Brittiläinen Emirates Stars Investment ostaa Deltan

http://www.autotoday.fi/page.php?page_id=2&news_id=200905079&rss=all

Delta-konserni on saanut uuden enemmistöomistajan. Pääomasijoitusyhtiö Emirates Stars Investment Ltd. ja Deltan pitkäaikainen omistajalta Avtovaz ovat solmineet sopimuksen, jonka mukaan Emirates Stars Investment ostaa enemmistöosuuden Deltasta.

Emirates Stars Investment tulee Deltan enemmistöomistajaksi 95 prosentin omistusosuudella. Avtovaz jää Deltan vähemmistöomistajaksi 5 prosentin omistusosuudella.

Brittiläinen Emirates Stars Investment on Delta-omistusta varten perustettu yhtiö. Emirates Stars Investmentin omistaa pieni ryhmä kansainvälisiä sijoittajia, joihin kuuluvat muun muassa Deltan nykyiset hallituksen jäsenet David Herman, Rudy Amirkhanian ja Yuri Zekster. Uusilla omistajilla on laajaa kokemusta ja osaamista sekä kansainvälisestä autoteollisuudesta että yritysjärjestelyjen neuvonannosta.

Emirates Stars Investment on sijoittanut Deltaan 10 miljoonaan euroa uutta pääomaa, jolla vahvistetaan yhtiön taloudellista asemaa. Pääoma suunnataan etenkin yhtiön velkojen hoitamiseen sekä Delta-Auton liiketoiminnan kehittämiseen.

- Tunnemme markkinan, kansainvälisen autoteollisuuden ja Deltan hyvin, ja olemme päättäneet sitoutua Deltan liiketoiminnan kehittämiseen. Delta on perinteikäs ja tunnettu brändi, ja yhtiöllä on vankka jalansija suomalaisessa autokaupassa. Tämä tarjoaa erinomaisen lähtökohdan yhtiön kehittämiselle. Ensiksi meidän on kuitenkin keskityttävä toiminnan nopeaan sopeuttamiseen. Deltassa on jo käynnistetty tehostamistoimet, jotka ovat tietysti ikäviä mutta valitettavasti välttämättömiä yhtiön jatkon kannalta, toteaa Deltan hallituksen puheenjohtaja ja uusiin omistajiin kuuluva David Herman.

Delta on uusille omistajilleen pitkäaikainen, strateginen sijoitus.

- Viimeistelemme parhaillaan Deltan strategiaa, joka tulee keskittymään muun muassa erinomaisen asiakaspalvelukonseptin luomiseen. Nämä ovat ihan perusasioita. Asiakkaan myönteinen kokemus ja sitä kautta syntyvä asiakasuskollisuus muodostaa kannattavan autokaupan perustan, jatkaa Herman.

- Uudet omistajamme ovat tutustuneet tarkkaan toimintaamme. Tämä sijoitus on heiltä vahva luottamuksen osoitus, ja olemme luonnollisesti erittäin tyytyväisiä tähän ratkaisuun. Uusien omistajien ja hallituksemme jäsenten autoalan osaaminen ja kokemus on vertaansa vailla. Sitä kautta heillä on myös ainutlaatuinen näkemys autoalan tulevaisuudesta sekä siitä, miten Deltan toimintaa tulee tässä tilanteessa kehittää, toteaa Deltan toimitusjohtaja Alex Jensen.

Delta on tällä hetkellä yrityssaneerauksessa. Saneerausmenettelyn aikana yhtiölle laaditaan saneerausohjelma, joka vahvistetaan tuomioistuimessa arviolta viimeistään helmikuun 2010 loppuun mennessä. Deltan liiketoiminta jatkuu koko ajan normaalisti.
3460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Alkaakohan nyt esim. Aston Martinin maahantuonti Suomeen.

Äänestä

Tosihienoo, Erityisesti ulkolaiset sijoittajat. (nimierkillä kokemusta on)

Äänestä
  • Simetronin omistuskin meni espanjalaiselle sijoittajalle. Aika harvassa on Suomalaisomisteiset automaahantuojat/jälleenmyyjäketjut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


deltadelta.... kirjoitti:

http://www.autotoday.fi/page.php?page_id=2&news_id=200905079&rss=all

Delta-konserni on saanut uuden enemmistöomistajan. Pääomasijoitusyhtiö Emirates Stars Investment Ltd. ja Deltan pitkäaikainen omistajalta Avtovaz ovat solmineet sopimuksen, jonka mukaan Emirates Stars Investment ostaa enemmistöosuuden Deltasta.

Emirates Stars Investment tulee Deltan enemmistöomistajaksi 95 prosentin omistusosuudella. Avtovaz jää Deltan vähemmistöomistajaksi 5 prosentin omistusosuudella.

Brittiläinen Emirates Stars Investment on Delta-omistusta varten perustettu yhtiö. Emirates Stars Investmentin omistaa pieni ryhmä kansainvälisiä sijoittajia, joihin kuuluvat muun muassa Deltan nykyiset hallituksen jäsenet David Herman, Rudy Amirkhanian ja Yuri Zekster. Uusilla omistajilla on laajaa kokemusta ja osaamista sekä kansainvälisestä autoteollisuudesta että yritysjärjestelyjen neuvonannosta.

Emirates Stars Investment on sijoittanut Deltaan 10 miljoonaan euroa uutta pääomaa, jolla vahvistetaan yhtiön taloudellista asemaa. Pääoma suunnataan etenkin yhtiön velkojen hoitamiseen sekä Delta-Auton liiketoiminnan kehittämiseen.

- Tunnemme markkinan, kansainvälisen autoteollisuuden ja Deltan hyvin, ja olemme päättäneet sitoutua Deltan liiketoiminnan kehittämiseen. Delta on perinteikäs ja tunnettu brändi, ja yhtiöllä on vankka jalansija suomalaisessa autokaupassa. Tämä tarjoaa erinomaisen lähtökohdan yhtiön kehittämiselle. Ensiksi meidän on kuitenkin keskityttävä toiminnan nopeaan sopeuttamiseen. Deltassa on jo käynnistetty tehostamistoimet, jotka ovat tietysti ikäviä mutta valitettavasti välttämättömiä yhtiön jatkon kannalta, toteaa Deltan hallituksen puheenjohtaja ja uusiin omistajiin kuuluva David Herman.

Delta on uusille omistajilleen pitkäaikainen, strateginen sijoitus.

- Viimeistelemme parhaillaan Deltan strategiaa, joka tulee keskittymään muun muassa erinomaisen asiakaspalvelukonseptin luomiseen. Nämä ovat ihan perusasioita. Asiakkaan myönteinen kokemus ja sitä kautta syntyvä asiakasuskollisuus muodostaa kannattavan autokaupan perustan, jatkaa Herman.

- Uudet omistajamme ovat tutustuneet tarkkaan toimintaamme. Tämä sijoitus on heiltä vahva luottamuksen osoitus, ja olemme luonnollisesti erittäin tyytyväisiä tähän ratkaisuun. Uusien omistajien ja hallituksemme jäsenten autoalan osaaminen ja kokemus on vertaansa vailla. Sitä kautta heillä on myös ainutlaatuinen näkemys autoalan tulevaisuudesta sekä siitä, miten Deltan toimintaa tulee tässä tilanteessa kehittää, toteaa Deltan toimitusjohtaja Alex Jensen.

Delta on tällä hetkellä yrityssaneerauksessa. Saneerausmenettelyn aikana yhtiölle laaditaan saneerausohjelma, joka vahvistetaan tuomioistuimessa arviolta viimeistään helmikuun 2010 loppuun mennessä. Deltan liiketoiminta jatkuu koko ajan normaalisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu