Valmistajien selityksiä
Olvin Vichy-pullot pienenivät viime vuonna litrasta 0,95 litraan, koska pullolle haluttiin pienempi, 20 sentin pantti. Litrahinta nousi. Tämä selittyy Olvin mukaan yleisellä kustannustason nousulla.
HK:n Kabanossi-makkarat kevenivät viime vuoden kesällä. Ennen viisi makkaraa painoi 500 grammaa, muutoksen jälkeen 100 grammaa vähemmän. Hintaan ei tullut muutoksia. Syy: makua kehiteltiin "aidoilla makukomponenteilla".
Fazerin mukaan karkkipussi pieneni, koska haluttiin vastata kuluttajien toiveisiin. Yksikköhinta ei kuitenkaan laskenut nousseiden kustannusten vuoksi.
Atrian meetvurstipaketista kerrottiin, että se oli liian täynnä, jolloin saumojen väliin jäi makkaraa. Maun parantaminen kuitenkin nosti kustannuksia, joten pakkauksen pienentäminen ei alentanut hintaa.
Poutun makkaratangoista lähti 200 grammaa, koska asiakkaat toivoivat pienempiä pötkylöitä. Samaan aikaan työkustannukset ja makkaran hinta nousivat.
Mövenpickin jäätelöpakkaukset pienenivät neljällä desillä muutamia kuukausia sitten. Litrahinta nousi noin kolmella eurolla. Selityksenä tälle on siirtyminen "ensiluokkaisiin luonnonmukaisiin raaka-aineisiin".

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jätä hyllyyn, jos tuntuu kusetukselta. Yksinkertasta.
Hintoja ei pitänyt korottaa, tähän on puututtava ja laitettava kyseiset yritykset sakon uhalla alentamaan hintojansa!!!
Barrikaadeille vaan ja Adressi ( http://www.adressit.com/ ) kyseisistä asioista!
pöhöttävät jykän ajatuksissa