Menetin rakkaan isoveljeni Samin Konginkankaan onnettomuudessa. En pysty muuta tekemään kun itkemään. Kotona on aivan kauheaa, äiti itkee hysteerisena ja kyselee "miksi,miksi?" Isänkin näin itekevän ensimmäistä kertaa. En voi uskoa tapahtunutta todeksi. Ja miksi juuri minun veljeni. Koskaan ei tiedä, koska lähtö tulee. Joillakin se tulee aivan liian aikaisin. Voimia kaikille onnettomuuden uhrien omaisille!
Menetin rakkaan veljeni.
Sanna
415900
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
voi sinua...mahtaa olla rankkaa aikaa =(
voimia ja siunausta teidän perheelle!
Voimaa ja tukea nyt todellakin tarvitaan!
Suojelusenkeleitä sulle.
Tollasen jälkeen tarttee tosiaan tukee ja rakkautta enemmän kun koskaan. Sulla on sun vanhemmat ja yhdessä te ootte vahvemmat!
Otan osaa sun suruun.
Nyt sä voit vaan luvata sun veljelles et elät
hyvän elämän, sen tähden.
Se on aina sun luona, vaikket sitä aina näkiskään!
*halaukset*
Suurenmoiset osaan ottamiset sinulle, ja koko perheellesi!
Enkeleitä vierellenne, koittakaa pärjätä.
Veljesi on nyt suojelusenkelinne. Nyt hänellä ei ole kipua, tuskaa, ei mitään.
halauksia
Sanna-kulta,kumpa voisin kietoa sinut pumpuliin ja pitää sylissä.Menetin rakkaan ainokaiseni,tyttäreni n.2vuotta sitten.Vieläkään en aina pysty uskomaan asiaa todeksi.Perheessänne on suurin suru,mitä ihminen voi eläessään kokea,en löydä sanoja...Pitäkää huolta toisistanne,puhukaa tai olkaa vain hiljaa ja surkaa.Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa keinoa selvitä.Sydämestäni toivon teille voimia kestää ja jatkaa elämää surussanne.Itse olen tarvinnut läheisteni lisäksi paljon ammattiapua.Käyttäkää kaikki mahdollinen apu ja tuki,mitä vain tunnette tarpeelliseksi.
Otan todella osaa suruusi, myös perheesi..
Kiitoksia paljon osanotoista. Ja tuesta ja kauniista sanoista. Kyllä se on tuskaista aikaa nyt... =( Mutta kyllä se on jotenkin kestettävä vaikka se vaikeeta onkin.
Nyt veljesi on perheesi suojelusenkeli. Hän toivoo teille vain parasta. Minulla kuoli veli viime vuonna onnettomuudessa enkä ole vielä täysin päässyt veljeni kuolemasta yli. =( Enkeleitä ja halauksia sinulle ja perheellesi!
Ajattelen Sinua, olen mukana suuressa surussasi.
Menetin rakkaan isosiskoni liikenneonnettumuudessa viime elokuussa.Uutinen tuli täytenä yllätyksenä. Se päivä oli kamalin päivä elämässäni. Monta kertaa kysyin miksi miksi. Vastausta en ole vielä saanut.Elämä ei ole aina oikeidenmukaista. Voimia ja jaksamista teille kaikille.
sulla on nyt todella rankkaa..en voi edes kuvitella...mä uskon, että sun veljes pääsi hyvään ja turvalliseen paikkaan jumalan luokse..siunausta ja voimia.
Halaisin sinua pitkään jos olisit vierelläni saisit itkeä olkaani vasten.
Voimia sinulle!
Osanottoni suruunne.
Olen pahoillani sanna sun ja koko sun perhees puolesta.En voi tietysti samaistua sun suruus koska en oo kokenu noin läheisen poismenoa.Sen kuitenki tiijen että tuolla ylhäällä on Taivaan Isä joka kuulee pienimmätkin huokaukset ja antaa teille voimia jaksamaan.Oon ite uskossa ja ollaan muistettu teitä uhrien omaisia rukouksin.Äitinne kyselee miksi?En osaa siihin vastata mut kaikelle on oma tarkoituksensa.Siunausta teille muillekkin omaisenne menettäneille.
Rukoilen Sinulle voimia, olen menettänyt vasta muutama kuukausi sitten äitini ja suru on läheinen tunne. Olen myös menettänyt nuorena kaksi veljeäni ja isäni vuosia sitten. Nyt olen täysi orpo. Vieläkin kaipaan veljiäni vaikka heidän kuolemasta on jo kulunut kymmeniä vuosia. Sanna, puhukaa äitisi ja isäsi kanssa veljestäsi ja itkekää yhdessä, älkää padotko tuskaa sisällenne. Siunausta teille.......
Otan osaa suruusi, vaikka tiedän, että se lohduttaa sinua tällä hetkellä hyvin vähän.
Joudut surusi läpi kulkemaan yksin, vaikka muilta ihmisiltä saat lohtua. Keskity tällä hetkellä niihin hyviin muistoihin, joita sinulla on veljestäsi, ota esiin kaikki valokuvat, joissa hän on. Itke niin paljon kuin pystyt ja itkekää yhdessä vanhempiesi kanssa. Teillä on nyt suuri suru ja silloin pitääkin itkeä, kyyneleet vievät pois tuskaa ja pahaa oloa. Yritä muistaa kaikki hyvät hetket, joita vietit veljesi kanssa. Kirjoita runo muistoistasi tai maalaa niitä paperille, tai tee veljellesi laulu. Pääasia on, että purat tunteitasi jotenkin ja puhut tunteistasi jonkun kanssa, ystävän tai vanhempiesi kanssa. Muistot säilyttävät ikuisesti meille rakkaat ihmiset luonamme täällä ajassa. Emme siis menetä heitä kokonaan, osa heistä jää meidän luoksemme.
Uskon myös, että tapahtuupa heille (ja aikanaan meille) kuoleman jälkeen mitä tahansa, niin tärkeintä on se, että Jumala pitää heistä ja meistä huolen lähtömme hetkellä. Uskon myös siihen, että hän on meidät viimeisenä päivänä herättävä kuolleista ja että voimme tavata rakkaat ihmiset vielä joskus siellä toisessa todellisuudessa.
Olet nuori ja elämäsi jatkuu, vaikka veljesi kuolema ei ikinä unohdu ja siitä jää pysyvä jälki sieluusi. Huomaat kuitenkin, että tämänkin asian kanssa pystyt elämään. Toivon, että vanhempasikin pystyvät siihen. Sinä olet siinä asiassa heille suureksi avuksi, vaikkeivat he nyt suuressa tuskassaan pysty sinua huomioimaan. Olet kuitenkin heille nyt tärkeämpi kuin koskaan. Hakekaa myös yhdessä apua auttavilta tahoilta ja ystäviltänne, tarvitsette nyt kaiken saatavilla olevan avun selvitäksenne elämässä eteenpäin.
Voimia ja siunausta perheellenne nyt ja aina.
Kiitos "vinkeistä". Runoja olen jo kirjottanut varmaan 20 kappaletta veljelleni. Laulukin olisi hyvä idea.
Pitänee vain puhua asioista ihmisille eikä hautoa niiä pään sisällä.
Puhuminen on tärkeää. Älä patoa asioita sisällesi, vaan jaa tuntemuksesi jonkun kanssa. Ellei lähipiiristäsi löydy ketään, jolle haluaisit tai voisit puhua, kriisityöntekijä on hyvä ratkaisu. Puhuminen on selviämisen alku. On vaarallista padota tunteet sisälleen tällaisessa tilanteessa. Muista, etten ole yksin. Voimia ja halauksia sinulle!
olen todella pahoillani tapahtuneesta ja toivon voimia teidän koko perheelle! tapahtuma oli hirveä ja taphtui salaman lailla äkkiä, varoittamatta. vaikka tällä hetkellä tuntuukin, että voiko tästä enää itsekään jatkaa eteenpäin, älkää lannistuko. veljesi ei tällä hetkellä muuta haluakaan, kuin että pystyisitte nauttimaan elämistänne. veljenne rakkaus ei kuole koskaan, eivätkä muistot.
voimia koko perheellenne!
suruni
suren sun puolestas ,kun kuulin koulussa tapahtuneesta mulle tuli heti itku en voinut sille mitään,mutta muista sinun pitää ajatella niin ettet ole ainoa joka menetit rakkainpasi ... VOIMIA SULLE!! t:Minna
Otan osaa suureen suruun, koittakaa jaksaa ja paljon voimia koko perheelle!
Myötäeläen surussasi. "Aika kultaa kyyneleet, sanovat" .Itsekin raskaan surutyön läpikäyneenä
tiedän, miten se koskee , sattuu ja itkettää ...silti elämää on vain koetettava jatkaa, päivä päivältä , viikko viikolta. Tänään se vain tuntuu mahdottomalta ajatukselta.
Voimia sinulle ,vanhemmillesi , kaikille läheisillenne ja kaikille heille ,joita sama
suruviesti on myös koskettanut.
Marleena Ansion sanoin :
Antaa kyynelten virrata,
antaa itkun tulla.
Antaa sydäntä pakottaa,
antaa ajatusten sattua.
Kun suru on kohdannut,
lamaannuttanut,
mykistänyt.
Kyyneleet pesevät,
itku hoitaa.
Sydän aina tuntee
ja ajatukset tekevät surutyötä.
Surutyö on hyvästijättöä
ja luopumista.
Luopumista siitä mitä
emme koskaan omistaneetkaan,
vaan saimme pitää
määräajan lahjana.
-Marleena Ansio-
Syvimmät osanottoni. Koita jaksaa....
Otan osaa Sinun ja perheesi menetykseen.
Olen menettänyt monia läheisiä ja suru on yhä jollain tapaa läsnä.Alussa tuntuu vaikealta jatkaa elämää,mutta on tärkeintä että koetatte pitää huolta selviämisestä hetkestä toiseen.Elä jää yksin vaan puhu,puhu ja aina vaan puhu...Se on hyvää terapiaa. On myös hyvä tapa pitää surupäiväkirjaa, kirjpoita tuntemuksiasi! Hae apua, jos siltä tuntuu ja muista huolehtia myös syömisestä ja unesta, sillä ilman niitä sinun on yhä vaikeampi jaksaa päivästä toiseen.
Toivon Sinulle ja perheellesi voimia ja siunausta!
hei ystäväni. Olen tosi surullinen perheene puolesta. On kamalaa menettää yllättäen läheisensä. ja kun ihminen on vielä nuori, niin se on niin väärin. Sanat eivät riitä kertomaan niitä ajatuksia, joilla toivoisin voivani sinua lohduttaa. Tuntuu, että ne ovat turhia... Äläjää yksin miettimään suruasi, vaan puhu siitä jollekkin ammattilaiselle, jotta jaksaisit tulevaan. Toivon sydämmestäni voimia teidän perheellenne. Olen itsekkin 4 lapsen äiti ja voin vain kuvitella tilanteen... Koeta jaksaa...
pikkuhiljaa eteenpäin...ja hyvää yötä.
Olen äärettömän pahoillani ja surullinen sinun ja koko perheesi puolesta! Tällä hetkellä tapahtunutta on mahdoton ymmärtää, mutta toivon, että ajan myötä tuskanne helpottuu. Etsikää voimaa toisistanne ja lohduttakaa toinen toistanne, itku auttaa ja helpottaa tuskaa.
Otan osaa suruunne ja itken kanssanne-voimia!
Lämmin osantottoni sinun ja perheesi suureen suruun.
Otan osaa myös kaikkien muittenkin suruun.
Koskaan ei voi tietää elämän päättymistä, vain jumala yksin sen tietää.
Jaksamista ja voimia sekä enkelten suojelusta.
Apua antaa seurakunnan surutyöryhmä, siellä tapaa monia muita samassa tilanteessa olevia ihmisiä. Isäni sai paljon apua tällaisesta ryhmästä, kun äitini poistui keskuudestamme. Ei se suru lakkaa, ajattelen äitiäni lähes päivittäin. Surutyö on sitä että suru tekee ihmisessä työtä. Otan osaa valtavaan suruusi!!
Jos itku tulee, anna sen tulla, se helpottaa paljon.
Entinen "miehet ei itke" -asenteen omannut mies.
Koin itse samanlaisen tilanteen yli 30 vuotta sitten. Vahän yli kaksikymppisenä sain isältäni puhelun, jossa hän kertoi pikkuveljeni menehtyneen auto-onnettomuudessa. Useita päiviä olin uskomatta koko asiaa. Kun lopulta tajunta vastaanotti suruviestin todeksi, syyttelin itseäni tapahtuneesta. Miksi annoin yhteisen automme pikkuveljelle, miksi en pystynyt estämään juuri tuota kohtalokasta ajomatkaa, pohtimista olisinko voinut todella estää tapahtuneen.
Pikkuhiljaa syyllisyydentunne väheni, keskustelujen kautta paluu takaisin olotilaan ennen onnettomuutta, mutta aina veli mieleen nousten mitä erilaisimmissa tilanteissa. Vielä näinkin pitkän ajan jälkeen olen unissa usein liikkeellä veljen kanssa, hän on minun mukanani elämäni loppuun saakka.
Sanna, otan osaa sinun ja perheesi suureen suruun.
Kokemanne asia on niin raskas, ettei sitä voi tällä kirjoituksella keventää. Aika auttaa käsittelemään tapahtumaa toisella tavalla, onneksi ei unohtamaan niitä yhteisiä hienoja yhdessäolon aikoja.
Puhukaa omaiset kuitenkin toisillenne mahdollisimman paljon. Älkää surko omissa oloissanne, vaan keskustelkaa asiasta. Se on ainoa tapa helpottaa raskasta mieltä.
Jaksamisen toivotus sinulle ja perheellesi!
Ana
Näin unta, jossa veljeni oli katseli minua pilven reunalta ja neuvoi minua elämässäni eteenpäin. Se oli kaunis, mutta surullinen uni.
Isäni kuoli 6 vuotta sitten. Tammikuussa hän tuli uneeni vahvana, todellisena ja hyvinvoivan oloisena. Pystyin tuntemaan hänet käsissäni, kun kosketin häntä ja aamulla vielä pystyin tunnistamaan hänen tuoksunsa. Hän tuli onnittelemaan minua kihlauksestani.
Rakkaat, jotka olemme menettäneet taivaan Isälle, seuraavat elämäämme täällä alhaalla. Emme koskaan ole yksin ja toisinaan olemme onnellisia kun pääsemme tapamaan heitä unien kautta. Olen vasta nyt pääsemässä yli isäni kuolemasta ja se, että hän tuli luokseni unessa niin todellisena , auttoi minua eteenpäin toipumisen tiellä.
Toivon että veljesi saapuminen uneesi auttoi sinua alkuun tuolla tiellä. Heillä kaikilla on varmasti hyvä olla.
Suunnaton osanottoni niin sinun kuin vanhempiesikin suruun. Surun taival on pitkä: itkekää kun itkettää...mutta jos tulee hetki jolloin nauru on tullakseen, naurakaa. Ennen kaikkea olkaa toistenne tukena..
Otan osaa suruusi ja teidän koko perheenne suruun.
Voitte uskoa, että ette yksin itke elämäntuskaanne, vaan meitä on monta äitiä/isää/siskoa/veljeä ym., jotka itkemme teidän kanssanne.
Seurakuntamme Jumalanpalveluksessakin muistettiin kaikkia onnettomuudessa menehtyneiden omaisia. Siis Sinuakin Sanna.
"Kerran vaan, täällä päällä maan me kuljetaan,
ikuisuudessa, rauhan maassa jälleen kohdataan."
mä en osaa oikein muuta sanoa kuin:otan osaa!!!!
ja koittakaa pärjätä!vaikka se on niin kamalan vaikeata ja tuntuu siltä että ei jaksaisi enään...mutta mä tiedän että siitä kyllä pääsee yli mutta tuskin koskaan kokonaan!!!
mutta elämä jatkuu!
hei..tiedän tunteen,minä olen jo tavallaan selvinnyt veljeni kuolemasta,josta on nyt vuosia aikaa,hänkin kuoli traagisesti keskellä kirkasta päivää.kysymykset ja viha olivat tyypillisiä silloin,anna surun tulla ja anna lupa itkeä,tukekaa toisianne ja puhukaa asiasta!se on pahinta jos kätkee pahan olon tunteet sisälleen,sinun pitää itkeä ja surra niin paljon kuin vain sielu sietää.kamalammaksi sen tekee kun uhri on niin nuori ja elämä vielä kesken,mutta koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan,toivon teille koko perheelle voimia,en voi muuta kuin toivoa että tuette toinen toisianne ja että tulevaisuus joskus kirkastuisi!kirjoita minulle jos haluat...voin vastata jos sinulla on jotain sanottavaa tai kysyttävää,kun meillä sun kans samanlainen tilanne,minä vain olen jo päässyt siitä yli,monien vuosien jälkee...muistot vain jääneet kaikesta!
Moikka!
Sanoit, että voin kysyä sulta kysymyksiä. Elikäs yks on tulee tässä: Kävitkö sä juttelemassa ammattiauttajien kanssa veljesi kuoleman jälkeen? Ja kuinka autoit itseäsi parhaiten?
Olen todella pahoillani. Mitkään sanat ei riitä, toivon vain jaksamista koko perheellenne!
17-vee pikku-sisko kuoli reilu vuosi sitten.
Jäi auton alle ja kuoli heti.
Jouduin käymään psykologilla ja puhuin ja puhuin ja puhuin asiasta ja itkin kovasti...itse odotin silloin vauvaa ja sen takia luultavasti olen selvinnyt yllättävän hyvin siitä,on vieläkin päiviä kun on ihan sairaan kamala ikävä ja tuskainen olo,mutta on jo myös hyviä päiviä kun saattaa muistella ja puhua siskosta hymyssä suin.
Vuosipäivän aika oli minulle tosi rankkaa aikaa silloin sain lääkityksen,kun tuntui niin kamalalta..sitä kesti kolmisen viikkoa ja sitten se helpotti pikku hiljaa!!!!
Sillon kun se tapahtu niin olin niinkun mustassa usvassa pari viikkoa ja luulin etten selviä siitä koskaan,mutta kummasti sitä vaan ihminen jaksaa!!!!!
Ikävä on kyllä kova vieläkin mutta paha tuska on hellittänyt...
Voimia!!!!
Tiedän tasan tarkkaan sen tuskan minkä tunnet sisälläsi,voi miksi sellaista tapahtuu...:(
OTAN KOKO SYDÄMMESTÄNI OSAA SUUREEN MENETYKSEESI!!!
Tunsin veljesi, syvimmät osanottoni
Tunsitkos nyt oikeesti? Vai oliko läppä?
Olimme samassa koulussa, Sami oli rinnakkaisluokalla. Tunsin myös Jossun, Zeikon ja Jabban. Olen todella surullinen kaikkien puolesta ja toivotan teille omaisille jaksamista surussanne.
No hyvä ettei ollu läppä. Kiitoksia tuesta =)