Ja uskonnot varsinkin. En ole tarkemmin tutustunut sellaiseen ilmiöön kuin diskordianismi, mutta kun tuota hahmottaa
http://en.wikipedia.org/wiki/Principia_Discordia
niin tulee mieleen että minkäköhän täytisen takia ihmiset ottavat kaikki "pyhät" kirjat niin kamalan vakavissaan. Yksi ihminen funtsailee päässään että mikä mahtaisi olla syynä olemassaoloomme ja sitten hän alkaa panna niitä ajatuksiaan paperille. Jotta juttu olisi aivan erityisen vaikuttavaa, käytetään ponnekasta kieltä ja heittäydytään jonkinlaisen jumaluuden äänitorveksi joka pyrkii sanomaan kaikkialla että TÖÖT TÖÖT NÄIN SANOO JUMALA (eli niin sanoo se joka väittää niin...)
Sellaista uskontoa ei kai ikinä tulekaan missä uskovaiset itsekin tajuaisivat puhuvansa vain omista sisäisistä ajatuksistaan ja tuntemuksistaan kun puhuvat jumalista, sielusta, kuoleman jälkeisestä elämästä ja sen sellaisesta. Jossa ihmiset vihdoinkin tajuaisivat että kukaan ei voi väittää tietävänsä sen paremmin kuin kukaan toinenkaan, joten aivan yhtä vähän tarvitsee uskoa kenenkään toisen ihmisen sanaan missään uskonnollisessa asiassa, kuin omaansakaan. Henkilökohtaisestikaan en oikein diggaile vitsiuskontoja jossa pitäisi alkaa puolitosissaan uskoa klassiseen lentävään spagettimonsteriin tai kuvitella että Elvis on pyhimys, mutta jotainhan tällaisten vitsien olemassaolo kertoo. Se kertoo sitä että kaikki eivät ota kaikkea niin kuolemanvakavasti.
Ja aina kun asioita otetaan kuolemanvakavasti, tulee kuolleita. Sotia, kahakoita, mestauksia, rähinöitä, kunniamurhia jne.
Ehkä ne jotka eivät ota koko juttua niin vakavasti, eivät ota ITSEÄÄN vakavasti, voisivat välittää tälle maailmalle kuitenkin vakavan viestin: relatkaa hei. Always look on the bright side of life. Eikä sitä kiukkuista Jehovaa tai Allahia tms. Kun se kumminkin asuu siellä korvien välissä. Ettekä te KUKAAN tiedä yhtään sen paremmin sitä "totuutta" tai onko sitä Jumalaa ja missä ja miksi.
http://en.wikipedia.org/wiki/Principia_Discordia
niin tulee mieleen että minkäköhän täytisen takia ihmiset ottavat kaikki "pyhät" kirjat niin kamalan vakavissaan. Yksi ihminen funtsailee päässään että mikä mahtaisi olla syynä olemassaoloomme ja sitten hän alkaa panna niitä ajatuksiaan paperille. Jotta juttu olisi aivan erityisen vaikuttavaa, käytetään ponnekasta kieltä ja heittäydytään jonkinlaisen jumaluuden äänitorveksi joka pyrkii sanomaan kaikkialla että TÖÖT TÖÖT NÄIN SANOO JUMALA (eli niin sanoo se joka väittää niin...)
Sellaista uskontoa ei kai ikinä tulekaan missä uskovaiset itsekin tajuaisivat puhuvansa vain omista sisäisistä ajatuksistaan ja tuntemuksistaan kun puhuvat jumalista, sielusta, kuoleman jälkeisestä elämästä ja sen sellaisesta. Jossa ihmiset vihdoinkin tajuaisivat että kukaan ei voi väittää tietävänsä sen paremmin kuin kukaan toinenkaan, joten aivan yhtä vähän tarvitsee uskoa kenenkään toisen ihmisen sanaan missään uskonnollisessa asiassa, kuin omaansakaan. Henkilökohtaisestikaan en oikein diggaile vitsiuskontoja jossa pitäisi alkaa puolitosissaan uskoa klassiseen lentävään spagettimonsteriin tai kuvitella että Elvis on pyhimys, mutta jotainhan tällaisten vitsien olemassaolo kertoo. Se kertoo sitä että kaikki eivät ota kaikkea niin kuolemanvakavasti.
Ja aina kun asioita otetaan kuolemanvakavasti, tulee kuolleita. Sotia, kahakoita, mestauksia, rähinöitä, kunniamurhia jne.
Ehkä ne jotka eivät ota koko juttua niin vakavasti, eivät ota ITSEÄÄN vakavasti, voisivat välittää tälle maailmalle kuitenkin vakavan viestin: relatkaa hei. Always look on the bright side of life. Eikä sitä kiukkuista Jehovaa tai Allahia tms. Kun se kumminkin asuu siellä korvien välissä. Ettekä te KUKAAN tiedä yhtään sen paremmin sitä "totuutta" tai onko sitä Jumalaa ja missä ja miksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.