Eivät apostolit olleet yksimielisiä,

kahdestatoista apostolista Paavalin vastaisia olivat Jeesuksen veli Jaakob vanhurskas, Pietari ja Johannes, päinvastoin kuin mitä Paavali antaa ymmärtää Galatalaiskirjeessä. Juopa Paavalin ja yleensä muiden apostolien välillä oli syvä ja pysyvä.

Kristitty maailma, sekä katolinen, että ortodoksinen kirkko luopuivat oikeasta Jeesuksen opettamasta opista. Apostolista aikaa seuranneiden kirkkoisien kirjoitusten joukossa onkin lähinnä kirjoituksia, jotka tukevat pakanallisuudesta kääntyneiden kristittyjen paavalilaista eli apostoli Paavalin mukaista näkemyksiä. Sen sijaan Jerusalemin juutalaiskristittyjen, esimerkiksi Jeesuksen veljen Jaakobin, edustamat näkemykset ovat käytännössä katsoen hävinneet ensimmäisten kahden vuosisadan aikana, vaikka Paavalin kirjeiden kirjoittamisen aikaan heitä kuitenkin pidettiin ”seurakunnan tukipylväinä”.

Juutalaiskristittyjen Paavalille vastakkainen näkemys hävisi "oikeaoppisesta kirkosta". Samoin hävisivät monet muut alkukristityille ominaiset asiat, kuten naisten julkinen asema kirkossa.
Varhaisen kirkon osittain kadonneista käytännöistä voidaan saada kuva Didakheesta, sekä eräistä muista apokryfikirjoista.
33160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

yhdenkään ihmisen tukea tuomaan tänne opin, jonka Jeesus antoi hänelle, eli opin, jossa ei tarvita laintekoja, ei ympärileikkauksia, ei aikoihin perustuvia tekoja, ei uhreja, eikä mitään siitä, mitä Paavalikin oli ennen edustanut ja joka kuului juutalaisuuteen. Paaval opetti erityisesti sitä, että nyt ei ole enää juutalaisten ja muiden uskoa, vaan usko on sama kaikille ja siihen juutalaisten oli vaikea, jopa mahdoton taipua. Heidän uskonsa olisi pitänyt olla sama, kuin pakana-alkuisten. Ei käynyt kaikille, eikä käy tänäänkään.
Pietarikin lankesi ulkokultaisuuteen noiden laki asioiden ollessa kyseessä, mutta myöhemmin Pietari tunnusti Paavalin Jeesukselta saaman opin ja varoitti pilkaamasta sitä ja sanoi, että Paavalin ja hänen tuomansa opin vääristelijät tekevät sen omaksi kadotuksekseen.

Paavalilla oli omat ystävät joiden kanssa hän jakoi evankeliumia ja teki Jeesusta tiettäväksi pakanoille, mutta välillä nämä ystävätkin olivat hämmästyneitä Paavalin vapaudenlaista saarnaamisesta ja joskus apostolien tiet jopa erosivat tuon uuden, hulluttavan opin takia, mutta palasivat taasen yhteen.

Mistä päättelet, että Paavalin ja Jaakobin opit poikkeavat jotenkikaan toisistaan. Sitä ne eivät tee, vaikka jotkut eivät käsitä sitä. Paavali ja Jaakob opettivat samoja rakkaudentekojen tekemisiä, vaikka Paavalin luullaan opettaneen laittomuutta ja sellaista uskomusta, josta teot puuttuvat, mutta se on väärinkäsitystä ja vääristelijöiden antamaa luuloa. Paavalilla ja Jaakobilla oli molemmilla laki voimassa, mutta ei itse tienattuna, vaan Jeesuksen täyttämänä ja ihmisen pidettäväksi tulevana USKON kautta.

Äänestä
  • Paavalin oppi Jeesuksesta perustui välikäsitietoihin, sillä eihän hän koskaan tavannut Jeesusta muualla, kuin kuvitelmissaan, mutta Jaakob Hurskas oli Jeesuksen veli, verisukulainen ja oli puhtaasti tekemisissä veljensä kanssa.
    Ut. on puhtaasti paavalilaista oppia ja kirkon rakenteissa näkyy Paavalin kädenjälki. Kolminaisuusopissa on paavalilaisia piirteitä, vaikka kolmiyhteinen jumala luotiin vasta 300 luvun kirkolliskokouksissa.

    Äänestä

  • 3+14 kirjoitti:

    Paavalin oppi Jeesuksesta perustui välikäsitietoihin, sillä eihän hän koskaan tavannut Jeesusta muualla, kuin kuvitelmissaan, mutta Jaakob Hurskas oli Jeesuksen veli, verisukulainen ja oli puhtaasti tekemisissä veljensä kanssa.

    Nyt tullaankin sitten siihen, että täällä on näitä, jotka tekevät kaikensa kieltääkseen Jumalan kolmena toimisen, Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä, sillä uskovaisten usko on kudelma, jonka Jumala on kutonut ja jonka Hän Itse on suojellut ja se liittyy Pojan ja Pyhän Hengen sisäiseen tuntemiseen. Paavali näki Jeesuksen hengensilmin, eli sisäisen ihmisensä silmin, mutta ystävät, jotka kulkivat Paavalin kanssa Damaskosken tiellä, eivät saaneet nähdä sisäisillä silmillään Jeesusta, eli Jeesus voi tulla ilmi yhdelle suuresta joukosta, eikä koko joukolle ja tämä tapahtuu sisäiseen ihmiseen Jumalan Pojan ilmestyksenä Pyhän Hengen vaikutuksella.
    Ei Paavali kirjoittanut yhtäkään kirjettä omasta ymmärryksestään, eikä omista luuloistaan, vaan Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen vaikutuksesta.

    Paavalin ja Jaakobin usko on aivan sama, vaikka Paavalia ei käsitä muut, kuin hengellisesti kasvaneet, mutta eivät kyllä käsitä Jaakobbiakaan, sillä monihan luulee, että Paavali opetti laittomutta ja Jaakob opetti lain alaisuutta.
    He tietävät totuuden, joiden henki on avautunut ottamaan vastaan Jumalan annit.

    Äänestä

  • Aamen. kirjoitti:

    ei Jumala tarvitse kirkkojen kolminaisuusoppi rakenelmia, eikä muitakaan ihmiten rakentamia oppeja, sillä emmehän me tiedä edes Jumalan nimeä.

    Äänestä

  • 9+17 kirjoitti:

    ei Jumala tarvitse kirkkojen kolminaisuusoppi rakenelmia, eikä muitakaan ihmiten rakentamia oppeja, sillä emmehän me tiedä edes Jumalan nimeä.

    Joh. 17:11
    Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.

    Huomaatko, Isällä ja Pojalla on sama nimi. Huomaatko myös sen, että Jeesus rukoilee uskovaisten puolesta, että usovaiset olisivat yhtä yhtä, kuin Isä ja Poikakin yhtä ovat.

    Uusi testamentti on puhdasta ihmisoppia, evankeliumien tarkastelu on paljastanut, että ne ovat keskenään suuresti ristiriitaisia ja että niitä kutakin on muunneltu ja täydennetty useaan otteeseen vuosisatojen saatossa. Raamatun evankeliumitekstien tutkimus on osoittanut, että kukaan näiden tekstien kirjoittaja ei ole ollut tapahtumien silminnäkijä. Evankeliumitekstit on laadittu uskonnollispoliittisesti vääristyneiden ja eetoksellisten suullisten kertomusten sekä Vanhan testamentin tekstien pohjalta periaatteella, jotta kirjoitukset kävisivät toteen.

    Historiallisen Jeesuksen tutkija David Friedrich Strauss (1808-1874) totesi kirjassaan Das Leben Jesu, että kristittyjen runoileva mielikuvitus on tuottanut ajan myötä alati uusia myyttisiä kertomuksia Jeesuksesta, näitä ovat muun muassa:

    - tuhansien ruokkiminen, todellisuudessa Jeesuksen esimerkin mukaan kuulijat jakoivat omat eväänsä niiden kanssa joilla ei ollut omia eväitä
    - Jeesuksen neitseellinen sikiäminen
    - Jeesuksen syntymä Betlehemissä, seimessä makaaminen ja ihmeellisen tähden esiintyminen Jeesuksen syntymähetkellä
    - Jeesuksen kiusaukset
    - Jeesuksen kirkastuminen
    - monet ihmeparannukset
    - kuolleista herättämiset
    - veden muuttaminen viiniksi
    - kärsimysennustukset sekä lukuisat kärsimyshistorian yksityiskohdat
    - ylösnousseen Jeesuksen ilmestykset ovat vailla todellisuuspohjaa olevia tarinoita, jotka pohjautuvat yltiöeetoksellisuuden ja uskonnollispoliittisen propagandan nostattamiin mielikuviin

    - Johanneksen evankeliumi on täysin vailla historiallisia tosiasioita, se on tarkoitushakuinen teos

    - synoptiset evankeliumit sisältävät paljon myyttistä tarinaa ja vain vähän historiallisia tosiasioita

    Jeesus oli maailmanloppua odottava apokalyptikko, ei suinkaan nykyaikaisen teologian ihanteiden mukainen henkilö

    Äänestä

  • 15+15 kirjoitti:

    väärää ihmistä. Olen saanut itse nähdä Jeesuksen. Se tapahtui ennen, kuin Jumala alkoi kasvattaa minua. Olen saanut kokea paljon ihmeitä ja juuri sellaisia, mistä Raamattu kertoo.

    Jos haluat uskoa tuon tuomasi valheellisen tiedon, niin se on sinun valintasi, mutta jos tahdot päästä totuuteen, niin nöyrry Jumalan eteen ja pyydä, että Hän muuttaa sinut lastenkaltaiseksi, sillä vain lastenkaltaisuudella uskovat saavat nähdä Jumalan.

    Raamatussa ei ole mitään ristiriitoja, ei ainuttakaan, mutta lihassa Raamattu tutkivat ja sitä arvioivat luulevat niin, sillä Raamattu tulee avatuksia ja uskotuksi vain Pyhän Hengen todistuksella ja totisesti me, jotka olemme saaneet uskonlahjan todistamme, että Raamatussa ei ole yhtäkään ristiriitaa. Uusi Testamentti on kirjoitettu silminäkijöiden ja mukana olijoiden tiedolla ja Pyhän Hengen todistuksella ja sitä on alusta alkaen kopioitu valtavat määrät. Nykyihminen ei ole saanut nähdä ja lukea alkuperäisiä kirjoituksia, eikä näin ollen ole voinut arvioida niiden ikää.

    Äänestä

  • 3+14 kirjoitti:

    Paavalin oppi Jeesuksesta perustui välikäsitietoihin, sillä eihän hän koskaan tavannut Jeesusta muualla, kuin kuvitelmissaan, mutta Jaakob Hurskas oli Jeesuksen veli, verisukulainen ja oli puhtaasti tekemisissä veljensä kanssa.
    Ut. on puhtaasti paavalilaista oppia ja kirkon rakenteissa näkyy Paavalin kädenjälki. Kolminaisuusopissa on paavalilaisia piirteitä, vaikka kolmiyhteinen jumala luotiin vasta 300 luvun kirkolliskokouksissa.

    välikäsien tietoa, vaan hän sai kaiken suoraan Herralta, ja sitä mitä ei saanut, hän kuittaa sen sanomalla, tämä ei ole Herralta, vaan itse niin päättelen, ei se ole noin sanatarkasti, mutta asiasisältö on sama.

    Äänestä

  • 3+14 kirjoitti:

    Paavalin oppi Jeesuksesta perustui välikäsitietoihin, sillä eihän hän koskaan tavannut Jeesusta muualla, kuin kuvitelmissaan, mutta Jaakob Hurskas oli Jeesuksen veli, verisukulainen ja oli puhtaasti tekemisissä veljensä kanssa.
    Ut. on puhtaasti paavalilaista oppia ja kirkon rakenteissa näkyy Paavalin kädenjälki. Kolminaisuusopissa on paavalilaisia piirteitä, vaikka kolmiyhteinen jumala luotiin vasta 300 luvun kirkolliskokouksissa.

    Paavalin julistama evankeliumi ei ollut "ihmisiltä saatu eikä sitä ollut hänelle opetettu", vaan "Jeesus Kristus oli sen hänelle itse opettanut."

    Jeesuksen veli Jaakob ei viettänyt Jeesuksen kanssa tiettävästi kovin paljoa aikaa silloin, kun Jeesus opetti kansaa ja teki ihmeitä. Hänhän ei silloin vielä uskonut Jeesuksen olevan sitä, mitä hän on. Vasta ylösnousemuksen jälkeen Jaakob itse alkoi uskoa. Mutta aivan varmasti Jaakob kuitenkin joskus kuunteli Jeesuksen opetusta. Mahtoikohan olla kuuntelemassa esim. Jeesuksen vuorisaarnaa..?

    Äänestä

Laitatko jotain tekstejä, joihin perustat väitteesi, kiitos.
Ainakin Pietari on oman kirjoituksensa mukaan Paavalille myönteinen:
2.Piet.3.15 ".. ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut, niin kuin hän tekee kaikissa kirjeissään kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niin kuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen."

Juutalaiskristittyjen oppi hävisi varmaan uskollisten kuoltua sillä heidäthän hajotettiin Jerusalemin hävityksessä, myytiin orjiksi ja paenneita vainottiin ja tapettiin. Valitettavasti myös pakanalliset kristityt alkoivat vainota juutalaisia "Kristuksen murhaajina". Julmia susiahan Paavali ennustikin kristittyjen omasta joukosta nousevan.

Mitä tarkoitat oikealla Jeesuksen opettamalla opilla?

Äänestä
  • Pastoraalikirjeet ovat Paavalin nimissä kirjoitettuja seurakunnan johtajille tarkoitettuja kirjeitä, joissa erityisten kirkollisten virkojen kehittyminen on jo nähtävissä. Ilmeisesti hiukan myöhemmin tulisieluinen Antiokian piispa Ignatios kirjoitti matkallaan kohti Roomaa ja marttyyrikuolemaa kirjeitä, joiden yhtenä teemana oli kirkkojärjestyksen luominen ja piispan aseman vahvistaminen.

    Kehittyvä kirkollinen hierarkia kohtasi kritiikkiä, josta siitäkin voidaan löytää esimerkkejä Uuden testamentin sisällä. Matteuksen evankeliumi, joka on kirjoitettu ensimmäisen vuosisadan lopulla, suhtautuu hierarkiaan varauksellisesti. Juutalaiset johtajat ovat Matteukselle varoittava esimerkki. Kristillinen johtajuus ei saa perustua ulkonaisiin arvonimiin ja ylemmyyteen: "Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teillä isä, hän, joka on taivaissa." (Matt. 23:8-9). Johanneksen evankeliumissa Jeesus kuvaa suhdettaan oppilaihinsa tavalla, joka hiukan muistuttaa Tuomaan evankeliumin radikaalia hierarkian vastaisuutta: "En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni." (Joh. 15:15).

    Matteuksen ja Johanneksen varoitukset eivät estäneet kirkollisen hierarkian kehitystä. Tuomaan radikaalimpi linja työnnettiin syrjään. Tulevaisuus oli piispajohtoisen ja hierarkkisen kirkon. Se kykeni organisoimaan kristittyjen hengellisen elämän tavalla, joka ei johtanut ideologiseen anarkiaan. Se kykeni antamaan jäsenilleen yhteisöllisen turvan, johon Tuomaan ohjelma ei ollut läheskään yhtä sopiva. Vähiten merkityksellistä ei suinkaan ollut se, että "keskusjohtoinen" kirkko kykeni keräämään rahastoja ja muuta varallisuutta. Kehityksen hinta oli ideologinen yhdenmukaistuminen ja patriarkaalisen hierarkian korostuminen. Gnostilaiset ajatukset eivät sopineet tähän muottiin.

    Nag Hammadin tekstilöytö on antanut gnostilaisille ryhmille mahdollisuuden puhua omalla äänellään tämän ajan ihmisille. Löytö on myös pakottanut pohtimaan uudelleen aiemmin vallinneita stereotyyppisiä käsityksiä gnostilaisuudesta teologisena ja sosiaalisena ilmiönä. Tutkimus on kuitenkin vasta hyvin alussa. Tekstien tieteellinen editiointi saatiin päätökseen vasta viime vuosikymmenellä.

    Äänestä

  • Puhdasta totuutta kirjoitti:

    Pastoraalikirjeet ovat Paavalin nimissä kirjoitettuja seurakunnan johtajille tarkoitettuja kirjeitä, joissa erityisten kirkollisten virkojen kehittyminen on jo nähtävissä. Ilmeisesti hiukan myöhemmin tulisieluinen Antiokian piispa Ignatios kirjoitti matkallaan kohti Roomaa ja marttyyrikuolemaa kirjeitä, joiden yhtenä teemana oli kirkkojärjestyksen luominen ja piispan aseman vahvistaminen.

    Kehittyvä kirkollinen hierarkia kohtasi kritiikkiä, josta siitäkin voidaan löytää esimerkkejä Uuden testamentin sisällä. Matteuksen evankeliumi, joka on kirjoitettu ensimmäisen vuosisadan lopulla, suhtautuu hierarkiaan varauksellisesti. Juutalaiset johtajat ovat Matteukselle varoittava esimerkki. Kristillinen johtajuus ei saa perustua ulkonaisiin arvonimiin ja ylemmyyteen: "Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teillä isä, hän, joka on taivaissa." (Matt. 23:8-9). Johanneksen evankeliumissa Jeesus kuvaa suhdettaan oppilaihinsa tavalla, joka hiukan muistuttaa Tuomaan evankeliumin radikaalia hierarkian vastaisuutta: "En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni." (Joh. 15:15).

    Matteuksen ja Johanneksen varoitukset eivät estäneet kirkollisen hierarkian kehitystä. Tuomaan radikaalimpi linja työnnettiin syrjään. Tulevaisuus oli piispajohtoisen ja hierarkkisen kirkon. Se kykeni organisoimaan kristittyjen hengellisen elämän tavalla, joka ei johtanut ideologiseen anarkiaan. Se kykeni antamaan jäsenilleen yhteisöllisen turvan, johon Tuomaan ohjelma ei ollut läheskään yhtä sopiva. Vähiten merkityksellistä ei suinkaan ollut se, että "keskusjohtoinen" kirkko kykeni keräämään rahastoja ja muuta varallisuutta. Kehityksen hinta oli ideologinen yhdenmukaistuminen ja patriarkaalisen hierarkian korostuminen. Gnostilaiset ajatukset eivät sopineet tähän muottiin.

    Nag Hammadin tekstilöytö on antanut gnostilaisille ryhmille mahdollisuuden puhua omalla äänellään tämän ajan ihmisille. Löytö on myös pakottanut pohtimaan uudelleen aiemmin vallinneita stereotyyppisiä käsityksiä gnostilaisuudesta teologisena ja sosiaalisena ilmiönä. Tutkimus on kuitenkin vasta hyvin alussa. Tekstien tieteellinen editiointi saatiin päätökseen vasta viime vuosikymmenellä.

    Nyt ymmärrän mitä tarkoitat! Olen kyllä joitakin pätkiä lukenut Tuomaan evankeliumista, mutta en koko evankeliumia, samoin tiedän jotain Nag Hammadin tekstilöydöstä, mutta tietoni siitäkin ovat hyvin vähäiset joten en pysty keskustelemaan. Gnostilaisuutta kyllä tunnen ja sitä kierrän kauempaa.

    Äänestä

  • Deila kirjoitti:

    Se ei tunne Jeesuksen jumalisuutta, ei neitsytsyntymää, ei ylösnousemusta. Jeesus olisi ollut Hengen (Sanan) Poika mutta kuvataan tekstissä mieheksi. Johannes kieltää kenenkään nähneen Jumalaa paitsi Pojan. Jeesuksen tehtävä oli todistaa Jumalasta. Ei mitään muuta.

    Äänestä

  • Deila kirjoitti:

    Nyt ymmärrän mitä tarkoitat! Olen kyllä joitakin pätkiä lukenut Tuomaan evankeliumista, mutta en koko evankeliumia, samoin tiedän jotain Nag Hammadin tekstilöydöstä, mutta tietoni siitäkin ovat hyvin vähäiset joten en pysty keskustelemaan. Gnostilaisuutta kyllä tunnen ja sitä kierrän kauempaa.

    Aloituskirjoitus ei ole totta, mikäli tarkoitat, että Paavalilla ja Jaakobilla olisi ollut jotain eri näkemyksiä.
    Paavali oli ainutlaatuinen pakanain apostoli, joka oli saanut virkansa, "ei ihmisiltä, eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on Hänet kuolleista herättänyt". Gal. 1:1.
    Alkuseurakunnan apostolien välillä ei ollut mitään ristiriitaa opissa tms. Apt. 4:32. He noudattivat yhdessä Herransa antamaa rakkauden käskyä. Joh. 13:34-35.

    Pyhästä Hengestä uudestisyntynyt kristitty ei tahdo tutkia Raamattua vääristeleviä teoksia, kuten esim. ns. Tuomaan evankeliumia.

    http://www.Jeesus-on-Herra.com

    -

    Äänestä

  • WeijoLindroos kirjoitti:

    Weijo omaa "teostasi" tutkittavaksi Raamatun sijasta?

    Juudas Tuomaan evankeliumissa Jeesuksen vertaukset jäävät avoimiksi ja niistä puuttuvat Uuteen testamenttiin kirjatut teologiset ja allegoriset tulkinnat. Monien tutkijoiden mielestä juuri tällainen retoriikka oli Jeesuksen opetukselle tyypillistä.

    Eräät Tuomaan painotukset ovat selvästi omintakeisia. Tuomaan Jeesus esimerkiksi korostaa, että Jumalan valtakunta on ihmisten sisimmässä ja että se on näkymätön todellisuus, joka läpäisee koko maailman.

    Valtakunta ei tule nähtävällä tavalla suurena historiallisena mullistuksena. Jeesuksen mukaan ihmisten on oivallettava, että he ovat peräisin valon maailmasta ja ovat elävän Isän lapsia. alkukirkolle tällainen sanoma ei välttämättä ollut mieluisaa luettavaa.

    kuten on loppuseurakunallekkin. Jumalan valtakunta ei tullut lihansilmin nähtävässä muodossa, vaan tuli hengen maailmaan ja on totta. Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

    Millainen lie Tuomaan evankeliumi, mutta koska sitä ei ole hyväksytty Raamattuun, niin siinä täytyy olla jotakin sellaista, joka ei mene Jumalan seulassa läpi. Ymmärtäkää, että Itse Jumala on vaikuttanut Raamatun ja varjellut sen. Jeesus elää.

    Jos Tuomaan evankeliumi gnostilainen tulkintana Jeesuksen opetuksista, olisi se syntynyt vasta lähempänä vuotta 200. Tutkijoiden mielestä Tuomaan kirjoitukset ovat kuitenkin niin vakuuttavia, että evankeliumin alkuperäinen versio on kirjoitettu ennen Ut:n evankeliumeja, jotka syntyivät noin 70–100.

    "Millainen lie Tuomaan evankeliumi, mutta koska sitä ei ole hyväksytty Raamattuun, niin siinä täytyy olla jotakin sellaista, joka ei mene Jumalan seulassa läpi."

    Jumalalla ei liene osuutta Raamatun kanonisointiin. Ut:in kokosi paavalilainen hellenistinen alkukirkko, ei Jumalan seula. Ut:lle sopisi nimeksi paremmin "Paavalin kootut teokset".

    Niin Aamen, että Aamen. Tuomaan evankeliumi ei todellakaan ole Jumalan sanaa kuten on Raamatun 66 kirjaa.

    Siunausta Jeesuksessa!

    Joka ei tunne Jumalan suuruutta, ei käsitä, että Jumala Itse pitää Itsestään ja kansastaan huolen. Jumala vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen kansalleen ja näin Hänen hyvä Tahtonsa tapahtuu.

    Aivan varma on, että evankeliumeja on matkittu paljon, mutta ne ovat vain romaneja, mielikuvituksen tuotteita ja sellaista ei Jumala hyväksy Pyhiin Kirjoituksiin.

    Käsitä, että Jumala loi Sanalla kaiken, siis näkymmättömästä materiaalista ja siksi kaikki Jumalan asiat tapahtuvat näkymmättömässä maailmassa. Raamattu sanoo, että me katselemme kuin kuvastimesta Jeesusta ja se tarkoittaa sitä, että uskovaiset näkevät Jeesuksen, mutta eivät niin, kuin täällä toinen nähdään, vaan hengensilmin, eli uskovaiset katsovat näkymättömään maailmaan tämän alkeisvoimien alla olevan maailman yli ja siksi uskovaiset elävät totuudessa, rauhassa ja rakkaudessa, sillä Jumalan valtakunta on sitä ja se on hengellisissä sisällä. Näkyväinen häviää täydellisesti näkymättömälle ja siksi maailmalla ei ole mitään valtaa uskovaisiin.

    Äänestä

  • WeijoLindroos kirjoitti:

    Niin Aamen, että Aamen. Tuomaan evankeliumi ei todellakaan ole Jumalan sanaa kuten on Raamatun 66 kirjaa.

    Siunausta Jeesuksessa!

    en olekkaan lukenut Tuomaan evankeliumia, mutta tiedän, että mitään ei ole niin paljon matkittu, kuin Pyhiä Kirjoituksia muuttaen niitä sieltä ja täältä. Näin on syntynyt Koraani, joka kirjoitettiin 650 vuotta myöhemmin, kuin Uusi Testamentti ja näin on syntynyt kaikki muu, jota sanotaan pyhäksi, mutta joka ei sitä ole, sillä Raamatun kansien sisällä ovat Pyhät Kirjoitukset ja ne varjelee Jumala. Jumalan antama usko on ensimmäinen usko ja sitä matkitaan kaikkialla, mutta matkijat eivät löydä totuutta, eivätkä saa rauhaa, sillä vain Jumalalla on totuus ja rauha.

    Äänestä

harjojanne tänne palstalle. Koko evankeliumi on yhtä kaikiien apostolien ja ennenkaikkea Jeesusken antaman opetuksen kanssa yhtäpitävät, toinen tukee toistaan. Paavalin ja Pietarin opetuksen suhteessa tosiisnsa on vain hyvin pieniä eroja, ja se johtuu siitä, että juutalaislle oli evankeliumi saarnattava " jyrkemmien " kuin pakanoille.

* Esm. Pietari käskee kastamaan juutaaiset, kun tulevat uskoon, " antakaa kastaa itsenne ja pestä pois syntinne. " Paavali ei tuota toista yhdessäkään saarnassaan. Ja se johtuu siitä, että juutalaiset kääntyessään seuraamaan Kristusta, olivat halukkaasti ottaneet armon evankeliumin, mutta silti halusivat jäädä synägoogan jäsenyyteen, ja se taas ei Pietarille tullut kuuloonkaan, vaan joka tahtoi seurata Kristusta, tuli mennä julkiselle kasteelle, joka oli varma merkki siitä, että oli erottava synägoogan jäsenyydestä. Pakanoilla ei tuota rasitetta ollut, siksi heille ei koskaan sanotttu, " Ottakaa kaste, että syntinne pyyhittäisiin pois. " Juutalaislle se oli ehto, edellämainitusta syystä, heidän oveluutensa pois karsimiseksi.
* Ja on siis väärin, että luterilaiset pitää sitä oppina kasteesta, että kaste pesee synnit? Se ei pidä muun Raamatun opetuksen kanssa yhtä, koska se oli ainoastaan juutalaisille " pakko " keino, saada heidät pois lainalaisuudesta. Jeesusken veri heidänkin syntinsä pesee, ei kaste.

Äänestä

Helluntailaisilla on näköjään myös tuo alkukirkon paavalilais hellenistinen ajatuskuvio päällä. Kirkot ja lahkot ovat korvanneet Jumalan, uskotaan kirkolliskokousten huutoäänestyksillä luomaan kolmiyhteiseen Jumalaan, unohtaen Jumalan kaikkivaltiaisuus. Ei Jumala ihmistä tarvitse, eikä ihmisten luomia oppeja, Jumala voisi yhdellä henkäyksellä puhaltaa maailmankaikkeuden olemattomiin, sillä kaikki, aivan kaikki on korkeimman kädessä.

Kiitos vieraanvaraisuudesta, mutta yt mun aika mennä on.

Äänestä
  • sillä Hän voi herättää kivistäkin Itselleen lapsia, jos luodut eivät suostu Hänen lapsikseen, mutta ihminen tarvitsee Jumalalta kaiken ja Jumala on niin suuri rakkaus ja armo, että on antanut uskonlahjan jokaiselle, joka on tahtonut sen vastaanottaa. Uskonlahja tosin ei ole pelastus, vaan Jeesus on pelastus ja tuo kallis uskonlahja johdattaa pelastukseen kaikki, jotka tahtovat pelastua Jumalan Pojan kautta, ei omilla pyrkimyksillä ja teoilla, sillä Jumala on ilmoittanut kaikille, että vain Jeesus on tie, totuus ja elämä.

    Jumalan antama kutsu ja uskonlahja avaavat ihmisen hengen näkemään näkymättömän maailman kaikki asiat ja näin uskonlahja alkaa alusta asti johdattaa ihmistä näkymättömään maailman ihanuuksiin. Ensin laki alkaa puhuttelunsa ja ihminen joutuu huomaamaan olevansa kuolemaan tuomittu, sillä synti pitää häntä vankina, sen jälkeen uskonlahja johdattaa ihmisen ristinjuurelle katumaan syntejään ja riisuutumaan lihantahdostaan ja sitten uskonlahja johdattaa ahtaalle portille ja siitä sisään ja vaikka se portti on todella ahdas, koska siitä ei pääse lihallisuus sisään, niin uskonlahja vaikuttaa voiman mennä siitä sisään, sillä Jeesus tulee vastaan heitä, jotka uskovat Häneen kokosydämisesti ja autaa ihmisen ahtaalta portilta ELÄVÄN VEDEN LÄHTEELLE ja se lähde synnyttää uudeksi jokaisen, joka sille saa tulla.

    Sen jälkeen loppuu orjuus, sillä synnin orja saa tulla vapaaksi. Saa tulla Jeesuksen ruumiin jäseneksi ja saa jäädä Hänen verensä vihmontaan ja kaiken tämän vaikuttaa Jumalan Sana ja Pyhä Henki ja näin Jumalan koko Tahto tulee tapahtumaan ja Israel nousee Jumalan rakkaaksi, sillä jokainen uskovainen on Aabrahamin siementä.

    Äänestä

  • Tätä palstan keskusteluja hallinnoi fundamentalistit, ketkä hyppivät uskonollisten johtajiensa perässä vaikka kaivoon. Ekivaari ja sinä edustatte omien aivojen käyttöä sallivaa kristillisyyttä. Kun Jumala loi ihmisen, sijoitti hän myös aivot käyttöä varten ihmisen päähän.

    Äänestä

  • Aamen. kirjoitti:

    sillä Hän voi herättää kivistäkin Itselleen lapsia, jos luodut eivät suostu Hänen lapsikseen, mutta ihminen tarvitsee Jumalalta kaiken ja Jumala on niin suuri rakkaus ja armo, että on antanut uskonlahjan jokaiselle, joka on tahtonut sen vastaanottaa. Uskonlahja tosin ei ole pelastus, vaan Jeesus on pelastus ja tuo kallis uskonlahja johdattaa pelastukseen kaikki, jotka tahtovat pelastua Jumalan Pojan kautta, ei omilla pyrkimyksillä ja teoilla, sillä Jumala on ilmoittanut kaikille, että vain Jeesus on tie, totuus ja elämä.

    Jumalan antama kutsu ja uskonlahja avaavat ihmisen hengen näkemään näkymättömän maailman kaikki asiat ja näin uskonlahja alkaa alusta asti johdattaa ihmistä näkymättömään maailman ihanuuksiin. Ensin laki alkaa puhuttelunsa ja ihminen joutuu huomaamaan olevansa kuolemaan tuomittu, sillä synti pitää häntä vankina, sen jälkeen uskonlahja johdattaa ihmisen ristinjuurelle katumaan syntejään ja riisuutumaan lihantahdostaan ja sitten uskonlahja johdattaa ahtaalle portille ja siitä sisään ja vaikka se portti on todella ahdas, koska siitä ei pääse lihallisuus sisään, niin uskonlahja vaikuttaa voiman mennä siitä sisään, sillä Jeesus tulee vastaan heitä, jotka uskovat Häneen kokosydämisesti ja autaa ihmisen ahtaalta portilta ELÄVÄN VEDEN LÄHTEELLE ja se lähde synnyttää uudeksi jokaisen, joka sille saa tulla.

    Sen jälkeen loppuu orjuus, sillä synnin orja saa tulla vapaaksi. Saa tulla Jeesuksen ruumiin jäseneksi ja saa jäädä Hänen verensä vihmontaan ja kaiken tämän vaikuttaa Jumalan Sana ja Pyhä Henki ja näin Jumalan koko Tahto tulee tapahtumaan ja Israel nousee Jumalan rakkaaksi, sillä jokainen uskovainen on Aabrahamin siementä.

    Jeesus siunatkoon sinua ja kaikkia omiaan, jotka siis ovat uudesrtisyntyneitä Pyhästä Hengestä ja kulkevat Jumalan Sanan tietä.
    Raamattu on Jumalan Sanaa. Siitä Pyhä Henki pitää kiinni. Siksi Sana on meille tärkeää.
    Tässä kaikille opetussivut, jotka auttavat takaisin Raamattuun ja alkuperäiseen kristinuskoon:
    http://www.Jeesus-on-Herra.com
    Ja tässä keskustelua originaalista uskosta:
    http://p1.foorumi.info/ristinvalossa

    Rukousterveisisn
    Weijo Lindroos
    Turku
    ________________

    Jos Pyhä Henki kulkisi kanssasi, niin et olisi hoitanut kyytä povellasi, nostamalla hänet piskuisen seurakuntasi johtoon. ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Abdullah_Tammi ) Olet ainoastaan uskon varjolla omaisuutta keräävä pisinessimies.

    Äänestä

  • Hentun Liisa kirjoitti:

    Jos Pyhä Henki kulkisi kanssasi, niin et olisi hoitanut kyytä povellasi, nostamalla hänet piskuisen seurakuntasi johtoon. ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Abdullah_Tammi ) Olet ainoastaan uskon varjolla omaisuutta keräävä pisinessimies.

    siellä on myös ystävämme Weijo Lindroos päässyt Eetteriin

    Äänestä

  • 24=10+14 kirjoitti:

    siellä on myös ystävämme Weijo Lindroos päässyt Eetteriin

    Löi kirveensä kiveen eli missä on Weijon Hengen tunnistaminen. Kasteeseenko se loppuu.

    Äänestä

  • 17+20 kirjoitti:

    Tätä palstan keskusteluja hallinnoi fundamentalistit, ketkä hyppivät uskonollisten johtajiensa perässä vaikka kaivoon. Ekivaari ja sinä edustatte omien aivojen käyttöä sallivaa kristillisyyttä. Kun Jumala loi ihmisen, sijoitti hän myös aivot käyttöä varten ihmisen päähän.

    Ei Weijo Lindroos ole nostanut Risto Abdullah Tammea seurakunnan johtoon. Tammi oli Turun Siion srk.n johtaja, johon Lindroos ei suostunut liittymään, vaikka siellä joskus kävikin. Tunnen asian varsin hyvin. Lindroos opetti Siion srk.n nuoria kitarakuoron toimintaan. On opettanut myös Joel Hallikaisen soittamaan kitaraa. Tammen sekoilun vuoksi Turun Siion srk. hajosi. Lindroosìn Veka jäi olemaan Jumalan srk.n yhteydessä. Hänen raamatullisesta opistaan saa selvän käsityksen sivuiltaan ja keskustelupalstaltaan.

    http://www.Jeesus-on-Herra.com

    http://p1.foorumi.info/ristinvalossa

    Ei pidä antaa perättömiä tietoja.

    Äänestä

  • evankelimiun antia ole, niin mene vaan, täällä on jo harhaisia aivan tarpeeksi, kiitos ! Ekivaari on uskollinen harhauttaja, ettei paremmasta väliä!

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    evankelimiun antia ole, niin mene vaan, täällä on jo harhaisia aivan tarpeeksi, kiitos ! Ekivaari on uskollinen harhauttaja, ettei paremmasta väliä!

    Sinulla on ihmisen ajatusmaailma, sinun käsityskykysi on niin rajoitteinen, ettei sinusta ole oikean evankeliumin julistajaksi, kun et edes sitä tiedä, mikä se on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Puhdas totuus kirjoitti:

kahdestatoista apostolista Paavalin vastaisia olivat Jeesuksen veli Jaakob vanhurskas, Pietari ja Johannes, päinvastoin kuin mitä Paavali antaa ymmärtää Galatalaiskirjeessä. Juopa Paavalin ja yleensä muiden apostolien välillä oli syvä ja pysyvä.

Kristitty maailma, sekä katolinen, että ortodoksinen kirkko luopuivat oikeasta Jeesuksen opettamasta opista. Apostolista aikaa seuranneiden kirkkoisien kirjoitusten joukossa onkin lähinnä kirjoituksia, jotka tukevat pakanallisuudesta kääntyneiden kristittyjen paavalilaista eli apostoli Paavalin mukaista näkemyksiä. Sen sijaan Jerusalemin juutalaiskristittyjen, esimerkiksi Jeesuksen veljen Jaakobin, edustamat näkemykset ovat käytännössä katsoen hävinneet ensimmäisten kahden vuosisadan aikana, vaikka Paavalin kirjeiden kirjoittamisen aikaan heitä kuitenkin pidettiin ”seurakunnan tukipylväinä”.

Juutalaiskristittyjen Paavalille vastakkainen näkemys hävisi "oikeaoppisesta kirkosta". Samoin hävisivät monet muut alkukristityille ominaiset asiat, kuten naisten julkinen asema kirkossa.
Varhaisen kirkon osittain kadonneista käytännöistä voidaan saada kuva Didakheesta, sekä eräistä muista apokryfikirjoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu