Terveellisyys
Yli 100 vuotta eläneistä miehistä on kokonaista 87,3% tavalla tai toisella harjoittanut metsästystä. Sitä vastoin on todettu, että miespuolisista yksilöistä, jotka ovat kuolleet jo alle 2 vuoden ikäisinä, ei ainoakaan - eli siis 0% - ole koskaan metsästänyt.
Pyssy
Yleisin metsästysväline on pyssy.
Haulikoissa on tavallisesti kaksi piippua, toinen vasemmalla puolen toinen oikealla. Tai päinvastoin.
Piippuja on kaksi sen vuoksi, että linnut usein istuvat pareittain, kahden piipun avulla on siten mahdollisuus ampua kaksi lintua yhtä aikaa. Se kuitenkin hyvin harvoin onnistuu, tavallisesti molemmat linnut lentävät tiehensä.
Lennosta ampuminen
Linnun ampuminen lennosta on helppoa. Mutta osuminen on ylen vaikeata.
Koirat
Ajokoira on meillä yleisesti käytetty. Sen käyttämiseen ei tarvita ajokorttia.
Riistan tunnistaminen
Pyyn tuntee siitä, että se pienenee maailman lopun edellä. Se on jo kovasti pieni.
Teeri on suurempi kuin sorsa ja istuu puussa.
Sorsa on pienempi kuin teeri ja istuu vedessä.
Jäniksestä ja metsäkanasta voi helposti erehtyä.Molemmat ovat nimittäin kesällä ruskeita ja talvella valkoisia.
Jäniksen erottaa kuitenkin helposti siitä, että se synnyttää eläviä poikasia ja imettää niitä, kun sitä vastoin metsäkana ei imetä poikasiaan ja munii.
Hauki ei tosin ole varsinaisesti metsästys riistaa, mutta koska metsästäjä joskus
sorsaa ampuessa voi osua haukeen on hyvä tuntea haukikin.Sillä on tavattoman terävät hampaat.

Vastaukset 20
Vanhimmat
tekstissäsi on ehottomasti totta..Kuollut hauki puraisi mua kerran kädestä..Ja kipiää tek:o/...
on tosi terävät...mutta , että kuollut hauki puree ?? :O/
Eikö olekkin niin ihmeellinen luonto...;o)...
Se oli varmasti joku tappajahauki..Uskollinen luonteelleen viel kuollessakin..;o)...
uiko tuolla vesistöissämme kuolleita tappajahaukia ...IIIK...:O/
Miesten kannattaakin varoa uimista uikkareitta..;o)... Saattaa viel napata rautaisesti..ja kyseessä ei ole merenneito...;o)...
pitääkin varoittaa miesväkeä...ei hauen suu ole yhtään lempeä ;))
Onneksi uimakelit alkaa olla ohi...
Kohtahan alkaa avantouintisesonki...;o)...
en mä tuollasta itsensä kidutustapaa muistanutkaan...:O/
esihistoriallinen kidutusmenetelmä;o)...
vähän erinlaisia juttuja tänne noiden riitaviestien sekaan mutta.....
Keskusteluissa ei saa:
- Käyttää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia. Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä.
Netti on täynnä erilaisia foorumeita, joiden kirjoituksia voi käyttää aivan vapaasti..;o)...
Itse en ainakaan uskaltaisi edes kokeilla. ;)
näkyä mistä kopioitu tai kenen teksti.
sellainen on näkyvissä..Netissä on paljon lainauksia ja lähteitä ilman tekijää;o)... Huumorijuttuja löytyy pilvinpimein, ilman et tekijästä on tietoakaan.
..........
mutta turhaan, tämän tarinan kopsasin mun ystävältä, toiselta foorumilta ;) Ja voin sanoa, että mulla OLI lupa...;)))
nyt ystävän nimi ettet syö vahingossa sen eväitä. Moi! ;)
ja ilmeisesti tänne ei sovi laittaa muuta kuin riidanhaluisia aloituksiakaan...ajattelin, josko tälläiset toisenlaiset aloitukset toisi hieman piristystä tähän nykyiseen ilmapiiriin ...:O/ Moi !
yli 100 vuotta eläneistä miehistä 87,3%:lla on kusta päässä. Onko siinä mitään järkeä, että hirveellä arsenaalilla ammutaan pikkulinnut tohjoksi? On siinä kokilla töitä..... ja viimeistään hammaslääkärillä.
Erimies ,sorsia on hyvä ampua mutta teeri on hyvää oikein laitettuna