Tasavallan presidentti on koko ajan käytettävissä presidentin tehtävien hoitoa varten. Hänellä ei ole työ- tai virka-aikaa eikä varsinaista vuosilomaa.
Palkkio
Palkkion suuruus on 126 000 euroa vuodessa, ja edustustarkoituksiin on käytettävissä 171 000 euroa vuodessa. Tämän lisäksi presidentille kuuluu asunto, jonka kunnossapito, lämmitys, valaistus ja sisustus sekä tarpeellinen henkilökunta kustannetaan valtion varoilla.
Presidentin palkkio ja asuntoetu samoin kuin eläke ja perhe-eläke ovat verovapaita.
Eläke
Tasavallan presidentin eläkkeestä säädetään myös laissa. Presidentin vuotuinen eläke on 60 prosenttia presidentin palkkiosta eli 75 600 euroa. Tämän eläkkeen saa kuusi vuotta tai pitempään presidenttinä toiminut henkilö (täysi eläke). Jokaisesta puuttuvasta täydestä vuodesta eläkkeen määrä vähenee kuudenneksella, mutta pienin eläke on vähintään puolet täydestä eläkkeestä.
Lisäksi valtio voi kustantaa eläkkeellä olevalle presidentille sopivan asunnon kohtuullista vuokraa vastaan, tarjota tarpeen mukaan erilliset kirjoitus- ja arkistotyöhön soveltuvat työtilat sekä antaa turvallisuus-, toimisto- ja muita vastaavia palveluja valtion talousarvion rajoissa.
Presidentin puolisolle ei makseta eläkettä tämän aseman johdosta, mutta hän on leskeksi jäätyään oikeutettu perhe-eläkkeeseen, joka on 50 prosenttia presidentin eläkkeestä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vaikka näyttääkin 50 vuotiaalta