vahvat metsurit?

Janne.

kukakohan apina tämänkin legendan on keksinyt? vittu millään metsurilla ole voimaa sen enempää kuin raksamiehelläkään saati metalli. Totta kai jos äijä tahallaan kantelee painavia tukkeja päivästä toiseen, niin tapahtuuhan siinä jotain kehollekin, jos syö ja palautuu... mutta asia on niin ja näin.

Olen kyllä sitä mieltä että paskapuhetta koko legenda. Voimailijat ja harrastelijat eli tosissaan treenaavat punttiäijät ovat kyllä niitä vahvoja. normaalissa työssä ei lihakset juuri kasva eikä se voi edes olla jatkuvan kehityksen mittarikaan, koska siihen tarvitaan omat kikat eli nousujohteinen treenaus.

jos on luonnostaan vahva äijä, niin sitten voit olla vaikka meijerin työntekijä.

128

11847

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heikko spurgu

      vittu näin on näreet vittu näin se on vittu.
      vittu metsurit on perseestä ja kondiittorit on vahvin ammattikunta, ne kantaa föfleleitä ainaski 23 päivässä.
      vittu voi painaa ihan vitusti. kilo voita painaa ainaski 2 kiloo, faija kerto se luki sen pakkotoistolta eli se on sitten tosi. vittu.
      vittu työttömät on kaikista ehkä silti vahvin ryhmä.
      yks työtön vastaa 3 työtätekevää.
      koska työtätekevät väsyttävät töissä ittensä ja työtön pääsee tuoreilla voimilla käskyttämään vittu raakaa rautaa ja malmia. vittu että vituttaa että jotkut sanoo että metsurit olisivat vahvimpia. vittu mun eno oli metsuri ja se ajoi metsäkonetta saatana vittu. se olis kuollut tukin alle. niin vittu.
      mä lähden nyt vittuun ja kaikki metsurit vittu vetäköön käteen saatanan rimpulat tuulen nussimat vinkuheinät. vittu. pessinenkin on homo. jaksa nostaa edes kahvikuppia. paskapuhetta vittu.

      • Janne.

        jos vituttaa "vittu" sanan lukeminen, niin pysy poissa ensi kerralla. Meillä kaikilla on persoonallinen kirjoitustyyli ja monesti myös kadumme sanomisiamme.


      • letku jone
        Janne. kirjoitti:

        jos vituttaa "vittu" sanan lukeminen, niin pysy poissa ensi kerralla. Meillä kaikilla on persoonallinen kirjoitustyyli ja monesti myös kadumme sanomisiamme.

        vitut. ei pidä paikkaansa. vittu meillä on kaikilla yksi ainut vitun tyyli.
        kuten venäjällä yksi puolue. vittu.
        pessinen oli sitä paitsi heikko olkapäävikainen homo joka nostaa penkistä omat kätensä hyvänä päivänä.
        vittu.


      • metsurit on homoja


      • vittuuuuuuuuuuuuuuu

        Vittu todella painaa vitusti, vähän niinku kilo painaa kilon ja litran tilavuus on vittu, niin vitun vittu on vittu.


      • maaseutu1
        letku jone kirjoitti:

        vitut. ei pidä paikkaansa. vittu meillä on kaikilla yksi ainut vitun tyyli.
        kuten venäjällä yksi puolue. vittu.
        pessinen oli sitä paitsi heikko olkapäävikainen homo joka nostaa penkistä omat kätensä hyvänä päivänä.
        vittu.

        siitä vaan autoa ja traktoria kaatamaan.mulkku!!


      • Anonyymi
        LOLIHENTAI_ kirjoitti:

        metsurit on homoja

        Metsuri on kuningas. Kehonrakentajat yleensä ovat homoja. Peilin edessä lihaksiaan ihailevat ja toivovat että tulis joku ja panis perseeseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Metsuri on kuningas. Kehonrakentajat yleensä ovat homoja. Peilin edessä lihaksiaan ihailevat ja toivovat että tulis joku ja panis perseeseen.

        Ei saatana. Tuli "rahkat näppikselle" vai miten pakkiksen kusipäät sanoikaan.


      • Anonyymi
        LOLIHENTAI_ kirjoitti:

        metsurit on homoja

        Ite olet puppelipoika Naiset yleensä tykkää metsureista Miksi No kun me olemme Miehiä


    • heh heh hee
      • Janne.

        No eihän missään työssä paljon katsella palautumisen päälle vaikka ruokapuoli olisikin kunnossa. Siellähän kannellaan koko ajan tavaraa eestaas ja vastukset pysyvät samoina. hyvin epämääräistä.

        Mikäs voimailija sitten on, ei mitään? Entäs jos punttiksella käymisellä tienaisi, niin sitten varmaan ei olla enää luusereita? Mun mielestä nuo ryyppääjät ja piripäät on niitä luusereita, ne kun tee juuri mitään.


      • fs<zgfs<g<
        Janne. kirjoitti:

        No eihän missään työssä paljon katsella palautumisen päälle vaikka ruokapuoli olisikin kunnossa. Siellähän kannellaan koko ajan tavaraa eestaas ja vastukset pysyvät samoina. hyvin epämääräistä.

        Mikäs voimailija sitten on, ei mitään? Entäs jos punttiksella käymisellä tienaisi, niin sitten varmaan ei olla enää luusereita? Mun mielestä nuo ryyppääjät ja piripäät on niitä luusereita, ne kun tee juuri mitään.

        "Mun mielestä nuo ryyppääjät ja piripäät on niitä luusereita, ne kun tee juuri mitään. "

        Millä tavalla "oikea voimailija" eroaa katujen piripäästä? Eiväthän nykyajan voimailijat ole mitään natuja vaan purkista tulevat tulokset.


      • hehhehhee

        Virru mulla on vittu tv-shopista ostettu kuntolaite vittu vitun pikkupojat ja vasta 60 on miehen ikä vittu ku ei stondaakaan enää


      • PohjanmaalainenPässi

        Näkee tostakin Pessisestä, että parempi pysyä vaan Lappajärvellä konkeloita kaatelemassa.

        Nostaa Ladaakin kuin konkeloa selkä vinossa ja lopulta lähes pyörtyy auton alle. Tyypillinen pohjanmaalainen pässi, tollasia nuijiahan koko tekolestadiolainen paskalandia on täynnä.

        Sinne vaan latoon runkkaamaan ja on kivaa kun kaikki on niin laakeata.


      • Anonyymi

        Kehon rakentajat ovat niinkun narkkarit. Kaikki maholliset ruskeesta purkista otetaan. Sitten hullujen huoneella viimesen kerran lihaksia pakko paidassa pullistellaan.


    • Total-lifter

      On siinä perää, ja sitten ei ole perää...vuosien metsätöitten pohjalta on helppo lähteä lajeihin, joissa ei vaadita hurjaa maksimivoimaa, mutta sitten lihaskestävyyttä enemmänkin. Levytangon varressa he eivät ehkä ole parhaimmillaan, kuin korkeintaan maastavedossa, mutta takuuvarmasti parasta seuraa, jos salilla pitää muuttaa häkkyrää Z paikasta A paikkaan B...

      Painimaailmassa sitä sanottaisiin "lajivoimaksi"...(vuosien)kokemuksesta sanon, että vaikka vetää maasta raakana 250, niin se 100-kilonen ukko on veemäinen EDES vyöryttää, jos se yhtään pistää vastaan...

      Joillakin voimailijoilla tuppaa turhan usein jäämään toi aerobinen osuus lähinnä siihen 10 minuuttiin, mikä menee autosta itteään "heijatessa" ulos...joka sitten on joillekin se päivän vatsalihas-osuuskin siinä samalla...sitten kipitetään tekeen penkkiä tunniksi, ja sitten grillille.

      PS.tunteeko joku muuten metsurin, jolla ei olis nivel-tai selkävaivoja alle 50-vuotiaana?

      • liirumlaarumeinoleino

        Eiköhän ne hommat tehdä pääosin koneilla nykyään, ehkä jotain ropsia viskotaan pinoon tms. Tosi on, etteivät raskaat työt ole korpalle parasta voimaharjoittelua, tulee kulumaa yms. vauriota, ja jonkinasteinen invaliditeetti suurella tn. Totta kirjoittelet myös kestävyysvoiman kehittymisestä ajan kanssa, esim. puristusvoimaa betonikärräreiltä tms. varmasti löytyy. (toimiiko nuo captain crunchit tms. muka hyvin - uskon enemmän roikkumisiin, ylipaksuihin tankoihin jne., kysykää vaikka kiipeilijöiden treeneistä, tuskinpa ne mitään jousia puristelevat)


      • itäraja

        No ei ole nivel ja selkävaivoja ja ikää 49 vee, veriarvoton 25 vuotiaseen verrattavissa, ei polta, ei juo ja syö terveellisesti ja muutenkin viettää kurialaista elämää ja homo en ole ollut milloinkaan. Voimaa on enemmän kuin omiksi tarpeiksi!


    • Niimpä niin

      Luulen, että tämä "vanhat metsurit"-legenda tarkoittaa ns. vanhan kansan ihmisiä, nykyisiä pappoja eläkepäivillään. Isoisäni on heistä yksi elävä esimerkki ja en voi kieltää, etteikö voimaa olisi riittämiin. Totta kai ennen metsurin työ oli rankempaa, sen näkee myös hänestä. Se, että ovatko kaikki vanhat eläkkeelle jäävät/ jo olevat metsurit vahvoja, on toinen juttu.

      Hurjia juttuja kuulee isokokoisista metsureista viikonloppuna olleista baari illan tapahtumista, kun pistävät pelottaville portsareille puun kurkkuun. Stooria väännetään, kaikkea ei pidä kuitenkaan ottaa niin tosissaan.

      • Janne.

        Joo ei ollut tarkoitus vähätellä metsureita työmiehinä ollenkaan. Kovaa hommaa on edelleen ja vielä kovempaa oli ennen! Kai se voima sieltä jotenkin kehittyy, ei tämä niin yksinkertainen homma olekaan mistä se kaikille tulee.
        Ja sitten on legendoja loput.


    • Entinen metsuri,nyky

      Vahva metsuri-legenda elää yhä samoin kuin vahva maajussi. Todellisuudessa kummassakaan hommassa ei nykyään juuri raakaa voimaa tarvita kun koneet hoitavat jo lähes kaiken. Monitoimikoneet kaataa ja harventaa metsää,maatiloilla nostot hoitaa traktorin hydrauliset nostimet. Säkitkin on nykyään niin pieniä ettei niistäkään hirveesti pääse rasittumaan. Tosin onhan nämä hommat fyysisempiä kuin jokin konttorirotan hommat mutta silti,legendat ovat sitkeitä ja kuolevat hitaasti.

      • huikka kassi

        niin tai näin niin pessinen on vitun kova kuntoinen äijä ja ottaa huomioon iän vielä, niin hatunnosto on paikallaan.
        ei mikään nenänkaivaja.

        pessisen mukana ei 20 vuotias tai vanhempikaan räkänokka kauaa kestäisi niitä hommia.

        aivan turha pessistä tai muita vanhan liiton metsureita on vähätellä tai sitten päinvastoin sankaria tehdä, mutta se on varma ja siitä on todisteet, että pessinen on karhu ja on sitä oikiaaaaaaa voimaaaaa tehdä raakaa duunia.

        jätkä oikeasti kantelee tuhansia kiloja päivässä pöllejä satojen metrien matkoja metsästä tienlaitaan maastossa, niin ei siinä voi itsekään paljoa vittuilla, että turhanpäiväinen mies.

        vahva sälli se on, ei siitä muuta voi väittää.

        nii-i ei se varmaan penkistä nosta 200 kiloa, mutta ei se 200 kilon penkkaajakaan kanna niitä tukkeja.


      • -J.
        huikka kassi kirjoitti:

        niin tai näin niin pessinen on vitun kova kuntoinen äijä ja ottaa huomioon iän vielä, niin hatunnosto on paikallaan.
        ei mikään nenänkaivaja.

        pessisen mukana ei 20 vuotias tai vanhempikaan räkänokka kauaa kestäisi niitä hommia.

        aivan turha pessistä tai muita vanhan liiton metsureita on vähätellä tai sitten päinvastoin sankaria tehdä, mutta se on varma ja siitä on todisteet, että pessinen on karhu ja on sitä oikiaaaaaaa voimaaaaa tehdä raakaa duunia.

        jätkä oikeasti kantelee tuhansia kiloja päivässä pöllejä satojen metrien matkoja metsästä tienlaitaan maastossa, niin ei siinä voi itsekään paljoa vittuilla, että turhanpäiväinen mies.

        vahva sälli se on, ei siitä muuta voi väittää.

        nii-i ei se varmaan penkistä nosta 200 kiloa, mutta ei se 200 kilon penkkaajakaan kanna niitä tukkeja.

        Kyllä Pessinen on hyvä esimerkki näille nöyremmille miehille ja erikoisen voimakas äijä onkin. Olen kuullut että muut voimaäijät pelkäävät hieman Pessistä ja ei meinaa sen vuoksi kisoihinkaan päästä vai onko tuossa perää kertokaapas?

        Ottakaapas muutkin nöyristelijät mallia tuosta Pessisestä. Siinä on naturaali ja siinä on asennetta, ruisleivällä ja lihalla homma toimii.


      • JP
        -J. kirjoitti:

        Kyllä Pessinen on hyvä esimerkki näille nöyremmille miehille ja erikoisen voimakas äijä onkin. Olen kuullut että muut voimaäijät pelkäävät hieman Pessistä ja ei meinaa sen vuoksi kisoihinkaan päästä vai onko tuossa perää kertokaapas?

        Ottakaapas muutkin nöyristelijät mallia tuosta Pessisestä. Siinä on naturaali ja siinä on asennetta, ruisleivällä ja lihalla homma toimii.

        Jaakko Pessinen on suomen voimakkain metsuri. Todiste tilee tässä.
        Tehköön kuka tahansa perässä tuo traktorin kaato....kuka pystyy ?

        http://www.youtube.com/watch?v=Kqu8704L3-g&feature=player_embedded


    • MetsuriVeikko

      Mikä se on? Tietsikalla istuva nörtti,salilla itseään peilaava homo joka makaa solariumis ja sotkee päähänsä geeliä.
      Työmiehet on harvas,kunnon duunarit joilla on voimaa niin raakasti että 20v bodannut hinttari häviää käsivoimis mennentullen!!

    • pessissen sukul

      et tiedä ollenkaan miten asia on täällä mettäs. millon on treenis kestänyt 7-10h? kokonaisvaltaisempaa voimaa mettäst tulee kun ei tekniikallla niinkään pelata. eikä puristella ohutta tankoa.

      • JMJJ.

        mitä vittua? sehän nyt riippuu ihan siitä käytätkö sitä voimaa sen tangon kanssa heilumiseen vai teetkö pelkällä tekniikalla. Yksikään saatanan työmies ei lihaksia saati voimaa sillä lailla voi hankkia missään vitun töissä mutta salilla siihen on oikeat vermeet.

        eli väitän että 20vuotta treenannut bodari kyllä niittaa vahvan työmiehen.

        mene sinä vaan puristelemaan tukkeja.


      • JMJJ.
        JMJJ. kirjoitti:

        mitä vittua? sehän nyt riippuu ihan siitä käytätkö sitä voimaa sen tangon kanssa heilumiseen vai teetkö pelkällä tekniikalla. Yksikään saatanan työmies ei lihaksia saati voimaa sillä lailla voi hankkia missään vitun töissä mutta salilla siihen on oikeat vermeet.

        eli väitän että 20vuotta treenannut bodari kyllä niittaa vahvan työmiehen.

        mene sinä vaan puristelemaan tukkeja.

        niin ja lihas ja voima kasvaa palautuessa, ei siinä että heilutaan yhtäperää 20h. toisille voima vaan tarttuu, olemme erilaisia mutta voimanosto, voimailu oikein suoritettuna on se ainoa voimantuoja!


      • Tukinpuristaja
        JMJJ. kirjoitti:

        mitä vittua? sehän nyt riippuu ihan siitä käytätkö sitä voimaa sen tangon kanssa heilumiseen vai teetkö pelkällä tekniikalla. Yksikään saatanan työmies ei lihaksia saati voimaa sillä lailla voi hankkia missään vitun töissä mutta salilla siihen on oikeat vermeet.

        eli väitän että 20vuotta treenannut bodari kyllä niittaa vahvan työmiehen.

        mene sinä vaan puristelemaan tukkeja.

        20 vuotta bodannut jannu on jo vainaa lääkkeiden väärinkäytön seurauksena.

        Osaakohan tuo bodarinmulkku edes käyttää "niittikonetta", tuskinpa.

        Tiedänpä tapauksen jossa raskaansarjan SM-tason bodari ei pärjännyt "työmiehille" miesten töissä.

        Sitä on "voimaa" ja sitten on VOIMAA.


      • Tukinpuristaja
        JMJJ. kirjoitti:

        mitä vittua? sehän nyt riippuu ihan siitä käytätkö sitä voimaa sen tangon kanssa heilumiseen vai teetkö pelkällä tekniikalla. Yksikään saatanan työmies ei lihaksia saati voimaa sillä lailla voi hankkia missään vitun töissä mutta salilla siihen on oikeat vermeet.

        eli väitän että 20vuotta treenannut bodari kyllä niittaa vahvan työmiehen.

        mene sinä vaan puristelemaan tukkeja.

        Pistäppä linkkiä videoon jossa 20 vuotta bodaillut pullamössö kaataa traktorin.

        Eikö löytynyt, no ei se mitään jatka sohvalla kaljoittelua.


      • missäs vmh today?
        Tukinpuristaja kirjoitti:

        Pistäppä linkkiä videoon jossa 20 vuotta bodaillut pullamössö kaataa traktorin.

        Eikö löytynyt, no ei se mitään jatka sohvalla kaljoittelua.

        Veli-Matti 'metsuri' Huohvanainen on eräs Suomen vahvimpia,voitti Suomen vahvin vanki kisankin
        aikoinaan.Oliko viimeksi kun pari henkeä pisti hengiltä,liekkö vapaudessa treenaamassa vai kivitalon
        kongeilla?


      • Teinibodari
        JMJJ. kirjoitti:

        niin ja lihas ja voima kasvaa palautuessa, ei siinä että heilutaan yhtäperää 20h. toisille voima vaan tarttuu, olemme erilaisia mutta voimanosto, voimailu oikein suoritettuna on se ainoa voimantuoja!

        Kyllä metsurit on kovia.


      • pieninatu
        JMJJ. kirjoitti:

        niin ja lihas ja voima kasvaa palautuessa, ei siinä että heilutaan yhtäperää 20h. toisille voima vaan tarttuu, olemme erilaisia mutta voimanosto, voimailu oikein suoritettuna on se ainoa voimantuoja!

        palautus ja palautus. Kyllä se voima sekä aerobinen kunto vaan karttuu nimenomaan sillä 20h yhtäperää kovaa fyysistä työtä tekemällä, yöt ovat palautumisaikaa kun nukutaan ja seuraavana päivänä taas kovaa työtä aamuhämärästä iltapimeään.

        Voimailu"oikein"suoritettuna tarkoittaa näille pullamössöhupparipojille sitä, että laahustetaan salille, nostetaan pari kolme"kovaa"nostoa "isoilla"painoilla ja sitten mennään kotiin takaisin sohvalle makaamaan loppupäiväksi proteiinipurkki kädessä, jotta ehtii"palautua".


    • ali hustler

      suksikaa suolle voima tulee kovalla työllä!

      • pieninatu

        Niin tulee ja metsurin työt ovat työtä kovimmillaan, siis olivat ennen nykykoneita


    • kokemusta on

      Itse harrastin voimannostoa nuorempana ja tuloksetkin,oli ihan kiitettäviä,mutta eipä ollut puntti treeneistä paljon apua metsurin töissä.Kyllä huomaa savotta hommassa,kun tekee 5.krt viikossa 8.tunnin työpäivän,et salil käynti helppoa siihen nähden,kun oikeasti sahataan,eikä puhuta paskaa makkaranuotion äärellä.

    • TitanC

      Näin jossain ilmoituksen kuolleiden palstalla.

      Jaakko Pessinen, Lappajärvi.

      :(

      • TitanC

        Niin juu ja yritys on lakannut.


    • TaisteluJaska.

      "missäs V.M Huohvanainen lusii nykyisin
      Veli-Matti 'metsuri' Huohvanainen on eräs Suomen vahvimpia,voitti Suomen vahvin vanki kisankin
      aikoinaan."

      tekemällä puolipierukyykkyä ja vangeistahan ne suomen vahvimmat miehet koostuukin, niinpä niin...

      "Oliko viimeksi kun pari henkeä pisti hengiltä,liekkö vapaudessa treenaamassa vai kivitalon
      kongeilla? "

      Niin, ko. mieshän on itse Jumala kaikkivaltias, jolla on oikeus pistää ihmisiä hengiltä. Liekkö vapaudessa jatkamassa ripulointiaan tai sitten kongeilla tekemässä kasvomaalausta wc:ssä....

      • TaisteluJaska.

        "Itse harrastin voimannostoa nuorempana ja tuloksetkin,oli ihan kiitettäviä,mutta eipä ollut puntti treeneistä paljon apua metsurin töissä."

        Käsittääkseni sanaa "voimannosto" ei ole virallisesti edes käytössä. Sen sijaan "voimanosto" kylläkin on.
        Ja voisitko kertoa meille lisäksi vielä kouluarvoasteikolta minkä numeron sait tarkalleen ja mistäkin ? Tuliko koskaan jälki-istuntoa ?
        Ja jos ei punttitreeneistä ollut apua metsurin töissä, niin on tainneet treenit mennä sitten hukkaan, kuin kakki kalliolla, jonka pukki teki ja tuuli vei.
        Yleisen käsityksen mukaan jalkakyykky, maastanosto kyllä luulisi tuovat ripeyttä metsurin hommiin, mutta sinähän oletkin tainnut piereskellä valmetin penkkiin kaiken ajan ( koneethan korvaa nykyisin lihasvoiman ), olisit toki voinut tarkentaa aivopierujasi, mutta kaikkea ei vaan voi saada...

        "Kyllä huomaa savotta hommassa,kun tekee 5.krt viikossa 8.tunnin työpäivän,et salil käynti helppoa siihen nähden,kun oikeasti sahataan,eikä puhuta ****** makkaranuotion äärellä."

        Mitäköhän häränpyllyä sinä siellä savotassa olet sitten tehnyt, jos noin rankaksi on mennyt ? tai sitten käsityksesi "kiitettävistä" treenituloksista saattavat olla monenkin mielestä erilaisia muiden omiin nähden... epäilen sitä.
        Jos olet puhunut kaiken ajan salilla p*skaa makkaranuotion äärellä, niin ei ihmekään, jos metsurintyöt tuntuu vaikeammalta.
        Ehkä kannattaisi kiristää ruuvia niin hihna ei hinkkaisi jatkuvasti tyhjää.


    • TaisteluJaska.
    • eivahvsmies

      Pojjaat nosteli metsurin auton etupäätä huoltamon pihassa. Metsuri meni toteamaan jotta se moottori on tässä mallissa takana ja nosti sen ilmaan.

    • mahtaanolottaapoikia

      Se on täysin varmaa ettei moni nää vastaavaa livenä elämänsä päivinä.

      Jaakko Pessinen on luultavasti maailman vahvimpia miehiä ja kun ottaa huomioon miehen painon niin nämä voimamiehet 100kg ylös päin onkin pilipali ukkoa suomessa ihan kaikki.

      Eo ihminen tarvitse voimaa kuin käytännössä,se tyhjän veivaamista salilla erikseen on kuntoilu mielessä mutta voimaa ei saa käytäntöön kuin tekemällä lujasti työtä.

      Jaakko on liki 70 vuotias silti nostaa enemmän kuin kukaan suomessa on milloinkaan voinut nostaa ja vain 75 kiloisena.

      Ihan sama nostatko 300kg penkistä se on turha liike harjoitteluna käytännössä, mutta maasta veto ja päänpäälle nostot ja raskaat muut työt ne ihan muuta toista.

      Ei nämä 300kg ja 400kg penkkaajat vaihda renkaitakaan autoon yhdellä kädellä ilman tunkkia.

    • figejfjkj

      Telkkarissa jenkit ihmetteli miten joku voi kaataa 700 kiloisen auton. Joku kauhee karpaasi sitä käänteli. Kaksi kertaa pessistä suurempi.

    • janneonurpo

      Niin se on vähän sitä sun tätä. Itse olin kerran häissä jossa oli vanha "tukkijätkä" joka oli siis nuoruutensa uitoissa ja metsätöissä elantonsa tienannut, sittemmin vanhuuspäiviksi muihin hommiin mennyt jämätappi, eli kaverilla oli pituutta sellaiset 165-168cm ja ikävuosia 50-60v.

      Ikinä ei ollut kuntosalilla käynyt ja siinä vähän simaa maistellessa tuli nuorille sälleille (oltiin tuolloin sellaisia 18-20v poikasia) mieleen että otetaan penkkauskisat. Juomaa mukaan, salia kohden ja tukkijätkä siitä innostui että jospa hänkin tulee poikien seuraksi. Kiloja heitettiin tankoon ja heikommat tippui kunnes oltiin satasen kohdalla ja pari meistä vielä kilvoitteli toistojen määrässä. Tuolloin vanha tukkijätkä kysyi että saako hänkin kokeilla kun tuo näyttää niin raskaalta, ukko hyppäs penkille ja heitti toistakymmentä toistoa ja sanoi että pojat ootta väärää puuroa syönyt kun eihän tuo ole ollenkaan raskasta.

      Että se joka sanoo että niillä äijillä ei ole voimaa saa mennä runkkaamaan roinapurkin kanssa sinne navetan taakse.

    • ukkovanha

      Lihan kulutus oli vähäinen näiden ukkojen aikana ja ruokaa ei syöty muutenkaan kuten nykyään. Nyt syödään kuin jokainen päivä olisi joulu. Silti vahvoja miehiä ei enää näe.

    • pieninatu

      Höpönlöpöt. Voimat eivät kasva trikoissa salilla pyöriessä sen tunnin päivässä ja muutaman"kovan"noston tekemisellä ja hormoonihuuruissa kotona ruokaa mättämällä ja"palautumalla".

      Kyllä ne lihakset ja voimat, kummatkin saadaan aikaiseksi kovalla oikealla työllä, jota metsurit tekivät ennen koneita. Tottakai se koneen penkissä istuva nykymetsuri ei ole sitä punttipelleä vahvempi, mutta kunnon vanhan ajan metsuri voittaa sekä voimissa että yleiskunnossa nykyvoimailijan saati bodarin mennen tullen.

      Metsurit ennen vanhaan tekivät töitä sen 12-14 tuntia umpihangessa ja käsineen tukkeja sahasivat ja kantoivat. Erään kaverini isä teki tuota hommaa jo 11 vuotiaasta lähtien ja on nyt 70v taatusti kovakuntoisempi kuin yksikään vielä hengissä oleva ikäisensä steroidiörkki.

      Kyllä se metsurin yksi työpäiväkin on miljoonasti rankempi kuin lämpimällä salilla trikoissa pomppivan voimailijan tai tukka geelillä stailatun homokireän roinabodarin koko treeniviikko, jos edes joka päivä vaivautuvat sinne salille menemään. Ja kroppa ehtii kyllä palautua metsurinhommissa kun niihin tottuu. Ei siihen aikaan hifistelty ruualla ja palautusajoilla eikä pyöritty siellä metsässä proteeiinisheikkerit kädessä ja hyvin karttui sekä voima että lihakset ja arobinen kuntokin oli erittäin hyvä

      Voimailija tai steroidibodari hengästyisi kuoliaaksi jo ensimmäisen vartin aikana jos pitäsi metsään lähetä tukkeja sahaamaan vanhan liiton metsurien kanssa. Mentulalla leipoisi todennäköisesti pumppu kiinni jo pelkästään siitä hangessa tarpomisesta kun yrittäisi pysyä metsurien vauhdissa ennen kuin edes ollaan päästy hakkuualueelle.

    • Jottavaan

      Suomen kovimmat mavemiehet ovat kaikki olleet metsureita. Ja taivaan tosi jotta tunnin sali joka päivä on ihan mulkun siirtelyä verrattuna oikeisiin töihin.
      Ja nykyään ei saa enää treenara kuin tunnin koska iskee joku tauti tai lihaskato. Tämä väite liikkuu foorumeilla. Ennen, eli tässä tapauksessa niinkin lähelläk kuin 90 luvulla, ukot painoi duunia niskal limassa ja vapaalla treenattiin helposti pari tuntia. Ei puhuttu mistään satasen penkistä koska sen nosti jokainen kylmiltään ihan vain huvin vuoksi. Se paino piti vetää rinnalle ja siitä suorille käsille.

    • Botari

      Tunnen kans yhden jo pitkästi yli 50 -vuotiaan about 100 kiloisen metsurin ja ihan mututuntumalla voisin sanoa että kyllä siltä voimaa ihan tarpeeksi löytyy, mutta jos ne fläsät mitä sillä on pitäis poltella pois niin ei sitä lihasta liikaa olis. Jos pitäis metsureiden voimakkain lihasryhmä veikata niin sanoisin että se on selkä, mutta hyvällä kunnolla pärjää varmasti metsurin hommissa sälli ku sälli.

      Onhan tuota käyny mielessä että jos tällanen himo salirunkkari ottais kädenvääntömatsin ja kattois miten kävis mutta enpä ole vihtiny..

    • Reporankas

      Eihän sitä nykyään enää ole, sitäkään oikeata metsätyötä, jota urakalla tehtiin tuonne -80-90 luvuille saakka. Mutta työnähän se oli yksi rankimmista, mitä olla voi. Sen kyllä tietää, jos metästä on leipänsä ottanut, että se ei tullut helpolla. Ympärivuotinen hakkuutyö on jotakin, josta tämänpäivän nuoret miehet eivät ole edes hajullakaan. Siihen kuuluu myös talven pimeimmät ja lumisimmat ajat ja sitä lunta kun on napaan asti, niin siinä tulee samalla vesijumppaa vastaava lumijumppa päivittäin.
      Mitä tulee voimiin ja sitkeyteen, niin heikkohan siellä ei ylipäätään pärjännyt. Pitää olla perusvahva jo mennessään. Sitkeyttä ja luonnettahan se työ kasvatti aivan omia aikojaan ja suunnittelua. Tyhmä väsyttää itsensä, jos ei osaa tekniikkaa, niinhän se on työssä kun työssä.
      Mutta yleisesti ottaen huippumetsurit olivat sekä fyysisesti että henkisesti erittäin vahvoja ja sitkeitä sällejä. Pöllin vääntäminen pinoon on vain niin toisenlaista verrattuna peilin edessä tehtyyn pumppaamiseen. Väitänpä että tuskin monestakaan salihemmosta niine lihaksineen olisi urakkametsurin työhön, kyllä siinä äitiä taitais tulla ikävä.

    • Kivimmies
    • käänipainimetsuri

      Minäkummeen pöllimettään ja sieltä tultuani hakkaan muutaman akan ni osoitan olevani VAHVA

    • eiköse

      Islantilainen tehny juuri tässä lajissa ennätyksen oli säilynyt 1000 vuotta ajattele sitä että sen teki joku 1000 vuotta sitten elikkäs juu viikinkien aikaan

    • Kyrö

      Joo, monilla salilla kävijöillä ei ole sitä todellista kissanlihaa, voimaa ja sitkeyttä, mitä entisajan metsurit/tukkijätkät sai tekemällä todella raskasta työtä. Niinkuin moni täällä on sanonut, niin nykypolvella ei ole aavistustakaan siitä kuinka rankkaa se on ollut. Esimerkkinä äitini edesmennyt isä, jonka 3 silminnäkijää on todistanut, nosti yhdellä?!?!?sormella 150 kg sähkömoottorin ilmaan. Teki maatilan töitä ja mm. 11-vuotiaana kynsi hevosen ja auran kanssa pellot kun oli isä sodassa. Että näin.

      • ainapuhutasiaa

        mottitalkoista puhumattakaan
        herrasväki ei tietenkään kummassakohan ryhmässä oli


      • ainapuhutasiaa2
        ainapuhutasiaa kirjoitti:

        mottitalkoista puhumattakaan
        herrasväki ei tietenkään kummassakohan ryhmässä oli

        näytä se yksi kivi


    • aitoBlueteam

      vahvat jannet

      niitä ei ole

      ainoastaan netissä

      • vahvajannetäällämoi

        missäs aitoblueteam haluaisi asiasta varmuuden koittaa saada?


      • aitoBlueteam
        vahvajannetäällämoi kirjoitti:

        missäs aitoblueteam haluaisi asiasta varmuuden koittaa saada?

        sori vähään aikaan ei pysty kun kävin ruotsissa ja nyt on perseessä hiv ja molemmat hepatiitit


    • tarzanonvahva

      Voi olla että apina just on sen keksinyt. Sillä apinat on vahvoja, kiipeilevät ja roikkuvat puussa päivät pitkät. Kannattaa teidänki alkaa leikkii tarzanii.

    • Kyrö

      TitanC ja muillekin tiedoksi,että Jaakko Pessinen on vielä elävien kirjoissa.Oli just juttu 10.2.2016 ilmestyneessä Maaseudun Tulevaisuudessa miehestä.5 päivää viikossa painaa hommia ja yli 200 000 mottia on nyt hakannut elämänsä aikana ja 75 moottorisahaa on nyt ajettu loppuun tämän urakan aikana.Kunto on vieläkin rautainen ja paikat ovat ehjänä.On se vaan kova ukko.Nyt vaan laittaan YouTubesta linkkejä kaikille eteenpäin,niin näkee nykynuoriso ja salilla pumppaajat millasia miehiä oli ennen ja mistä todellinen voima hankitaan.

    • jaskajokinen78

      bla bla bla bla bla

      lässytystä posket punaisena munasuilta.

    • Liyhu

      Ennemmin näytän kunnon bodarilta ku joltain pessisen kropan omaavalta äijältä. Oli sillä sitä voimaa kuin paljon hyvänsä.

      Niitä vanhan ajan työmiehiä kun on joskus tv:stä nähnyt niin ovat sen näkösiä niin kuin olis olleet puoli vuotta jossain autiolla saarella ilman ruokaa. Kova kunto heillä varmasti oli siitä ei ole epäilystä.

      Ja vai 150 kg yhdellä sormella ilmaan? Uskotko tosiaan tollasta paskaa?

    • jaskajokinen78

      jokainen on mitä on.
      potareille se tuntuu olevan vaikea asia.
      parasta kehonrakennusta olisi sekin että ottaa mukaan sen päänkin rakennuksen,,,,

      lässytys ei myöskään lihaksia kasvata...

      • automiehenkersa

        Pari esimerkkiä elävästä elämästä; Isäni oli k-autoilija ja ajoi mm. puutavaraa, samoin säkkitavaraa esim sementtiä. Lastaaminen tapatui "kaurapuurohiiapilla". Säkki painoi 50kg kappale niitä hän otti kolme kappletta päällekkäin laivasta ja kantoi rekkakuorman täyteen kahta hirttä pitkin. Täyden puukuorman päälle n, reiluun 3 metriin lensi kevyesti VANAJAN vanteellinen varapyörä, vanhin veli oli vastaanottamassa ja tehtävänä oli "painaa alas" mutta kun lakooninen toteamus "nyt tuloo" kajahti tantereelta oli vejellä täysi työ saada lentävä lautanen rauhoittumaan ettei mennyt kuorman yli naapurin ikkunaan.
        Nakkasi myös pystyyn tuoreen sähköpylvään paidattoman syleilynsä päätteeksi kyllästyttyään tuntitolkulla pylvään juuressa päivittelevien viiden "virallisen" pysyttäjän "on sinä vaan pojat hommaa", mantran kuunteluun! Ei ollut eläissään kuullut pullapoikien saleista!
        Velipoika palkkasi kerran julman podarin avustamaan puuhommissa, ei mahtanut mitään pölleille, kahvitunnilta katosi tiliä pyytämättä.
        En ole kenenkään puolella enkä vastaan kerron vaan faktoja.
        Hiekkakuormat tehtiin lapiolla. Isälläni oli lähes lumilapion kokoinen joka liikui siihen tahtiin että kaksi lapiollista oli aina matkalla ilmojen halki,noin parin metrin päässä tosistaan ja kolmas lähdössä. Apumiehet ei oikeen tahtoneet pysyä töissä kun heidän panoksensa jäi mitättömäksi, eräskin muka muista syistä poisjäänyt vuosien päästä tunnusti että todellinen syy oli se ettei kehdannut olla koska ei saanut äijään verratuna juuri mitään aikaan.


      • voimaaon

        Nykyiset 70v-80v ukot jotka tuntuvat ja ovat iäkkäikkätä ,useimmat heistä saattoi kantaa 3 :a 50kilon säkiä ja oli myös niitä jotka kantoi 4 säkkiä juuri kahta lankkua pitkin rakennuksilla.

        Käsivoimia noilla vanhoilla teräsmiehillä ei ole välttämättä,se voima o jaloissa ja selässä,eli jokin liike käsillä tehtävänä tuottaisi ongelman koska käsiin ei tullut noille tervaskannoille niin suuria voimia kuin salimiehille siis keskiarvoisesti.

        Oli toki niitäkin joilla oli voimaa mutta useinmiten se vaati jonkun lajin,esim:seppo räty (keihäänheitto) toki ei hän vanha ole mutta vanhan ikäpolven edustajistoa.

        Tai

        Fredrik Smulter nostaa penkistä 400 kiloa
        "Moni ei usko, että olen puhdas, mutta minä väitän niin", vakuuttaa maalahtelainen "superhurri"

        Hän kertoo ettei koskaan olisi nostanut tälläisia rautoja jos olisi asunut kaupungissa.


        Hän itse kertoo näin:

        Voiko itsestään enää kauniimmin sanoa:

        "Olen rannikkohurrien Seppo Räty."

        "Tai kyllä Seppo on kovempi", voimanostaja Fredrik Smulter korjaa.


      • voimaon

        Tuosta vanhan tyylin treenareista ja vahvoista hieman lisää,Seppo Räty kertoo .....

        ohmajärveläinen tunnettiin vahvana jässikkänä, mikä näkyy myös Rädyn penkkipunnerrustuloksissa.

        – Ihan merkkipenkkiä on noussut 215 ja persevipillä 227,5 kiloa, Räty sanoo.

        Sen sijaan häkellyttävää on se, että 53-vuotiaan Rädyn mukaan rautaa nousee edelleen hurja määrä – 18 vuotta uran päättymisen jälkeen.

        Jos oikein saisin ladata ja kroppa kestäisi pari päivää särkylääkettä, niin kyllä se kaksmarkkaa (200 kiloa) pitää vieläkin tulla, vielä edellisenä vuonna 200 penkannut Räty sanoo.

        Seppo Räty nosti 400 kiloa kyykystä - tanko meni rikki.

        Tohmajärven keihäslegenda on hirmuinen punttimies.


      • ValojaTauluun

        "Moni ei usko, että olen puhdas, mutta minä väitän niin"

        Voihan sitä väittää mitä vaan. Väittihän Ronnie Colemankin olevansa natu.

        "Jos oikein saisin ladata ja kroppa kestäisi pari päivää särkylääkettä, niin kyllä se kaksmarkkaa (200 kiloa) pitää vieläkin tulla, vielä edellisenä vuonna 200 penkannut Räty sanoo."

        Ei tule, eikä ole nostanut 200 edellisenä vuonna. Paska puhetta.

        Näitä paskanpuhujia on maailma täynnä ja urheilumaailma erityisesti.


      • joilla.on.voimaa
        automiehenkersa kirjoitti:

        Pari esimerkkiä elävästä elämästä; Isäni oli k-autoilija ja ajoi mm. puutavaraa, samoin säkkitavaraa esim sementtiä. Lastaaminen tapatui "kaurapuurohiiapilla". Säkki painoi 50kg kappale niitä hän otti kolme kappletta päällekkäin laivasta ja kantoi rekkakuorman täyteen kahta hirttä pitkin. Täyden puukuorman päälle n, reiluun 3 metriin lensi kevyesti VANAJAN vanteellinen varapyörä, vanhin veli oli vastaanottamassa ja tehtävänä oli "painaa alas" mutta kun lakooninen toteamus "nyt tuloo" kajahti tantereelta oli vejellä täysi työ saada lentävä lautanen rauhoittumaan ettei mennyt kuorman yli naapurin ikkunaan.
        Nakkasi myös pystyyn tuoreen sähköpylvään paidattoman syleilynsä päätteeksi kyllästyttyään tuntitolkulla pylvään juuressa päivittelevien viiden "virallisen" pysyttäjän "on sinä vaan pojat hommaa", mantran kuunteluun! Ei ollut eläissään kuullut pullapoikien saleista!
        Velipoika palkkasi kerran julman podarin avustamaan puuhommissa, ei mahtanut mitään pölleille, kahvitunnilta katosi tiliä pyytämättä.
        En ole kenenkään puolella enkä vastaan kerron vaan faktoja.
        Hiekkakuormat tehtiin lapiolla. Isälläni oli lähes lumilapion kokoinen joka liikui siihen tahtiin että kaksi lapiollista oli aina matkalla ilmojen halki,noin parin metrin päässä tosistaan ja kolmas lähdössä. Apumiehet ei oikeen tahtoneet pysyä töissä kun heidän panoksensa jäi mitättömäksi, eräskin muka muista syistä poisjäänyt vuosien päästä tunnusti että todellinen syy oli se ettei kehdannut olla koska ei saanut äijään verratuna juuri mitään aikaan.

        Kyllähän näitä ihmemiehiä (geneettiseti poikkeuksellisen vahvoja) on aina ollut. Erikoistapauksiahan he kultaisella 1800-luvulla tai 1950-luvullakin silti ovat olleet, kuten tuosta puhelinpylväsesimerkistäkin käy ilmi.


    • jaskajokinen78

      iltapaska ja rädyn sepot.... niin se vaan menee ( huoh )

    • jaskajokinen78

      "Jos oikein saisin ladata ja kroppa kestäisi pari päivää särkylääkettä, niin kyllä se kaksmarkkaa (200 kiloa) pitää vieläkin tulla, vielä edellisenä vuonna 200 penkannut Räty sanoo."


      vittu mitä paskapuhetta .....vasta nyt luin kunnolla tuon jutun.

      miten äijä kehtaa sepostaa tuollaista ja vielä julkisesti???

      no kai se on sitä vanhan miehen vittuilua koko yhteiskunnalle, kun
      pääsee vähän roskalehdissä kimpoilemaan.

      täytyy itsekin muistaa sanoa joskus vanhoilla päivillään iltapaskassa että " jos oikein saisin ladata ja kroppa kestäisi niin kyllä se 350 pitää vieläkin tulla "

      "edellisenä vuonna 350 penkannut jaska sanoo".


      netti on maailman suurin vitsi!

      • voimaaon

        Buuuuuuuuuuuhahhahaahahahahahahahahha Jaska elähän nyt jauha paskaa mielin määrin liikaa.

        Tosiiaan Seppo Räty varmasti nostaakin tuon 200kg ja epävirallisesti nostaa varmasti 220 kiloa vieläkin.

        On ne hirmuisia miehia nuo Sepot.Mikä lie kaikki tuntemani Sepot on oikeasti jären vahvoja,ihan huimia nostamaan vaikei päälle se näkyisikään.


    • Ööioug

      Räty ei nosta enään 200 kiloa vaikka söis purkillisen särkylääkettä.

      • voimaaon

        Kyllä se voi nostaa,sitä toki en tiedä varmaksi kuinka paljon mutta todellakin voi se,nostihan se 70 vuotiaskin pappa tässä oliko 202kg oman painon olessa noin 120kg.

        "Mikko Seikkula, 69, teki uskomattoman 202,5 kilon tuloksen raakapenkkipunnerruksessa"


        "- Mikkohan innostui lajista vasta myöhemmällä iällä. Näitä teräsvaareja löytyy useampikin Suomesta."

        - Mikkohan innostui lajista vasta myöhemmällä iällä. Näitä teräsvaareja löytyy useampikin Suomesta.


        http://www.iltalehti.fi/fitnessvoimailu/2016011120944229_bs.shtml

        Todennäköisesti räty nostaa varmuudella ja ilman purkkeja 150-200kg.

        Ja purkkien kanssa voi nostaa yli 200kg,en paljoa epäile.

        Se on nähty nuo sepot aina,missä vaan nimenä seppo niin sen tietää että voimaa on,mikä lie sekin juttu.


      • aitoBlueteam
        voimaaon kirjoitti:

        Kyllä se voi nostaa,sitä toki en tiedä varmaksi kuinka paljon mutta todellakin voi se,nostihan se 70 vuotiaskin pappa tässä oliko 202kg oman painon olessa noin 120kg.

        "Mikko Seikkula, 69, teki uskomattoman 202,5 kilon tuloksen raakapenkkipunnerruksessa"


        "- Mikkohan innostui lajista vasta myöhemmällä iällä. Näitä teräsvaareja löytyy useampikin Suomesta."

        - Mikkohan innostui lajista vasta myöhemmällä iällä. Näitä teräsvaareja löytyy useampikin Suomesta.


        http://www.iltalehti.fi/fitnessvoimailu/2016011120944229_bs.shtml

        Todennäköisesti räty nostaa varmuudella ja ilman purkkeja 150-200kg.

        Ja purkkien kanssa voi nostaa yli 200kg,en paljoa epäile.

        Se on nähty nuo sepot aina,missä vaan nimenä seppo niin sen tietää että voimaa on,mikä lie sekin juttu.

        naapurini seppo tuli minuun voimallisesti ja nyt minulla onkin prolapsi siellä


    • ijeuyur

      Miten aloittaja on melko yksinkertainen,vertasi metalli miestä.

      Pitäs joku järki olla,metalli mies.

    • Luyfs

      Räty ei nosta tänä päivänä enään 200 kiloa penkistä piste.

      Vai lähdetäänkö vaikka heti kattomaan??

    • sthiili

      En usko että räty merkistä nykypäivänä yli 150 paljoa saa....toi 400kg kyykky ei voi olla muuta kuin 5cm liike jos sitäkään.metsurin hommia ei voi samana päivänä verrata punttihommaan...niin erilaisia liikkeitä ja kuntopuolta pitkälle..

    • vanhahomelite
    • Pablo250

      Ompas paljon huuhaa juttuja "vahvoista" metsureista ja jyväjemmareista.... Pakko olla totta kun veljen serkkupojan kaiman nuapuri essolla kerto.... Haluaisin nähdä yhdenkin maajussin joka kantaa edes kolmea 50kg säkkiä kerralla!

      • aitoBlueteam

        et sitten katsonut noita videoita pessisestä


      • Pablo250

        Kyllä olen katsonut! Eikä siellä kannettu 50x3 säkkejä? Pessinen on varmasti normi pulliaista vahvempi sälli mutta hän mitteli voimiaan monissa sellaisissa tekniikka lajeissa joissa todellisen painon määrittäminen on hankalaa.... voimamiehet kisasi pessisen kanssa mutta pessinen ei sitten hurjalla voimillaan koskaan näyttänyt 250 raakapenkkiä tai 400 kyykkyä?


      • aitoBlueteam

        et sitten katsonut noita videoita pessisestä

        kuten sanoin


      • Pablo250a

        Missä 400 kyykkyvideo? Eikä hurjassa auton kaadossakaan nostettu edes tuota reilu tonnin autoa kokonaan ilmaan? Linkitä pessisen 300 raw penkki video kun en löydä sitä?


      • aitoBlueteam

        taidat olla hieman erillainen nuori?

        eikö vain?


      • Metsänhoitaja
        Pablo250 kirjoitti:

        Kyllä olen katsonut! Eikä siellä kannettu 50x3 säkkejä? Pessinen on varmasti normi pulliaista vahvempi sälli mutta hän mitteli voimiaan monissa sellaisissa tekniikka lajeissa joissa todellisen painon määrittäminen on hankalaa.... voimamiehet kisasi pessisen kanssa mutta pessinen ei sitten hurjalla voimillaan koskaan näyttänyt 250 raakapenkkiä tai 400 kyykkyä?

        Mitä helekutin väliä sillä salilla nytkäytetyllä "voimalla" on tekemistä siihen verrattuna, jos joku ukko esim. auton kaataa paarin pihamaalla huvikseen, vaikka ei ole ikunapäivänä käyny jollai kuntosalilla.
        Ne oli niitä kolmenkymmenen motin miehiä aikoinaan. Jos tiedätte mikä motti on.


      • Pablo250
        Metsänhoitaja kirjoitti:

        Mitä helekutin väliä sillä salilla nytkäytetyllä "voimalla" on tekemistä siihen verrattuna, jos joku ukko esim. auton kaataa paarin pihamaalla huvikseen, vaikka ei ole ikunapäivänä käyny jollai kuntosalilla.
        Ne oli niitä kolmenkymmenen motin miehiä aikoinaan. Jos tiedätte mikä motti on.

        Sepä on todellista haaskausta jos energina käyttää baarin pihalla auton kaatoln... eiköhän siinä vaiheessa ole aika mennä nukkumaan...


    • Nöänöäkk

      Rekkamiehet vitun kovia. Yks kuulemma nosti 200 kg pumpun autoon kun trukki hajos. Kaveri sano ku oli trukkikuskina.

      • PumppuMunPerseessä

        Nosturilla se on sen nostanut :D


    • Rapall

      Metsurit ja maatyömiehet olivat erittäin sitkeitä sällejä. Ei tietenkään sitä voimaa ollut mielettömästi kaikilla, mutta työn tekemisen taito ja jatkuva itsensä rääkkääminen raskaissa töissä, toi heihin uskomatonta sitkeyttä ja myös henkistä kestokykyä.
      Se oli silloin kun puu otettiin metsästä miestyövoimalla ja ojat kaivettiin lapiolla.
      Yksikään salipullistelija ei kykenis niihin töihin tänäpäivänä.

    • Jyväjeejeejemmari

      Yksi maajussi, sellainen joka vijelee omaan käyttöön ja jpka eo omist koneita ollenkaan, keksi että aamulla saa veret kiertämään kun nostelee auton perää. Auto oli joku vanha toyota kai, en tunne autoja. Sitten siirtyi siihen että nosti kyljestä. Eräs päivä auton kylki oli kuopilla. Sanoi että innostui vähän liikaa. Mies oli silloin päälle 60. Vitun tblet kun tulwe virheitä.

    • metspomoilia

      tunnen pessisen hyvin olen ollut hänelle työnantajana mutta näístä voimamiespuheista voi kyllä ottaa 80% pois teatteria koko homma.

    • lihas_kasvaa_levossa

      Jos tekee päätyöksensä metsurihommia (kaataa puita käsipelillä pokasahalla) tai raksahommia (timpuri,betonimies) tai vanhanajan ahtaaja, niin varmaan kyllä pikkasen enempi voi olla voimaa kuin toimiston treenaamattomalla perusjampalla.

      Nuo metsurihommat on enempikin sisu ja sitkeyslajeja. Sydän saa sykettä koko päivän ja keuhkot käy isolla momentilla. Ja ärräpäitä lentää suusta kun puskee eteenpäin pusikossa ja lumihangessa. Tosiasia on, että pitkä raskas työpäivä syö isot lihakset pois ja jäykistää kropan mutkalle. Jos on paljon bodia niin ei pysty työtä pitkäjaksoisesti tekemään. Ei vaan onnistu. Portsarina, henkivartijana ja majesteettisena oven tukkona voi seistä.

      Jos haluaa kasvattaa runsaasti voimaa ja lihaksia, niin treenijaksot ovat intensiiviä lyhytkestoisia rutistuksia. Sitten vaan lepäillään. Välillä tankataan proteiineja, kreatiinia, dopingia jne. Lihakset ja voima kasvaa vain levon aikana.

      Urheilija ja voimamies karttaa raskasta ruumiillista työtä kuin ruttoa.
      Entisaikaan palomiehiä oli iso reservi paloasemilla. Urheilijoiden suojatyöpaikkoja.
      Eivät oikeisiin töihin juurikaan koskeneet. Treenasivat ja lepäilivät. Varsinaiset
      palomiehet hoitivat työhommelit.

      Voimamiehen vaimo kantaa kauppakassit, muutoin muskelimiehen treeni (lepovaihe) menee pieleen.

      Entisajan metsuri kukosti muutaman vuoden ja oli voimissaan. Kun 40- 50 mittarissa niin jo oli loppuunajettu ihmisraakki. Valmiina puulaatikkoon. Vaivat kivut ja kulumat ja sydänviat matkaseurana. Onneksi seillaista rääkkiä ei kenenkään enää tarvitse tehdä.

    • Polleton

      Kyllä osa bodailijoista voi olla ihan hyvässäkin aerobisessa kunnossa varsinkin jos on taustaa aerobisista liikuntalajeista jne. Mutta harvempi sitten tekee niitä rajumpia aerobisia treenejä kovin usein kun syövät palautumista. Intervallia silloin tällöin että pysyy kunnossa sekä kävelyä joka ei varsinaisesti ainakaan kuntoa kasvata.

      En usko että sopiva määrä aerobista on kovin pahasta bodarille ja ihan tervetullut lisä varsinkin rasvanpolttodietille kun muistaa säännöstellä kaikki oikein ettei palautuminen rupee kärsimään.

    • jokinenjii

      "Kun 40- 50 mittarissa niin jo oli loppuunajettu ihmisraakki. Valmiina puulaatikkoon. Vaivat kivut ja kulumat ja sydänviat matkaseurana. Onneksi seillaista rääkkiä ei kenenkään enää tarvitse tehdä."

      ja 0-39v pikkupojat jaksaa ja terveys hyvä?
      joopajoo puhut kuin akat.
      palomiehetkin tekee duunia yli kuuskymppiseksi eikä tunnu missään.

    • samaäskeinen

      kyllä sitä väsyy raskaissa hommissa pikkupojatkin.
      nykyään on muotia näyttää homoltakin, kaljamahaa pelätään
      nyyh nyyh

    • tiedänasioista

      "Todennäköisesti räty nostaa varmuudella ja ilman purkkeja 150-200kg.
      Ja purkkien kanssa voi nostaa yli 200kg,en paljoa epäile.!"

      pyh, vitut nosti saati nostaa. roinalla nosti jos yli 170kg meni raakapenkkinä.
      sitähän ei pällit tajua koska "piTää NiiNku NosTaa Yli 200 Jos NiinNku RoiNaa NiinKu"

      ei noissa mitään vitun tarkkaa rajaa ole ikinä ollut mutta kyllähän suoli24 palstalla lässytetään kaikenlaista.
      eri asia se vaan on nostaa ja kirjottaa..

    • mettämies7878

      kyllähän näitä "munakatossa haistapaskatekniikalla" tyyppejä riittää.
      niitä on nähty.
      kun ei ole munaa punnertaa raakana ja oikealla voimalla rauhallisesti,
      pitää tehdä penkki päin persettä tai persehän näillä ei ole edes penkissä.

      olisi kai pitänyt käyttää samaa tekniikkaa aikoinaan ja nostaa 220 niin
      olisi moni pikkupoika ja homoperse tyytyväisiä.
      ja elopainon kanssa pitäisi myös muistaa hifistellä kuin pikkupojat matikan tunnilla.


      nykypäivän salaille kertyy liikaa hinttapuleja jotka laihduttavat kuin akat ja
      syövät kuin neidit, sekä treenaavat kuin apinat.
      sen jälkeen "Pitää sitä ja pitää tätä pystyä nostamaan kun sitä ja tätä ja tuota" blaa blaa blaa..

    • näilläpärjää

      se on pojat ja ukot sillä lailla se asia että läskiä ja pöperöä naamariin prkeleesti ja maha kasvamaan sekä hartiat. akkojen höpinät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, roinat perään ja salille.
      illalla kossua ja saunaa päälle sekä pillua.

      mitä isompi sitä parempi.

    • tiedemiesbodari

      Maailman vahvimmat on lukeneita ihmisiä eikä mitään mettänpeikkoja. Suomi jostain syystä poikkeus mutta maailmalla ei metallimies pärjää lakimiehelle tai lääkärille voimanostossa.
      Voimanosto on matematiikkaa, tiedettä ja siitä ei amikset tai kouluja käymättömät ymmärrä mitään.

    • Teete

      Suomalaisten voimanostoliittojen classic ennätykset 82.5 - 83 kg painoluokassa näyttävät olevan n. 300 kg. Vasta 30-vuotiaana treenin aloittaneen metsuri Veli Kumpuniemen 1980-luvulla tekemä silloinen ME-tulos on 357.5 kg. Paljon on miehen heikentyneet kun metsurin vaihdettiin salilla isoksi turvonneisiin moderneihin voimanostajiin...

      • Teete

        Siis nyt puhutaan maastavedosta...


    • lkaswe

      Ei hyvää päivää mitä palvomista en väheksy metsureitä yhtään mutta alkaa olla jo aika teini meininkiä ottaakko eteen kun näkyy metsurin kypärä.

      • pössönönjöökkkö

        Ei ota koska leikin metsuria ja sahasin sen poikki.


      • Taukomähengästyn

        Punttimies oli kaverinani metsätöissä, niin hyytyi kyllä melko helposti. Hetkellistä voimaa ehkä on, mutta sitkeyttä ei yhtään.


    • itäraja

      On sellainen mies nimeltään kuin Huhtilaisen Erkko jos voimasta on kysymys, oli nostanut lattialta ilmaan 15kw sähkömoottorin nostosilmukasta yhdellä sormella ja roikuttanut sitä pidemmän aikaa otteessa. sekä paljon muita raakaa voimaa vaativia nostoja tehnyt, Sellaisena kiteellä rautakourana tunnettu mies.

      • Anonyymi

        Videota kiitos.
        Muuten vain lätinää.


    • pessinenfan
      • Anonyymi

        Hurja mies...... Oliko niin että yhtään päivää ei ole ollut saikulla....

        Nykyään vaan motot tekee 10 'pessisen' työt.... Kaikki mitä jää viivan alle, merkitsee... Kyllähän tämä pessiset toimeen tulee, mutta eivät vaurastu... Ennen oli justeeri ja kirves, jätkät ansaitsi ruokansa, ei muuta...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hurja mies...... Oliko niin että yhtään päivää ei ole ollut saikulla....

        Nykyään vaan motot tekee 10 'pessisen' työt.... Kaikki mitä jää viivan alle, merkitsee... Kyllähän tämä pessiset toimeen tulee, mutta eivät vaurastu... Ennen oli justeeri ja kirves, jätkät ansaitsi ruokansa, ei muuta...

        Isäni on metsuri joka tekee käsin työt. Sanotaanko että rahaa on vähän saaaatanasti.


    • Janne.onhomo

      Janne. eli ketjun aloittaja on saamaton luuseri josta ei ole miesten hommiin. Täällä katkerana kirjoittaa. Turpaan tollasta apinaa.

    • Anonyymi

      Taidat olla apina, ihme et osaat kiejoittaa - tosin ei asiaa.

      • Anonyymi

        Taidat olla joku poly-kundi.


    • Anonyymi

      Kovilla runkkareilla on niin vahvat ranteet ettei maailman kovimmat kädenvääntäjätkään saa niitä taipumaan.

    • Anonyymi

      Minä olen tällainen vahva metsuri. On verkkosukkahousut, korsetit ja korkokengät ja kaikki. Ja kyllä, myös vähemmän siveä menneisyys. Mitäs siihen sanotte, betat?

      • Anonyymi

        Kyll nyt perkele mies pukee päälleen mitä haluaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyll nyt perkele mies pukee päälleen mitä haluaa.

        Näin on. Ja on pukematta, jos haluaa. Niin kuin minä nyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on. Ja on pukematta, jos haluaa. Niin kuin minä nyt.

        Kuinka monen miehen edessä naisesi on riisuuntunut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka monen miehen edessä naisesi on riisuuntunut?

        Hyvin monen. En osaa laskea niin pitkälle.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kovia ukkoja.


    • Anonyymi

      Janne puhu soopaa! Pullalihaksilla ei pärjää metshommissa. Tarvitaan sisua, sitkeyttä ja raakaa voimaa. Painonnostajata ja kehonrakentajat eivät jaksa tehdä ruumillista työtä kokonaisen päivän. Raksa- ja metallimiehet eivät tiedä mitä raakaa työtä tarkoittaa. 😀

    • Anonyymi

      OLen ketjun aloittaja jos oikein muistan, mutta puhut asiaa.
      Mielipiteet muuttuu kun asioita miettii.
      Kaiken eteen on tehtävä työtä, jos haluaaa jotain saavuttaa.
      On parempi aina myöntää se mitä on eikä kieltää tosi asioita.
      Ne ketkä kiistää ja alkaa väittelee, ne ei oo tyytyväisiä itteensä.

    • Anonyymi

      Metsähommissa tai muissakaan hommissa ei kunto kasva. Tämä on fakta ja se pitää hyväksyä. Fyysinen työ ei kasvata kuntoa. Syke voi nousta mutta se ei nouse tarpeeksi ja keskisyke saatta olla korkealla liian kauan.
      Siksi fyysisen työn tekijän pitää elää terveellisemmin kuin konttorirotan.
      Joka päivä liikuntaa ja puntteja säännöllisesti, terveellinen ruokavalio ja paljon unta.

      • Anonyymi

        Pessinenhän oli kuolla 70 vuotiaana. Diabeteskin vaivaa. Ei se ole terveen miehen merkki. Arvostan Jaakkoa mutta en fanita ja pidän faktat mielessä. Terve ihminen ei 70 vuotiaana saa sairauskohtausta. Jos olisi tehnyt vähemmän töitä, niin saattaa olla että olisi nyt siellä lapissa matkailuautollaan.
        Pidetään myös mielessä että Jaakko ei ole ainoa metsuri joka hakannut 70 vuotiaaksi saakka ja tehnyt yhtä pitkän uran. Heitä kyllä on Suomessa mutta ei heistä uutisoida kuin todella harvoin. Myös samoihin mottimääriin on monet muutkin päässeet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pessinenhän oli kuolla 70 vuotiaana. Diabeteskin vaivaa. Ei se ole terveen miehen merkki. Arvostan Jaakkoa mutta en fanita ja pidän faktat mielessä. Terve ihminen ei 70 vuotiaana saa sairauskohtausta. Jos olisi tehnyt vähemmän töitä, niin saattaa olla että olisi nyt siellä lapissa matkailuautollaan.
        Pidetään myös mielessä että Jaakko ei ole ainoa metsuri joka hakannut 70 vuotiaaksi saakka ja tehnyt yhtä pitkän uran. Heitä kyllä on Suomessa mutta ei heistä uutisoida kuin todella harvoin. Myös samoihin mottimääriin on monet muutkin päässeet.

        Monella on liian kirkkaat fanilasit päässä eikä faktoja suostuta katsomaan silmiin koska omat uskomukset kärsii. Metsurit on usein huonossa kunnossa. Työ ei tee kenestäkään vahvaa tai hyväkuntoista kuten sanoitkin.


    • Anonyymi

      Sähän oot joku ihan poika

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4463
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      94
      4454
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4066
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2997
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2611
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2163
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      342
      2115
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      204
      2079
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1705
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1462
    Aihe