on jälleen aiheuttanut karmeaa oloa. Itkua ja surua. Nimittäin yritin aamulla soittaa terapeutilleni, ei vastausta. Toisen kerran hänen työpaikalleen, josta minulle kerrottiin, että terapeuttini on kuollut viime viikolla. En tajunnut ensin mitään. Sitten tuli kova itku. Kuolema oli yllätys kaikille.
Kävin, siis silloi kuin olossa tuntui , tarvittaessa hyvin pitkän ajan ko. terapeutilla noin 16 vuotta. Joten siis tuo ihminen/terapeutti oli minulle hyvinkin tuttu. Mutta nyt vain tahtoo itkettää enkä oikein osaa ajatella, mitä teen seuraavaksi. Suru on niin suuri. Onko muille tapahtunut näin?
Kävin, siis silloi kuin olossa tuntui , tarvittaessa hyvin pitkän ajan ko. terapeutilla noin 16 vuotta. Joten siis tuo ihminen/terapeutti oli minulle hyvinkin tuttu. Mutta nyt vain tahtoo itkettää enkä oikein osaa ajatella, mitä teen seuraavaksi. Suru on niin suuri. Onko muille tapahtunut näin?
Vastaukset 6
Vanhimmat
kirjoitustani,...
mulla elo enää jatkuu... ajatella, kun mä en tiedä että oonko mä ok vai en? helvetin pitkään olin ahdistunu, masentunu ja sitten siitä tuli sellanen normi olo että en enää osaa sanoa mikä mulla on, mikä vaivaa... ei mitään hajua että mihin suuntaan... onko tulevaisuutta vai ei. joko nyt on kaikki pilalla lopullisesti..
nyt vasta oon tajunnu että mulla olis voinu olla hyväkin elämä. en vaa osannu elää oikein sitä. mokasin homman, perkele.
Hei
Minulle ei ole käynyt vastaavalla tavalla. Ehkä siten, että joitakin vuosia sitten tuttu terveyskeskus lääkärini kuoli. Hänen kansaan asioin aina akuuteissa vaivoissa. Menetys on aina menetys mutta sinun tapaukseesi liittyy pitkä potilassuhde joka sisältää varmaan paljon hyvin ykstyistä asiaa. Jokaisen aika päättyy ja kukaan ei täällä elä toisen takia. Jokaisella on oma elämä ja siihen liittyvät tehtävät. Koska olet noinkin kauan käynyt terapiassa niin pitäisiköhän sinun harkita uutta kontakstia johonkin toiseen. Jokainen on yksilönsä ja harvoin voi korvata toista mutta jotta hoitosi voisi jatkua on tärkeää.
Voimia suruusi
Näin on, jokaisen aika päättyy ja kukaan ei täällä elä toisen takia. Jokaisella meillä on omat tehtävämme.
Minulla on mahdollisuus mennä keskustelemaan tarpeen vaatiessa tuolla samalla poliklinikalla työskentelevän erikoislääkärin kanssa. Kävin tänään viemässä surunvalittelukukkasia poliklinikalle. Itkin mahdottomasti. Hautajaisiin en tiedä, pystynkö menemään. Suru on niin suuri.
Turvamies, ei kukaan muu todellakaan pysty korvaamaan sitä saamaani hoitoa, eikä myöskään kukaan pysty samalla tavalla jatkamaan hoitoa. Minun käyntini olivat pääasiassa niin sanottua tukea-antavia käyntejä( vaivana lääkityksen vaativa depressio ). Käyntikerrat eivät olleet mitenkään säännöllisiä. Useita kuukausiakin väliä toisinaan.
Mutta niin me olemme ihmisiä täällä, terapeutit kuin kaikki muutkin. Jokainen ihminen meistä on ainutkertainen yksilönsä. Jokaisen ihmisen kuolema jättää jälkeensä surun, ikävän ja kaipuun sekä muistoja.
tällaisessa tapauksessa tulisi jaksaa jatkaa omaa elämäänsä, mutta juuri tapahtunut kuolema vie yllättävän paljon voimia. Toisinaan tuntuu kuin jokainen askel painaisi liikaa.
tosi ikävä tapaus
Hyvää huomenta
Kirjoitellaan nyt kahdella palstalla mutta sen väliä kunhan viesti kulkee.
Pitäisikö nyt miettiä, että mikä oli terapeuttisi tarkoitus sinulle? Koit hänet hyvin auttavana ja olit autettavana. Uskon, että terapeuttisi halusi sinun parantuvan. Tällä hetkellä olet hoidostasi yksin. Onko elämässäsi asioita mitä voisit muuttaa itsellesi paremmaksi? Mikä piristäisi sinua? Kun nyt olet ns. yksin hoidostasi on sinun alettava toteuttamaan terapeuttisi neuvoja. Näinkin voit kunnioittaa ja arvostaa hänen hoitoaan. Hae tukea ja apua mutta nyt yksin eteenpäin. Olen jollakin tapaa vakuuttunut, että sinussa on ainesta mennä eteenpäin terapeuttisi hyvillä neuvoilla ja ohjeilla mitä hän sinulle elinaikanaan antoi. Nyt on niiden aika!
Sinullakin voi olla paljon kokemuksia miten voisit vielä tosia auttaa ja tukea. Ehkäpä nyt sekin aika on alussa.
Nyt vaan rohkeasti ja reippasti eteenpäin uusia suunnitelmia toteuttaen.