Elämäni aikana, eri tahoilta, että alkaa vähitellen tulla sellainen olo, että jokohan riittäisi ? Joku laulaa, ettei halua kuolla, muttei ole kovin innostunut elämäänkään. Oisko ideoita ?
Olen kokenut niin paljon väkivaltaa
Väkivaltamaassa asun
15240
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
mulla on kans paskoja kokemuksia väkivallasta. isäpuoli oli kusipää ja tyhmä, ei tajunnut että jonain päivänä
mä kasvan isommaksi. no kun niin kävi niin kostin, vedin sitä sumeilematta turpaan ja se tuntui todella
hyvältä. en varsinaisesti suosittele kostamista mutta mulle se sopi. nythän se paska on jo mullan alla.
en osaa sua oikein neuvoa. ehkä ainoa neuvo jonka voin antaa on että koitat pysyä irti väkivallasta ja teet
jotain mielekästä. se on kuitenkin parasta jos löydät jotain mistä tykkäät ja se kestää kauemmin kuin
koston antama tunne.
Koitat vaan elää elämäs mahdollisimman mukavasti mutta samalla muita ihmisiä kunnioittaen.
Ei kannata henkeä heittää jos sitä meinaat. Voi olla että tuolla jossain on Jumala voi olla että ei voi olla.
50-50. Ei kannata laskea sen varaan että olisi, kukaan ei voi tietää.
Elä elämää niin kauan kun sitä riittää, se on kuitenkin ihan elämisen arvosta. :)
ota lomaa on ensimmiäinen,lähde pitkälle.
Väkivalta ei koskaan ratkaise mitää,saa vain vihaamaan.
Paras ohejeeni on että.elä.
Elä itsellesi;)
jos oot esm. alle 40v. pääset kyllä terapiaan. ja voit alkaa hoitaa itsees. kestää about 3 vuotta. mutta onse väkivaltakin kestänyt enemmän, kuin 3 v. sitten kunaa saat voimaa, sun ei tarvii kostaa, mutta voit myös kostaa jos siltä tuntuu... vielä terapian jälkeenkin.. ------muista pääset kyllä terapiaan----
minäkin.
Sain aikoinaan "kivaa kyytiä" erittäin mustasukkaiselta mieheltäni.
Olisiko oma seurallinen elämänhaluni ja toisten huomioonottaminen ollut liikaa senhetkiselle kumppanilleni.
Veitsi kurkulla ja uhkaukset saivat lopettamaan ko suhteeni.
Lapseni ( nyt jo aikuisiässä) muistavat pahoinpitelyni hyvin. Lasten isä ei ole pahoinpitelijä, vaan " hairahdukseni" eromme jälkeen.
Usko ja luota itseesi.
unnunnuunnnnuuuunuuu.
Sattui ihan pikku "huorahdus", joka olikin väkivaltainen, koska tiesi että ihmisille vaan sattuu huorahduksia aika ajoin.
Voi itku ja vittu mitä vinkujia.
" suthura " on joku mätipussi jolle ei ole edes kivekset ehtineet laskeutua !
Valitettavasti on ihmisiä jotka haluavat omistaa toisen ja kieltää häneltä kaikki tapaamiset lapsuudenystävien- ja omien läheistensä kanssa. Ei ole kysymys huorahduksesta vaan sairaudesta nimeltä mustasukkaisuus.
Tämäntyyppinen ihminen "ajautuu" ensin omaan henkimaailmaasi ja antaa kuvan itsestään kivana ja huolehtivana ihmisenä. Sitten pikkuhiljaa hän penkookin taskujasi ja ottaa selville omia menojasi, edelleen sinua rakastavana ihmisenä.
Yhtäkkiä huomaat eläväsi ihmisen kanssa joka ei luota sinuun ja luottamuksen, sekä ehkäpä huonon itsetunnon omaavana, alkaa pahoinpitely.
Pahoinpitely on sekä henkistä että fyysistä. Tällainen suhde ei vie eteenpäin ja siksi sen onnistuin lopettamaan "pitkän kaavan" kautta tosin.
Terapiaan on yritetty päästä, mutta väkivallan seurauksensa on tullut myös muita sairauksia, joten eivät katso riittävän työkykyiseksi, joten ei sitten terapiaakaan ole tullut. Väkivallan tekijät ovat oma suku. Ne ihmiset, joiden piti olla voimavarani, veivätkin kaikki voimat.
Hyviä neuvoja annoitte, olenkin tosiaan koettanut keskittyä omaan elämääni ja tiedän, että "ihminen joka hautoo kostoa, pitää omat haavansa tuoreina", joten mietiskelijänä tiedän kyllä väkivallan tuhoisat vaikutukset, joten itse olen yrittänyt välttää sitä ja päästä irti negatiivisista ajatuksista.
Jonkinlainen rakentava kosto on kuitenkin terve reaktio, sitä ovat jopa ammattiauttajat suositelleet. Ei kaikkea pidä vaan hyväksyä ja vaeita, jäädä tumput suorina alistumaan. Tosin sairaudet vievät voimia niin, ettei mitään kauheen aktiivista senkään eteen pysty aina tekemään, mutta jotain kuitenkin.
Se prosessi etenee kyllä omaa vauhtiaan. Olen kyllä antanut suvulle mahdollisuuden korvata tekemäänsä vahinkoa, sen mitä siitä enää korvattavissa on, elämäänihän en saa takaisin, enkä sitä, että jouduin elämään perheväkivallan keskellä, pitkää painajaista, joka jatkuu näköjään edelleen.
Olen sanonut tarvitsevani apua ja nimennyt summan, joka on naurettavan pieni siihen verrattuna, mitä heidän tekonsa ovat minulle tulleet maksamaan, terveyttäni ym en takaisin saa. Se raha kuitenkin helpottaisi vaikeuksien keskellä elämistä, mutta ainakaan toistaiseksi ei mitään ole tullut, vaikka suku elääkin oikein luxuselämää.
Niimpä mietin sitäkin vähän laajemmassa mittakaavassa, että Suomessa on varmasti muitakin ihmisiä, joiden suvun tiettyjen tahojen ahneus ja itsekkyys on mennyt niin pitkälle, että on tuhottu toisten elämä kaiken saamiseksi itselle, oman edun ajamiseksi. Että tekisin tästä julkisen asian.
Menisin johonkin "Inhimilliseen Tekijään", tai vastaavaan kertomaan tarinani. Suvun menestystarinoitten kääntöpuoli olisi asiallista saada muidenkin tietoon. Kun niille ei näytä kelpaavan mahdollisuus "ostaa minua hiljaiseksi", niin pitänee sitten tulla julkisuuteen koko rahan edestä. Itsellähän ei ole mitään menetettävää, kaikki on jo menetetty, mutta voisihan se vähän himmentää sitä loiston kiiltoa, kun se iljettävä ahneus ja toisten etujen polkeminen sieltä taustalta kerrottaisiin kaikkien tietoon.
Olenkin lähestynyt asiaa kautta rantain, vähitellen selväksi tehden, että ääneen ollaan tulossa, pankkitilini näyttää edelleen tyhjää, joten pari signaalia vielä ja sitten kai se on tehtävä.
Tällaisia mietteitä. Kiitos teille samaa kokeneille, voimia myös ja sitä hyvää, mitä ilman jouduitte elämään. Kiitos.
Monet naiset erityisesti, sietävät väkivaltaa ihan liian pitkään, koettavat ymmärtää ja toivovat, että väkivallan tekijä muuttuu, tai tajuaa tekemänsä vääryyden. Niin ei ikävä kyllä ole. Väkivallan käyttäjät usein vain koventavat otteitaan. Se vallantunne, jota he teoistaan saavat, alkaa tuntua heistä oikeutetulta, ja uhri syyllistetään niin, että hän onkin "ansainnut" kyseisen kohtalon.
Siksi ihmiset jotka näette kiusaamista, väkivaltaa, vähättelyä tms henkistä tai suoraa fyysistä väkivaltaa, puuttukaa heti. Vaikeneminenkin on tavallaan hyväksymistä. Väkivalta tuhoaa ihmiselämiä, tällä hetkellä oikein valtiovallan taholta. Sitä ei pidä hyväksyä, vaan siihen pitää puuttua mahdollisimman nopeasti.
äitee on kanssa väkivaltaanen viikonloppuisin mua kohtahan,
pelottaa aina kun se tuloo kotia ravintolasta, saa peljätä henkeensä edestä
koska se lyää, tapaan esittää että nukun kun se tuloo kotia.
Ei ole tilanteesi hyvä jos oma äitisi sinua "lyää".
Tämä on jokaisen äidin painajainen....ei minun.
Uskaltaisitko puhua äitisi kanssa ja yrittää selvittää ongelmaanne...
Voit myös hakea apua itsesi ja äitisi puolesta, mutta halunne tulee olla yhteinen päätös.
Itse kamppailen oman työttömyyteni kanssa ja en anna periksi vaan olen energinen tulevaisuuteni suhteen. Ole Sinäkin.
Joten hakeudu vaikka paikallisen sos.toimen kautta omaan nuorten turvataloon tai vastaavaan asumismuotoon ja pyydä itsellesi apua. Sinun tehtäväsi ei ole olla äitisi aviomies ja ymmärtäjä, vaan sinulla on oma elämä, jota sinun pitää saada rakentaa turvallisten aikuisten ympäröimänä.
niin jatka sama mallin
kansan pitää jatkuvasti ymmärtää ja sietää valtiovallan väkivaltaa, ilman että kukaan siihen puuttuu ?