Hei, ajattelin tuoda tänne erään upean muiston lapsuudesta, jota en näin yli kolmekymppisenäkään voi unohtaa. Jos ikinä epäilen Jumalan olemassaoloa, tämän tapahtuman myötä en enää epäile ja voin vain kiitollisena hymyillä sitä iloa, jonka Jeesuksen minulle sallima pelastus on antanut.
Olin 9 vuotias. Asuimme maaseudulla peltojen, metsien ja traktoreiden keskellä. Kaverini oli äitinsä kanssa meillä kylässä ja päätimme kaverini kanssa lähteä ulos kun ei aikuisten juttujakaan jaksanut kuunnella.
Minä olin löytänyt erään laakean pellon keskeltä oivallisen männyn, joka tarjosi erinomaiset kiipeilymahdollisuudet. Kun kiipesi sen huipulle, näki lähes "silmänkantamattomiin" Pohjanmaan naapurikuntiin saakka. Se on yhä aikuisen silmissäkin suuri puu, yli 20 metriä korkea.
Kaverini oli juuri saanut uudet silmälasit. Ne olivat tuohon aikaan hyvin arvokkaita, ja kertoivat siitä, että vanhemmilla oli toisaalta varaa ja halua laittaa rahaa lapsiensa hyvinvointiin. Hän oli niistä hyvin ylpeä kehui äitinsä korkeuksiin siitä hyvästä kun oli sellaiset saanut.
Kiipesimme puuhun, minä ensin ja hän perässä. Jatkoimme matkaa kunnes saavutimme lähes korkeimmat oksat jonne edes pääsi. Allamme näkyi tuuhea ja korkeakasvuinen heinäpelto. Kaverini oli melkein perillä kun hänen silmälasinsa tarttuivat oksaan ja ne putosivat kolisten ainakin 20 metriä maahan, osuen lukuisia kertoja oksiin matkallaan.
Kauhistuksen jälkeen aloimme itkeä molemmat. Siellä 20 metrin korkeudessa, tuulen tuiverruksessa 9 vuotiaat kaverukset itkivät hätäänsä, kun rakkaan äidin ostamat todella kalliit silmälasit tuli näin typerästi tuhottua kertaheitolla. Emme ikinä löytäisi niitä heinikosta, saati että ne olisivat edes ehjät!
Muista, että olimme todella peloissamme: kuinka nyt mennä kotiin kertomaan mitä tapahtui. Sen sijaan, että olisimme heti palanneet takaisin maahan, päätimme yhdessä rukoilla siellä puun latvassa Taivaan Isää auttamaan meitä. Itkimme, pelkäsimme ja rukoilimme kaverin silmälasien puolesta, että ne löytyisivät tai että edes Jumala auttaisi meitä löytämään ne.
Kiipesimme alaspäin. Kun pääsimme maahan, kaverini hihkaisi heti molemmille jaloille hypättyään: puun juuresta kasvoi n. metrin korkuinen haapa, joka oli Y:n muotoinen. Silmälasit oli kuin asetettu tuohon Y:n sakaroiden väliin sangat kiinni taitettuna ja tasapainoon linssien välistä, kuten nenälle. Lisäksi tuo haapa oli suoraan kaverini naaman edessä kun hän pääsi takaisin maahan.
Niissä ei ollut naarmun naarmua ja ne olivat täysin ehjät.
Jumala kuuli kahta puun latvassa itkevää ja Häntä rukoilevaa lasta ja asetti kadonneen aarteen telineeseen meitä odottamaan.
Olisipa meillä aikuisilla uskoa tuon verran, kuin meillä oli silloin lapsena. Vilpitön mieli ja usko Jumalaan, sillä yhä Hän tekee ihmeitä. Jeesus elää!
Olin 9 vuotias. Asuimme maaseudulla peltojen, metsien ja traktoreiden keskellä. Kaverini oli äitinsä kanssa meillä kylässä ja päätimme kaverini kanssa lähteä ulos kun ei aikuisten juttujakaan jaksanut kuunnella.
Minä olin löytänyt erään laakean pellon keskeltä oivallisen männyn, joka tarjosi erinomaiset kiipeilymahdollisuudet. Kun kiipesi sen huipulle, näki lähes "silmänkantamattomiin" Pohjanmaan naapurikuntiin saakka. Se on yhä aikuisen silmissäkin suuri puu, yli 20 metriä korkea.
Kaverini oli juuri saanut uudet silmälasit. Ne olivat tuohon aikaan hyvin arvokkaita, ja kertoivat siitä, että vanhemmilla oli toisaalta varaa ja halua laittaa rahaa lapsiensa hyvinvointiin. Hän oli niistä hyvin ylpeä kehui äitinsä korkeuksiin siitä hyvästä kun oli sellaiset saanut.
Kiipesimme puuhun, minä ensin ja hän perässä. Jatkoimme matkaa kunnes saavutimme lähes korkeimmat oksat jonne edes pääsi. Allamme näkyi tuuhea ja korkeakasvuinen heinäpelto. Kaverini oli melkein perillä kun hänen silmälasinsa tarttuivat oksaan ja ne putosivat kolisten ainakin 20 metriä maahan, osuen lukuisia kertoja oksiin matkallaan.
Kauhistuksen jälkeen aloimme itkeä molemmat. Siellä 20 metrin korkeudessa, tuulen tuiverruksessa 9 vuotiaat kaverukset itkivät hätäänsä, kun rakkaan äidin ostamat todella kalliit silmälasit tuli näin typerästi tuhottua kertaheitolla. Emme ikinä löytäisi niitä heinikosta, saati että ne olisivat edes ehjät!
Muista, että olimme todella peloissamme: kuinka nyt mennä kotiin kertomaan mitä tapahtui. Sen sijaan, että olisimme heti palanneet takaisin maahan, päätimme yhdessä rukoilla siellä puun latvassa Taivaan Isää auttamaan meitä. Itkimme, pelkäsimme ja rukoilimme kaverin silmälasien puolesta, että ne löytyisivät tai että edes Jumala auttaisi meitä löytämään ne.
Kiipesimme alaspäin. Kun pääsimme maahan, kaverini hihkaisi heti molemmille jaloille hypättyään: puun juuresta kasvoi n. metrin korkuinen haapa, joka oli Y:n muotoinen. Silmälasit oli kuin asetettu tuohon Y:n sakaroiden väliin sangat kiinni taitettuna ja tasapainoon linssien välistä, kuten nenälle. Lisäksi tuo haapa oli suoraan kaverini naaman edessä kun hän pääsi takaisin maahan.
Niissä ei ollut naarmun naarmua ja ne olivat täysin ehjät.
Jumala kuuli kahta puun latvassa itkevää ja Häntä rukoilevaa lasta ja asetti kadonneen aarteen telineeseen meitä odottamaan.
Olisipa meillä aikuisilla uskoa tuon verran, kuin meillä oli silloin lapsena. Vilpitön mieli ja usko Jumalaan, sillä yhä Hän tekee ihmeitä. Jeesus elää!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihana kertomus, voi teitä mussukoita. :)
Minulle sattui lapsena hieman samanlainen juttu.
Tosin minä itse putosin puusta pyörähtäen ilmassa täyden voltin ja alhaalla odotti kivikko. Kuitenkin kas'kummaa, tämän isomman puun juurella sattui kasvamaan pienempi taipuisa puu, jonka oksan päälle laskeuduin selälleni kuin höyhen'patjalle, koska oksa antoi periksi juuri sopivasti allani, että sellaista sillä kertaa.