Olen 18-vuotias opiskelijatyttö. Menkkani ovat olleet säännölliset, 29 päivää. Viime menkat oli 3.-8. päivä. Tämän jälkeiset reilut kaksi viikkoa olenkin sitten vain sekstaillut poikakaverini kanssa (lähes päivittäin). Nyt vasta "havahduin" että emme ole käyttäneet minkäänlaista ehkäisyä... Miten suurella todennäköisyydellä olen raskaana?
uppistakeikkaa
uppis vaan
8202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
pitäisin riskiä aika suurena, olet kuitenkin noin nuori ja parhaassa lapsentekoiässä, ja jos kerran yhdyntöjä on ollut usein ja ovulaation aikaankin. Tietenkin on ihan yksilöllistä miten siinä käy, ja useat tekijät siihen vaikuttavat, mutta uskoisin, että on hyvinkin mahdollista sinun olla raskaana. Mitään prosentteja en osaa heittää, eipähän siitä hyötyäkään olisi, joko olet tai et, olosuhteet ainakin puhuisivat raskauden puolesta. Hoidahan ehkäisy kuntoon, jos siis et lapsia toivo.
ehkäisyä harrastaa seksiä ovulaation aikaan niin raskauden mahdollisuus on n. 20%. Mahdollista raskautta et voi vielä tietää mitenkään, odota seuraavia kuukautisia. Jos kuukautisia ei tule tai on tavallista niukemmat tai muuten erikoiset niin tee testi.
Olet hyvin suurella todennäköisyydellä raskaana, kun olet harrastanut suojaamatonta seksiä noinkin usein ja paljon. Kun raskaustesti näyttää positiivista voit varata ajan neuvolaan - sieltä saat tarkempia ohjeita raskausajallesi. Neuvolakäynneille saa tuleva isäkin tulla mukaan, eli voitte mennä yhdessä. (Siis päättelin, että ilmeisesti raskaus on ihan suunniteltua tässä tapauksessa, kun mitään suojausta ei käytetä.)
Varma asia on se, että jos kerran olette harrastaneet seksiä ilman minkään näköistä EHKÄISYÄ ja poikaystäväsi on lauennut sinun sisääsi niin olet todennäköisesti myös raskaanakin. Eli nyt kipin kapin apteekkiin ja haet sieltä raskaustestin joka on halvimmillaan sen 6-7e haet semmoosseen teet testin ja jos se näyttää positiivista eli kaksi viivaa niin varaappas aika lääkääriin ja keskustele jatkosta sitten hänen kanssaan mitä teet! ja jos raskaustesti näyttää negatiivista niin sinä et ole raskaana, mutta tuskin tulos on varma vielä näin varhaisessa vaiheessa, mutta muista EHKÄISY on seksin A ja O asia joka pitää muistaa aina!
Eri laskureiden keskimääräisesti näyttämä ovulaatio osuu mulle 17. päivään. Eli jos olisin tullut raskaaksi tämän päivän tienoilla, olisin vielä vklla 1. Ja tämähän ei näy vielä missään. Saako sitä vielä selville edes labrassa?
Tarkoitatko siis _veritestillä_? Voi olla tai sitten ei, riippuu ihan siitäkin että milloin on ollut viimeinen yhdyntä.
Raskausviikkoja ei lasketa noin, vaan rv:t lasketaan viim. kuukautisten ensim.päivästä. Eli et olisi viikolla 1 vaan pidemmällä.
yritit raskautta varmaan vai? miten sen ehkäisyn voi unohtaa kokonaan?
Lukiolainen olen, syysloma viikko, olin poikaystävän luona, kaksi seuraavaa viikkoa hän oli kanssani kämpilläni, ja sen jälkeen muutimmekin uuteen asuntoomme. Ajattelin koko ajan vain että "vastahan mulla menkat oli, en mä nyt vielä ovuloi".. Ennen kun nyt rupesin miettimään. Menkkojen kai kuuluisi alkaa huomenna/ylihuomenna.