Olen uskovainen ihminen ja olen aina halunnut tukea kolmannessa maailmassa tehtävää työtä köyhien elinolojen parantamiseksi. Mutta viralliseen kehitysapuun en usko. Me kaikki tiedämme tarinoita painokoneista, joita on viety Afrikkaan, mutta joita avun saajat eivät ole osanneet käyttää. Koneet ovat sitten ruostuneet vuosikymmenten saatossa puhki ilman, että niihin on kukaan koskenut pitkällä tikullakaan. Me luemme raportteja, joiden mukaan kehitysavusta niin ja niin iso osa menee paikallisten poliitikkoken luksuselämän rahoittamiseen tai jopa aseiden ostamiseen. Samoin byrokratia länsimaissa vie ison osan kehitysavusta ja muusta avustustoiminnasta. Vain hiluja alkuperäisestä summasta tippuu kolmannen maailman asukkaille ja sielläkin vain kehittynein ja muutenkin hyvin pätjäävä väestönosa kykenee hyödyntämään lännestä tulevia rasursseja.
Yksi harhaluulo, mikä liittyy kehitysapuun, on se kuvitelma, että lahjoittamalla rahaa ja resursseja, luodaan jonkinlaista uutta rakkauteen ja suvaitsevaisuuteen perustuvaa maailmaa. Kehitysavun antaja myhäilee tyytyväisenä, kun hän sielunsa silmillä näkee nälkään kuolemaisillaan olevan etiopialaisen tyytyväisen katseen, kun hän ottaa apua vastaan. Totuus kuitenkin taitaa useammin olla se, että kehistysmaan päässä jokin tympeä paikallinen virkamies joutuu pakottamaan itsensä mukaan projektiin, jota kummalliset ja lihavat länsimaiset riistäjät toteuttavat. Avun saaja tuskin tuntee mitään erityistä länsimaalaisia kohtaan. Kunhan nauraa partaansa kun saa vedettyä välistä mukavia summia rahaa ja ihmettelee hyväuskoisia länsimaalaisia, jotka syytävät rahaa hänenlaisilleen byrokraateille. Miljoonilla euroilla sitten rakennetaan muutama kyläkoulu ja pari kaivoa savannille. Parempiin tuloksiin oltaisiin päästy, jos paikalle olisi lähetetty porukka riuskoja suomalaisia miehiä poraamaan kaivoja kuukausipalkalla.
Perinteinen kristillinen lähetystyö ja sen sivussa tehtävä kehitysapu ovat aina perustuneet siihen, että länsimaalaiset kristityt menevät paikallisten keskelle ja vievät oman itsensä paikallisten käytettäviksi. Je opettelavat kielen ja kulttuurin, elävät paikallisten rinnalla vaikeuksissa ja katastrofeissakin. He ovat pystyneet muuttamaan kokonaisia kulttuureja toiminnallaan tuhoamatta kuitenkaan kulttuurien afrikkalaista tai aasialaista olemusta. Pikkuhiljaa lähetystyöntekijät ovat väistyneet taka-alalle ja ovat antaneet paikallisten ottaa vastuun. Hyvänä esimerkkinä toiminnan tuloksellisuudesta on Etelä-Korea, jonka koko kulttuuri muuttui, kun eteläkorealaiset kääntyivät miljoonittain kristityiksi. Tänä päivänä 40 miljoonan eteläkorealaisen joukossa on 10 miljoonaa helluntailaista ja miljoonia muita protestantteja. Maa kukoistaa ja omaa elintason, joka lähentelee Länsi-Euroopan tasoa. Kaikki on sen ansiota, että kristilliset arvot muuttivat Etelä-Korean muutamassa vuosikymmenessä. Japani toteutti aasialaisen menestystarinan kopioimalla itse länsimaalaisia arvoja. Sekin on yksi tie, mutta kaikki kansat eivät omaa japanilaisten mentaliteettia. Vain ihmisten luokse menemällä voi lyhyessä ajassa muuttaa yhteiskuntia ja elinoloja. Maailma ei muutu mikikään, vaikka länsimaat nostaisivat kehitysavun kymmeneen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Pieni elititi kehitysmaissa levenisi hiukan suuremmaksi ja eläisi mukavasti länsimaalaisen veronmaksajan rahoilla. Mutta tavallinen kansa eläisi edelleen käytännössä elämän ja kuoleman rajalla päivästä päivään.
Yksi harhaluulo, mikä liittyy kehitysapuun, on se kuvitelma, että lahjoittamalla rahaa ja resursseja, luodaan jonkinlaista uutta rakkauteen ja suvaitsevaisuuteen perustuvaa maailmaa. Kehitysavun antaja myhäilee tyytyväisenä, kun hän sielunsa silmillä näkee nälkään kuolemaisillaan olevan etiopialaisen tyytyväisen katseen, kun hän ottaa apua vastaan. Totuus kuitenkin taitaa useammin olla se, että kehistysmaan päässä jokin tympeä paikallinen virkamies joutuu pakottamaan itsensä mukaan projektiin, jota kummalliset ja lihavat länsimaiset riistäjät toteuttavat. Avun saaja tuskin tuntee mitään erityistä länsimaalaisia kohtaan. Kunhan nauraa partaansa kun saa vedettyä välistä mukavia summia rahaa ja ihmettelee hyväuskoisia länsimaalaisia, jotka syytävät rahaa hänenlaisilleen byrokraateille. Miljoonilla euroilla sitten rakennetaan muutama kyläkoulu ja pari kaivoa savannille. Parempiin tuloksiin oltaisiin päästy, jos paikalle olisi lähetetty porukka riuskoja suomalaisia miehiä poraamaan kaivoja kuukausipalkalla.
Perinteinen kristillinen lähetystyö ja sen sivussa tehtävä kehitysapu ovat aina perustuneet siihen, että länsimaalaiset kristityt menevät paikallisten keskelle ja vievät oman itsensä paikallisten käytettäviksi. Je opettelavat kielen ja kulttuurin, elävät paikallisten rinnalla vaikeuksissa ja katastrofeissakin. He ovat pystyneet muuttamaan kokonaisia kulttuureja toiminnallaan tuhoamatta kuitenkaan kulttuurien afrikkalaista tai aasialaista olemusta. Pikkuhiljaa lähetystyöntekijät ovat väistyneet taka-alalle ja ovat antaneet paikallisten ottaa vastuun. Hyvänä esimerkkinä toiminnan tuloksellisuudesta on Etelä-Korea, jonka koko kulttuuri muuttui, kun eteläkorealaiset kääntyivät miljoonittain kristityiksi. Tänä päivänä 40 miljoonan eteläkorealaisen joukossa on 10 miljoonaa helluntailaista ja miljoonia muita protestantteja. Maa kukoistaa ja omaa elintason, joka lähentelee Länsi-Euroopan tasoa. Kaikki on sen ansiota, että kristilliset arvot muuttivat Etelä-Korean muutamassa vuosikymmenessä. Japani toteutti aasialaisen menestystarinan kopioimalla itse länsimaalaisia arvoja. Sekin on yksi tie, mutta kaikki kansat eivät omaa japanilaisten mentaliteettia. Vain ihmisten luokse menemällä voi lyhyessä ajassa muuttaa yhteiskuntia ja elinoloja. Maailma ei muutu mikikään, vaikka länsimaat nostaisivat kehitysavun kymmeneen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Pieni elititi kehitysmaissa levenisi hiukan suuremmaksi ja eläisi mukavasti länsimaalaisen veronmaksajan rahoilla. Mutta tavallinen kansa eläisi edelleen käytännössä elämän ja kuoleman rajalla päivästä päivään.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Piste!
Miksi olet uskovainen? Voisitko ajatella olevasi älykäs ja rationaalinen? Heitä uskonnot romukoppaan sillä sinne ne kuuluvat ja ota järki käteen. sillä saat paljon enemän aikaan kuin uskomalla johonkin taruolentoihin.
vuosi sitten Suomen valtion kehitysapukohdemaasta Afrikassa (en enää muista, mikä maa oli kysessä). Kuitenkin asian ydin oli, että ko. maahan suomalaisen projektivetäjien avulla oli 20 vuoden ajan yritetty (HUOM: avainsana on YRITETTY!) juurruttaa 4H-toimintaa. Mukaan oli saatu n. 30. 000 paikallista, mutta toimintaa ei saatu koko 20 v. jälkeenkään toimimaan paikallisten toimesta tai pyörittämänä, sillä nämä turvautuivat koko ajan suomalaiseen. Hauskinta oli kirjoituksen toteamus, joka kuului suurin piirtein niin, että joskus on pakko päästää irti. Toisin sanoen: Ajatelkaa, miten paljon Suomen veronmaksaajille tuli maksamaan 20 vuoden aikana kustantaa sinne asiantuntijat ja yllä pitää näköjään omaan mahdottomuuteensa kuolevaa toimintaa! Ja tämäkin utopinen touhu on vain yksi ainoa epäonnistunut huuhaa-projekti, jossa "kehitysapurahaa eli suomalaisten veronmaksajien rahoja taidettiin syytää menemään enepiä tuloksia perään kyselemättä, täyttikö joku "kehitysapurahoilla" taskunsa... Ainakaan sen jälkeen koko 4H- touhuista siellä ei ole kukaan mitään rehvastellut. Sama taitaa moneen kaivoprojektiin päteä,. Kun kaivot on rakennettu, ei paikalliset pidä niitä yllä. Kuinka paljon on täysin hukkaan heitettyä Suomen verorahaa haaskattu ympäri afrikoita jälkeä "kehitykseen" jättämättä? Kuka vastaa? Tätä hallitsemattoman suurta rahankylvöä sinne on harrastettu jo monet kymmenet vuodet, eikä mitään muuta näkyvää tulosta siellä ole saatu, paitsi väestönräjähdys ja sen seurauksena miljoonia nälkää näkeviä. Kuitenkin määrätyt piirit Suomessakin itkevät koko ajan vain lisää ja taas lisää kehitysapurahaa, onko omat bisnekset kysessä?