minua itkettää

miksi ihmisen loppu on niin karu ? se on niin lopullinen. setäni kuoli .menimme katsomaan setää vitivalkeassa arkussa. sitten pantiin kansi kiinni. ja sitten. kylmiöön vaan odottamaan että saa hautamullat päällensä.
madot syövät ruumiin. minä itse olen niin ristiriitaisten tunteitteni kanssa ollut viime lauantaista lähtien.
se on karu. ranka vain paistoi arkun päästä. Kuin olisi ollut vain pahaa unta koko 2 viikkoa sedän kuoleman jälkeen.hautaus on ensiviikon lauantaina. ne on kanssa kyllä niin kamalat ne hautajaiset surumarsseineeen.
se teki minuun syvän vaikutuksen sedän katsominen arkussa.niinkuin vitivalkea sumu olisi ollut hänen keskellänsä. järkytyin aika pahasti katsomisesta. todella järkytyin.se oli kamalaa. hirveä tilanne. pysyin kasassa muiden katsojien avulla. hirveä se vitivalkoisuus , ihan kamala se vitivalkoisuus.tein syvän viillon itseeni. en ollutkaan niin vahva mitä kuvittelin, ei kai kukaan ole.kun ensimmäisenä iltana pistin nukkumaan minä näin arkun silmieni edessä tietenkin. säikähdin ja ajattelin että tätäkö tämä nyt tulee olemaan.mutta ei ole onneksi enään niin kauheaa pistää nukkumaan.kaikki hyvät muistot loppuivat siihen paikkaan kun näin sedän rangan paistavan arkun päästä. valkea harso peitti muun rangan.ikävä ihmisen elämää. miksi jää noin ruma ranka ihmisestä vain jäljelle, en voi käsittää ollenkaan.
3416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

henki jatkaa muissa sfääreissä.hautausmaat perustetaan hiekkamaahan parinmetrin syvyydessä matoja enää ole.jokaisen pitää elää niin että on hyvä kuollla koska vaan ei täällä muutenkaan jaksa kun korkeintaan 100v.

Äänestä
  • hahahahaha vituttaax

    Äänestä

  • ddddddssqe3f kirjoitti:

    hahahahaha vituttaax

    vituta. olempa todella tyytyväinen että menin katsomaan vainajaa.
    tiesin että aika auttaa tähän, mistä sinä et taida tietää yhtään mitään.
    nyt on helppoa mennä hautajaisiin kun ei kiinnosta enään katsoa vainajaa ,olenhan nähnyt ja selvinnyt siitä yli.itsensä voittanut olo, hah hah , oletkos sinä monesti katsonut vainajaa ruumisarkussa.
    minä olen katsonut 2 kertaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


65432 kirjoitti:

miksi ihmisen loppu on niin karu ? se on niin lopullinen. setäni kuoli .menimme katsomaan setää vitivalkeassa arkussa. sitten pantiin kansi kiinni. ja sitten. kylmiöön vaan odottamaan että saa hautamullat päällensä.
madot syövät ruumiin. minä itse olen niin ristiriitaisten tunteitteni kanssa ollut viime lauantaista lähtien.
se on karu. ranka vain paistoi arkun päästä. Kuin olisi ollut vain pahaa unta koko 2 viikkoa sedän kuoleman jälkeen.hautaus on ensiviikon lauantaina. ne on kanssa kyllä niin kamalat ne hautajaiset surumarsseineeen.
se teki minuun syvän vaikutuksen sedän katsominen arkussa.niinkuin vitivalkea sumu olisi ollut hänen keskellänsä. järkytyin aika pahasti katsomisesta. todella järkytyin.se oli kamalaa. hirveä tilanne. pysyin kasassa muiden katsojien avulla. hirveä se vitivalkoisuus , ihan kamala se vitivalkoisuus.tein syvän viillon itseeni. en ollutkaan niin vahva mitä kuvittelin, ei kai kukaan ole.kun ensimmäisenä iltana pistin nukkumaan minä näin arkun silmieni edessä tietenkin. säikähdin ja ajattelin että tätäkö tämä nyt tulee olemaan.mutta ei ole onneksi enään niin kauheaa pistää nukkumaan.kaikki hyvät muistot loppuivat siihen paikkaan kun näin sedän rangan paistavan arkun päästä. valkea harso peitti muun rangan.ikävä ihmisen elämää. miksi jää noin ruma ranka ihmisestä vain jäljelle, en voi käsittää ollenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu