Niin, eli kaikki joilta on joskus poistettu hampaita, tietävät että siihen poistokuoppaan tulee sellainen hyytelömäinen veritulppa, ja näin kuuluukin olla.
Mutta, mulle ei ole kerrottu missään vaiheessa tuon poistokuopan paranemisvaiheita, esim. että kuinka kauan tuon hyytymän on oltava tuossa, tai kuinka kauan se siinä on, lähteekö se jossain vaiheessa itsestään irti kun kuopan pohja paranee? mitä sitten kun se lähtee pois?
Multa poistettiin hammas poskesta alhaalta 2 päivää sitten, että varmaankin jotain viikkoja menee vielä tuon hyytymän kanssa? se on aika valtavan kokoinen, ärsyttävää kun tuntuu että suussa olisi jotain ylimääräistä kokoajan.
hampaan poiston verihyytymä
26
51913
Vastaukset
- omaa kokemusta
Se hyytymä muuttuu siellä kuopassa koko ajan. Se muuttuu verisestä, ruskeaksi ja siitä vaaleaksi. Mitä kauemmin se siellä pysyy paikallaan, sen parempi sulle. Jos se hyytymä lähtee pois, saattaa kuopan pohja paljastua ja sitä myöden leukaluu saattaa tulehtua. Se on sitten ihan kamalaa. Se muuttuu pienemmäksi ja hetken päästä et enää huomaa sitä ollenkaan. Älä yritä saada sitä pois. Anna vain olla rauhassa.
- viestin aloittaja
kiitos tästä asiallisesta vastauksesta! :)
- niin?
kauanko sen pitää olla sielä? että saaksen ottaa pois seur, päivänä niinku mulle tapahtui lähti 2 sellasta ja on viel 2 siel suussa et kauanko pitää niitten antaa olla?
- särkee!!!
minulta poistettiin eilen viisuri, kivut olivat hirveät ja tänään kävin päivystyksessä. Kipulääkettä en saanut (tosi veemäinen lekuri, väitti että kipu ei johdu hampaan poistosta vaan tupakoinnista, vaikka sanoin monta kertaa että en ole hampaan poiston jälkeen polttanut, ja sanoi ihan suoraan että minun kipuni eivät hänelle kuulu) vain penisiliinikuurin, ja hän huuhteli tuon kuopan muutaman kerran. Kivut pahenivat, panacodeja ja buranaa mennyt kourallinen eikä auta. Lähtiköhän verihyytymä pois kun huuhdeltiin? Saako tuollaista haavaa edes huuhdella?
Ja mitäs nyt, kolmas yö putkeen pitää vissiin valvoa kun särkee niin lujaa. Päivystykseen en varmasti enää mene, tuo sama lääkäri on aina päivystyksessä ja joka kerta ollut vaikeuksia. - SÄRKEE!!!:lle
Sinulla tod. näk. ollut ns. alveoliitti, eli "dry socket -oireyhtymä" eli käytännössä poistokuopan vittumainen jälkitila. Todennäköisesti hyytymä ei kunnolla ola parantunut tai pysynyt siellä kuopassa ja kuoppa on kuivunut ja ärtynyt, syitä nyt voi olla monia, niitä on mahdoton tässä spekuloida. Ei välttämättä edes itsestä kiinni. Hoito, mitä sait oli sinänsä adekvaattia, tuossa tilanteessa tavallisesti poistokuoppa huuhdellaan uudestaan NaCl -liuoksella ja saat penisilliinikuurin, jotka yhdessä hieman lievittävät oireita ja nopeuttavat paranemista, mutta helvatan kipeähän se silti on. Jos sinulle ei nouse kuume ja pystyt kivun kanssa jotenkin olemaan, ei asialle tarvitse tehdä mitään ja olo lievittynee n. viikon aikana, mutta jos yleisoireita (KUUME, yleinen huonovointisuus jne), niin hakeudu uudestaan päivystykseen. Ikävä kuulla, että lekuri ei ottanut sinua vakavasti. Jälleen kerran hyvä osoitus siitä, että vaikka toimenpiteet sinänsä olisivat oikeat, vähintään yhtä tärkeää olisi osata kohdata jokainen potilas.
- särkee!!!!
Minulla on aivan kamalat kivut koko ajan. Sain v-pen mega kuurin. Panacodeja söin eilen 8kpl, 800mg buranaa lätkän, ja gramman panadoleja vaikka kuinka. Enää en uskalla ainakaan buranaa ottaa.
Eli mitäs nyt?? Mikä tähän kipuun auttaisi??- jozzucca
panadolia/panacodia ei ainakaan yhtään enää, maksavaurion voi saada jo 6g päiväannoksesta parasetamolia!!!! Mee vaikka päivystykseen hakemaan paremmat kipulääkkeet, mutta älä pilaa maksaasi parasetamolin yliannostuksella!!!
- Anonyymi
Lopeta se narkkaaminen itkupilli
- Onko se turvallista?
olin päivä sitten hoidossa tuossa noin eli miksei sitä hyytelömäistä verijuttuu saa ottaa pois? multa otettiin 2 hammasta pois ja silti oli 4 joista 2 o lähtenyt ja ei oo mtn tapahtunut ainakaan vielä joten kertokaapas kannattaako mun tehdä mitä ? jättää ne sinne kunnes meen käymään uudestaa vai saako ne ottaa pois?
- mimo 37
moi.multa revittiin 4päivää sitten ylä nelonen eli rauta hammas kyseessä.repi noin tunnin irti hammasta ku ei meinnannut lähteä pois vaikka kuulemma heilu-käänty kunnolla.6piikkiä puudutusta ku neljä ei piisannu.sit kun puudutus alkoi lähteä ni heti toki 800buranaa kitusiin.aivan mieletöntä särkyä ollu siitä asti välillä jopa 2kpl 800buranaa ni sit rauhottuu pariks tunniks ja sit taas alkaa.pari päivää sitten sain myös antibiootti kuurin 20päiväsen mut ei toistaiseksi ole mikään auttanut.suuta olen huuhdellut suu pesu aineella ei apua.kuoppa mikä on valtava ja sen vierestä ikenet on tosi arat eli turha edes koskea ja hammas mikä sijaitsee kuopan vieressä on tosi arka-kipeä.en tiedä pitääkö tässä vaan parin-kolmen tunnin unia vedellä ja syödä buranaa 4-5kpl yön aikana vai mitä hemmettiä.tosi keljumaista tää särky on.
- loaks
Mulle hammalääkäri sano, että sitä hampaanpoiston jälkeistä kipuilua saattaa kestää parikin viikkoa, vaikka siellä ei mitään dry sockettia oliskaan. Mulle kun oli ihan uutta, että se poistokuoppa yleensä on kipeä sen puudutuksen loppumisen jälkeen (kolme hammasta vedetty ilman kipuja, kaksi ylhäältä, yksi alhaalta.). Viimeinen alahammas oli tiukassa ja se oli puoltoista viikkoa sen verran kipeä, että buranaa oli otettava päivin ja öin.
- mimo 37
joo kyl tää alkaa kyrsii tää kipu pikku hiljaa.viime yö oli sentäs jo aika hyvä ku yöllä kello 12 otti 800buranan aika kovaan särkyyn ni pysty jopa aamu 5 asti nukkuun.nyt päivän aikana menny jo 4kpl 800buranaa ja särky päällä koko ajan.
- Umppu
Mitä pitempään poistossa menee, sitä pitempään usein särkee. Valitetavasti. Mutta kyllä sen pitäisi pikkuhiljaa rauhoittua.
Tuo 20 päivän antibioottikuuri tosin kuulostaa kummalta. Oletko ihan varma, että kyseessä ei ole viikon kuuri, tabletti kolmasti päivässä?
- mimo 37
joo siis viikon kuuri sori.
- 6tygyihi
lolololo
- Helskutinhampaat
Mielenkiintoinen juttu tämä. Minulta sahattiin eilen aamulla koukkujuuri pois. Laitettiin kahteen palaan ja juuret sitten yksi kerrallaan pois, koko ajan piti tehdä lisää tilaa leukaan. Toimenpiteeseen meni aikaa 35 min. Taitava hammaslääkäri kyllä.
No se klimppi lähti tietenkin jo eilen sieltä. Ei pysynyt. Kipu on siedettävä, mutta harmillinen. Voinnissa ei kuitenkaan mitään sellaista, joka pakottaisi päivystykseen, ainakaan toistaiseksi. Ymmärrän näistä jutuista, että nyt paraneminen voi sitten kestää kauankin. Sillä lailla. - Helskutinhammas
No niin. Nyt on siis kuudes vuorokausi. Kuoppa sekä maistuu että haisee pahalta ja kipu siinä on tasaisen tappava, mutta edelleen "siedettävä" eli nelisatanen burana kolme kertaa päivässä. Miedolla suolaliuoksella olen pari kertaa päivässä varovasti huuhdellut. Kuopan reunat ovat toki turvoksissa mutta muuten tulehdus ei ole levinnyt.
Yksi asia minua askarruttaa. Lääkäri kertoi silloin, ettei saa kahteen tuntiin syödä, ei saa harjata sitä kohtaa ym Kirjallisissa ohjeissa oli samaa juttua (vältä tupakointia, ei sanomista ekana päivänä).
Ketjun avaajan viestiin viitaten. Kaikista ohjsista huolimatta missään vaiheessaei paperilla tai suullisissa ohjeissa ei kuitenkaan mainittu, että sen siteen tarkoitus on tehdä hyytymä, jonka pitää pysyä paikoillaan. Minähän suorastaan heitin sen mällin pois itse siitä, kun puudutuksen loputtua ihmettelin, mikä helkkarin kuminpala poskessa heiluu.
Opin täältä netistä, mistä on kysymys! - Helskutinhampi
Nonnih. Nyt se puhdistettiin ja ronkittiin uudestaan verille. Oli kuopassa paskaa ja ruokaa vaikka olin huuhdellut ennen vastaanottoa.
Paremmalla taidolla eteenpäin.- Anonyymi
No huhhuh onpa sulla ollu pöljä hammaslääkäri jos ei kertonu siitä hyytymästä. Mulla poistettiin 3pv sitten hammas ja se hammaslääkäri oikeen rautalangasta väänsi että sen hyytymän pitää saada muodostua koska muuten on sitten 3viikkoa kamalat kivut. Mä pidin sitä pumpulia suussa sitten varmaan tunnin ja pikkusen vuosi verta ja jouduin vaihtamaan pari kertaa sitä. Nyt se on jo muuttanu väriä punaisesta ruskean harmahtavaksi, et kai se nopeesti paranee, toivotaan. Niissä ohjeissa sais kyllä lukea että kauan paranemisessa about kestää ja miltä sen pitää näyttää, saa ite arvailla tässä ja kyylätä peilistä joka pv .
- Anonyymi
Määkin pidin sitä pumpulia suussa varmaan pari tuntia. Mutta se hyyytymä lähti sen pumpulin mukana heti pois. Viides päivä menossa poistosta ja jomottaa ankarasti muttei ole tarvinnut vielä kipulääkkeitä.
- Anonyymi
Tänään poistettu yksi alaposkihammas kolmisen tuntia sitten. Silmämääräisesti näyttää siltä, että tummanpunainen hyytymä olisi kuopassa, mutta mistä tiedän, onko se riittävä. Olen vaihtanut tuppoja n. 30-45 minuutin välein, mutta en oikeasti tiedä, tarvitsisiko tuppoa enää käyttää. Pelkään, että jossain vaiheessa töppään ja koko muotoutunut (tai osa siitä) hyytymä lähtee pois. Osaako siis joku sanoa, milloin tietää, että tupon voi jättää pois?
Joudun tammikuussa vielä saman puolen viisaudenhampaan poistoon, joka kuulemma onkin sitten huomattavasti hankalampi juttu. Kuinkahan pitkään silloin pitäisi kuoppaa suojata tupolla?
Vielä kysyisin, oletteko korvaamassa poistetun poskihampaan implantilla tms.? Minulle sanottiin, että halutessani voin laitattaa implantin. Sen enempää asiasta ei juteltu.
Olen jo lähes seitsemänkymppinen ja harmittaa erityisesti tuo viisurin poisto. Olisin kyllä nuorempana antanut sen poistaa, mutta kun siinä ei ollut oireita (ei tosin nytkään ole), sanottiin, ettei poisteta. - Anonyymi
Myöhäiseksi sinulla on viisureiden poisto mennyt. Olen saman ikäinen kuin sinä ja mulla nuo viisurit poistettiin noin 20 vuoden iässä. Suukirurgi silloin hoiti sen, eikä se mikään paha operaatio ollut. Hyvä että pääsin niistä paskoista eroon.
Ei sieltä silloin mitään verta tullut eikä kipuakaan ollut. Tosin olin tuolloin nuori, noin 20 vuoitias. Vaikuttiko ikä urheuteeni silloin, en osaa sanoa.- Anonyymi
mulla aloitettiin ottamaan viisaudenhampait pois ku olin 30 vuotias ja eikä vieläkää kaikkia ole otettu on 1 suussa vielä. mulla ei tullu edes viisaudenhampaat ennen 30 vuoden ikää edes... mennyt aina 1 tunti aikaa hammaslääkärillä kun poistanut koska on tosi tiukassa silti vaikka laittaa palasiksi hampaan ekana
- Anonyymi
Mitä teen ku multa otettiin 3 päivää sitte poski hammas pois ja veri hyytymä lähti ja tunnen sen luun siellä alla ja leuka on sen luun alapuolelta kipeä
- Anonyymi
Ite kävin tossa viikko sitte viisauden hampaan poistossa. Vasuri alhaalta poistettiin ja poistossa meni noin puolituntia. Mullekaan ei kerrottu mitään verihyytymästä. Sanottiin vaan et pidä tuppoa suussa puolisen tuntia. No pidin tuppoa varmuuden vuoksi tunnin verran ja runsaan veren vuodon takia vaihdoin sen pari kertaa. Eka ja toka päivä olivat normaalin tuskaisia ja kolmantena päivänä alkoi helpottamaan jo tosi hyvin. Kuitenkin neljäntenä päivänä kivut palasivat yllättävänkin vahvoina ja viidennen päivän aamuna jomotus ja särky oli sen verran kova että pakko oli mennä akuuttiin.
No akuutissa verihyytymälle oli ilmennyt jotain ongelmia ja sitä puhdistettiin ja ronkittiin. Kivut olivat sinä päivänä todella kovat, mutta alkoivat rauhoittua heti toisena päivänä ja kolmantena niitä ei ollut juurikaan. Nyt on kuitenkin neljäs päivä ja jälleen pientä jomotusta on ollut. Siedettävää, mutta en ole yhtään varma onko jomotus hyvästä että onko paraneminen alkanut? Onko muodostunut verihyytymä poistunut vai vielä siellä? En kauheesti uskalla tuota kuoppaa kokeilla edes kielellä. Mielessä vaan pyörii että kumpa ei tarvisi taas akuuttiin lähteä, että kumpa se paraneminen nyt vain alkaisi. - Anonyymi
Tämmöstä pittee kestää ja v:ttuiö siihe piälle ei helkkari
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3177424Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662146- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161362- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91231Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691210RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541146Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019