Kyllä Suomessa työpaikalla on osattava sen verran

suomea, että pystyy ymmärtämään työpaikkaa koskevat varoitukset maan pääkielellä joka luonnollisesti on suomen kieli. Ei riitä, että osaa pikkuisen suomea ja ruotsia vaan kyllä yksi kieli on hallittava sen verran hyvin, että väärinkäsityksiltä vältytään, se on molempien osapuolten kannalta parasta.
- Sen vuoksi olisi viranomaisten taholta kaikkein selvintä, että Suomeen tullessaan maahanmuuttajalle opetettava kieli olisi aina ehdottomasti suomi. Suomen kieli on yli 90 prosenttisesti maassa puhuttu kieli jota ei miksikään voi muuttaa.

"Anni Sinnemäen mukaan suomalaiset yritykset vaativat liikaa ulkomaisilta työntekijöiltä. (NINA SUSI / POHJOLAN SANOMAT)
Sinnemäen mielestä suomalaisyritysten pitäisi hyväksyä, että ihmiset voivat työskennellä Suomessa, vaikka he eivät osaisi suomea eikä ruotsia. Hän myös tahtoisi helpottaa ulkomaalaisten työntekijöiden perheiden asettumista Suomeen.

Suomessa koulutetaan vuosittain tuhansia ulkomaalaisia opiskelijoita. Heidän on kuitenkin valmistuttuaan vaikea löytää työtä Suomesta."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009102010456591_uu.shtml
157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vieläkin nuo poliitikot jaksavat verrata suomea ja ruotsia tasavahvoina. Ihan kuin Suomessa voisi työskennellä pelkästään ruotsinkielisenä?

Ruotsinkieli on käytännössä yhtä vieras kuin venäjänkieli Suomessa. Vain suomenkielellä pärjää Suomessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paavokas kirjoitti:

suomea, että pystyy ymmärtämään työpaikkaa koskevat varoitukset maan pääkielellä joka luonnollisesti on suomen kieli. Ei riitä, että osaa pikkuisen suomea ja ruotsia vaan kyllä yksi kieli on hallittava sen verran hyvin, että väärinkäsityksiltä vältytään, se on molempien osapuolten kannalta parasta.
- Sen vuoksi olisi viranomaisten taholta kaikkein selvintä, että Suomeen tullessaan maahanmuuttajalle opetettava kieli olisi aina ehdottomasti suomi. Suomen kieli on yli 90 prosenttisesti maassa puhuttu kieli jota ei miksikään voi muuttaa.

"Anni Sinnemäen mukaan suomalaiset yritykset vaativat liikaa ulkomaisilta työntekijöiltä. (NINA SUSI / POHJOLAN SANOMAT)
Sinnemäen mielestä suomalaisyritysten pitäisi hyväksyä, että ihmiset voivat työskennellä Suomessa, vaikka he eivät osaisi suomea eikä ruotsia. Hän myös tahtoisi helpottaa ulkomaalaisten työntekijöiden perheiden asettumista Suomeen.

Suomessa koulutetaan vuosittain tuhansia ulkomaalaisia opiskelijoita. Heidän on kuitenkin valmistuttuaan vaikea löytää työtä Suomesta."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009102010456591_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu