Kansalaisaloite YLE:n toiminnan rahoittamiseksi ja yhtiömuodon uudelleenjärjestämiseksi.
Kotitalouteeni saapui tänään 30.10.2009 postia viestintävirastolta. Posti oli otsikoitu: "Onko teillä televisio? Maksattehan jo tv-maksun?"
Otsikko on loukkaava olettaen, että olemme rehellisiä ihmisiä. Otsikko epäilee ilmaisumuodollaan rehellisyyttämme, vaikka se on asetettu kysymysmuotoon. "Olemme aloittaneet tällä alueella tehostetut tv-maksutarkastukset...", kirjelmän teksti jatkuu.
Meillä ei ole televisiota. Olemme tietoisesti luopuneet televisiosta jo vuosia aiemmin. Ala-asteella koulua käyvien lastemme vuoksi luopuminen on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi.
Aikaisemmin televisiotoiminnassa mukana olleena viestinnän asiantuntijana olen miettinyt nykyisen ja valmisteilla olevan rahoitusratkaisujen epäoikeudenmukaisuutta. Nykyisellä lupamaksumenettelyllä ei ole tulevaisuutta. Huonommalta näyttää pakkoverovalmistelu, jonka toteutusmalli lisää entisestään eriarvoisuutta kansalaisten keskuudessa. Televisiostako ei voisi enää lainkaan luopua!? Lukuisat poikkeussäädöksetkö tekisivät mediamaksusta oikeudenmukaisen. En usko.
Ylen toiminnan rahoittamismallia etsitään epätoivoisesti tavalla jota suuri suomalaisten enemmistö vastustaa. Demokraattisia ratkaisumalleja on pääpiirtein yksi (jos ilmaisu demokraattinen kuulostaa huonolta, niin puhuttakoon oikeudenmukaisuudesta). YLE:n toiminta pitää rahoittaa valtion budjetista, luomatta sille erillistä rahastus-/seurantajärjestelmää. Oikeudenmukainen ratkaisu voidaan toteuttaa kahdella tavalla.
Vaihtoehto 1. YLE säilytetään valtion omistuksessa ja sen toiminnan laajuus ja budjetin suuruus suhteutetaan kansallisia tarpeita ajatellen. Rahoitus sisällytetään valtion budjettiin, jolloin ei erillisiä perintä-/seurantaorganisaatioita tarvita sekä oikeudenmukaisuus toteutuu.
Vaihtoehto 2. (parempi vaihtoehto) YLE yhtiöitetään valtamedioiden omistukseen, säilyttäen valtion omistuksessa harkitun osuuden ja sen myötään tuovan omistajaohjauksen. Valtion budjettiosuus jää kohtuullisen pieneksi.
Vaihtoehto kaksi on sopivin tähän aikaan ja yhteiskuntamuotoon (infrastruktuuriin) jota Suomessa nyt sekä tulevina vuosikymmeninä eletään. Valtamediat (Sanoma, Alma sekä itsenäiset maakuntalehdet) toimivat Suomessa kansallisia arvoja kunnioittaen ja kansallista (virallistakin) viestinnän tehtävää toteuttaen. Ei ole lainkaan ristiriitaista toteuttaa YLE:n ohjelmatoimintaa ja sen rahoitusta yhdessä määritettyjen suuntaviivojen ja budjetin mukaisesti.
Odotan aktiivisena kuka valtiovallan edustajista uskaltaa ensimmäisenä tulla esiin ja ryhtyä muuttamaan suunnittelun suuntaa oikeaksi.
Ystävällisin terveisin,
Risto Ahonen

Vastaukset 4
Vanhimmat
Missä viipyvät kansanedustajien aloitteet kyseisen asian suhteen?
Suomessa käytetään hämäys/väsytystekniikkaa. Kun kansalaiset ärsyyntyvät, ollaan hetki hiljaa. Sitten aletaan uutisoida, kuin pakkoverolaki olisi jo hyväksytty. Kansa nieleskelee etovan mällin ja sen usko politiikkaan on entistä haperompi. Näin vallassa olevat saavat enemmän valtaa. Itseasiassa heistä tulee itsevaltiaita. Vähemmistöryhmiä rokotetaan miten halutaan, eivätkä he voi sille mitään.
Tällaistako haluatte suomalaisen politiikan tulevaisuudessakin olevan?
Kummallista ellei YLE:n yhtiöittäminen ole tosiaan noussut ykkösvaihtoehdoksi, sehän pelastaisi valtion tarpeettomilta kuluilta ja ratkaisisi koko ongelman kapitalistisella tavalla demokraatisesti pienituloistenkin eduksi. Eniten tietysti hyötyisivät taaskin rikkaat ja Suomen valtio, mutta ehdottomasti paras vaihtoehtohan tuo on.
Kun ei kukaan ministeritasolta älähdä, eivät tavalliset kansanedustajatkaan uskalla. Pelottavaahan se olisi joutua YLE:n hampaisiin. Vallassa olevat ministerit ovat lakialoitteen suunnittelun siunanneet, eiväthän he suinkaan voi ilmoittaa sitä peruvansa. Omat kasvothan siinä tahriintuisivat. Se on hiukka sama juttu kuin Helkaman mainoksessa aikoinaan, "pakki puuttuu".
Ja se parlamenttaarinen työryhmä. Eihän se ole voinut vuotta tai kahta suunnitella pähkähullua lakiesitystä, eihän?
Kun peruuttaa ei voin, niin kierretään kehää kunnes päästä alkaa huipata.
Voihan pahkasika, kun ne vaalitkin vielä lähestyvät!