Kehitysbiologian oppikirja palkittiin (19.3.2004)
Vuoden Tiedekirja -tittelin sai tänä vuonna Kehitysbiologia - solusta yksilöksi -teos. Sen kirjoittajat ovat Helsingin yliopiston biotekniikan instituutissa ja biolääketieteen laitoksessa toimivan kehitysbiologian tutkimusohjelman ryhmänjohtajia. Kirjan päätoimitti Hannu Sariola ja sen kustansi lääkäriseura Duodecim.
Teos luo kattavan ja helposti omaksuttavan kuvan tämän päivän kehitysbiologiasta.
Kehitysbiologia ? solusta yksilöksi.
Toimittaja Hannu Sariola
Duodecim, 2003
311 s, 89 egee
Kehitysbiologia tutkii erästä luonnon suurimmista ihmeistä: kuinka yhdestä solusta muodostuu kokonainen mutkikas eliö, kuten miljardeista soluista ja sadoista erilaisista solutyypeistä koostuva ihminen. Viimeisten 10?15 vuoden aikana alan tutkimus on edistynyt huimaavaa vauhtia. Yksilönkehityksen periaatteet ja tärkeimmät kehitystä ohjaavat tekijät tunnetaan jo varsin hyvin. Kantasolut ja kloonaus ovat tuoneet kehitysbiologiselle tutkimukselle myrskyisääkin julkisuutta.
Suomessa kehitysbiologialla on vahvat perinteet. Alan oppikirjoja ei meillä kuitenkaan ole ilmestynyt vuosikymmeneen. On tervetullutta, että sellainen saadaan nyt eturivin kehitysbiologeiltamme. Kehitysbiologia esittelee aluksi yksilönkehityksen yleisiä periaatteita ja kehitysbiologisia tutkimusmenetelmiä. Loppupuolella käydään tarkemmin läpi eri elinten kehitystä.
Näin kahteen osaan jaettua kirjaa on helppo käyttää erilaisissa opinto-ohjelmissa. Ratkaisu toimii, joskin alun tiivis kuvaus kehityksen päätapahtumista voi olla työläs sisäistää, ennen kuin käsitteet selviävät seuraavissa luvuissa.
Molekyylitason tietämyksen dramaattinen lisääntyminen näkyy selvästi, kun Kehitysbiologiaa vertaa vanhempiin oppikirjoihin. Geenitoiminnan säätelyä käsitellään perusteellisesti. Se onkin yksilönkehityksessä olennaista: useimmissa soluissamme on aivan samat geenit, mutta vain tietty valikoima toimii tietyssä solutyypissä. Näin saadaan samoista ohjeista niin hermosoluja kuin lihaksiakin.
Solujen erilaistumista ja elimistön muotoutumista ohjaa kudosten vuoropuhelu, jota välittävät kasvutekijämolekyylit ja niiden vastaanottimet eli reseptorit. Tärkeimmät näistä säätelytekijöistä esitellään kirjan alkuosassa.
Kirja kytkee yksilönkehityksen myös evoluutioon eli lajinkehitykseen. Kehitysbiologia on nousemassa populaatiogenetiikan rinnalle evoluution selittämisessä: ruumiin muodon evoluutiota voi ymmärtää vain yksilönkehityksen muutosten kautta. Kun elimistön osien kasvun ajoitus ja suhteellinen nopeus muuttuvat, saadaan hyvin erimuotoisia vartaloita. Kehitystä ohjaavat geenit sinänsä ovat eri eläimissä hämmästyttävän samanlaiset. Nisäkkään silmän kehityksen pääkytkingeeni Pax6 saa silmän alulle kärpäsessäkin.
Kantasoluille ja kloonaamiselle on kirjassa oma lukunsa. Monikykyisten solujen löytyminen aikuisista ja eläinten kloonaaminen aikuisen soluista ovat mullistaneet käsityksiä solujen erilaistumisesta: aikuisen solut ovat luultua joustavampia. Selväksi tehdään kuitenkin myös se, että kloonaaminen on edelleen teknisesti hataralla pohjalla.
Kirjaan on saatu mahtumaan paljon asiaa. Se on osin jopa kattavampi kuin Scott Gilbertin paljon järeämpi Developmental Biology. Tekijäjoukko on laaja, joten useimmat luvut on voinut kirjoittaa erikoisalan asiantuntija.
Teksti on silti varsin tasalaatuista ja tiiviydestään huolimatta pääosin hyvin luettavaa. Kerrontaa maustavaa höystettä ei mahdu mukaan järin paljon. Tämä on hieman sääli sikäli, että evoluution loppumattoman kokeilun seurauksena kehitysbiologian maailma on täynnä herkullisia yksityiskohtia.
Kirjoittajat rikastuttavat alan suomenkielistä termistöä: ?patterning? on nyt osuvasti ?kaavoittumista?, elimistön asemakaavan syntyä. Vakiintuneisiin vierasperäisiin termeihin ei ole puututtu. Kirjan lopussa on laaja sanasto, toimiva hakemisto sekä hyödyllinen luettelo tasokkaita kehitysbiologiaa käsitteleviä www-sivustoja.
Kehittyvä elimistö on jatkuvasti muuntuva kolmiulotteinen rakenne, jonka hahmottaminen on vaativaa ja edellyttää havainnollista kuvitusta. Kehitysbiologia sisältää runsaasti selkeitä piirroksia ja kiinnostavia valokuvia. Jotain aiheen kauneudesta tosin jää kokematta.
Koko kirjassa ei ole juurikaan valokuvia normaaleista sikiöistä, kun kuvitus palvelee tiukasti asialinjaa. Paikoin on vaikea hahmottaa kehittyvän elimistön rakennetta kokonaisuutena ja tarkasteltavien kohteiden sijaintia siellä. Useimmista aiheista on kyllä kuvitusta jossain kirjan sivuilla, mutta kuviin ei aina muisteta viitata. Muuten kirja on ensimmäiseksi painokseksi huolellista työtä.
Kehitysbiologia sopii laajuudeltaan hyvin tukemaan niin biologian kuin lääketieteenkin opintoja. Opiskelija tai muuten kiinnostunut lukija varmasti ilahtuu mahdollisuudesta perehtyä varsin haastavaan aihepiiriin omalla äidinkielellään.
kirjastoon
Vuoden Tiedekirja -tittelin sai tänä vuonna Kehitysbiologia - solusta yksilöksi -teos. Sen kirjoittajat ovat Helsingin yliopiston biotekniikan instituutissa ja biolääketieteen laitoksessa toimivan kehitysbiologian tutkimusohjelman ryhmänjohtajia. Kirjan päätoimitti Hannu Sariola ja sen kustansi lääkäriseura Duodecim.
Teos luo kattavan ja helposti omaksuttavan kuvan tämän päivän kehitysbiologiasta.
Kehitysbiologia ? solusta yksilöksi.
Toimittaja Hannu Sariola
Duodecim, 2003
311 s, 89 egee
Kehitysbiologia tutkii erästä luonnon suurimmista ihmeistä: kuinka yhdestä solusta muodostuu kokonainen mutkikas eliö, kuten miljardeista soluista ja sadoista erilaisista solutyypeistä koostuva ihminen. Viimeisten 10?15 vuoden aikana alan tutkimus on edistynyt huimaavaa vauhtia. Yksilönkehityksen periaatteet ja tärkeimmät kehitystä ohjaavat tekijät tunnetaan jo varsin hyvin. Kantasolut ja kloonaus ovat tuoneet kehitysbiologiselle tutkimukselle myrskyisääkin julkisuutta.
Suomessa kehitysbiologialla on vahvat perinteet. Alan oppikirjoja ei meillä kuitenkaan ole ilmestynyt vuosikymmeneen. On tervetullutta, että sellainen saadaan nyt eturivin kehitysbiologeiltamme. Kehitysbiologia esittelee aluksi yksilönkehityksen yleisiä periaatteita ja kehitysbiologisia tutkimusmenetelmiä. Loppupuolella käydään tarkemmin läpi eri elinten kehitystä.
Näin kahteen osaan jaettua kirjaa on helppo käyttää erilaisissa opinto-ohjelmissa. Ratkaisu toimii, joskin alun tiivis kuvaus kehityksen päätapahtumista voi olla työläs sisäistää, ennen kuin käsitteet selviävät seuraavissa luvuissa.
Molekyylitason tietämyksen dramaattinen lisääntyminen näkyy selvästi, kun Kehitysbiologiaa vertaa vanhempiin oppikirjoihin. Geenitoiminnan säätelyä käsitellään perusteellisesti. Se onkin yksilönkehityksessä olennaista: useimmissa soluissamme on aivan samat geenit, mutta vain tietty valikoima toimii tietyssä solutyypissä. Näin saadaan samoista ohjeista niin hermosoluja kuin lihaksiakin.
Solujen erilaistumista ja elimistön muotoutumista ohjaa kudosten vuoropuhelu, jota välittävät kasvutekijämolekyylit ja niiden vastaanottimet eli reseptorit. Tärkeimmät näistä säätelytekijöistä esitellään kirjan alkuosassa.
Kirja kytkee yksilönkehityksen myös evoluutioon eli lajinkehitykseen. Kehitysbiologia on nousemassa populaatiogenetiikan rinnalle evoluution selittämisessä: ruumiin muodon evoluutiota voi ymmärtää vain yksilönkehityksen muutosten kautta. Kun elimistön osien kasvun ajoitus ja suhteellinen nopeus muuttuvat, saadaan hyvin erimuotoisia vartaloita. Kehitystä ohjaavat geenit sinänsä ovat eri eläimissä hämmästyttävän samanlaiset. Nisäkkään silmän kehityksen pääkytkingeeni Pax6 saa silmän alulle kärpäsessäkin.
Kantasoluille ja kloonaamiselle on kirjassa oma lukunsa. Monikykyisten solujen löytyminen aikuisista ja eläinten kloonaaminen aikuisen soluista ovat mullistaneet käsityksiä solujen erilaistumisesta: aikuisen solut ovat luultua joustavampia. Selväksi tehdään kuitenkin myös se, että kloonaaminen on edelleen teknisesti hataralla pohjalla.
Kirjaan on saatu mahtumaan paljon asiaa. Se on osin jopa kattavampi kuin Scott Gilbertin paljon järeämpi Developmental Biology. Tekijäjoukko on laaja, joten useimmat luvut on voinut kirjoittaa erikoisalan asiantuntija.
Teksti on silti varsin tasalaatuista ja tiiviydestään huolimatta pääosin hyvin luettavaa. Kerrontaa maustavaa höystettä ei mahdu mukaan järin paljon. Tämä on hieman sääli sikäli, että evoluution loppumattoman kokeilun seurauksena kehitysbiologian maailma on täynnä herkullisia yksityiskohtia.
Kirjoittajat rikastuttavat alan suomenkielistä termistöä: ?patterning? on nyt osuvasti ?kaavoittumista?, elimistön asemakaavan syntyä. Vakiintuneisiin vierasperäisiin termeihin ei ole puututtu. Kirjan lopussa on laaja sanasto, toimiva hakemisto sekä hyödyllinen luettelo tasokkaita kehitysbiologiaa käsitteleviä www-sivustoja.
Kehittyvä elimistö on jatkuvasti muuntuva kolmiulotteinen rakenne, jonka hahmottaminen on vaativaa ja edellyttää havainnollista kuvitusta. Kehitysbiologia sisältää runsaasti selkeitä piirroksia ja kiinnostavia valokuvia. Jotain aiheen kauneudesta tosin jää kokematta.
Koko kirjassa ei ole juurikaan valokuvia normaaleista sikiöistä, kun kuvitus palvelee tiukasti asialinjaa. Paikoin on vaikea hahmottaa kehittyvän elimistön rakennetta kokonaisuutena ja tarkasteltavien kohteiden sijaintia siellä. Useimmista aiheista on kyllä kuvitusta jossain kirjan sivuilla, mutta kuviin ei aina muisteta viitata. Muuten kirja on ensimmäiseksi painokseksi huolellista työtä.
Kehitysbiologia sopii laajuudeltaan hyvin tukemaan niin biologian kuin lääketieteenkin opintoja. Opiskelija tai muuten kiinnostunut lukija varmasti ilahtuu mahdollisuudesta perehtyä varsin haastavaan aihepiiriin omalla äidinkielellään.
kirjastoon
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.