Tyytyväisyystutkimus laillisuusvalvontaan

17.3.2004 esitin eduskunnan oikeusturvaseminaarissa perustuslakivaliokunnalle ja sen puheenjohtajalle Kimmo Sasille tyytyväisyystutkimuksen tekemistä laillisuusvalvojien toiminnasta laillisuusvalvojien palveluita käyttäneiden keskuudessa. Laillisuusvalvontapalvelut maksavat Suomen kansalle 6 miljoonaa euroa vuodessa.
Laillisuusvalvojat palvelevat kansaa verovaroilla ja virkavastuulla. Kansalaisten täytyy olla tyytyväisiä verovaroilla tuotettuihin
palveluihin.
Laillisuusvalvojille tehdyistä kanteluista vain kuusi promillea aiheuttaa huomautuksen vastaisen varalle. Ehkäpä tästä syystä oikeuskansleri Paavo Nikula ja eduskunnan apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio kokivat ehdotukseni kiusallisena, kun olivat paikalla kuuntelemassa, kun esitin asian.
On käsittämätöntä jos eduskunta hyväksyy laillisuusvalvojien toiminnan edelleen yksimielisesti vaikka tiedossa on laillisuusvalvojien pankkikriisin rikosten ja Natura-laittomuuksien peittely.
Mitä pitäisi tehdä jotta kansalaiset saisivat paremmin oikeutta Suomessa?
274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse tiedän tapauksen, jonka seurauksena Suomen oikeuslaitoksen maine tulee ryvettymään pahasti. On mm. tuomareita, jotka tuomitsevat aivan vääriä ihmisiä omilla täysin keksityillä
perusteluilla. Kunhan asia tulee julkisuuteen tämän vuoden aikana niin tiedätte tekin. Valitettavasti en voi kertoa nyt enempää, koska minulla ei ole siihen lupaa.

Tämä oli tämmöinen ennakkovaroitus. Likainen henkinen hajupommi tulee räjähtämään, muttei se johdu mahdollisesta sontapuheestani, vaikka jotkut varmaan haluaisivat väittää niin. :)

Äänestä
  • esim ihmisten kokemat nöyryytykset mm työsuhteissaan, virkamiesten kyseenalaiset tekemiset jne..
    Valitettavasti ns tavallisen kansan turhan iso osa äänestää kaikenlaisia huumehörhöjä hajoittaen näin yhtenäisyyden tunnetta. Hajoita ja hallitse - periaate toimii.
    Ajatellaanpa vaikka Vaasan kaupungin virkavalintoja: Eräs rehtori, jolle ei oltu myönnetty edes vastuuvapautta tilien osalta, ajettiin virkamiesten toimista yhä laajempiin tehtäviin.
    Poiliitikoille irvaillaan, mutta virkamiehet tekevät todelliset päätökset!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Erkki Aho kirjoitti:

17.3.2004 esitin eduskunnan oikeusturvaseminaarissa perustuslakivaliokunnalle ja sen puheenjohtajalle Kimmo Sasille tyytyväisyystutkimuksen tekemistä laillisuusvalvojien toiminnasta laillisuusvalvojien palveluita käyttäneiden keskuudessa. Laillisuusvalvontapalvelut maksavat Suomen kansalle 6 miljoonaa euroa vuodessa.
Laillisuusvalvojat palvelevat kansaa verovaroilla ja virkavastuulla. Kansalaisten täytyy olla tyytyväisiä verovaroilla tuotettuihin
palveluihin.
Laillisuusvalvojille tehdyistä kanteluista vain kuusi promillea aiheuttaa huomautuksen vastaisen varalle. Ehkäpä tästä syystä oikeuskansleri Paavo Nikula ja eduskunnan apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio kokivat ehdotukseni kiusallisena, kun olivat paikalla kuuntelemassa, kun esitin asian.
On käsittämätöntä jos eduskunta hyväksyy laillisuusvalvojien toiminnan edelleen yksimielisesti vaikka tiedossa on laillisuusvalvojien pankkikriisin rikosten ja Natura-laittomuuksien peittely.
Mitä pitäisi tehdä jotta kansalaiset saisivat paremmin oikeutta Suomessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu