En enää puhu kenellekään itsemurhasta, vaikka mietin sitä usein. Se on aina niin että ne ketkä puhuu siitä, niillä on vielä toivoa, minä en puhu joten mulla ei oo toivoa. Mä oon täysin varma että kun kuolen ketään ei haittaa se yhtään. Ymmärrän sen kyllä ihan hyvin. Mulla ei oo ystäviä ja oon varmaan niin hirveä ihminen että mua ei haittaa se edes yhtään. Mä en jaksa ihmisiä, en puhua niille, en tutustua niihin en mitään. Mulla on paljon todisteita siitä että mua vihaa todella monet. Mulle ollaan sanottu että kaikki vaan naurais jos tappaisin itteni eikä semmonen haittais ketään yhtään. Tiiän kyllä että se on niin. Itsemurha on aika kauhea teko ja asia, mutta kun mietin itteäni, mun elämätilannetta mulla ei oo muuta vaihtoehtoa. Mulle ollaan sanottu, että kaikki minussa on sairasta. Joten ei oo järkee elää kun asiat on niin.
Itsemurhasta
_______________
6617
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itsari on raukkamaisin ja itsekkäin teko maailmassa. Jätetään perhe, sukulaiset ja tuttavat kärsimään siitä mitä itse ei kestetty.
niin selvästi huomaa, että ainakin ne ihmiset jotka sinulle ovat noita asioita sanoneet, eivät ole ystäviäsi.
Ne kannattaa ainakin ekana dumpata.Kaverit tukee ihmistä, ei arvostele, oli hän minkälainen vaan...
Ja se, että kirjoitat tänne, on merkki että haluat puhua asioista.
Itse joskus pahaa masennusta kärsineenä tiedän, kuinka vaikealta yksinkertaisetkin asiat voi tuntua.
(20 vuotta sitä paskaa)
Eikä ollut ketään kenelle puhua, enkä oikeastaan halunnutkaan puhua.
Vasta se kun muutaman kerran aamulla krapulassa heräsin siihen, että pöydällä lojusi
lääkekasa, sai minut hakemaan apua.Mitään muistikuvaa noista öistä ei ole, mutta ihme
etten ollut lääkkeitä ottanut....luultavasti olin sammunut ennen sitä.
Raahauduin lääkärillä ja sanoin, että tarvin ajan psykiatrille.Lääkäri kyseli muutamia kysymyksiä ja
sain ajan heti seuraavalle viikolle.(ihme)
Mutta ei kannata odottaa mitään hokkus pokkus paranemista...se on hidas prosessi.
Vieläkin ajatukset saattaa harhailla, vaikka voinkin jo paljon paremmin.
Minä näkisin, että sinä ihan selvästi elät muiden ihmisten näkemysten mukaan.
Se mitä ne sanovat ja ajattelevat sinusta, on sinulle liian tärkeä asia.
Yrität varmasti miellyttää kaikkia niin paljon, että et ole edes oma itsesi enään.
Kuullostaa ehkä hölmöltä, mutta avain paranemiseesi, on sinussa itsessäsi...
SINUN täytyy tykätä itsestäsi, voidaksesi hyvin.
IHAN SAMA mitä muut ajattelevat...näin se vaan on.
Hanki joku harrastus tai tee vain jotain mistä kumminkin itse tykkäät...
Siinä voi törmätä samanhenkisiin ihmisiin ja tiedä sitten mitä siitä seuraa.
Itsemurha ei kumminkaan ole se oikea ratkaisu.
AINA on olemassa vaihtoehto.
hei,
sinun ei pidä tehdä sitä. ja miksi, kerron.
Olin itse vuosia samassa pisteessä ja vain 2 viikkoa päätetystä päivästäni sain rauhan itselleni. Olin siis päättänyt ampua itseni. Se mitä tapahtui, on minun oma asiani jota en halua kertoa taas koska se on yksityisasia.
Viestini on se, että olen sen jälkeen ollut iloinen siitä että olen kokenut monta mukavaa hetkeä esim. matkustelun muodossa ym. ja lisäksi olisin aiheuttanut suuren surun sille joka eniten kantoi huolta musta. olisin tehnyt todella väärin häntä kohden. olisin käytännössä tuhonnut hänen työkykynsä varmaankin sen jälkeen kun välit ovat läheiset.
sun pitää hakea apua ja mennä juttelemaan jonkun psykiatrin kanssa asiasta. et voi vain olla. mutta muista että niitäkin on kaikenlaisia. minullekin eräs antoi laskun eikä todennut muuta asiasta kuin että mitäs minä sillä luulen voittavani että tapan itseni. eli en saanut apua. siitä ei saa lannistua vaan hakea sitten parempi henkilö joka jaksaa kuunnella . se ettei ole kunnon kavereita johtuu monesta seikasta eikä se ole sun syysi. ei ole helppoa saada ystäviä tai edes yhtä kunnon ystävää. siksi varmaan kannattaa yrittää keksiä jokin harrastus mutta toki on niinkin että jos voimat on loppu niin eipä paljon kiinnosta. kirjoita tuntemuksista tänne nettiin. kyllä sua varmaan täällä autetaan ja yritetään tukea. tee niitä asioita joista nautit ennen kuin asiat meni huonompaan suuntaan. niistä saa elämäniloa. kuuntele myös musiiikkia. se oli mun terapia keino kun olin huonossa kunnossa. älä sekaannu alkoholiin koska ongelmat kasaantuu ja tuntuu vielä synkemmältä.
tsemppiä ja elämäniloa.
mies vaan
Jep
Vain possut rypevät
Lähde nyt heti rypemästä toisten mielipiteiden joukosta. Tärkeintä on tietää itse mitä hyvää sinussa on ja elät elämääsi ihan itseäsi varten. Jos joku vihaa sinua niin koeta vaihtaa tuttavapiiriä toisenlaiseen ympäristöön. sinun ei tarvits eedes miettiä oman elämäsi tuhoamista kun on monia keinoja välttää tai kiertää nuo ihmiset jotka tuottavat huonoa mieltä.
Nyt heti pois tulesta makaamasta ja nokkaa koholle. sovi ihan tänään itsesi kanssa, että nuo ihmiset jotka vihaavat ja nauravat sinulle eivät merkitse elämässäsi yhtään mitään. öydät varmasti paljon parempaa seuraa ja elämä alkaa siltäosin hymyillä uusine tapahtumineen. Vaihtoehtoja on vaikka kuinkapalajon. Voimia päivääsi ja pysy terveenä. Isän kätteen.
Mulla on joskus ollut elämä suht kamalaa paskaa ja kerran vedin 200 kpl.rauhottavia jotain muitakin unilääkkeitä sekä 1 pullon viiniä.
Heräsin seuraavana aamuna teholta ja kun makasin siinä sängyssä(ei voinut liikua vähään aikaan)ja verhon takana oli vanha ihminen jolla syöpä oli loppuvaiheessa ja kuulin kun hän olisi viellä halunnut mennä lapsensa häihin muttei lääkäri enään antanut lupaa koska lähtö oli jo niin lähellä,ja kun hän itki siinä vieressä lääkärille niin mulle kolahti oma tilanne suht kovin.
Kun pääsin pois,lopetin itsemurha ajattelun ja olen vielläkin hyvin onnellinen etten tullut uskoon koska se on vihoviimeistä mitä voi tehdä.
Tämä on nykyään mun ajatus parsi ;
Elämä on kuin olisit elokuvateatterissa ja kukaan ei poistu ennen kuin leffa katsottu loppuu asti.
Kaikkea hyvää jatkoa teille.
Mä olin ehkä joku 12 tai 13 ku meinasin karata kotoa ja vaan jäädä istumaan ja oottamaan että palellun kuolikaaksi. En päässyt pitkälle kun aloin miettimään äitiä ja isää, mummoa ja ukkia, siskoja, serkkuja ja kavereita. Miten voisi jättää heidät suremaan mun haudalle ja itse katsoa vaan sivusta? Siis jos tämmöseen uskoo johon minä uskon, taivaaseen. Päätin palata kotiin jossa äiti itkien odotti. Äiti juoksi mun luo ja halasi tosi kauan. Aloin käymään diakonissalla jolle sain puhua asiosta joista kärsin niin paljon. Aloin taas elämään. Sain kavereita joita en ollut pitkään aikaan omistanut.
Myöhemmin ehkä vuosi sen jälkeen kaverini jättivät minut kuin nalli kalliolle. Olin taas yksin, ukkini kuoli, myös pappani. Elin tosi hankalia aikoja. Silti en halunnut enää yrittää itsemurhaa, halusin elää ja katsoa mitä sillä olisi minulle yllätyksenä. Ja sillon se sen toi. Kuin elämä olisi korvannut minulle menetykset. Se oli ihana poikaystävä. Ensinmäinen joka ei minua inhonnut tai kiusannut. Tätä ihanuutta kesti jonku aikaa. Sitten hän joutui jättämään minut kun lähti kauas opiskelemaan. Olin silti jollain tavalla onnellinen. Tiesin että elämä voi muuttua sekunnissa niinkuin omani muuttui. Vain yhdessä sekunnisa hän läjäytti naamalleni mä rakastan sua. Kaikki ajatukset muuttuivat iloisiksi enkä edes muistanut tätä huonoa aikaa. Sitä ihaninta hetkeä en koskaan unohda. Haluan elää ja kokea näitä hetkiä vielä paljon. Jaksan kyllä odottaa.