Olen niin surullinen. Itken vain. Ja kun olen saanut itkuni loppumaan näen uutisia, ja huomaan itkeväni jälleen. Mutta itku auttaa. Suru vaatii aikaa. Voi mitä kipua ja tuskaa tämä onnettomuus onkaan aiheuttanut. Ja se epätietoisuus, mikä imisiä vaivaa! Ja yhtäkkiä kaikki onkin kadonnut, eikä se enää koskaa palaa.
Loputonta surua
-sureva-
2492
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Koittakaa jaksaa surussanne elää,vaikka kuinka itkettää,tiedän miltä se tuntuu.Itse saatoin
äitini hautaan vasta viikko sitten ja minä kanssa itken joka kerta kun katson surullista tapahtumaa.
Itku helpottaa.Itkekää vaan se helpottaa.
Suru suuronnettomuuksissa on kollektiivista siis yhteisöllistä ja on erittäin tärkeää käydä surua ja sen aiheita läpi ...
Henkilökohtaisesti koen tekeväni jatkuvaa surutyötä, surun kohtaaminen ja työstö ei ole heikkous vaan vahvuus. Tullakseni "vahvaksi" on minun oltava heikko kuin sinunkin ja työstettävä prosessi nimeltä suru!
Niin pohjatonta kuin se onkin ainoa keino on sen läpikäyminen loppun.
Mitkään lohdutuksen sanat eivät riitä ainoastaan aika.
Itkeminen on erittäin tärkeä asia, se siirtää järjelle käsittämättömät asiat korkeimman eteen joka on kaiken luonut .
Enempää ei voi tekoina ihmiseltä vaatia.
Tietysti asioden purkaminen ulos,ettet jää yksin on jossain vaiheessa tärkeää....
Mutta luottamus jumalaan antaa voimia ja toivon jatkaa eteenpäin ainakin allekirjoittaneelle !
J.K