Turmeltuneilla on toivo Kristuksen tähden

Betsy67

Ei jää yhdellekään ihmiselle paljon kerskaamista uskostaan, eikä aikaansaannoksistaan.
Uskon alkaja on Jeesus.
Kun Jeesus tulee uudestisyntymisessä meihin, olemme uskossa koska Hän vaikuttaa meissä
uskon, jonka kautta sielumme pelastuu kadotukselta, eli ikuiselta erolta Jumalasta.

Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemisen kautta Hänen omansa saavuttavat ihmeellisen päämäärän, jonka
Jumala ilmoittaa olevan taivaassa.

Jeesus meissä tahtoo vaikuttaa puhdasta mieltä nyt täällä uskossa eläessämme,
ja on valmistanut meille voiton vanhasta luonnosta, siitä lamgenneesta.
Uskossa ja Pyhän Hengen täyteydessä eläessämme vanhan vaikutus vähenee ja etenkin Jeesuksen tuntemisen kautta.

Suurenmoista on, että Jumalan voimasta varjellumme lopulliseen pelastukseen.
Tuo katoamaton perintö odottaa Jeesuksen omia ja siihen meidän tulee katsoa
luottaen Jeesuksen ansioon hyväksemme.

1.Piet.1:3. Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,

4. turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten, 5. jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.

8. Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
9. sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.

Kaikesta tästä hyvästä kiitämme Isää Jumalaa Jeesuksessa Kristuksessa.

Kol.2:8. Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
9. Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,

10. ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
11. ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.

15. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.

Jumala sai Jeesuksen kautta paholaisesta riemuvoiton, jotta mekin voisimme kerran saavuttaa
päämäärän, johon meidät Kristuksessa on kutsuttu.

2

161

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • auroraboreallis

      "Turmeltuneilla on toivo Kristuksen tähden". Olenko minä vai sinun mielestä turmeltunut?

      "Ei jää yhdellekkään ihmisistä paljon kerskaamista uskostaan eikä aikaansaannoksistaan. Uskon alkaja on Jeesus. Kun Jeesus tulee uudestisyntymässä meihin, olemme uskossa, sillä Hän vaikuttaa meissä uskon jonka avulla sielumme pelastuu kadotukselta, eli ikuiselta erolta Jumalasta.
      Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta Hänen omansa saavuttavat ihmeellisen päämäärän, jonka Jumala ilmoittaa olevan taivaassa."

      -Mitä mieltä olet Ilmestyskirjan 21.luvusta? Kun siinähän Johannes saa näyn jonka mukaan luodaan "uusi taivas ja uusi maa"? Varmaan ollut vertauskuvallista...

      "Jeesus meissä tahtoo vaikuttaa puhdasta mieltä nyt täällä uskossa eläessämme ja on valmistanut meille voiton vanhasta luonnosta, siitä langenneesta."

      -Minusta sinä kirjoitat tosi hyvin!

      "Uskossa ja Pyhässä Hengessä eläessämme vanhan vaikutus vähenee ja etenkin Jeesuksen tuntemisen kautta. Suurenmoista on, että Jumalan voimasta varjellumme lopulliseen pelastukseen. Tuo katoamaton perintö odottaa Jeesuksen omia ja siihen meidän tulee katsoa luottaen Jeesuksen ansioon hyväksemme."


      - Onkohan täällä muita jotka uskovat armoon?

      1.Piet.1:3"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä,joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta."
      4. turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön joka taivaassa on säilytettynä teitä varten 5. jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisinä aikana.


      8(?)Häntä te rakastatte,vaikka ette ole nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla. 9. sillä te saavutatte uskon päämäärän,sielujen pelastuksen.

      Tuo on hyvä, että joku haluaa saarnata armoa ja parannuksen tekoa. Kun minusta se on hyvä asia helluntailailla että on aina mahdollisuus saada kokea armo ja tehdä sen jälkeen parannus synneistä.
      .. Että on mahdollisuus uuteen alkuun ja puhtaaseen pöytään ; )

      Kiitos sinulle, Betsy-67!

    • Kiitos.

      Ilosanomasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1563
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      946
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      296
      820
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      591
    9. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      587
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe