Venäjällä ihaillaan vieläkin STALINIA!

KGB-FSB-PUTIN!

NAURETTAVIA PELLEJÄ!, IHAILEVAT VIELÄKIN MASSAMURHAAJAA!

"Moskovan kaupungin kulttuuriperintökomitean mukaan Stalinista kertova teksti saatetaan sittenkin poistaa Kurskajan metroasemalta, venäläislehti Kommersant uutisoi. Teksti palautettiin Kurskajalle metroaseman restauroinnin yhteydessä noin kaksi kuukautta sitten.

Venäjällä runsaasti kohua herättänyt teksti on ote Neuvostoliiton vanhasta kansallishymnistä, jossa ylistetään Stalinin savutuksia. Ensimmäisen kerran teksti poistettiin aseman aulasta Nikita Hrustshevin valtakaudella jo 1950-luvulla.

Metroasema restauroitiin viime kesänä, jolloin myös alkuperäinen teksti palasi alkuperäiselle paikalleen. Viranomaiset perustelivat tekstin palauttamista sillä, että asemalle haluttiin mahdollisimman tarkasti palauttaa sen alkuperäinen historiallinen ulkoasu.

Viranomaisten päätös herätti runsaasti närkästystä muun muassa venäläisissä ihmisoikeusjärjestöissä, joiden mukaan tekstin palautuksella pyrittiin Stalinin maineen puhdistamiseen.


AKA 'Koba', AKA 'Uncle Joe'. Stalin translates to 'Man of Steel'.

Country: Former Union of Soviet Socialist Republics (USSR - Soviet Union).

Kill tally: Approximately 20 million, including up to 14.5 million needlessly starved to death. At least one million executed for political "offences". At least 9.5 million more deported, exiled or imprisoned in work camps, with many of the estimated five million sent to the 'Gulag Archipelago' never returning alive. Other estimates place the number of deported at 28 million, including 18 million sent to the 'Gulag'.

http://www.moreorless.au.com/killers/stalin.html

4

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kissamies57

      Tutkippas tuota ympäröivää maailmaa vähän avoimimmin silmin.Poista vaikkapa se suomineidon huntu päästäsi ja katso uutta idän noussutta markkinataloutta.Aina noita jonnin joutavia kuvitelmia Stalinistmin ja sosialismin venäjästä.Sellaista ei ole enää ollu 20 vuoteen .Olis jo aika nousta horroksesta.

    • Ihaillaan täälläkin Hitlerin ja natsien kanssa sotinutta Murha- Marskia?

      • kissamies57

        Toi vielä ihmetyttää kannattiko loppujen lopuksi karjalan likvidointi joka suoritettiin loppuun pakkoasuttamalla suomessa .Kuka antoi tuon lopullisen käskyn ja olisiko kannattanut vaan nöyrästi siirtää rajaa sinne missä se nytkin kulkee. ja asettautua siihen asemiin.Olisiko pitänyt pyrkiä pysymään ulkopuolella sodasta viimeseen asti ettei karjalaisten kohtalo olisi ollut niin kova kuin se nyt meille oli .Eestiläiset saisivat vaieta kun katsovat mitä tapahtui karjalan heimolle.


      • vienan karjalainen
        kissamies57 kirjoitti:

        Toi vielä ihmetyttää kannattiko loppujen lopuksi karjalan likvidointi joka suoritettiin loppuun pakkoasuttamalla suomessa .Kuka antoi tuon lopullisen käskyn ja olisiko kannattanut vaan nöyrästi siirtää rajaa sinne missä se nytkin kulkee. ja asettautua siihen asemiin.Olisiko pitänyt pyrkiä pysymään ulkopuolella sodasta viimeseen asti ettei karjalaisten kohtalo olisi ollut niin kova kuin se nyt meille oli .Eestiläiset saisivat vaieta kun katsovat mitä tapahtui karjalan heimolle.

        ei sitä homoa ihailla kuin muutama idiootti ja homoputin


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      43
      5744
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      44
      5263
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3678
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3633
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3106
    6. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      88
      3083
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2844
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2690
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2340
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1814
    Aihe