Magmaa tarvitaan nyt kipeästi selvittämään tämä ajankohtainen puheenaihe, ovatko Folkhälsanin luciaehdokkaan enää neitsyitä vai eivät. Magmalla on siihen kapasiteettia ja välineistöä, asiantuntemusta ja resursseja. Taulukot, pylväät, kalvot ja gaussinkäyrät eivät ole Magmalle vieraita elementtjä. On kysymyksessä kulttuurihistoriallinen ja myös elossa olevan kulttuurin pystyssäpysymisen kannalta olennainen tieto; Lucian neitsyyshän oli jo tuolloinmuinaisina aikoina aivan keskeinen seikka, mitä tulee hänen hahmoonsa. henkihän oli jhänellä vaarassa ja sittemmin menikin, koska Lucia piti kaikin voimin kiinni neitsyydestään. Lucian on oltava neitsyt. En uskalla ajatellakaan, mitä tapahtuisi, jos selviäisi, että jo valittu Lucia paljastuisi niin sanotuksi "kärkkäänä käyttäytyneeksi" (obygsinnig, snuskvillig).
Minua puistattaa ajatellakin, miten on ehkä saattanut käydä ennenkuin Magma on ollut meillä tutkimuslaitoksena kaikissa svneksfinalndille tärkeissä asioissa ja selvittänyt tämänkin pohjia myöten.Uskon kuitenkin, että Per Stenbockilla lienee ollut aiemmin sisäpiirin tietoa asiasta, joten voimme varmaan olla luottavaisia, että meitä ei ole ennenkään petetty tässä suhteessa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jassååå! Ja mitä tekemistä Magmalla on tämän asian kanssa?? Me pirdoklubissa olemme aina sanoneet, että Luciaksi pitää valita sellainen, joka on halukas edistämään närpiöläisiä tomaatteja? Siinä ei neitsyyttä tarvita!