Afgaanit auttavat yksinvaltiaita

Länsimaiset hallinnot ovat vaikeuksissa Afganistanin sodissa, sillä itse asiassa voidaan puhua monesta eri ryhmästä, joita vastaan taistellaan. Natolla on vastassaan kymmeniä heimopäälliköitä, jotka haluavat pitää kiinni huumetuloistaan, mutta myös Euroopassa on väkeä, joka hyötyy rikollisuudesta. Itse asiassa afgaanit auttavat yksinvaltiaita sekä Kiinassa että Venäjällä, joiden varallisuus kasvaa kohisten koko ajan suhteessa länsimaihin. Täysmittainen sota oli länneltä virhe, mikä pitäisi oikaista pikimmiten.

Afganistan ja Pakistan ovat valtioina kovin lähellä Kiinaa, eikä Venäjäkään ole kaukana. Intia on myös ihan vieressä, eikä pidä unohtaa, että kaikilla muilla kuin sodan suoranaisella kohteella on oma ydinase jo kehitettynä. Aluetta voi oikeutetusti pitää kolmannen maailmansodan sytykkeenä erityisesti, jos Iran saa kehitetyksi oman pelokkeensa. Nyt sota on osin jo laajentunut Pakistanin puolelle, mikä lienee al-Qaidan tarkoituskin, sillä sen toiveena on juuri heikentää läntisiä toimijoita, joita ovat Yhdysvallat, Kanada, Australia ja Eurooppa.

Kiina ja Venäjä on saatava omalta osaltaan sodan rahoittajiksi enenevästi, jos aiotaan jatkaa taisteluja Afganistanissa. Kysymys alkaa olla siitä, että ehkäistään kolmas iso kahakka. Kaikkien suurten valtioiden etu on saada aikaan rauha, jota äärimmäisyyksin kykenevät itsemurhaiskijät eivät pysty horjuttamaan. Paha kyllä Irak on myös osa ongelmaa, eivätkä sinne hyökänneet ole varmaankaan valmiita jakamaan öljykenttien tuottoja muiden kanssa, joten epäilenpä, että sota pitkittyy, koska kukaan ei ole valmis hieromaan oikeasti rauhaa.
0107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Vetosolmu kirjoitti:

Länsimaiset hallinnot ovat vaikeuksissa Afganistanin sodissa, sillä itse asiassa voidaan puhua monesta eri ryhmästä, joita vastaan taistellaan. Natolla on vastassaan kymmeniä heimopäälliköitä, jotka haluavat pitää kiinni huumetuloistaan, mutta myös Euroopassa on väkeä, joka hyötyy rikollisuudesta. Itse asiassa afgaanit auttavat yksinvaltiaita sekä Kiinassa että Venäjällä, joiden varallisuus kasvaa kohisten koko ajan suhteessa länsimaihin. Täysmittainen sota oli länneltä virhe, mikä pitäisi oikaista pikimmiten.

Afganistan ja Pakistan ovat valtioina kovin lähellä Kiinaa, eikä Venäjäkään ole kaukana. Intia on myös ihan vieressä, eikä pidä unohtaa, että kaikilla muilla kuin sodan suoranaisella kohteella on oma ydinase jo kehitettynä. Aluetta voi oikeutetusti pitää kolmannen maailmansodan sytykkeenä erityisesti, jos Iran saa kehitetyksi oman pelokkeensa. Nyt sota on osin jo laajentunut Pakistanin puolelle, mikä lienee al-Qaidan tarkoituskin, sillä sen toiveena on juuri heikentää läntisiä toimijoita, joita ovat Yhdysvallat, Kanada, Australia ja Eurooppa.

Kiina ja Venäjä on saatava omalta osaltaan sodan rahoittajiksi enenevästi, jos aiotaan jatkaa taisteluja Afganistanissa. Kysymys alkaa olla siitä, että ehkäistään kolmas iso kahakka. Kaikkien suurten valtioiden etu on saada aikaan rauha, jota äärimmäisyyksin kykenevät itsemurhaiskijät eivät pysty horjuttamaan. Paha kyllä Irak on myös osa ongelmaa, eivätkä sinne hyökänneet ole varmaankaan valmiita jakamaan öljykenttien tuottoja muiden kanssa, joten epäilenpä, että sota pitkittyy, koska kukaan ei ole valmis hieromaan oikeasti rauhaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu