Allekirjoittakaa adressi:
"Sisäasiainministeriössä valmistellaan parhaillaan merkittäviä muutoksia voimassa olevaan kansalaisuuslakiin. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2009. Uusi kansalaisuuslaki tulee voimaan vuonna 2010.
Lain yksi tarkoitus on lyhentää kansalaisuuden saamiseen vaadittavaa Suomessa asumisen vähimmäisaikaa kuudesta vuodesta neljään tai viiteen vuoteen. Samalla aiotaan laskea kansalaisuuteen vaadittavaa kielitaitovaatimusta erityisesti luku- ja kirjoitustaidottomien ulkomaalaisten kohdalla. Nykyisin kansalaisuuden saaminen edellyttää yleensä vain tyydyttävää kotimaisen kielen taitoa. Tätä vaatimusta aiotaan laskea. Suunnitellut muutokset ovat luonteeltaan sellaisia, että ne heikentävät automaattisesti maahanmuuttajien sopeutumista ja kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.
Lisäksi Sisäasiainministeriö aikoo selvittää ”muut kansalaisuuslain keskeiset muutostarpeet”. Näitä muutostarpeita ei ole mitenkään eritelty, yksilöity ja tiedotettu julkisuudessa. Missään ei ole esitetty perusteita sille, miten kansalaisuuslain muutos ajaisi Suomen ja Suomen kansalaisten etuja tai miksi se olisi ylipäätään tarpeellinen.
Asioiden käsittelytapa ei vastaa kansalaisten käsitystä avoimuudesta ja osallistavasta demokratiasta. Tällainen salamyhkäisyys aiheuttaa kansalaisissa helposti tuntemuksia asioiden tarkoituksellisesta salaamisesta.
Kansalaisuuslain muuttaminen helpottaa Suomen kansalaisuuden saamista merkittävästi. Lakimuutos synnyttää taas uuden, suomalaisten veronmaksajien kannalta negatiivisen vetovoimatekijän, jonka johdosta maahamme pyrkivien sosiaaliturvapaikanhakijoiden määrä tulee vääjäämättömästi kasvamaan entisestään.
Kansalaisten yleisen oikeustajun mukaan maahanmuuttajan tulee ymmärtää Suomen kansalaisuus etuoikeutena, ei automaationa. Suomen kansalaisuutta ei tule missään tapauksessa myöntää henkilölle, joka on syyllistynyt rangaistavaan tekoon tai määrätty lähestymiskieltoon. Myös rikoksen, josta ei ole tuomittu rangaistusta lieventävien seikkojen vuoksi, pitää olla este kansalaistamiselle. Kansalaisuuden hakijan tulee pystyä luotettavasti selvittämään, miten saa toimeentulonsa. Erilaiset sosiaalietuudet eivät saa olla merkittävin toimeentulon lähde.
Suomen hallituksen tulee välittömästi järjestää kattava, avoin ja puolueeton tiedotuskampanja uudesta kansalaisuuslaista sekä sen taloudellisista, kulttuurisista, turvallisuuspoliittisista ja sosiaalipoliittisista vaikutuksista.
Vaadimme Suomen valtiota järjestämään päättäjiä sitovan kansanäänestyksen uudesta kansalaisuuslaista ennen lain lopullista hyväksymistä
Toimi heti ja allekirjoita adressi. Lähetä siitä tietoa myös sukulaisille, ystäville, kavereille jne. Adressi luovutetaan eduskunnalle ennen lakiesityksestä äänestämistä."
http://www.adressit.com/kansalaisuuslaki

Vastaukset 16
Vanhimmat
vielä maahanmuuttoa kyllä on Suomi täynnä rikollisia.
nopeuttaa,kun ei ole tarpeeksi resusseja hoitaa maahanmuuttoa.
Amerikan mallia ajetaan sisään kuin käärmettä pyssyyn.
Sossun tuet puolitetaan varojen puutteessa, leipäjonot kiemurtelevat pitkin katuja, teltoissa asuminen yleistyy, sairaudet ja rikollisuus lisääntyy...
Meanwhile tuloverotusta kevennetään.
Taas adressi jonka tekijä ei näe nenäänsä pidemmälle.
Juuri tuotahan on vaadittu: että mamut pääsevät/joutuvat töihin. Kansalaisuuden saamisen jälkeen mamuja koskee samat säännöt kuin muitakin suomalaisia: ei enää ylimääräisiä tukia ynnä muuta hyysäämistä. Pitäisi kyllä lyhentää kuudesta vuodesta vuoteen, tuo neljä vuottakin on aivan liikaa tukea.
Näin myös minä asian näen. Hyvä, kun joutuvat samalle viivalle alkuasukkaiden kanssa. Kohta ei suomi kiinnosta loisijoita!
Tekevätkä mannet duunia, älä unta näe.
Turvapaikanhakijat ja pakolaiset pitäisi velvoittaa palaamaan kotiansa heti kun olot ovat jonkinverran parantuneet, niin ettei heti henki mene. Jos kykenee omailemaan maassa, niin sinne vaan takaisin.
Mitään kansalaisuuksia eivät siis tarvitse lainkaan.
Kannattaa laittaa nimi tuohon adressiin.
http://www.adressit.com/kansalaisuuslaki
Ajatteles uudestaan ja tarkemmin?
Tyhmä kirjoittaa tuon adressin alle. Kun, tuo laki tulee voimaan, lyhenee sossunluukulla jonot välittömästi.
Miten kuin-manulle-illallinen -kansalaisuus lyhentää sossujonoja? Kerropas nyt, äläkä jauha tyhjää!
Sitä paitsi, jotta täällä pärjää työelämässä, on osattava vähintään hyvää suomea. Miten voit työskennellä bussikuskina Suomessa, jossa suomi on enemmistökieli, suomen kielen taidolla, joka ei ole edes tyydyttävän tasolla? Tai kassatyöntekijänä, myyjänä, asiakaspalvelijana? Tai lääkärinä? Etc, etc!
Se, että suomen kielen taitovaatimusta huononnetaan jo entisestään tyydyttävästä, joka on huono jo sinällänsä, on törkeää ja tätä lakia ei saa toteuttaa!
Minä en ainakaan kehtaisi muuttaa Saksaan, jos osaisin vain jotain tyydyttävää turistitasoista tönkkösaksaa.
"Lain yksi tarkoitus on lyhentää kansalaisuuden saamiseen vaadittavaa Suomessa asumisen vähimmäisaikaa kuudesta vuodesta neljään tai viiteen vuoteen. Samalla aiotaan laskea kansalaisuuteen vaadittavaa kielitaitovaatimusta erityisesti luku- ja kirjoitustaidottomien ulkomaalaisten kohdalla. Nykyisin kansalaisuuden saaminen edellyttää yleensä vain tyydyttävää kotimaisen kielen taitoa."
Todella törkeää. Tuo ei ainakaan auta maahanmuuttajia sopeutumaan, tuo lain ehdottama kuin-manulle-illallinen -kansalaisuus, jonka eteen ei tarvitse kuin opetella "Suomen kielen miniopas turisteille" -tyylinen opas ja asua muutama vaivainen vuosi Suomessa. Tuolla tyylillä ei tulla toimeen uudessa kotimaassa.
Tämä on SUOMI, täällä olisi osattava SUOMEA vähintään HYVIN eikä tyydyttävästi tai huonommin!!!! Perkele, muusta maasta naurettaisiin pihalle, kun vain lain edellyttämän vähimmäistason tasoista ko.maan kieltä osaisi. Mutta tämähän onkin Hyysärilandia!
maksaa yhteiskunnalle meille miljardeja joka ainoo paperi ja virka yms. ruotsin kielellä. vaikka Nää meidän "ruotsin" kieliset ei eees osaa ruotsia vaan murretta................. miksi suostutte maksamaan???????????
Niille taas pitäisi pistää vähimmäisvaatimukseksi KIITETTÄVÄN tasoinen suomi. Ovat vapaamatkustaneet jo turhan kauan enemmistön siivellä kieliasioissa. On se nyt perkele. Täällä yli 90 % puhuu suomea, joten sitä suomea on osattava. En minäkään kehtaisi mennä Saksaan asumaan jollain kohtalaisen tasoisella turistisaksan osaamisella.
Unohtui tuosta nimimerkistä hyvä edestä pois.
Mitä hemmettiä, salassako näitä suunnitellaan, sillä en ole moisesta kuullutkaan.
Taasko sisko ja sen veli puuhaavat bisnesmahdollisuuksia suvulle lisää.
Jo nykyisin näyttävät saavan kansalaisuuden liian heppoisin perustein ja minkä takia.
Eikös se mene niin että pakolainen tai turvapaikan hakija on täällä sen aikaa, kunnes olot ovat kotipaikallaan parantuneet ja nyt näyttää pahasti siltä että nämä jäävät tänne hyysättäviksi loppuiäkseen, mikä sekään ei riitä vaan jälkikasvunsa sukulaisineen myös.
Pian varmaan kelaan ja sossuun pitää saada rukoushuoneetkin.
Jos jotain muutosta tarvitaan, niin tiukennuksia enintään.
Ilman muuta allekirjoitus meitsiltä.
Jengillä on Suomen kansalaisuus, ilman kielikoetta yms.. Siä ei voi ymmärtää esm. senjälkeen jos ymmärtää. etteivät nämä Tyypit puhu mitään Ruotsinkieltä. vaan vahemmistö murretta, jota esm Ruotsalaiset eivät ymmärrä... Ja Jos Tajuaisitte mitä Nämän murteen ylläpito makassa. jo .oikeuslaitos -koulu -tv -radio -valtionpainatuskeskus -kirkko -yms. siinä yksi miljardi ei ole mitään.. Eesti vailtsi oikeen. kielikoe kaikille, jotka esm. haluaa päästä valtion kunnan yms työhön tai haluaa eerin Passin yms... Milloin voimme siirtyä Sivistykseen mukaan myös Impivaarassa?????????????? Suomenkieli koe jo vuoden 2011 alusta..
Tämä on tärkeää, siksi nosta ylös.