleen vastaaviin ikävyyksiin. Esim. yhden elämän sisällä nainen seurustelee väkivaltaisten miesten kanssa - useammassakin elämässä hän saattaa edelleen jatkaa tuota samaa kuviota. Miksiköhän niin käy? Ehkä me olemme vähän yksinkertaisia. Ehkä toistetusta tavasta muodostuu sellainen poljettu ura josta ei niin vain ylös rämmitäkään.
Mielellään sitä ajattelisi että kaikki pahantekijät ovat pahoja, mutta harvemmin nuo juuttaat itse itsensä siten määrittelevät. Käytän usein mahdollisimman irvokkaita esimerkkejä, ja yksi menee niin että 1600-luvulla ihmisen roviolla polttaneet uskovaiset eivät to-del-la-kaan ajatelleet olevansa pahoja ja tekevänsä pahaa, vaan tekevänsä hyvää! Näin se ihmismieli toimii, kun on tarpeeksi ehdollistumia, vääriä käsityksiä ja sen sellaista. Tietysti kaikenlaiset lehmänkaupat ja oman edun tavoittelu koskee tiettyjä valtapiirejä, tavallisen pulliaisen osa on mäkättävän lampaan tavoin seurata milloin mitäkin paimenta. Toivottavasti aina vain useampi ihminen oppii ajattelemaan itse.
Useimmiten olosuhteet Maassa ovat todellakin helvetilliset. Samaan aikaan myös paratiisi on totta, ainakin visuaalisessa mielessä jos vähänkin käyskentelee jotenkuten luonnontilassa säilyneessä luonnossa. Tämä on ristiriitojen paikka ja siksi sekä murheen laakso että hyvin mielenkiintoinen piste avaruutta.
Lapsellisia taivaasta ja helvetistä tulee mielestäni siinä vaiheessa kun aletaan mestaroida muiden ihmisten uskomuksia sillä että uhkaillaan heitä helvetillä tai lirkutellaan taivaasta jos nämä vain suostuvat uskomaan samoin kuin itse uskoo. Tuo on sellaista pikkulasten "meidän isä on parempi kuin teidän isä" -tyyppistä pelleilyä, mutta eihän siitä tietysti niin vain eroon pääse. ;)
>>Mielellään sitä ajattelisi että kaikki pahantekijät ovat pahoja, mutta harvemmin nuo juuttaat itse itsensä siten määrittelevät.
>>Ei, koska pahuuskin voi olla hyvin erilaista, jopa hyvää
>>että valotunneli voi johtua aivojen hapenpuutteesta
>Lapsellisia taivaasta ja helvetistä tulee mielestäni siinä vaiheessa kun aletaan mestaroida muiden ihmisten uskomuksia sillä että uhkaillaan heitä helvetillä tai lirkutellaan taivaasta jos nämä vain suostuvat uskomaan samoin kuin itse uskoo. Tuo on sellaista pikkulasten "meidän isä on parempi kuin teidän isä" -tyyppistä pelleilyä, mutta eihän siitä tietysti niin vain eroon pääse.<
Entä mitä sitten tulee siitä, että Raamatusta Jeesuksen sanoja suoraan lainaavat määritellään muiden uskomusten mestaroijiksi? Kun ei millään uskota, että puhe helvetistä ei ole uskovien omia sanoja vaan Jeesus AINOANA Raamatussa siitä kertoi, ja Hän varmasti tiesi mistä puhui. Ei Jeesuskaan yrittänyt kääntää tai uhkailla sillä mielellä, että teidän pitää uskoa kuin minä vaan Hän kertoi totuuden. Ihan samaa on Jeesuksen seuraajien puhe. Kyse ei ole siitä että kaikkien _pitää uskoa kuin kristityt_ vaan evankeliumin sanoma kuuluu kaikille ja se on se, jolla tästä elämästä selviää iankaikkiseen elämään. Jos puhe taivaasta määritellään lirkutukseksi tai puhe Jumalasta, joka haluaa luomansa ihmiset luokseen, määritellään "meidän isä on parempi kuin teidän isä"-tyyppiseksi retoriikaksi, niin eihän siitä niin vain eroon pääse. Näemmä.
Aivojen hapenpuutteella viittasin siihen mitä ylempänä palstalla kerrotaan. Jos tuo kertomus on totta niin todellakin näytää siltä, että sielu ja ruumis voidaan erottaa. Silti suuri osa kokemuksista on varmaan selitettävissä psykologialla tms. Suosittelen että asioita tutkittaisiin tapauskohtaisesti.
Minä en kyllä henkilökohtaisesti luota Jimin dokumentteihin, yhdessäkin selitettiin aivan pokkana kuinka tiedemiehet olivat saaneet alienien aluksen tutkittavaksi. Varmasti nousisi mediamylläkkä, jos noin olisi oikeasti käynyt; sitä paitsi alus näytti kököltä 3D-mallinnokselta, harrastan 3D-mallintamista joten tiedän mistä puhun.
Mistäköhän se helvettioppi äkillisesti k-uskontoon oikein pullahti kun juutalaisuus ilmeisestikään ei tunne minkäänlaista helvettiä? (Näin olen lukenut ettei tunne, juutalaisuus kai opettaa että elämä loppuu kuolemaan piste???)
Tätä kysyn siis siinä mielessä että Jeesus ei ole jumala (Luuk. 18:18-19). Oma oletukseni on että helvetin idea tuli k-uskontoon zarathustralaisuudesta (zoroastrianism muistaakseni ulkomaan kielillä). Siinä tosin pahojakaan ei jätetä ikuisesti kitumaan helvettiin, vaan vähän aikaa kärtsättyään hekin pääsevät taivaaseen. Näin ainakin mytologi Joseph Campbell on zarathustralaisuudesta kirjoitellut.
Buddhalaisuuskin taitaa uskoa helvettitiloihin, mutta ei pidä näitä lopullisina. Koska buddhalaisuus oli olemassa jo Jeesuksen elinaikana ja mahdollisia yhteyksiä itäänpäin oli olemassa, helvetin idea on saattanut tulla sieltäkin käsin.
Ja edelleenkin olen sitä mieltä että kun Jeesus sanoo "uskokaa minuun" se tarkoittaa "uskokaa minua", ei sitä että uskokaa että olen jumala. Kaikki ne kohdat UT:ssa jotka "jumaloivat" Jeesusta ovat kumminkin hänen faniensa kirjoittamia kohtia, Jeesus tunnetustihan ei itse kirjoittanut mitään (sikäli kuin eli).
Voisikohan näistä kuolemanjälkeisistä asioista puhuttaessa jättää vähän vähemmälle sitä iänikuista k-uskontoon jämähtämistä, koska muitakin uskontoja on olemassa... Ei k-uskonto omista kuolemanjälkeistä elämää. Se on kumminkin sillä tavalla että vaikka sanoisi tuhat kertaa peräkkäin että "Jeesus sanoi niin ja niin ja se on totta", niin siitä meillä on vain jälkipolvien sana että sanoi niin. En usko huhupuheita niin vain, koska jo peruskoulussa teimme huhutestin ja havaitsimme että juttu muuttuu matkanvarrella. :I
Lopulta jokainen on _oman_ uskonsa varassa. Jotkut aina välillä väittävät että tiedon - skepe/materialistit tahi jonkin uskonnon uskovaiset. Mutta uskoa se on kumminkin.
Ettei sitten se sitten ollut SE Jimin doku missä "tiedemiehet olivat saaneet alieneiden aluksen tutkittavaksi joka oli ns. simulaatio... Itse nimittäin näin sellaisen missä näyteltiin että niin on muka käynyt. Taisi olla vielä 2-osainen juttu, siis fiktiota se oli kokoajan. Mutta jos sattui jostain puolivälistä vilkaisemaan niin ehkä tuli väärä kuva.
Vaikka en minä sitä poissulje etteivätkö maailman mahtavimmat armeijat pitäisi talleissaan mitä vaan... ;)
>>"uskokaa minuun" se tarkoittaa "uskokaa minua", ei sitä että uskokaa että olen jumala.>Lopulta jokainen on _oman_ uskonsa varassa.
Et nyt taida oikein ymmärtää että totuus vaikka sen kirjoittaisi isolla T:llä on aina jonkun ihmisen totuus, enkä minä voi adoptoida jonkun toisen ihmisen totuutta, joka on usko. Et kai sinäkään usko kaikkea mitä luet? Aku Ankkaa, sanomalehtiä, kuvalehtiä... Tietokirjoihin ja puhelinluetteloihinkin voi päästä virheitä!
Jeesuksen jumaluuteen uskovat eivät ole yhtään sen enempää totuuden asialla kuin vaikkapa Krishnan jumaluuteen uskovat. Jos lähden sille tielle että minun pitää jumaloida jotain ihmismiestä, niin näitä ihmismiehiähän riittää kyllä joka sormelle.
Asenteeni, joka on ollut tässä elämässä erinäisiä vuosia, on nyt ja niin kauan kuin minä olen minä tulee olemaan tulevaisuudessakin, on se että yksikään yksittäinen ihminen ei ole sama asia kuin koko maailmankaikkeuden olemassaolosta vastuussa oleva taho X. Sitäpaitsi panteistina en edes voisi ikimaailmassa kuvitella ihmismäisen olennon polkaisseen pystyyn tämä elämä- ja olemassaolohanketta, joten en usko edes jumalaan sellaisena kuin useimmat uskonnot sen kuvaavat (puhuen hänestä, mikä ei siis minun uskooni luonnistu). Taon käsite vastaa paljon paremmin omaa näkemystäni jumalasta. Tai intiaanien Manitou, jos olen oikein ymmärtänyt että heillekin jumaluus on Henki, eikä mikään ihmisukko.
Periaatteessa olen sitä mieltä että jokainen elävä olento on osa sitä samaa Ykseyttä - niin, kyllä näitä isoja kirjaimia haluaa käyttää kun puhuu omasta uskostaan ;) - joka on sama kuin olemassaolo ja sama kuin olemassaolon synnyttänyt X. Katson siis että oikeastaan jumala ei ole luonut mitään muuta kuin jumalan, itsensä, ja tässä mielessä siis jokainen elävä olento on pala jumalaa. Mutta jottei kukaan kuvittelisi että jumaloin jotain yksittäisiä ihmisiä, joka aina ovat vain vajavaisia osia kokonaisuudesta, eivät koko kokonaisuus, en sano että se ja se olisi jumala.
Siitä tulisi vähän pitkä tarina jos nimettäisiin jokainen elävä ja koskaan elänyt olento (joista osa siis välitilassa tällä hetkellä) ja todettaisiin että tämä ja tämä on jumala. Taitaisi maailmankaikkeus rysähtää kasaan ennenkuin litania olisi loppu.
Pidän kovasti kirjoista, mutta en kuvittele että ne ovat niin maagisia tuotteita että niissä on kaikki totta. Sitäpaitsi muistikuvieni mukaan olin edellisimmässä elämässäni katolinen munkki, ja nimenomaan hommani oli kopioida kirjoja. Mistä voin tietää ettenkö ole itse saattanut syyllistyä virheelliseen kopiointiin? Jokatapauksessa 600 v sitten näkemäni k-uskonnon harjoitus oli irvokasta, elämän- ja rakkaudenvastaista, ja koen että tässä nykyisessä elämässäni tehtäväni, muiden tehtävien muassa, on kritisoida k-uskontoa joka osoittautui mädäksi hedelmäksi.
Tässä en tarkoita kritisoida kaikkia mahdollisia kristityiksi itseään kutsuvia ihmisiä, vaan kyseisen uskonnon epäkohtia. Onneksi nykyään ei ole inkvisitiota eikä kerettiläisrovioita (joista jälkimmäistä, ainakin, muistan todistaneeni), mutta paljon olisi vielä hiomista. Yksi hiottava kohta on tuo että Jeesusta pitää jumaloida. Mikä siinä on niin vaikeaa ottaa se UT ja lukea sieltä mitä Luukas 18:18-19 kohta sanoo?
"Miksi sanot minua hyväksi, vain Jumala yksin on hyvä?" kysyy siellä Jeesus. En millään ilveellä saa tuota väänneltyä siten että hän nimittäisi ITSEÄÄN jumalaksi! Eikä pitäisi saada kenenkään muunkaan.
Tietenkin voimme spekuloida onko juuri tuo Luukas 18:18-19 virheellinen kohta, mutta jos se on, niin sittenhän myönnämme että Raamatussa on virheitä, eli se ei ole 100 % totta, vai mitä?
Kylmä hiki nousee pintaan kun muistelen myös aikaani mustapukuisena katolisena munkkina Keski-Euroopassa.
Vasta tässä elämässä onnistuin ymmärtämään muuta kuin fundamentaalisuutta. Valitsin tulevani "kerettiläiseksi" tässä elämässä koska minä olen polttanut noitia aikoinani.
Nyt minä olen sellainen joita minä olin laittamassa roviolle. Kiitos elämälle että saan sovittaa hirvittävät tekoni elämää kohtaan katolisena munkkina kerettiläisten polttajana.
Jos tulee tilaisuus olen valmis menemään roviolle.
Niin, oli vain pakottava tarve kertoa tuosta elämästäni. Elämä on kuitenkin niin armollinen että voi tehdä vaikka sellaiset 500 vuotta karmallista sovitusta niin että pääsee noista pahimmista keskiajan karmoistaan eroon.
Siinä katolisessa elämässä ei henkistä kehitystä juurikaan tapahtunut, vaikka kuinka uskoi Jumalaan ja Jeesuksen lunastukseen. Kehitystä alkoi tapahtumaan kun aloin muistamaan tässä elämässä. Silloin kun muistaa niin on yleensä pakko pyhittää se elämä korjaaville töille. Valitsin muistavani pahat tekoni tuhansilta vuosilta ennen syntymääni, koska syntiä tuli niin paljon, että suuntaa oli aivan pakko muuttaa täydellisesti tässä elämässä.
On niitä hyviäkin tekoja kyllä menneissä elämissä.
>>isolla T:llä on aina jonkun ihmisen totuus
Itse puolestani omien hämärien ja vähemmän hämärien muistikuvien mukaan rakastin noviisina palavasti jotakuta naista, joka ehkä enemmän kuin tavanomainen rakastettu olikin sielu joka itseäni kehittyneempänä opastaa ja neuvoo minua elämäin varrella. Opettajan ja oppilaan välinen rakkaus on varmaankin ehdottominta rakkautta mitä on. Se että rakastaa jotakuta parisuhteessa ja saa sitä mitä parisuhteeseen kuuluu on kuitenkin varsin rajallista, mutta jos rakastaa jotakuta opettajanaan ja saa häneltä hengellistä kasvatusta, se voi kestää elämästä toiseen se hyöty mitä siinä on tullut. (Siinä mielessä minun tietenkin pitäisi muistaa kunnioittaa niitä jotka valitsevat pitää Jeesusta opettajanaan!)
Jostain syystä jäimme kiinni siitä että kävelimme usein öisin metsässä keskustellen. Arvelen että minut heitettiin jonkinlaiseen maanalaiseen tilaan missä oli mätäneviä ruumiita (tämä saattaa selittää erinäiset kuolemanpelkoahdistukseni nykyisessä elämässäni). Myöhemmin jouduin todistamaan kuinka rakkaani poltettiin roviolla kerettiläisenä. Koska olin pelkuri, en hypännyt roviolle hänen kanssaan palamaan, mikä olisi ollut oikeastaan oikein. Sillä teolla olisin osoittanut että en kiellä rakkauttani häneen, enkä sitä kaikkea viisautta mitä häneltä opin. Voi olla että olen nykyisessä elämässäni opiskellut ne samat asiat uudestaan mitä hän kertoi jo silloin 600 v sitten...
Sensijaan että olisin "tunnustanut väriä" annoin vihkiä itseni munkiksi ja vietin pitkän, epätoivoisen elämän jonka päätin mahdollisesti itsemurhaan, hyppäämällä jostakin tornista alas. Itsemurhaajat kuulema joutuvat tuonpuoleisessa jonkinlaiseen limboon jossa heillä ei ole yhteyttä muihin ihmisiin, ja minunkin mahdolliset mielikuvani välitilasta ovat pelkkää harmautta vailla mitään muotoja, kuvia ja olentoja. Kumppanini sensijaan muistaa omasta viimeisimmästä välitilastaan kaikenlaisia kauniita asioita.
Tuo elämä ja nuo kokemukset ovat aina päällimmäisinä, jonkinlaisena johtotähtenä kai. Voisi jopa väittää että se että rakkaani paloi roviolla tuotti lopulta hyvää sikäli että se oli sysäys minulle muistaa menneitä, eikä kuvitella että tämä meneillään oleva elämä on ainoa laatuaan.
Kaikenlaista muutakin on tullut koettua ja nähtyä. Niin rohkea en vieläkään ole että tohtisin ilmoittautua valmiiksi vaikka roviolle. Fyysinen kipu ja vaiva on minulle kammotus, elikä eiköhän tässä vielä useampia elämiä ole tulossa kun en todellakaan ole valmis ja vastuullinen sielu. Ja ehkäpä oppaani vielä antaa lisäopetusta esmes seuraavassa elämässä - tässä nykyisessä emme fyysisellä tasolla tule kohtaamaan. Se on minulle selvä ja hyväksyn sen, koen että olen nyt omillani tällä kertaa.
Minulle ei mitenkään riitä että jokainen on oman uskonsa varassa, mutta siitä en halua enää riidellä kenen usko on se totuus. Yritän nykyään olla kohteliaampi ja suvaita sitä että jokaisella on se oma näkemyksensä ja ennenkaikkea omat sanansa.
Edes tuo Jumala-asia ei ole niin yksinkertainen, koska useimmat teistä muista ihmisistä tuntuvat käyttävän Jumalaa siinä muodossa että kyseessä on todellakin HÄN, jotain mikä muistuttaa ihmistä. Minulle se ei käy, koska mielestäni ihminen on niin vajavainen olento, että jos Jumala olisi kuten ihminen, hän/se ei voisi minun silmissäni olla Jumala.
Kysymyshän on sentään koko olemassaolon perustasta, ytimestä ja olennaisesta substanssista. Jumala-asioita ei pitäisi ottaa kevyesti ja kuvitella päässään kaikenlaista kivaa mitä ihmisenä osaa kuvitella. Mistä me tiedämme millaisena Jumalan kokisi jonkin Nommo-planeetan asukas? Joka sattuisi vaikka olevaan eväkäs, tai lisko?
Se että VT:ssa sanotaan että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen voi hyvinkin koskea jonkinlaista luomistyössä avustanutta pienempää jumaluutta. Esim. gnostikot katsoivat että todellinen Jumala loi sielut, mutta "paha" jumala, edellistä pienempi, fyysisen todellisuuden. Olen myös erittäin kiinnostunut ancient astronaut -teoriasta jonka mukaan avaruudesta tulleen älyllisen rodun jäsenet kehittivät nykyihmisen risteyttämällä omaa perimäänsä alkuihmisen perimään.
Mutta ehkä tämä menee jo yli horisontin palstan aihetta ajatellen. Mikähän olisi sellainen juttu jossa mieltäisin että kaikki me ajattelemme samoin? En vaan oikein keksi sellaista, kun olen huomannut että ihmisillä ON taipumus ajatella itselleen ominaisella tavalla, ja se sitten aiheuttaa että totuuksia tosiaankin on yli 6 miljardia tällä pallolla.
Ehkä ELÄMÄ itsessään on jotain meille kaikille yhteistä. Meidän pitäisi kaikkien osata kunnioittaa sitä, kokea että meille annettu elämä on lahja. Mutta tässäkin taas osa haraa vastaan ja kokee ettei haluaisi olla olemassa. Jätetään ne halut sitten vallan... Yhteistä meille kaikille on että olemme olemassa, melkein kaikille on yhteistä että haluamme tietää MIKSI olemme olemassa! :)
>>mutta siitä en halua enää riidellä kenen usko on se totuus>ja se sitten aiheuttaa että totuuksia tosiaankin on yli 6 miljardia tällä pallolla.>Yhteistä meille kaikille on että olemme olemassa, melkein kaikille on yhteistä että haluamme tietää MIKSI olemme olemassa! :)
Rakkaan näkeminen liekeissä osittain tai kokonaan omista teoistaan johtuen, ilman aikomusta puolustaa häntä, on varmastikin syöpynyt syvälle kuten kerroit.
>>> Kaikenlaista muutakin on tullut koettua ja nähtyä. Niin rohkea en vieläkään ole että tohtisin ilmoittautua valmiiksi vaikka roviolle. Fyysinen kipu ja vaiva on minulle kammotus, elikä eiköhän tässä vielä useampia elämiä ole tulossa kun en todellakaan ole valmis ja vastuullinen sielu. Ja ehkäpä oppaani vielä antaa lisäopetusta esmes seuraavassa elämässä - tässä nykyisessä emme fyysisellä tasolla tule kohtaamaan. Se on minulle selvä ja hyväksyn sen, koen että olen nyt omillani tällä kertaa. >>>
Sinulla ei varmaankaan sellaista karmaa joka pitäisi välttämättä roviolla maksaa. Ehkei minullakaan jos onnistuu muuntamaan sen. Koen olevani melkein kuin Milarepa, joka tarinoiden mukaan näki mihin tulevaisuus ja tulevat elämät mahdollisesti johtavat, ja sen vuoksi hänen täytyi ehdottomasti muuttaa suuntansa yhdessä elämässä hinnalla millä hyvänsä.
Onneksi ei tarvitse kiirehtiä tuollaisella tavalla yhdellää kertaa. Olen opetellut kestämään kipua tässä elämässä, jo senkin takia kun olen kutsunut menneisyyden kipukarmaa olemukseeni. Kivun kautta voin korjata tilannetta. Tosin toistaiseksi ei ole tarvinnut sairastua, tiibetiläisen joogan terveysharjoituksia kun säännöllisesti teen. Vielä aikaisemmasta buddhalaisesta elämästä tuotua hyvää karmaa tässä kuluttelen, se mahdollistaa karman viivyttämisen melko pitkään jotta toivon mukaan kerkiää korjata tilannetta.
Ihmettelen vain että mihin buddhalaisen elämän alkeet katosivat välillä elämien ketjussa. Tarvittiin ilmeisesti testielämä väliin jotta todella nähdään että mitä tässä osataan. Annettiin määräysvaltaa ja vielä täytyy näköjään kasvaa että osaa käyttää valtaa oikein. Jossain tulevassa elämässä sama valtatesti tulee eteen ilmeisesti, ja katsotaan osataanko silloin käyttäytyä oikein. Mahdollisesti siinä elämässä olen yksin ilman muistin tukea. On se kova koitos sellainen "dementia", mutta ilmeisen välttämätön.
Olen painottanut ettei lähde suuremmin muistelemaan vanhoja kun niihin voi jämähtää ja silloin lisää taakkaansa. No, tämä tällaisena pikaisena vanhan kertauksena.
Oikea asenne on jo puolikas hyvä teko. Ei kaikkea aina tarvitsekaan muistaa eikä tietää valitakseen oikein. Tiedän muutamia ateisteja jotka eivät kai suin surminkaan uskoisi edellisiin elämiin, tai eivät pidä koko ajatusta edes kiinnostavana. Silti he ovat hienoja ihmisiä. Ei se siis mitään varsinaista "tietämystä" vaadi tässä meneillään olevassa elämässä että osaisi olla ihmisiksi. Kaikenlaista minäkin olen tietävinäni, mutta mitä hyötyä siitäkin on jollen pysty hyödyntämään sitä muiden elävien olentojen hyväksi?
Kyllähän minuakin tietysti joskus mietityttää että menenköhän joskus tulevaisuudessa tekemään vastoin jotain nykyistä ihannettani... Mutta ehkä sielun pitää välillä väkisinkin hankkia kokemuksia jotka ovat tavallaan "vastakarvaisia" siihen kokemusvuohon joka hänelle pääasiassa on meneillään. Sanoohan kai jo tavan psykologiakin että jos ihminen heittäytyy kovin hyveelliseksi ja hurskaaksi, hän saattaa alkaa nähdä unia joissa tekee kaikki mahdolliset kolttoset ja konnankoukut. Tasapaino vaatii ettei mene liiallisuuksiin millään suunnalla.
Tai minua nyt ainakin kiinnostaa tavattomasti Jungin ajatukset ja Itsen individuaalisaatioprosessi... Mutta tulevatko sielut yksilöllisiksi superminuuksiksi, vai tulevatko ne sittenkin YHDEKSI eli jokainen sielu loppuvaiheessaan on samanlainen kuin jokainen muu sielu, kun kaikki mahdolliset kokemukset on koettu ja kaikki värit yhdistelty toisiinsa että lopulta on valkoinen valo jäljellä...
Hm, noh, menee turhan runolliseksi.
Tuota sisäistettyä tietoa arvostan. Tunnen minäkin yhden tunnustavan ateistin, ja hän on vallan mainiosti oppinut kaikenlaista. Itse asiassa ei ole väliä onko tunnustava ateisti vai tunnustava Jumala -fanittaja. Elämän kunnioitus on ratkaisevaa, eli miten kohtelee ihmisiä, eläimiä, kasveja. Elämää me olemme tulleet oppimaan ja karaistumaan.
Jep niin se menee että jos alkaa taivaita tavoittelemaan, niin vetää kovia kokemuksia mukaansa. Jos julistautuu pyhimykseksi niin kohta kolisee omassa päässä. Näin olen kokenut ja en suostu yrittämään sellaiseksi, ihan muu lopputulos siitä tulee jos sädekehää alkaa kiillottamaan. Ja voihan sitä vetää kärsimystä kehoonsa muutenkin jos tahtoo nopeuttaa evoluutiota ja ei vielä mielestään tarpeeksi kärsi. Masokismia?? No ainakin jos luulee / arvelee / tietää karmaa olevan jäljellä niin tottakai siitä tahtoo eroon ihan ihmiskunnan hyväksikin. Ihmiskunta porskuttaa ties missä rapakossa joten kai sitä nyt yksi "jeesustelija joka tahtoo ristille" tännekin mahtuu. Karmaah, karmaah, lissee karmaah..antaa tulla vuan :D
Huvittavia juttuja loppujen lopuksi, yksi suhteellisen totinen komediahan tämä on.
Kultainen keskitie on oikeasti fiksu juttu kuten sanoit. Ymmärrän hyvin kavereita jotka ennen syntymäänsä taivaassa innostuksissaan ottavat suuren lastin opittavaa ja sitten tuleekin elämä eteen ja pitää oppia ne kaikki..huh huh siinä sitten jo suunnitellaan itsareita, kauppakeskus-iskuja ja mennään hermolomalle kun sietokykyä koetellaan. On haastavaa nähdä ennen syntymää, kun fiilikset ovat suurenmoiset ja ruusuiset, että kuinka paljon sitä jaksaa elämän aikana. Oppimisen tulisi olla kohtuullista, ei liian vaativia oppiläksyjä pidä mennä haikailemaan, näin olen kohdallanikin havainnut.
Onneksi ne ovat taas kohtuullisen ruusuiset, olisin muuten luultavasti itsekin joku näistä pyssysankareista jos ei olisi nämä viisaammat antaneet armossaan pään pysyä pilvissä.
Kyllä me kerkiämme läksyt lukemaan.
>>> Tai minua nyt ainakin kiinnostaa tavattomasti Jungin ajatukset ja Itsen individuaalisaatioprosessi... Mutta tulevatko sielut yksilöllisiksi superminuuksiksi, vai tulevatko ne sittenkin YHDEKSI eli jokainen sielu loppuvaiheessaan on samanlainen kuin jokainen muu sielu, kun kaikki mahdolliset kokemukset on koettu ja kaikki värit yhdistelty toisiinsa että lopulta on valkoinen valo jäljellä... >>>
Käsittääkseni läsnäolo-hypetyksessä ( Zen, buddhalaiset menetelmät yleensäkin ja pohjimmiltaan ajattoman viisauden kirjallisuus ) voi olla kyse tästä. Jung mainitsee individuaation etenevän ensin vahvaan itseenkäpertyvään egollisuuteen, joka tarvitaan jonkinasteisen tiedostamisen syntymiseksi. Kun mahdollinen varjo on integroitu olemukseen ja ihmisen hajanaisina esiintyvät persoonat liitetty toisiinsa, syntyy varsinainen yksilöllisyys. Tämän jälkeen on mahdollista syntyä yliyksilöllisyys. Siinä yhdistyy joukkovoima sekä yksilö. Ego muuntuu korkeampaan potenssiin. Egossa saavutettu tietoisuus siirtyy kirkkaampana yliyksilölliseen egoon.
Nietzhe puhui übermensch:istä, yli-ihmisestä, ehkä turhan mahtipontiseen sävyyn kylläkin.
Sama rajatiedon puolelta, tulkiten:
Tämä yliyksilöllinen ego on minusta sama kuin Blavatskyn kausaalitietoisuus. Kausaalisessa käyttövälineessähän ollaan ryhmänä, ja kausaalitajunta itsessään on siksi multipersoona. Siinä on kaikkien jälleensyntymien epäitsekkäät puolet tallella, huonoja puolia sinne ei huolita. Ennen aikojaan aktivoitunut kausaalipersoona voi olla syynä erilaisille häiriöisille multipersoonisuus-syndroomille. Itsenään se edustaa ihmisen luontaista, hallittua ja eheytynyttä monivivahteisuutta.
Kun puhutaan että Buddhalla ja Jeesuksella ei ole sielua, niin se liittyy siihen että jossain vaiheessa kausaalitajuntakin kuulemma poistuu. Kausaalitajunta on minusta sama kuin buddhalaisuuden kirkas valkoinen valo. Kultavalkoinen alabasterimaljakon värinen valo viittaa buddhiseen tietoisuuteen. Kausaalitietoisuuden ominaisuuksista voi ehkäpä saada jotain vinkkejä mihin suuntaan tietoisuus on kehittymässä. Sitä voidaan pitää todellisen hengen ja materian välisenä rajatietoisuutena, jos henki ja materia pitäisi toisistaan erottaa. Ehkei pitäisi.
helvettiä, sehän ei merkitse ettei helvettiä ole. Vasta Jeesushan käsitteen toi ja juutalaiset hylkäsivät hänet ja hänen oppinsa. Helvetistä puhuminen ennen Jeesusta ei ollut aiheellista, koska ei vielä ollut sitä, joka helvetistä voi pelastaa. Juutalaisilla, jotka lukevat vain Vanhaa testamenttia, ei ole kaikkea tietoa.
Tuo "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä, paitsi Jumala yksin" ei välttämättä merkitse sitä, että Jeesus kieltää olevansa hyvä.
http://www.opko.fi/kuopio/rikas-mies-ja-jeesus.html
Jeesuksen muut sanat itsestään kertovat, ettei hän suinkaan kiellä olevansa hyvä, ja joilla sanoilla Hän tunnustaa olevansa Jumala, mm.
"Minä ja Isä olemme yhtä."
"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala."
Jos Jeesus olisi kirjoittanut itse jotakin, käytäisiin kiistoja siitä, ovatko ne varmasti Hänen itsensä kirjoittamia. Tietäen ihmisten luonteen on syy kirjoittamattomuuteensa järkeenkäypää. Evankeliumithan perustuvat silminnäkijöiden kertomuksiin. On aika rohkeaa väittää, että kirjoitusajankohtana olisi vääristelty Jeesuksen sanoja, koska silminnäkijöitä oli varmasti tuhansia ja tuhansia ja ylösnousseenakin ilmestyi yli viidellesadalle.
Kyllä Raamatusta löytyy Jeesuksen jumaluus selvästi:
Tuomas sanoi ylösnousseelle Jeesukselle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" jota Jeesus ei oikaise.
Jeesus sanoi: "Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden." Joh. 14:10-11
Jumala sanoo Pojastaan: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka." Hepr.1:8, Ps.45:7-8
Jeesus ei kieltänyt ihmisiä palvomasta Häntä, esim.
Matt.14:33 "Niin venheessä-olijat kumarsivat häntä ja sanoivat: "Totisesti sinä olet Jumalan Poika".
Matt.28:9, 17 "... kumartaen rukoilivat häntä", toisin kuin ihmisiä kiellettiin palvomasta enkeleitä.
"Simeon Pietari, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli, niille, jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin meidän Jumalamme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudessa." 2.Piet.1:1
No eihän sitä iänikuista kristinuskoa voi jättää pois laskuista, kun kuolemanjälkeisistä asioista puhutaan. On se nimittäin sen verran radikaali oppi, että se halutaan lakaista maton alle juuri sen kantaavaativan luonteensa vuoksi. Se menee luihin ja ytimiin ja se hiertää mielessä ilkeästi, koska se laittaa ihmisen tutustumaan itseensä rehellisesti. Tokihan maailmaan erilaisia käsityksiä mahtuu, eikä mikään uskonto omista kuoleman jälkeistä elämää, mutta kristinusko toi oikean käsityksen siitä. Sanon näin vaikka se voikin näppylöitä nostattaa. Kristinusko ei ole vain uskoa ilman tietoa vaan se on myös kokemuksellisesti todennettavissa. Jumala antaa kokemuksen itsestään, mutta se on jokaiselle henkilökohtainen, koska Hän haluaa henkilökohtaiseen suhteeseen luomiensa ihmisten kanssa. Olemme persoonia ja sellaisina pysymme, koska rakkautta ei voi olla yhden persoonan tai vielä älyttömämpää, jonkun epämääräisen henkipläjäyksen "kesken". Vain persoonat voivat rakastaa.
Ja sitten kommenttia toiseen viestiisi:
Onko sinulla kokemusta Taosta? Vai onko se vain järjellä pohdiskeltua, joka nyt vain tuntuu järjellesi sopivimmalta?
Kristinuskon Jumalahan on Henki, ei mikään ihmisukko! Ja tämä maapallo on Hänen astinlautansa. Eli aika iso Hänen kooltaan ja voimaltaan täytyy olla pitääkseen maailmankaikkeuden pystyssä. Vaikka ihminen on Jumalan kuva, niin ei se tarkoita että J. olisi ihmisen näköinen. Jos J. teki niinkin kummallisen kuin Jeesuksen pelastavan teon, niin itse ainakin ajattelen, että täytyyhän meidän ihmisten olla J:n silmissä jotain ainutlaatuista, kun Hän meidät yhteyteensä haluaa. Ja varmasti Hän on meille ihmisille ihan sopivan näköinen, niin että tunnistamme Hänet sitten kun kerran Hänet näemme. En voi kuvitella että J. olisi jonkin liskon tai muun kammotuksen näköinen. Ihminenhän oli luomisen jälkeen lähes jumalolento eli samankaltainen kuin Luojansa.
Ehkä siksi synnyitkin uudestaan, koska väärensit katolisena munkkina pyhiä kirjoituksia. Hyi, hyi... :)
Koska et munkkinakaan ymmärtänyt Jeesuksen sovitustyön merkitystä, jouduit tulemaan tänne uudestaan. Siksi tässä elämässä joudutkin kristittyjen kanssa tiukkoihin keskusteluihin, jotka hiertävät hipiääsi!
Ei vaineskaan, tuskinpa katolisena munkkina kopioit meillä käytössä olevaa Raamattua. VT:n aikana hyvin taidollisen kopioperinteen omaavana juutalainen kirjuri sai koulutuksen tehtäväänsä. Pyhien tekstien kopiointi oli todella tärkeä ja pyhä tapahtuma ja sen mukaisesti siihen suhtauduttiin. Qumranin tekstilöydöt osoittavat että meillä on lähes täysin muuttumaton Raamatun teksti, ei siellä ole ihmisten yleisesti luulossa olevia kopiointivirheitä, jotka muuttaisivat itse sanomaa toiseksi. Vaikka koko VT:ta ei Qumranista löydetty, on järkevää ajatella että koska esim. löydetty Jesajan kirja on identtinen nykyisen Jesajan kanssa, on koko muukin VT yhtä huolellista tekoa. UT:sta on olemassa yli 4000 säilynyttä kreikankielistä käsikirjoitusta, jotka käsittävät koko UT:n. Mistään antiikin aikaisesta tekstistä ei ole yhtä paljon käsikirjoituskopioita. UT:sta on olemassa lisäksi yli 1000 kopiota syyriaksi, koptiksi, armeniaksi, gootiksi ja etiopiaksi latinankielisen Vulgatan lisäksi.
Jos 600 vuotta sitten elitkin munkkina, elit todella mädännäisyyden kehdossa eli vääristyneessä kristinuskon syvimmässä mätäpaiseessa, katolisessa hapatuksessa. Sen rinnalla muualla eli aito raitis usko Jeesukseen väärentämättömänä eikä evankeliumin kirkas valo suinkaan sammunut.
Kritiikkiä katolisen kirkon korruptoituneisuutta ja moraalittomuutta vastaan esittivät mm. Franciscus Assisilainen (jo aikaisempina vuosisatoina), John Wycliffe, Jan Hus, Girolamo Savonarola, Erasmus Rotterdamilainen, Martti Luther, Ulrich Zwingli. Tämän reformaation seurauksena evankeliumin asema palautui, saatiin Raamatun kansankieliset painokset ja oikea käsitys yleisestä pappeudesta eli kaikki uskovat ovat pappeja.
Aika hurja ajatus tuo sieluttomuus, mutta en oikeastaan pidä itsekään sielua ikuisena installaationa. Olen ajatellut että koko olemassaolon ydin tai "juuristo" on henki (liekö ylipäätään yksittäisiä henkiä vai onko lopultakin sittenkin vain yksi Henki jonka me kaikki jaamme...), tästä versoo sielu ja sielu poikii näitä yksittäisiä ego/keho-persoonillistumia jotka ovat sitten ikäänkuin hedelmiä. Jotka ovat makeita tai kitkeriä.
Jos kaikki fyysisellä tasolla on koettu, sielu voi vetäytyä täältä pois eikä ota enää kehoja. Jos kaikki sielullisella tasolla on koettu, ehkä tosiaan henki tai Henki ei tarvitse sieluakaan. Mutta ihmiset toki käsittävät näitä sanoja niin eri tavoin, etten yhtään ihmettele jos omat aivoitukseni eivät nappaa jollekulle toiselle. Kaikkein helpointa olisi piirtää kaavioita.
Egon muuntumasta tulee mieleen jostain syystä pullapitko. Ilman kaikkia osatekijöitään pullaa ei voisi tehdä, pulla kuitenkin on aina enemmän kuin osiensa summa sillä pelkästään iskemällä vehnää, maitoa, munia jne. läjään päällekkäin ei saa minkäänlaista pitkoa aikaiseksi. Tarvitaan myös vaivaamista ja lämpöä. Kaiketikin egoakin pitää rassata moneen kertaan että se saadaan järjestäytymään sellaiseksi härpäkkeeksi että se ikäänkuin sitten aukenee kanavaksi yliminälle. Aivan kuten rauta-atomitkin ovat sikinsokin, mutta ne voidaan magnetisoida ja siitä eteenpäin ne ovat järjestyksessä ja magneettisia.
Mitäköhän lie löpisen, mutta nyt tulee kokoajan tällaisia vertauskuvia mieleen. :P
Miten tämä kaikkein pappeus käytännössä toteutuu, kun en tiedä mitään muuta kristillistä lahkoa kuin kveekarit joissa jokainen on pappi?
Noin muuten minun on vaikea ymmärtää minkä vuoksi uskovat haluavat hylkiä järkeä ja perustaa kaiken tunteille. Olen itse varsin tunteellinen ihminen, enkä erikoisemmin pidä tunteellisuudesta. Se saa ihmiset vain tunnepäissään tekemään typeryyksiä ja ruikuttamaan sitten jälkikäteen anteeksiantoa suosikkijumaluudeltaan tms. K-uskonnossa yksi sen huonoimmista puolistani on se ettei sen nykymuoto edellytä ihmiseltä minkäänlaista vastuullista käytöstä ja itsensä kanssa kilvoittelua, koska korostetaan että hyvillä teoilla ei ole mitään merkitystä, ja ainahan kumminkin saa synnit anteeksi kun muistaa sanoa uskovansa Jeesukseen (Jeesuksen jumaluuteen). Onko sillä merkitystä että polttiko Jeesuksen nimiin ihmisiä roviolla 600 v sitten vai huijaako kuolemansairaalta testamentilla perinnön lahkolleen Jeesuksen nimiin? Tai jos tekee kaikenlaisia pienempiä syntejä ja sitten heittää Jeesus-fanin viittaa harteilleen... Olen ehkä mustavalkoinen ihminen, mutta minulle on vastenmielistä nähdä esim. pappien juoksevan vieraissa ja vaihtavan puolisoa ja siltikin kehtaavan vielä esiintyä kunnon kristittyinä. Kukaan ei enää halua olla esikuva? Ei ihme että poliitikotkin uskaltavat kekkaloida miten hyvänsä kun aina saa anteeksi kaiken tässä luterilaisessa armoon ja hyvien tekojen merkityksettömyyteen perustuvassa kulttuurissa.
Tietenkään en pitäisi siitäkään että hyvillä teoilla ostettaisiin taivaspaikka tms. Mutta rypemistä on liikaa. Kaikki käy ja sitten voi aina kirjoitella kirjan huoraamisistaan ja ryyppäämisistään ja Jeesus pelastaa.
Niin että se tunteista... Jos minä saisin valita niin en ehkä jättäisi minkäänlaisia älyttömiä tunteita lainkaan itseeni jäljelle, vaan sellaisia mistä kukaan ei kärsi. Koen Hengen (jota voisi nimittää Taoksi, jos on taolainen) läsnäolon kaikessa elämässä kaikkein parhaiten kun liikun luonnossa. Hetkellisiä läsnäolon tuntemuksia voi toki tulla jopa ihmistenkin keskuudessa, sellaisia hyvän mielen liikahduksia. Vaikea niitä on sen selvemmin kuvailla. Uskon oikeastaan että kuka tahansa voi kokea näitä samoja juttuja, mutta jokainen selittää ne omalla tavallaan. Jos uskoo ihmismäiseen Jumalaan, kaiketikin voi ajatella että se ihmis-Jumala oli läsnä siinä ja siinä hetkessä.
jatkuu...
Jos lähdetään siitä että Jeesus = Jumala, silloin hänen kuolemassaan ei ole mitään sellaista mihin ihminen olisi voinut vaikuttaa mitenkään. Jos joku olento on jumala ja kaikkivaltias, silloin hän tekee tietenkin mitä huvittaa. Jos päättää tapattaa itsensä ja päättää karata haudastaan, niin sitten tekee niin. Kaikkein oudoksuttavinta _minulle_ koko k-uskonnossa onkin se että minkä vuoksi minun pitäisi olla onnellinen siitä että joku on tavallaan tehnyt itsemurhan ja sillä muka ronkkinut minunkin syntini pois? Mitä tekemistä yhdelle ihmiselle jää jos joku tekee kaiken hänen puolestaan ja itse ei saa päättää oikein mistään mitään?
Ehkä ihmiset retkustelevatkin osittain siksi että he ovat niin vakuuttuneita siitä ettei heillä ole mitään todellista päätösvaltaa mistään asiasta ja isoveli (Jeesus) tulee ja hoitaa kumminkin kaiken parhainpäin meidän muiden puolesta.
En jaksa uskoa karhunpalveluksia tekevään jumaluuteen. Minun katsomuksessani kaikki alkaa pisteestä X ja kasvaa ja kehittyy, oppii ja rikastuu. Ehkä jotkut olennot kehittyvät nopeammin kuin toiset ja jeesaavat perässä kulkevia. Ehkä Jeesus on joku sellainen pikasprintteri joka ampaisi koko matkan hujauksessa ja voi sieltä periltä asti käsin opastaa muita. Mutta en sitten millään pysty uskomaan että opastaminen tapahtuu siten että hän asettuu pylvään päähän palvottavaksi. Oma käsitykseni Jeesuksesta ei ole käsitys noin vastenmielisestä ihmisestä.
Voihan Jumala tietenkin ilmetä jokaiselle olennolle juuri sellaisena mikä on olennolle itselleen tuttu hahmo, mutta kuitenkin itse uskon että jumaluus on meissä kaikissa elävissä olennoissa sisä- eikä ulkopuolella, joten miten meidän itsemme sisin ilmenisi meille itsellemme? Jotkut toki sanovat että jumaluuden voi nähdä vaikka rakastettunsa silmistä. Tai sanoihan kai se Jeesuskin että Kristuksena minä olen sisäisesti teissä kaikissa, vai miten se nyt meni. Jotain sen tapaista? Eli kukatahansa tulee lopulta olemaan Kristus (itämaisin käsittein: Buddha).
Ehkei tämä kommentti sinua erikoisemmin riemastuta, mutta juttu nyt vaan menee niin että meillä jokaisella on oma uskomme ja tämä palsta ei ole yksinomaan kristinuskovaispalsta, kuten ei ole moni muukaan palsta missä "teikäläiset" yrittävät aina niskan päälle. Ollakseen "radikaali" usko k-usko ei ole pitkään aikaan esittänyt mitään erityisen radikaalia näkemystä, on vain jämähdetty Jeesuksen jumaluuteen.
Esim. sen miettiminen että Jeesus olisi jumala ja Maria Magdaleena, hänen vaimonsa, jumalatar, voisi olla uusi jännä innovaatio.
Ja pai tö vei, taisi olla juuri tämä palsta jossa joku uskovainen sanoi että nyky-Raamattu sisältää paljon käännösvirheitä.
- Ei täällä ennen ole mitään rajoituksia ollut viestin pituudelle, näemmä siihenkin on tullut muutos. Siksi 2-osaisuus.
On se sen verran radikaali näkemys jota nyt pidän hypoteesina, että kaipaa edelleen selvennystä. Näkemys perustuu siihen että sielu, joka tässä on määritelty syykehoksi, poistuu kun kaikki syyt eri egoille ovat poistuneet. Kehon kuoleman jälkeen syyt ovat leimaantuneet ensin eetterikehoon, joka on fyysisen kehon kaksoiskappale. Sieltä ne leimautuvat edelleen astraalikehoon, ja kun se sammahtaa niin syyt menevät mentaalialueen tietoisuuden vähitellen huvetessa lopulta syykehoon. Syykeho, joka edustaa kaikkea hyvää, leimaa itsensä edelleen ylempään tietoisuuteen, mutta koska ylemmässä ei voi olla syitä, niin leimataan vaan kaikki hyvä.
Tämä syykehon leimaaminen ylempään puoleen, jolloin syyt palavat pois, tapahtuu kuulemma vasta näissä kaikkein korkeimmissa tietoisuuden laajantumissa. "Sielu" olisi sen jälkeen syykehoa sisäisempi / korkeampi tietoisuus. Tosin se näyttäisi olevan täysin laadullinen todellisuus ilman avaruudellisuus-aspektia, siinä on kait se mitä mieli ja logiikka ei hevillä hyväksy. Mieli tarvitsisi mielellään tilallisuutta, avaruutta jossa olla.
Juuristona ja kantavana ylläpitäjänä henki, josta versoo yksityiskohtaisempia todellisuuksia. Tässä mallissa henki on kivijalka johon kaikki muu tukeutuu. Vertauskuvakielelle se helposti pukeutuu, kun lähestytään abstraktimpeja asioita. Versomisajatus niinkuin kasvin versominen, tuntuisi sopivan tähän yhteyteen.
Henki on "vapaa" siksi kun se toimii yleisemmällä tasolla kuin siitä versonneet. Versot ovat monimutkaisemman logiikan piirissä, ja siksi raskaampia ja vapautta niillä on siksi vähemmän. Kun saavutaan ego-keho-systeemiin niin logiikka on sangen monimutkaista ja alkuperäinen yksinkertaisuus / yleiset periaatteet näyttävät ehkä utopioilta, koska niistä saa huonommin otteen. Voi olla että omilla tasoillaan yleinen ja abstrakti laadullisuus on hyvinkin konkreettista ja "materiaalista".
Mieleen tuli nokallaan seisova ylöspäinkäännetty pyramidimuoto. Henki olisi pyramidin nokka josta se tarkastelee kokonaisuutta, yleisellä tasolla kun toimii, ja pyramidin pohja olisi pisimmälle versonneet osaset. Jos ajattelemme että elämä palaa takaisin yksityisestä yleiseen pyramidin huipulle, jossa vapautta on eniten niin silloin meidän tämän mallin mukaan täytyy tulla samaan tietoisuuteen. Säilyttävätkö osaset loppuun saakka yksilöllistä vivahdetta huipulle saavuttuaan?? Se voisi olla järkeenkäypää sillon jos ajatellaan että Kokonaisuus hyötyy meidän ponnisteluistamme, yksilöllistymissitämme. Jos palaamme samanlaisina kuin lähdimme, niin Kokonaisuus ei kostuisi tästä ehkä mitään.
No, tämä on kehittelyä nykyisen rajallisen logiikan varassa. Kaaviot ovat problemaattisia siinä mielessä että voimme ääritapauksessa alkaa kuvitella asioiden todella olevan näin, jos logiikka sattuu miellyttämään, vaikka nyt kehiteltiin vain hierarkinen rautalankamalli.
Tätä voisi kehitellä eteenpäin muuntamalla versominen sisäänpäin versomiseksi. Siitä voisi tehdä silloin mandalan. Mandalan keskustassa on huippu tai syvin / sisin kohta, riippuu tarkasteleeko sitä 3D muotona vai 2D:nä.
Myös fraktaaligeometriassa kehitys versoo eteenpäin äärettömyyksiin saakka niinkuin luonnossa ikään.
Niin tosiaan, mitä pointtia olisi ylipäätään kehittää yksilöllisyyksiä jos niistä ei voisi mitenkään hyötyä? Yritän aina toisinaan ajatellakin asioita siltä kantilta että hyötyykö niistä Henki - yhden yksittäisen egon kannalta katsottunahan elämä alkaa hyvin nopeasti vaikuttaa silkalta järjettömältä helvetiltä. Se on kuin katselisi kokonaisuutta tiilimuurin takaa, neulanpiston kokoisesta reiästä pahemmin mitään näkemättä. Mutta Hengen tasolla tiilimuuria ei ole, ja siellä sitten voi kohdata kokonaisuuden ja yhtäkkiä mitään kauheita traumoja ja ongelmia ei olekaan.
Tietenkin monien olentojen myriadit joukot voivat olla olemassa vain senkin takia että mitä enemmän "päätteitä" "Henki-netillä" on, sitä enemmän erilaisia kokoonpanoja, erilaisia kokemuksia on tarjolla. Mutta tällainen yksittäiset solut yksinomaan esineiksi alistava näkemys unohtaa sen että Henki on näissä kaikissa olennoissa elävänä ytimenä, ja tällöin jokaisessa olennossa täytyy olla potentiaalisena mahdollisuutena heijastaa Hengestä periaatteessa mitä tahansa ominaisuuksia, eikä pelkästään jotain yksittäistä sirpaletta niin että jos Henki miellettäisiin "ruumiiksi" niin yksi ihminen olisi maksa, toinen munuainen, kolmas aivo jne. (Tai tietysti niinkin että jokainen vuorottelisi noissa eri rooleissa, ettei nyt kukaan ainakaan pysyvästi aivona ole, tai sitten se menee juuri siihen että joku yksittäinen sielu on muka parempi kuin kaikki muut!)
Mutta jos mieluummin ajattelee että periaatteessa yksi olento voi halutessaan tuoda itsestään ulos muitakin ominaisuuksia kuin yksiä ja samoja, kaavamaisia, niin siinäkin on tietysti mukana se rajoite minkä syntymässä saatu keho antaa. Elikä väkisinkin tulee erilaiset pelikortit aina eri elämässä käteen, itsestä sitten kiinni että saako ne kortit "henkevöitymään", pystyykö antamaan itsestään suuremman annin ulos kuin rahkeet edellyttäisivät. Vai jääkö sittenkin sille tasolle että kontataan vaan sen riman ali. Noh, ehkä Hengen kantilta katsottuna mikään elämä ei ikinä ole epäonnistunut koska oppia ikä kaikki, tai ainakin kokemuksia. Enemmän kuin jatkuvaa kurinalaista koulussakäymistä voisikin ehkä mietiskellä tuota kokemispuolta. Mikäänhän ei ole niin jännittävää kuin kokeminen, minkä tahansa kokeminen. Kun vaikeistakin asioista muistaisi aina ajatella että nämä asiat ovat mielenkiintoisia ja kiehtovia koska juuri minä koen ne juuri tässä ja nyt, niin sitten ne jaksaa paremmin. Ehkä juuri siksi tarvitaan minä-kokemus että kokemisessa on jotain hohtoa. Yksilöllisyys tekee asioista mielenkiintoisempia. Se on porkkana jonka avulla jaksamme eteenpäin. (Tai ainakin minä koen näin, voihan joku toinen mieltää että yksilöllisyys on pelkkää potaskaa...)
Elävyyttä kuvaukseen voisi tuoda valottamalla asiaa "sädemuodossa". Henki olisi keskusaurinko, jatkuvasti elävä ja kupliva kokonaisuus. Siitä lähtee Säteitä ympäristöön kokemaan. Säteiden ominaisuus olisi se, että ne muistaisivat alkuperäänsä vaistonvaraisesti ja siten koettaisivat matkia lähdettä josta lähtivät. Ne eivät suoraan kykenisi matkalla ollessaan näkemään lähdettään. Vaistomainen matkiminen voisi mennä toisinaan erikoisuuksiin saakka kauas Auringon alkuperäisestä tavasta ilmaista itseään. Säteet luulisivat olevansa ehkä itse suuri ja mahtava Keskusaurinko ja koettaisivat lähettää omia pikkusäteitä. Näissä onnistuisivatkin, mutta koska tiedostettua kokemusta kokonaisuudesta ei heillä ole, niin Sädelapset tyydyttäisivät Säteiden vaistomaista kuvaa täydellisyydestä vain osittain. Jotain jäisi puuttumaan. Mikä neuvoksi, että Säteet olisivat täydellisen tyytyväisiä??
Jotkus Säteistä alkaisivat tutkimaan historiaa pikkuisilla sädeaivoillaan ja aionien kuluttua tulisivat aikaa takaisinpäin kelattuaan siihen tulokseen, että Keskus-Jättiläisestä alkoi matka kohti suunnattomia etäisyyksiä. He pystyisivät tutkimaan koska heidän perimässään olisi ripaus Isä-Äiti Aurinkoisen viisautta, ja se riittäisi alkuperän selvittämiseen. Oletetaan että siitä lähtien kaikki muutkin Säteet saisivat aikaa myöten saman kokemuksen alkuperästä ja lähtisivät matkaan takaisin Isä-Äiti Aurinkoisen luo. Matkalla sattuisi kaikenlaisia kommelluksia, ja Isä-Äiti tyytyväisenä myhäilisi että teidän mielestänne ne olivat kommelluksia, mutta minäpä näin ne minun kokemuksinani ja aivan ihastuttavia kommelluksia teillä olikin! Säteet vastaisivat: " Toki me koimme matkan varrella ne välillä kauheiksi, mutta kun tulimme sinun alkuperäisen sädepiirisi yhteyteen niin probleemien tuntumme poistui ja ymmärsimme asian alkuperäisessä valossa. Sinun eli meidän kaikkien kokemuksia ne olivatkin. Jos yksi Säde koki jotain niin nyt kaikilla on sen yhden Säteen kokemus. Kaikilla on nyt kaikkien kokemukset! Samaten Isä-Äiti Aurinkoinen jonka me nyt muodostamme, on täydentynyt. Luomamme pikkuiset Sädelapset ovat palaamassa myös meidän luoksemme ja sitä kautta sinun luoksesi. Saamme aina vain uusia kokemuksia, koska kokijoita riittää käytännössä loputtomasti.
- - - -
Niin, yksilöllisyyden kautta meillä on tilaisuus mukauttaa itsemme luonnonlakeihin oppiaksemme, tietoisesti. Voisiko syntyä tietoisuutta ja oppimista mistään jos ei olisi yksilöllisyyttä jossain muodossa?? Jonkinlainen alkeellinen yksilöllisyyden keskus mielestäni väistämättä tarvitaan, jotta voisi oppia.
Näinpä. Minunkin on hyvin helppo mieltää elävien olentojen olemassaolo jotensakin tuohon tapaan, eli että "säiteilemme" keskusyksiköstä - koskaan siitä täysin irtautumatta ja sen olennaisen olemuksen sisällämme säästäen, mutta koska tietoisuuden piste on siellä päässä sädettä joka suuntautuu ulkoavaruuteen päin (ego), kokemus erillisyydestä on hyvin vahva.
Kveekareillahan on hieman vääristynyt tai Raamatusta poikkeava seurakuntanäkemys, kun heillä ei ole opettajia. Jeesuksen kautta kaikilla uskovilla on pääsy Jumalan luo [Jeesus itse sanoi: "Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia"] eli ei tarvita VT:n tapaan pappeja välittäjiksi, mutta opettajia, paimenia, evankelistoja ja profeettoja tarvitaan seurakunnassa opettamiseen ja ohjaukseen niin, että jokainen kasvaisi hengellisesti toimimaan kuninkaallisena papistona, joka on raamatullinen ilmaisu. Käytännössä pappeus on esim. esirukousta, muille todistamista, sielunhoitoa. Jokainen on vastuussa omasta hengellisen elämän kasvustaan ja lähetyskäskyn täyttämisestä.
En ymmärrä, saitko kirjoituksestani käsityksen, että uskova perustaa kaiken tunteille ja hylkii järkeä. Usko ei perustu tunteille, vaikka tietysti moni varsinkin uskon alkutaipaleella kuuntelee tunteitaan ja perustaa niihin: kun on hyvä olla: Jumala on kanssani, kun on huonoja päiviä: kamalaa, rakastaakohan J. enää minua jne. Tuo järjen hylkiminen on kyllä kummallinen käsitys, jota oli hiukan itsellänikin ennen uskoontuloa. Ei uskoontulo merkitse järjenkäytön lopettamista, päinvastoin aistit jopa kirkastuu ja J. voi antaa vaikka lisää järkeä luomalla uusia aivosoluja.
Olet ymmärtänyt väärin. Hyviä tekoja ei tarvita ansaitakseen pelastuksen, mutta hyviä tekoja tarvitaan: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi eli meidät on kutsuttu palvelemaan toisia. Kyllä kristinusko edelleenkin edellyttää vastuullista käytöstä ja kilvoittelua. Nykymeno sinällään ei välttämättä kerro siitä, miten pitää elää. Sanoohan Raamattukin että monien rakkaus kylmenee ja yhä enenevässä määrin saadaan nähdä moraalittomuutta. Toisaalta jotkut sanovat että parhaillaan on menossa ympäri maapalloa kirkon historian ehkä merkittävin herätys lasten parissa.
Armo ei merkitse vastuuttomuutta ja tahallista synnin tekoa.
Tuota, ihminen nyt vaan on niin kertakaikkisen kykenemätön syntiinlankeemuksen vuoksi millään omilla teoilla kohoamaan J:n pyhyyden tasolle. Käsityksesi on tyypillinen meille ihmiselle, jotka haluamalla haluamme tehdä jotakin pelastuksen eteen. Ihmiselle jää tehtäväksi hyväksyä toisen tekemä työ, ja se vaatiikin monesti enemmän työtä kuin konsanaan joku konkreettinen hyvän tekeminen. Ylpeyden nujertaminen meissä, se se vasta vaatiikin tekemistä! Ja sinä sanot ettei jää mitään tehtäväksi itselle...
Ihmiset (uskovat) retkustelevat siksi etteivät koe Pyhän Hengen voimaa ja se syntiinlangennut luonto on niin herkkä hakemaan itsekkäästi nautintoa itselleen.
Sinulla on jotensakin outo käsitys kristinuskosta ja sen sisällöstä. Jeesus juuri johdattaa ja kasvattaa ihmisiä tulemaan itsensä kaltaiseksi. Ei uskovaisuus ole jotain "pylväspyhimyksen palvontaa". Kasvua tapahtuu tai pitäisi tapahtua kristityssä kaiken aikaa eli niitä hengen hedelmiä: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen (Gal.5:22). Lihan hedelmiä eli sen vanhan aatun on taas: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset (Gal. 5:19-21). Uskova rimpuilee perin kaksijakoisessa ruumiissa. On itsestä kiinni, kummalle antaa vallan, uudelle vai vanhalle luomukselle.
Kuka tahansa ei voi olla Kristus, vaan se joka hyväksyy Hänet elämänsä herraksi. Meissä ei ole luonnostaan Pyhä Henki vaan se annetaan uudestisyntymässä, josta vasta alkaa kasvu kohti Kristuksen kaltaisuutta.
Tuota tuota, radikaalius kristinuskosta puhuttaessa ei merkkaa sitä, että pitäisi olla aina uusia ja uusia jippoja tarjottavana. Radikaalius on Pyhän Hengen voimaa, jolla maailmaa muutetaan ihan konkreettisesti. Se on sen kaltainen voima, jota ei ole missään muussa uskonnossa.
Tuntuuko siltä että me yritetään aina niskan päälle? Jos lie se vaan jonkinlainen osoitus kristinuskon voimasta osoittaa jotakin aitoa ja todellista, mene ja tiedä. Mahtuuhan palstalle mielipiteitä, mutta jos kristityt koetaan uhkana, niin sanomahan sen kertoo puolestaan.
Nykyraamatun käännösvirheiden vuoksi sitä ei aidosti Pyhän Hengen johdossa elävät suosittelekaan luettavaksi.
Nii. Totta vie se tuntuu uhkaavalta kun saa tappouhkauksen. Riitaannuin näillä palstoilla useampia vuosia sitten yhden nuoren uskovaismiehen kanssa sen vuoksi että tuntui että hänen piti aina päästä pilkkaamaan ja ivaamaan kaikkea mitä sanoin. Hänen puheistaan sai sen käsityksen että hän mielsi itsensä jonkinlaisen kutsumuksen saaneeksi ja tämän vuoksi hän käyttäytyi ylimielisesti ja omahyväisesti, mistä kyllä useampikin ihminen sai tarpeekseen. Minulla on ajoittain taipumus sanoa suoraan jos kyllästyn jonkun ihmisen elkeisiin, ja sehän meni sitten lopulta niin pahaksi tappeluksi ettei siinä enää pahemmin järkeä ollut kenelläkään, minua uhkailtiin suolestamisella... Mutta kyllä siitäkin sitten jotenkin saatiin aserauha aikaiseksi, varsinkin kun kuulin kuinka pahoja kokemuksia hänellä on elämässään ollut ja tajusin että hän sen vuoksi tarraa niin kynsin hampain siihen uskoonsa ja pyrkii siitä metakkaa pitämään.
Mutta kaikilla meillä on kaikenlaista ollut, eikä se saisi olla syy kohdella muita rumasti. Tiedän että oma syntini on alkaa helposti riitaiseksi jos on joitakin asioita joiden takia olen ärtynyt ja ahdistunut. Ylimielisyyttä varsinkin minun on hyvin vaikea sietää, ja jos toiselta taholta tulee jotain näykintää päivästä toiseen, niin jossain vaiheessa patani kyllä kuohuu yli.
Sillä ei ole mitään väliä mitä uskontoa tahi kuppikuntaa tuo toinen osapuoli edustaa. Suomessa kun ollaan niin sikäli tietysti helpommin osuu jotenkin k-uskonnon eri lahkojen edustajia vastaan. Ja aika pitkälti tosiaan ajattelen uskovaisista juuri sitä mitä he antavat ajateltavaa, eli jos he käyttäytyvät rumasti, alkaa se kuvakin heistä näyttää aika rumalta.
Lopulta vaikea sitten sanoa että onko vika ideologioissa vai niiden edustajiksi itseään väittävissä tahoissa. Sanotaan että hedelmistään puu tunnetaan, mutta löytyyhän joka puusta niin mätiä kuin raakojakin hedelmiä, joskus jopa kypsiä.
huumaus aineiden vaikutuksen alaiset kokevat samoja aistimuksia
Psykoaktiivisten aineiden merkityksestä tietoisuudelle onkin messevä kirja Supernatural, jonka on kirjoittanut Graham Hancock.
Mielenkiintoista on mielestäni se että ihminen kaikkialla monin eri tavoin voi päätyä samankaltaisiin kokemuksiin. Olemmeko me lajina niin mielikuvitukseton vaiko paremminkin mielikuvituksekas että heti kun
- nappaa sientä
- paastoaa pari viikkoa (Jeesus: 40 vrk?)
- pomppii itsensä hikeen leirinuotion ympäri
- kokee sydänpysähtymän
- meditoi perusteellisesti
tms.
niin johan voi näkyä kaikenlaista valotunnelia, väriläikkää, kuolleita läheisiä, henkiolentoja jne.
Vain yksi epätoivoinen "tieteellinen" yritys sumuttaa ja eksyttää!
Ihminen on iankaikkinen olento. On olemassa elämä myös ruumiin ulkopuolella!