Olen varmaankin jokin Maanantai kappale ainakin pari nappulaa meni vääriin reikiin kun mua luotiin.(Uskon siis että Jumala loi meistä jokaikisen.) Mutta miksi Jumala antoi toiselle ihmiselle heikomman luonteen kun toisille? Aina kun tulee jotain kahnausta parisuhteessa tsm. alan aina ajatella kuolemaan tavalla tai toisella. Monta kertaa tulee ajatus että jos ei toi ukko nyt jo pidä tota turpaansa kiinni niin, (silmissä mustenee, korvissa suhisee) Terve järki voittaa aina, käyttäydyn siis kuin tyypillinen suomalainen MIES, mutta kun satun olemaan NAINEN. Eli meillä siis ukko nalkuttaa ja minä, nainen etsin katseella jotain esinettä, että pysyis se turpa kiinni edes hetken.
Meillä mies on parisuhteessa se joka on aina oikeessa, ei tee koskaan virheitä, jokainen lause alkaa sanalla MINÄ. Hän on kuin Nalle Puh:n Pöllö, itserakas(kuin itseään peilaava ja niskahöyheniään silittävä papukaija, joka rakastaa kuunnella omaa ääntään.) besserwisser ääliö.
Ajattelenkin aina että miten hänellä olisi helpompi ilman minua.
Parisuhteemme kaikkein suurin tragedia onkin täydellinen yhteen sopimattomuus, kumpikin meistä mieheni että minä olisimme ansainneet, jos ei jotain parempaa, niin toisenlaiset kumppanit.
Isäni oli/on alkoholisti ja hän jankkasi ja jankutti koko ajan hänelle piti selittää asiat monta kertaa juurta jaksaen, lisäksi hän oli väkivaltainnen kusipää jolle ei sanottu vastaan. Nyt joudun kuuntelemaan mieheni jankuttamista ja jankkaamaan hänen kanssa; eli koko ajan sääntöä, vääntöä, riitaa, eripuraa. Mieheni tympeys tappaa kaiken hyvän mitä suhteessamme ehkä on jäljellä. Ei mieheni mää´i pelkästään tyhjän takia. On minussakin vikaa, mutta toisiaan kun ei tiedä soitanko kriisipuhelimeen vai 112:n. Minulla ei saisi olla mitään, ei yhtään mitään. Kaiken lisäksi hänelle kaikki on jotakin kilpailua, hän vihaa hidastelua ja vitkastelua kaikkein eniten, hän itse ripeä ja aikaan saava. Minä en ole mitään, minä en osaa mitään. Olen vain jonkinlainen palvelijan, taloudenhoitajan, ja jonkinlaisen satunnaisen rakastajattaren välimuoto.
JA TIEDOKSI KAIKILLE. Minä ei ole läheisriippuvainen, ero ei tule kysymykseen. Koska, mitä järkeä siinä sitten taas olisi? Minne minä menisin. Minulle ei jäisi kuin rippiset käteen, (vuokranmaksuntsm jälkeen)mitä minä teksin yksinäni pienessä yksiössä. Ja mites viikonloput kun lapset tulevat viikonlopuksi kotiin. Kysymys on se miten minä saan itseni pysymyyn kasassa etten tekisi itselleni mitään? Jos ei töitä olisi niin, niin, ei en aio jäädä kotiin, ei en suostu jäämään taas kotiin ja siivoamaan kotona 8-16.00:ta että eräällä olisi hyvä mieli. (minä pidän siivoamisesta, mutta vain niin paljon kuin on pakko.)
Välillä voimani ovat täysin loppu, jos lapsiamma ei olisi...niin. Mutta ei, EI. EN VOI TEHDÄ LAPSILLENI. VAIKKA AIKOISINKIN.
Meillä mies on parisuhteessa se joka on aina oikeessa, ei tee koskaan virheitä, jokainen lause alkaa sanalla MINÄ. Hän on kuin Nalle Puh:n Pöllö, itserakas(kuin itseään peilaava ja niskahöyheniään silittävä papukaija, joka rakastaa kuunnella omaa ääntään.) besserwisser ääliö.
Ajattelenkin aina että miten hänellä olisi helpompi ilman minua.
Parisuhteemme kaikkein suurin tragedia onkin täydellinen yhteen sopimattomuus, kumpikin meistä mieheni että minä olisimme ansainneet, jos ei jotain parempaa, niin toisenlaiset kumppanit.
Isäni oli/on alkoholisti ja hän jankkasi ja jankutti koko ajan hänelle piti selittää asiat monta kertaa juurta jaksaen, lisäksi hän oli väkivaltainnen kusipää jolle ei sanottu vastaan. Nyt joudun kuuntelemaan mieheni jankuttamista ja jankkaamaan hänen kanssa; eli koko ajan sääntöä, vääntöä, riitaa, eripuraa. Mieheni tympeys tappaa kaiken hyvän mitä suhteessamme ehkä on jäljellä. Ei mieheni mää´i pelkästään tyhjän takia. On minussakin vikaa, mutta toisiaan kun ei tiedä soitanko kriisipuhelimeen vai 112:n. Minulla ei saisi olla mitään, ei yhtään mitään. Kaiken lisäksi hänelle kaikki on jotakin kilpailua, hän vihaa hidastelua ja vitkastelua kaikkein eniten, hän itse ripeä ja aikaan saava. Minä en ole mitään, minä en osaa mitään. Olen vain jonkinlainen palvelijan, taloudenhoitajan, ja jonkinlaisen satunnaisen rakastajattaren välimuoto.
JA TIEDOKSI KAIKILLE. Minä ei ole läheisriippuvainen, ero ei tule kysymykseen. Koska, mitä järkeä siinä sitten taas olisi? Minne minä menisin. Minulle ei jäisi kuin rippiset käteen, (vuokranmaksuntsm jälkeen)mitä minä teksin yksinäni pienessä yksiössä. Ja mites viikonloput kun lapset tulevat viikonlopuksi kotiin. Kysymys on se miten minä saan itseni pysymyyn kasassa etten tekisi itselleni mitään? Jos ei töitä olisi niin, niin, ei en aio jäädä kotiin, ei en suostu jäämään taas kotiin ja siivoamaan kotona 8-16.00:ta että eräällä olisi hyvä mieli. (minä pidän siivoamisesta, mutta vain niin paljon kuin on pakko.)
Välillä voimani ovat täysin loppu, jos lapsiamma ei olisi...niin. Mutta ei, EI. EN VOI TEHDÄ LAPSILLENI. VAIKKA AIKOISINKIN.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja luonnollisin valinta järkevälle ihmiselle tuossa tilanteessa, kun mies on toivoton pöllö, olisi tietysti ero, mutta siltä vaihtoehdoltahan sinä olet sulkenut silmäsi ja korvasi. Et halua!
Ehdottaisin sinulle sitten ikiomaa konstiani: lähde luontoon kävelemään ja "avautumaan". Metsässä kun pari tuntia samoilee, niin saa uusia ideoita, varsinkin jos lähtiessä asennoituu niin, että HALUAA avautua uudelle, ottaa vastaan uudet oivallukset. Yleensä niitä uusia ideoita ilmaantuu, kun vain ne haluaa ottaa vastaan.
neuvosta, mutta mulla ei aikaa eikä voimavaroja mennä metsään, tosin yksi harju on tossa ihan vieressä.
Ja on iso piha, jolla voi vaikka haravoida. En ehkä haluaisin erota, mutta nyt että tajunnut pointia. Olen kuullut ihmisistä jotka eronneet, mutta joilla ei ole ollut omia tuloja tai niin pienet tulot että kulujen jälkeen ei todellakaan ole paljoa rahaa käytössä. Ja missäs lapset ovat viikonlopun? Minun pienessä asunnossaniko? Joutuisin matkojen päähän keskustasta, johonkin vuokrayksiöön. 500 e työkyttömyys eläkkeellä ei paljoa hurrata.
taistelua, (joudun TODELLA taistelemaan, etten hakisi verannalta kirvestä, tai ota pöydältä veistä)
Jouduin rukoilemaan Jumalalta voimia, etten iskisi miestäni jollakin esineellä päähän tai iskisi veitsellä kylkeen.)
Minulla ei saa hänen mielestään olla YHTÄÄN MITÄÄN ei lempiohjelmia.(esim. JIM-TV:n Poliisit-sarja)
'ei omia mielenkiinnon kohteita(esim. harrastus, en voi katsoa omia sähköpostejani tsm.) koska hän alkaa huutaamaan taas jostain pikku asiasta.
Työ on ainoa asia mikä pitää minut järjissäni ja siinäkin asiakkaat hyppivät nenille.
WHAT I AM,onko tilanne siellä yhtään parempi?viestisi on aika kauan aikaa sit kirjotettu, mut ajattelin vastata nyt kumminki..
Tää kuullostaa niin tutulta..meillä se menee kans niin että mies ja miehen harrastukset on kaikki ihan ykkössijalla, HÄN koska hän tienaa enemmän kuin minä ja sitä myöten ilmeisesti parempi ihminen..hän ei voi laittaa ruokaa, koska mielestään se on mun hommani koska tienaan vähemmän..sitä myöten ollaan "tasa-arvoisempia"..kaikki asiat pyörii hänen ympärillään...yli-mustasukkainen, en saisi vklp käydä missää, jos käyn isänikin luona niin hän tekstailee taukoamatta mitä teen milläkin hetkellä..jos puhun omista asioistani, häntä ei kiinnosta niitä edes kuunnella..nytkin olen sairaslomalla kun olen hieman masentunut ja mies luulee että asiat paranee sillä että hän jättää mut yksin kotio..ihan kun ne asiat mun päästä lähtis yksin miettimällä..mulla ei oo ketää kelle puhua edes, oon vaan nii vitun poikki tähän kaikkeen..lauantaina mulla meni hermo kun HÄN alkoi valittaa mulle taas jostai niin turhanpäiväsestä asiasta,taisi olla koirastamme kun käskin sitä kännipäissäni pois tieltä kun pari kaveria tuli kylään..on ollu muutenki muuta mietittävää, isäpuoleni kuolemasta alle 2.vk aikaa yms..kävin sit hänen päälleen ja hakkasin niin lujaa ku käsistä lähti,mua sit raahattii jaloista ulos ja hänen faijansa tuli sit mua haukkumaa viel siihe päälle meidän asuntoon..mun kavereille sit toitotteli kuinka paljon parempaa hänen poikansa ansaitsee ku tuollasen hullun ämmän, kyllä niitä naisia kuule tulee ja menee..mä olen vaan niin saatanan kyllästyny turhanpäiväseen lässytykseen, joko valitetaan siitä että en ole ehtiny/jaksanu tehdä ruokaa tai siivota tai jotai muuta millä ei ole mitää merkitystä!!! mieli tekis lähtee menee mut ei toi raukka pärjää ilman mua kun ei osaa kädetön ees ruokaa tehdä, ehkä purkista hernekeittoo mut siihe se jääki sitte..kun se vaan olis helppoo lähtee, olis monta murhetta vähemmän..mun elämä on menny viimeisten vuosien aikana pelkkään alamäkeen tän suhteenkin osalta..on kuollut läheisiä ja kämppäki palo tossa pari vuotta sitte..itsemurha on käyny mielessä monesti, mutta en tiedä miten sen toteuttaisin..äitini tarvitsee minua nyt, yritän olla vahva vaikka oma henkinen kuntoni ei tällä hetkellä ole kovinkaan vahvoilla..mutta hänen aviomiehensä on kuollut ja yritän tukea parhaani mukaan..miesystäväni taas kokee nyt olevansa uhri ja en oikein osaa muuta kun anteeks pyydellä lauantaista käytöstäni..mutta eikö se nyt ole päivän selvä asia että mulla on muitaki murheita kun kuunnella jotai vitunaikasta lässytystä..
tuotanoin. tulee mieleen ihan väistämättä että oletteko käyneet netissä tutkailemassa koskaan millaisia ihmisiä narsistit ovat. teidän kumppanit vaikuttaa kovasti sellaisilta -siis aloittaja ja jeanez. Narsistille kaikkien pitää olla mieliksi, mutta hän käyttää ja kuluttaa sinua ja muita läheisiään loppuun --- ja täysin surutta. teiltä saa mennä mielenterveys, rahat, kaikki mahdollinen vain ja ainoastaan hänen passaamiseensa.
Ja jos väität tietäväsi millaista läheisriippuvuus on, oletko ihan rehellisesti varma ettet ole läheisriippuva?
Narsisti saa muuten toiset uskomaan omia valheitaan, hän on ovela kieputtaja..
Mun mies ei ainakaan ole narsisti enkä itse läheisriippuvainen vaan päinvastoin aika itsenäinen ja itsellinen ihminen.
itsekkinm että äitisi tarvitsee sinuanyt miksi tuhlaat vähät tai parhaat energia varasi ihmiseen joka vaan ottaa eikä anna mitään tilalle. Miksi ett vaikka muuttaisi yhteen äitisi kanssa.
Nyt menee jotenjkuten mutta potkut uhkaavat. (sori, kirjoitusvirheet näppäimistö reistailee).Eli olen menettämässä taas yhden hyvän asian elämässäni, mutta aion taistella.