apua tarvitseva

Poikaystävän kanssa kävi sellainen vahinko, että kumi petti. Haettiin siinä sitten jälkiehkäisy pilleri ja sain sen suuhuni alle 30min. tapahtuneesta. Luettiin ensin tarkkaan käyttöohjeet jne. ja "haittavaikutuksia" kohdassa luki että kuukautisvuotojen tapaista vuotoa voi esiintyä. No niin sitten tapahtui, mutta silti haluaisin tietää että pitääkö minun huolestua jos oikeat kuukautiset eivät tule aikanaan? Tämä "haittavaikutus" vuoto tuli tämän kuun alussa, ja "oikeitten" kuukautisten pitäisi tulla kuun lopulla.. Olen aika kokematon vielä, enkä halua mennä keskustelemaan koulun terveyden hoitajat kanssa asiasta.

Ja sitten oli vielä, että minulla on esiintynyt pätkittäistä kutinaa alapäässä, enkä tiedä mistä se voisi johtua :(
10343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jos olisitte lukeneet pidemmälle niin sieltä olisi löytynyt tieto, että jälkiehkäisyn ei pitäisi vaikuttaa kuukautisiin, mutta se voi silti aiheuttaa häiriöitä kuukautiskiertoon. Voi olla ihan muutaman päivän heittoja seuraavien kuukautisten alkamisessa tai sitten pidempiä aikoja.

Minkälaista on pätkittäinen kutina?

Äänestä
  • Sellaista, että vähän väliä kutisee jonkin verran ja sitten se loppuu ja alkaa taas hetken päästä. Sitä on kestänyt muutaman päivän.

    Mutta jos niitä kuukautisia ei todellakaan tule niin pitääkö sitten huolestua?

    Äänestä

  • 15v tyttö kirjoitti:

    Sellaista, että vähän väliä kutisee jonkin verran ja sitten se loppuu ja alkaa taas hetken päästä. Sitä on kestänyt muutaman päivän.

    Mutta jos niitä kuukautisia ei todellakaan tule niin pitääkö sitten huolestua?

    Kuukautisten myöhästyminen tai puuttuminen voi viitata kahteen seikkaan: joko jälkiehkäisy sekoittaa kiertoa tai sitten olet raskaana. Kumpi? Sitä ei sitten voi tietää kuin raskaustestillä.

    Kutina voi olla ihan normaalia, pientä allergista reaktiota esim. pesuaineelle, huonosta hygieniasta johtuvaa, sukupuolitauti, hiivatulehdus jne. Mahdotonta sanoa.

    Äänestä

  • ipittäjä kirjoitti:

    Jos on hiivatulehdus, niin kutisee ja punoittaa ihan kunnolla. Valkovuookin voi olla runsasta ja paksua/kokkareista. Apteekista voin kysyä apua oireiden perusteella

    Äänestä

Minä olisin sitä mieltä, että jättäisitte sen seksinharrastamisen kokonaan muutamaksi vuodeksi.

Mene ihmeessä ainakin lääkäriin ja tautitesteihin. Oletko varma, että poikaystäväsi on vapaa sukupuolitaudeista???? Kouluterveydenhoitajan luona pitää käydä keskustelemassa ENNEN SEKSIN ALOITTAMISTA!!! Se nyt on vähintä, mitä nuoren pitää tehdä.

Jokaisen, joka harrastaa seksiä, tulisi olla valmis kantamaan tekonsa seuraukset. Päässä tulisi olla järkeä jo melkoisesti. Seksi ei ole mitään hölmöjen teinien hommaa.

Seksi on kivaa ja ihanaa, mutta VASTUULLISTA!!!!

Äänestä
  • Kyllä poikaystävä on ihan "terve", pakko olla, kun molemmat olivat toisilleen ensimmäisiä.
    Ja osaan kyllä kantaa vastuuta teoistani, mutta nolottaa niin h*lvetisti mennä lääkäriin tai terveydenhoitajalle.
    Enkä todellakaan laittanut tänne kysymyksiäni, jotta saisin kuulla saarnaa ikäni takia. Mutta kiitos kaikille, enköhän pärjää tästä eteenpäin.

    Äänestä

  • 15v tyttö kirjoitti:

    Kyllä poikaystävä on ihan "terve", pakko olla, kun molemmat olivat toisilleen ensimmäisiä.

    Mun mielestä seksin harrastaminen ei ole iästä kiinni vaan siitä henkisestä puolesta. Eli jollet kykene seksistä ja sukupuoliasioista avoimesti keskustelemaan a) poikaystäväsi, b)lääkärin/terveydenhoitajan kanssa et ole valmis seksiä harrastamaan. Jos kerta oikeasti kävi vahinko että kortsu petti niin mitä hävettävää siinä on? Kyllä myönnän että eka kerta lääkäriin mennessä tuntuu vähän oudolta mutta sillähän siitäkin pääsee kun marssit sinne vastaanotolle. Jos olet seksiä kerta harrasatnut, ota vastuu myös seurauksista. Helpompi todeta nyt heti jos olet raskaana kun on mahdollisuus päättää mitä tehdä eikä vasta sitten kun maha alkaa pyöristymään eikä mitään ole tehtävissä.

    Äänestä

  • 15v tyttö kirjoitti:

    Kyllä poikaystävä on ihan "terve", pakko olla, kun molemmat olivat toisilleen ensimmäisiä.
    Ja osaan kyllä kantaa vastuuta teoistani, mutta nolottaa niin h*lvetisti mennä lääkäriin tai terveydenhoitajalle.
    Enkä todellakaan laittanut tänne kysymyksiäni, jotta saisin kuulla saarnaa ikäni takia. Mutta kiitos kaikille, enköhän pärjää tästä eteenpäin.

    saada kyllä ihan ilman seksiäkin, että se siitä" Kyllä poikaystävä on ihan "terve", pakko olla, kun molemmat olivat toisilleen ensimmäisiä."

    Äänestä

  • otahan selvää kirjoitti:

    saada kyllä ihan ilman seksiäkin, että se siitä" Kyllä poikaystävä on ihan "terve", pakko olla, kun molemmat olivat toisilleen ensimmäisiä."

    Ei ne sukupuolitaudit leviä ilman seksuaalista kontaktia. Varsinaista yhdyntää ei tarvitse olla sormitus tai suuseksi kyllä riittää.

    Kutina voi johtua siitä, että teillä kahdella on erilainen bakteeri- ja viruskanta (niin kuin joka ihmisellä on) ja nyt elimistösi totuttelee siihen.

    Hiiva voi kyllä kutista lievästikin. Se pitäisi lääkärin todeta, jos sitä ei ole ennen ollut.

    Äänestä

  • totuttelua kirjoitti:

    tarkoitettu nimenomaan suuseksiä ja ns. sormetusta. Esim. suuseksissä huuliherpes voi tarttua genitaalialueelle.
    Kondyloma tarttuu myös ilman seksiä, tosin sitä ei luokitella sp-taudiksi, mutta..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

15v tyttö kirjoitti:

Poikaystävän kanssa kävi sellainen vahinko, että kumi petti. Haettiin siinä sitten jälkiehkäisy pilleri ja sain sen suuhuni alle 30min. tapahtuneesta. Luettiin ensin tarkkaan käyttöohjeet jne. ja "haittavaikutuksia" kohdassa luki että kuukautisvuotojen tapaista vuotoa voi esiintyä. No niin sitten tapahtui, mutta silti haluaisin tietää että pitääkö minun huolestua jos oikeat kuukautiset eivät tule aikanaan? Tämä "haittavaikutus" vuoto tuli tämän kuun alussa, ja "oikeitten" kuukautisten pitäisi tulla kuun lopulla.. Olen aika kokematon vielä, enkä halua mennä keskustelemaan koulun terveyden hoitajat kanssa asiasta.

Ja sitten oli vielä, että minulla on esiintynyt pätkittäistä kutinaa alapäässä, enkä tiedä mistä se voisi johtua :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu