Vuorineuvos Gustaf Serlachius, 74, kuoli lauantaina Helsingissä. Kuolemasta kerrottiin Serlachius-museoiden verkkosivuilla.
Serlachius syntyi Mäntässä 1935. Hän teki pitkän uran metsäteollisuuden parissa ja sai vuorineuvoksen arvonimen 1986.
Gustaf Serlachius saapui sukuyhtiönsä G.A. Serlachius Oy:n palvelukseen Kankaan tehtaalle 1961 26-vuotiaana opiskeltuaan sitä ennen mm. USA:ssa ja Sveitsissä. Koko yhtiön toimitusjohtaja hänestä tuli saman vuosikymmenen lopulla 1969.
Yhtiö fuusioitui Metsäliiton teollisuuden kanssa 1986. Syntyneen yhtiön, Metsä-Serlan hallituksen puheenjohtajana hän toimi vuoteen 1996 saakka. UPM-Kymmenen hallituksen jäsenenä Gustaf Serlachius oli vuosina 1996-2005.
Gösta Serlachiuksen taidesäätiön puheenjohtajana Gustaf Serlachius toimi vuodesta 1980 vuoteen 2009 saakka. Hänen puheenjohtajakaudellaan vuonna 2003 säätiö avasi taidemuseon rinnalle Mänttään toisen Serlachius-museon.
Gustaf Serlachius on kuollut
?()?
0
357
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272850- 462579
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391321