Työkaverit

Yxitypy

Minäs nyt ryhdistäydyin, ja ajattelin tehdä aloituksen piii..tkästä aikaa. Noh..tässä olen juonut " pienen lasin" viiniä piii...tkästä aikaa, ja olisin siis puheliaalla päällä :=))
Tässä kuuntelen samalla musiikkia Spotifystä, ja menossa Kolmas Nainen: Äiti pojastaan pappia toivoi.
Vielä haluan mainita hieman tundran säästä ennen varsinaista asiaa sen verran, että lunta ei vielä ole, mutta pakkasta oli toissa aamuna jo -8.

Siis otsikko työkaverit siitä, että ajattelin kysyä millasia työkavereita teillä on. Tuletteko toimeen jne.
Minun vakituinen..ja lähin työkaveri on nyt vuorotteluvapaalla. Hänen kanssaan ollaan tultu mainiosti tomeen jo 20 vuotta.
Nyt minulla on työkaverina lomittaja, jonka kanssa minulla on erittäin raskasta työskennellä. Hän on ns. negatiivinen ihminen. Lähes joka aamu saan kuulla, kuinka hänen mielestään on niin inhottavaa kun on pimeää, märkää jne. Kuinka hän on niin väsynyt, kun on niin paljon töitä. Kuinka tämä maailma on mennyt niin pahaksi paikaksi. Ihmisiä sanotaan työpaikoistaan irti, tehdään itsemurhia, ja on tappoja, raiskauksia, tulee aina vaan uusia vaarallisempia tauteja jne. jne..
Olinkin tässä yksi päivä niin kurkkua myöten täynnä, että sanoin hänelle suoraan, mitä ajattelin. Sanoin, että en jaksa enää kuunnella noita negatiivisia asioita. Ja että minäkin masennun, kun joudun häntä kuuntelemaan. Löin hän nenänsä eteen yhden työpaikkani seinällä olleen taulun, jossa otsikkona: Ole positiivinen. Siinä on muutamia positiivisia ajatuksia.
Hän suuttui silmittömästi , ja sanoi, että jos minä olen positiivinen, niin ei kaikkien tarvitse olla, ja minä en kuulema ymmärrä, että ei kaikki ihmiset ole samanlaisia, ja muunlaisiakin ihmisiä tulee ymmärtää.
Noh..mun kait täytyy nyt ymmärtää häntä vielä 7 kuukautta, joka tulee olemaan hemmetin raskasta aikaa "laskee jo päiviä, jolloin vakituinen työkaveri tulee vuorotteluvapaalta"
Itse tykkään, kun työn lomassa lasketaan väliin pientä huumoria, höpötetään ja nauretaan.
Eihän sitä kovaa työtahtia muuton hullukaan jaksa.

Siis kertokaa mielipiteenne :=))

86

993

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuli tekemään lämpikimseen avauksen kun on tundralla jo niiiiiiiiiiiiiiiin kylmä! :))

      Vaan ihan asiaakin vaihteeksi puhut. Kyllä työkavereilla on keskeinen merkitys työssä viihtymiselle ja huumori auttaa selviämään pahoistakin paikoista. Huumorintajuton peruspessimisti ei kyllä kuulosta miltään ihannettyökaverilta. Vaikea tietty sanoa, mitä muuta enää voisit tehdä kun jo olet tehnyt. On sinulla kuitenkin se lohtu, ettei tilanne kestä ikuisesti. Tai mitäs jos lataisitkin itsesi optimismia täyteen ennen töihin menoa ja antaisit tulla täydeltä laidalta ennen kuin kaveri ehtii aloittaa esim, jotenkin näin: Ihana aamu, kiva nähdä sinut, näytät tosi tyylikkäältä tänään, upeaa päästä pakkasesta töihin mukavien ihmisten pariin, nukuin tosi makeasti ja nyt puhkun sekä puhisen tarmoa, eiköhän lähdetä samantein töihin! :))

      • Yxitypy

        Pitkästä aikaa :=))
        Sitä kun meni alkamaan maatilalliseksi, ei ehdi näitä palstan ihmissuhteita enää juurikaan hoidella.

        Kylmää on. Pakkasta oli aamulla -12. Siittä se alkaa.

        Siis että vaihteeksiko asiaa. Ainahan minä sitä :=))

        Tuo maitsemasi konsti olis tietenkin yksi vaihtoehto, mutta toinen olis sellainen, että laittasin paremmaksi kuin työkaveri. Siis alkaisin itsekin valittamaan joka asiasta joka käänteessä. Huomaiskohan tuo mitään :=))

      • Yxitypy kirjoitti:

        Jokos olet syksyn EU-tukiaiset hakenut? :))

        Vois kuule olla vaihteeks virkistävääkin valitella kuorossa kaksiäänisesti! :)) Tuosta kun ideaa vähän kehittelet ja keräät aineistoa niin perustatte vaikka naisvalitusduo Itkijänaiset! Materiaaliahan löytyy vaikka millä mitalla moderneihin itkuvirsiin ja eikun levyttämään! :))

      • Yxitypy
        norMix kirjoitti:

        hakenut tukiaisia. Ihan omillani aion pärjätä, enkä ole edes vierasta työvoimaa tarvinnut, vaan otsa hiessä leipäni tienaan :=))

        Saiskohan tästä vähän ideaa :=)))

        http://www.youtube.com/watch?v=ZR154Mo4xd8&feature=related

      • Yxitypy

      • Ylenpalttinen positivisuus varsinkin pienen teatteriesityksen voimalla saattaa kaikki työkaverit enemmän ja vähemmän sekaisin. Pitäisin parempana olla sitä mitä on ja kyllä ne tulee perästä ne negatiivaritkin. Hyvää oloa tulee jakaa ei omistaa:)

    • on tanska ruotsi latvia kiina somalia romania ja sitten yksi suomesta eli mina. eli lyhkanen analyysi:

      tanska: sosiaalisia ja ystavallisia joille yhteinen aamukaffe on tarkea
      ruotsi: sosiaalinen ja ystavallinen, kulkee omia polkujaan
      latvia: ystavallinen ja iloinen, sosiaalinen
      kiina: ystavallisia ja huumorintajuisia ja sosiaalisia; aaretøn ahkeruus ja "kivikasvoisuus"
      somalia: ystavallinen, perhekeskeinen ja iloinen
      romania: sosiaalinen, iloinen ja ystavallinen
      suomi: luolaansa jaava, area ja epasosiaalinen

      kaikin puolin mukava tiimi (enimmakseen mukava) jonka on hyva tehda tøita yhdessa (ylipaansa).

      • Yxitypy

        Ootko basa ajatellut sitten sitä, että pilaat siellä näitten muiden työpäivää :=))

        Oikeastaan en kyllä usko että tuo analyysi itestäs pitä paikkansa, mitä sinua palstoilta tunnen.
        Mutta ihan oikeesti. Kyllä me suomalaiset ollaan vähän totista kansaa.

        koska tekopirteeta musta ei saa kirveellakaan. ollaanhan me suomalaiset totista porukkaa; mutta loytyy meissa luonteenpiirteita mita arvostetaan. rehellisyys, tyøteliaisyys ja jurotuksen jalo taito :-)

    • pirpzuzeiccu

      No meillä on töissä yksi henkilö, joka on aina naama kuin sitruunan syöneellä. Muutenkin hän on hieman.. hmm.. omalaatuinen. Valittaa kaikesta mahdollisesta, vaikkei olisi oikeasti syytäkään. Hän on ainoa, kenen seuraa välttelen, jos vain mahdollista. Muuten pidän kyllä kaikista työntekijöistä erittäin paljon. En nyt voi sanoa inhoavani häntä, kyllä hän osaa olla siis mukavakin. :P

      Aikanaan olin kokonaan toisella alalla ja siellä mulla oli työkaverina yks nainen. Hän valitti päivästä toiseen joka asiasta. Siis aivan äärettömän negatiivinen ihminen. Voin rehellisesti kertoa, että hänen seuransa oli niin ahdistavaa, että välillä olin saikulla, koska henkisesti hänen seurassaan oli raskasta olla. Myöhemmin kun vaihdoin työpaikkaa, niin eikös tämän naisen tytär ollut jonkun aikaa samassa paikassa työharjoittelussa ja mä jouduin siis työskenteleen hänen kanssaan. Täytyy sanoa, että siinäpä oli varsinainen äidintyttö. Samanlaista ruikutusta ja negatiivista valitusta joka helvetin päivä! Luojan kiitos tämä tytär jossain vaiheessa keskeytti työharjoittelun ja mä nautin taas elämästäni. :D

      • Yxitypy

        en ole oikeestaan koskaan ennen tajunnut, että tällaisia ihmisiä voi olla, kun aina sattunut kivoja työkavereita, ja olen sentäs yli 30 vuotta töissä kulkenut. Miten siis yksi ihminen voikin niin kamalasti vaikuttaa työilmapiiriin.
        Ensin ajattelin, että jos vika onkin minussa, mutta tämä henkilö on herättänyt ihmetystä negatiivisuudellaan muuallakin talossa.

        Kerronpa yhden esim. Olin pyytänyt kauan työpisteeseen parempaa valaistusta, ja se saatiin viimein. Sanoin innoissani työkaverille, että eikö ole ihana kun näkee työskennellä kunnolla. Ja saadaan siinä sivussa valohoitoa että jaksetaan pysyä talvi pirtsakkana.
        No hän siihen ilman hymynhäivää oikein yrmeänä vastas, että eihän sitä valohoitoa saa ottaa kuin pari tuntia päivässä, ja hänen mielestään valo on liian kirkas ja hänellä voi rasittua silmät.
        Sanoin hänelle, että eihän lampussa ole läheskään kirkasvalolampun tehoja, vaan leikilläni sanoin.
        Hän olikin mennyt valittamaan asiasta esimiehelle. Esimies oli käynyt katsomassa lamppua, ja todennut, ettei lampun pitäis rasittaa silmiä, kun valo tulee katosta, eikä kohdistu silmiin.

      • pirpzuzeiccu
        Yxitypy kirjoitti:

        Piti hänenkin saada joku aihe, mistä valittaa ja luuli varmaan saavansa esimiehen puolelleen.

    • työkamut on ihan mukavia.Kaikki on miehiä,kun naispuolinen työkaveri jäi kans ekaks vuorotteluvapaalle ja sen jälkeen lopetti kokonaan.Miehet on helppoja työkavereita,kun ne pystyy nii iisisti kiertämään pikkusormensa ympärille...;)

      Toi negatiivisuus kaikkeen on kyl raskasta ja se vaikuttaa kyllä muihinkin ihmisiin.Oli han hyvä,että sanoit suoraan.

      • Yxitypy

        miten menee taas ensi viikko. Ei ole oikein kiva mennä töihin.
        Eihän minua muutoin haittais hänen valituksensa, mutta joudun olemaan kaikki päivät niin tiiviissä yhteistyössä hänen kanssaan.

    • positronix

      Omahyväisyytesi vielä kostautuu

      • tuossakaan

        olis mitään hämminkiä kun ei ottais kuuleviin korviinsa mitä ne työkaverit siinä ajattelee ja käyttäytyy.Laittaa sen ajan muuhun kuin toisten seuraamiseen niin hyvin pärjää.Mua ei ainakaan kiinnosta pätkääkään jonkun mielentilat,keskityn olennaiseen.Kieltämättä typy kuulostaa nyt omahyväiseltä.Kukaan ei ole täydellinen. ;)

    • Puhurix

      on aivan hulvaton porukka töissä. Voimme pitää yhteyttä vapaallakin. Yksi on porukassa semmonen, joka yrittää kylvää riitaa selän takana puhumalla ja heittämällä ilmaan säännöllisesti pieniä "epäilyksen siemeniä", mutta hänet on jätetty sillä tavalla ulkopuolelle, ettei hänen kanssa puhuta kuin työasiat eikä kukaan mene hänen kanssa samaan aikaan kahvihuoneeseen siitä syystä, että kaikki mitä hänen seurassa satutaan puhumaan, kääntyy aina seläntakaisissa puheissa jotenkin hyökkäykseksi jotain toista työntekijää vastaan. Me muut ollaan niin hyvissä väleissä, että aloimme puhumaan näistä hänen yrityksistään saada riitaa aikaiseksi, että nyt vain ohitamme hänet. Nyt hän sit puhuu maailmalla miten me ollaan työpaikkakiusaajia. Hohhoijaa!

      • sanonut

        hälle päin naamaa miksi te välttelette häntä.Voisi valaista teitä kaikkia.

      • Mil-laN

        ...hän on oikeassa...syyllistytte syrjintään ja henkiseen väkivaltaan.

        Se, että kukaan ei mene hänen kanssaan samaan aikaan kahvihuoneeseen tai keskustele hänen kanssaan, ei ratkaise ongelmaa, vaan pian saatte itse syyt niskoillenne edellä mainitusta syystä.

      • pirpzuzeiccu
        Mil-laN kirjoitti:

        vähän kaksipiippuinen juttu. Yritys välttää joutumasta kuuntelemaan seläntakanahaukkumista, joka kostautuu sillä, ettei hänen seurassaan olla siitä syystä. En kyllä tiedä, pystyisinkö itse sanomaan tuollaiselle, että on ahdistavaa olla hänen seurassaan, kun hän haukkuu muita. Silloinhan se vastaavaasti vetäis herneen nenäänsä ja haukkuisi "minua" muille.. Siis tämä oli mun teoria tuohon asiaan, jos olis tuollainen työkaveri.. Mielummin sitä vaistomaisesti vetäytyis kyseisen ihmisen läheltä pois, ettei joutuisi osalliseksi seläntakana puhumiseen.

      • Kylli.Kyllä

        sitä, että yhdeksän kymmenestä on väärässä? Yhdeksän pitää siis "ymmärtää" yhtä, jotta sopu syntyisi tai sota ei syttyisi. Ihanne työ- tai missä tahansa yhteisössä tuo keskustelu hänen kanssaan on ihanneratkaisu. Onko se realistinen? No ei.

        Kuka siis syyllistyy syrjintään ja henkiseen väkivaltaan? Hän, joka on valtavirtaa vastaan vai valtavirta?

      • Mil-laN
        pirpzuzeiccu kirjoitti:

        ...tarkemmin asiasta tietämättä kuitenkin tiedän, että tuollaisissa tapauksissa voi itse joutua hankalaan tilanteeseen jos tämä seläntakanapuhuja huomaa, että hänen seuraansa vältetään juuri tuolla ettei kukaan mene samaan aikaan kahvihuoneeseen hänen kanssaan.

        Eräässä työpaikassani oli samankaltainen tilanne ja jouduin työsuojeluvaltuutettuna hoitamaan asiaa...syrjintää kokeva syytti toisia, mutta kun keräsin kaikki samaan pöytään keskustelemaan, niin sieltähän selvisi myös ettei syrjintää kokevakaan ollut puhtoinen...no, kiivaan keskustelun tuloksena työilmapiiri puhdistui huomattavasti ja kahvipöydässäkin oli erilainen tunnelma sen jälkeen.

        Tuollaisille seläntakanapuhujille pitää uskaltaa sanoa ettei hyväksy toisten mollaamista.

      • Mil-laN
        Kylli.Kyllä kirjoitti:

        ...se realistista on...pitää vain tietää missä ja kenen kanssa asia keskustellaan...työsuojeluvaltuutettu, esimies ja muut työntekijät yhdessä...sillä yleensä seläntakanapuhujat saadaan lopettamaan toimintansa.

        Syrjintään ja henkiseen väkivaltaan osallistuvat ne jotka eivät suostu kahvihuoneeseen hänen kanssaan, ja henkiseen väkivaltaan ja epäasialliseen käyttäytymiseen hän joka seläntakanapuhuu...näin eriteltynä.

      • Puhurix
        sanonut kirjoitti:

        hälle päin naamaa miksi te välttelette häntä.Voisi valaista teitä kaikkia.

        Sitten se heittäytyy marttyyriks ja vetisstelee, et hän on tämmönen typerys. Kaks päivää menee hyvin ja sit alkaa taas sopankeitto, kuten me sitä kutsutaan.

      • Puhurix
        Mil-laN kirjoitti:

        ...hän on oikeassa...syyllistytte syrjintään ja henkiseen väkivaltaan.

        Se, että kukaan ei mene hänen kanssaan samaan aikaan kahvihuoneeseen tai keskustele hänen kanssaan, ei ratkaise ongelmaa, vaan pian saatte itse syyt niskoillenne edellä mainitusta syystä.

        hän on menossa firman johdon puhutteluun. Johto tietää ongelman ja aikoo nyt siis puuttua siihen. Menisitkö itse jos tietäisit jo etukäteen että kaikkea sanomaasi (jopa säästä puhumista) aiotaan käyttää sinua vastaan takuuvarmasti?

      • Puhurix
        pirpzuzeiccu kirjoitti:

        vähän kaksipiippuinen juttu. Yritys välttää joutumasta kuuntelemaan seläntakanahaukkumista, joka kostautuu sillä, ettei hänen seurassaan olla siitä syystä. En kyllä tiedä, pystyisinkö itse sanomaan tuollaiselle, että on ahdistavaa olla hänen seurassaan, kun hän haukkuu muita. Silloinhan se vastaavaasti vetäis herneen nenäänsä ja haukkuisi "minua" muille.. Siis tämä oli mun teoria tuohon asiaan, jos olis tuollainen työkaveri.. Mielummin sitä vaistomaisesti vetäytyis kyseisen ihmisen läheltä pois, ettei joutuisi osalliseksi seläntakana puhumiseen.

        haukkuu jokaista jokaiselle ja ystävällisesti kertoo mitä toinen työkaveri on sinusta sanonut. Ja aivan valetta on ollu kun ollaan muut keskenään puhuttu.

      • kurjaa?
        Puhurix kirjoitti:

        Sitten se heittäytyy marttyyriks ja vetisstelee, et hän on tämmönen typerys. Kaks päivää menee hyvin ja sit alkaa taas sopankeitto, kuten me sitä kutsutaan.

        Meillä ei sentään tollasta ole ja jos joku mutisee niin mutiskoon.Ei me joukolla hyljeksitä ketään.Aikuisia ihmisiä kun ollaan.Aina voi sanoa tilanteessa mitä mieltä itse on.Mitä tuota joukolla puukottaa ketään. ;))))))

      • te saa
        pirpzuzeiccu kirjoitti:

        vähän kaksipiippuinen juttu. Yritys välttää joutumasta kuuntelemaan seläntakanahaukkumista, joka kostautuu sillä, ettei hänen seurassaan olla siitä syystä. En kyllä tiedä, pystyisinkö itse sanomaan tuollaiselle, että on ahdistavaa olla hänen seurassaan, kun hän haukkuu muita. Silloinhan se vastaavaasti vetäis herneen nenäänsä ja haukkuisi "minua" muille.. Siis tämä oli mun teoria tuohon asiaan, jos olis tuollainen työkaveri.. Mielummin sitä vaistomaisesti vetäytyis kyseisen ihmisen läheltä pois, ettei joutuisi osalliseksi seläntakana puhumiseen.

        tuollaisissa tilanteissa suuta auki?Kyllä minä ainakin sanon jos joku alkaa jotain puukottamaan tai jotain.Het ku ala-astelaiset?

      • Puhurix
        Mil-laN kirjoitti:

        ...tarkemmin asiasta tietämättä kuitenkin tiedän, että tuollaisissa tapauksissa voi itse joutua hankalaan tilanteeseen jos tämä seläntakanapuhuja huomaa, että hänen seuraansa vältetään juuri tuolla ettei kukaan mene samaan aikaan kahvihuoneeseen hänen kanssaan.

        Eräässä työpaikassani oli samankaltainen tilanne ja jouduin työsuojeluvaltuutettuna hoitamaan asiaa...syrjintää kokeva syytti toisia, mutta kun keräsin kaikki samaan pöytään keskustelemaan, niin sieltähän selvisi myös ettei syrjintää kokevakaan ollut puhtoinen...no, kiivaan keskustelun tuloksena työilmapiiri puhdistui huomattavasti ja kahvipöydässäkin oli erilainen tunnelma sen jälkeen.

        Tuollaisille seläntakanapuhujille pitää uskaltaa sanoa ettei hyväksy toisten mollaamista.

        hänen entisen työnantajansa kanssa ja hän sanoi, että todellinen ongelma oli jo siellä vanhassa työpaikassa jossa onnistui saamaan massiivisen riidan aikaiseksi. Meillä ei onnistu, kun me muut puhutaan keskenämme mitä on tullut kuultua hänen suustaan.

      • Oot

        näitä naisia....

      • mestassa
        Puhurix kirjoitti:

        hän on menossa firman johdon puhutteluun. Johto tietää ongelman ja aikoo nyt siis puuttua siihen. Menisitkö itse jos tietäisit jo etukäteen että kaikkea sanomaasi (jopa säästä puhumista) aiotaan käyttää sinua vastaan takuuvarmasti?

        kokoonnutaan kerran kuussa yhteen ja saa puhua suunsa puhtaaksi.Käydään asiat läpi ettei kellekkään jää mikään epäselväksi.Ihme firma teillä?

      • Puhurix
        te saa kirjoitti:

        tuollaisissa tilanteissa suuta auki?Kyllä minä ainakin sanon jos joku alkaa jotain puukottamaan tai jotain.Het ku ala-astelaiset?

        että kolmen vuoden aikana hänen kanssa olen puhunut kauniisti minä hänen esimiehenään ja muut työntekijät. Jos pari päivää menee hyvin, homma luisuu taas takaisin aivan samaan. En ymmärrä, miten aikuinen työntekijä heittää jatkuvasti ilmaan tällaisia toeamuksia kuten " Sä et tiedä miten toi Jaska puhuu susta aina ihan tosi rumasti". "Jaa siis mistä aiheesta?" "No en mä nyt viitti sen enempää tässä mut kyl se vaan on aika hölmöä puhua sust semmosia" Eli ilmaan heitettyä pientä skismaa, johon me muut ei enää mennä mukaan vaan kerrotaan aina toisillemme mitä nyt on taas suustaan laukonut.

      • Puhurix
        kurjaa? kirjoitti:

        Meillä ei sentään tollasta ole ja jos joku mutisee niin mutiskoon.Ei me joukolla hyljeksitä ketään.Aikuisia ihmisiä kun ollaan.Aina voi sanoa tilanteessa mitä mieltä itse on.Mitä tuota joukolla puukottaa ketään. ;))))))

        ei ole syrjiä vaan jokainen haluaa pysytellä erossa hänestä, ettei vaan saa aihetta minkäänlaiseen takanapuhumiseen. Kaikkea muuta on jo koitettu huonolla menestyksellä.

      • ainakin sanoisin
        Puhurix kirjoitti:

        että kolmen vuoden aikana hänen kanssa olen puhunut kauniisti minä hänen esimiehenään ja muut työntekijät. Jos pari päivää menee hyvin, homma luisuu taas takaisin aivan samaan. En ymmärrä, miten aikuinen työntekijä heittää jatkuvasti ilmaan tällaisia toeamuksia kuten " Sä et tiedä miten toi Jaska puhuu susta aina ihan tosi rumasti". "Jaa siis mistä aiheesta?" "No en mä nyt viitti sen enempää tässä mut kyl se vaan on aika hölmöä puhua sust semmosia" Eli ilmaan heitettyä pientä skismaa, johon me muut ei enää mennä mukaan vaan kerrotaan aina toisillemme mitä nyt on taas suustaan laukonut.

        että so what.Keskitytään töihin.Varsinkin jos tietää kuka on äänessä.Vai esimies?Mahdat olla melkoinen esimies joka johdattaa tätä porukkaa.

      • Puhurix
        Oot kirjoitti:

        näitä naisia....

        Just näitä. En suostu siihen että joku sekoittaa meidän työpaikassa hyviä välejä. Varsinkin kun hän on tullut siihen vassta nyt. Me muut ollaan oltu yli 10 vuotta ongelmitta.

      • huhheijaa
        ainakin sanoisin kirjoitti:

        että so what.Keskitytään töihin.Varsinkin jos tietää kuka on äänessä.Vai esimies?Mahdat olla melkoinen esimies joka johdattaa tätä porukkaa.

        semmonen vittumainen työpaikkakiusaaja. Ainakin näin sivusta luettuna vaikutat semmoselta. Vittumaiset ihmiset aiheuttavat valtavasti mielipahaa normaaleille mukaville ihmisille, aivan kuin sinäkin nyt näillä älyttömillä kirjoituksillasi.

      • Kylli.Kyllä
        Mil-laN kirjoitti:

        ...se realistista on...pitää vain tietää missä ja kenen kanssa asia keskustellaan...työsuojeluvaltuutettu, esimies ja muut työntekijät yhdessä...sillä yleensä seläntakanapuhujat saadaan lopettamaan toimintansa.

        Syrjintään ja henkiseen väkivaltaan osallistuvat ne jotka eivät suostu kahvihuoneeseen hänen kanssaan, ja henkiseen väkivaltaan ja epäasialliseen käyttäytymiseen hän joka seläntakanapuhuu...näin eriteltynä.

        Onko sinulla tietoa, miten nämä työsuojeluvaltuutetut, esimiehet ja muut työntekijät yhdessä ovat saaneet seläntakanapuhujan nro 1. lopettamaan toimintansa?

      • Puhurix
        mestassa kirjoitti:

        kokoonnutaan kerran kuussa yhteen ja saa puhua suunsa puhtaaksi.Käydään asiat läpi ettei kellekkään jää mikään epäselväksi.Ihme firma teillä?

        tämöistä on kokeiltu. Tähän tyyppiin ei mikään tehoa. Jo vanhassa työpaikassa oli pidetty palaveri jos toinenkin, mutta ei mitään vaikutusta. Paitsi se että sielläkin muut oppivat välttelemään häntä.

      • Puhurix
        ainakin sanoisin kirjoitti:

        että so what.Keskitytään töihin.Varsinkin jos tietää kuka on äänessä.Vai esimies?Mahdat olla melkoinen esimies joka johdattaa tätä porukkaa.

        Nämä muut ovat tosissaan pyytäneet mua ottamaan hänet puhutteluun, joka tapahtui ystävällisessä hengessä kolme kertaa. Joka kerran hän oli hyvin myöntyväinen ja asiat sujuivat hetken hyvin. Sitten alkoi taas jokaisen mustamaalaus vuorollaan. Aivan kertakaikkisen mahdoton tapaus. Olen toiminut esimiehenä myös muualla enkä ole tällaiseen tapaukseen ennen törmännyt. En halua johdatella ketään kohtelemaan toista huonosti. Työpaikan etu ei todellakaan ole semmonen. Kaikkien pitäis viihtyä, mutta nyt meillä viihdytään vain silloin kun kyseinen henkilö on lomalla tai vapaapäivällä.

      • Puhurix
        huhheijaa kirjoitti:

        semmonen vittumainen työpaikkakiusaaja. Ainakin näin sivusta luettuna vaikutat semmoselta. Vittumaiset ihmiset aiheuttavat valtavasti mielipahaa normaaleille mukaville ihmisille, aivan kuin sinäkin nyt näillä älyttömillä kirjoituksillasi.

        jos olen loukannut sinua. Tämä tapaus nyt vaan o´n täysin mahdoton. Mitä esimiehenä tekisit itse, jos alaisesi esim myisi omia tuotteitaan tiskin alta kahdesta kiellosta huolimatta. Tai jos hän esim soittaa tavarantoimittaejien edustajille, että hän on päällikkö joka saa tehdä tilauksia toisin kuin muut tai alkaa pomottaa kanssatyöntekijöitään ja levittää muista jatkuvasti perättömiä juttuja. Eikä tässä vielä kaikki, kuten ostos-tv:ssä sanotaan. En ole koskaan halunnut olla kellekään vittumainen. Se ei mahdollistaisi peiliin katsomista illalla.

      • Puhurix
        Kylli.Kyllä kirjoitti:

        Onko sinulla tietoa, miten nämä työsuojeluvaltuutetut, esimiehet ja muut työntekijät yhdessä ovat saaneet seläntakanapuhujan nro 1. lopettamaan toimintansa?

        persoonallisuuhäiriöisiä ihmisiä, joihin mitkään keinot eivät tehoa.

      • 14+15=66
        Puhurix kirjoitti:

        jos olen loukannut sinua. Tämä tapaus nyt vaan o´n täysin mahdoton. Mitä esimiehenä tekisit itse, jos alaisesi esim myisi omia tuotteitaan tiskin alta kahdesta kiellosta huolimatta. Tai jos hän esim soittaa tavarantoimittaejien edustajille, että hän on päällikkö joka saa tehdä tilauksia toisin kuin muut tai alkaa pomottaa kanssatyöntekijöitään ja levittää muista jatkuvasti perättömiä juttuja. Eikä tässä vielä kaikki, kuten ostos-tv:ssä sanotaan. En ole koskaan halunnut olla kellekään vittumainen. Se ei mahdollistaisi peiliin katsomista illalla.

        kenelle kirjoitus oli osoitettu

      • 6+9=15

        sama mikä meillä terrorisoi muita?nimmarit V.M

      • Yxitypy

        Ollaan paljon vapaa-aikanakin yhdessä. On saunailtoja jne.
        Pikkujoulukin parin viikon päästä :=))

        Toisaalta kun asiaa miettii tarkemmin, niin voihan tämä yksi riidankylväjä olla itse se työpaikkakiusaaja.

      • Puhurix
        14+15=66 kirjoitti:

        kenelle kirjoitus oli osoitettu

        Tää on vaan nykyään hankalampi kuin ennen uudistusta kun tulee viesti sähköpostiin vaikkei se olis suoraan mulle osoitettu.

      • sääntö nro 1
        Puhurix kirjoitti:

        Nämä muut ovat tosissaan pyytäneet mua ottamaan hänet puhutteluun, joka tapahtui ystävällisessä hengessä kolme kertaa. Joka kerran hän oli hyvin myöntyväinen ja asiat sujuivat hetken hyvin. Sitten alkoi taas jokaisen mustamaalaus vuorollaan. Aivan kertakaikkisen mahdoton tapaus. Olen toiminut esimiehenä myös muualla enkä ole tällaiseen tapaukseen ennen törmännyt. En halua johdatella ketään kohtelemaan toista huonosti. Työpaikan etu ei todellakaan ole semmonen. Kaikkien pitäis viihtyä, mutta nyt meillä viihdytään vain silloin kun kyseinen henkilö on lomalla tai vapaapäivällä.

        Esimiehen ei pidä ryhtyä liian ystävällisiin suhteisiin työntekijöidensä kanssa.
        Ei suosia toisia, toisten kustannuksella.
        Olla tasapuolinen jokaista kohtaan, eli ei antaa erityisetuja "bestikselle" ja jättää joitakuita ilman.
        Asiallinen, asiallinen, asiallinen.
        Jos joku ei pärjää tiimissä, häntä erityisesti silloin pitäisi tukea ja etsiä keinot siihen.

      • meillä taas
        mestassa kirjoitti:

        kokoonnutaan kerran kuussa yhteen ja saa puhua suunsa puhtaaksi.Käydään asiat läpi ettei kellekkään jää mikään epäselväksi.Ihme firma teillä?

        kerran viikossa ja kaikki tyhmimmätkin valitukset esimiestaholta lausutaan eetteriin silloin, siitäkin huolimatta jotta esimies tietää, että tämä ei saa innostusta ja olisi turhaa.

        sillä valittajalle asia ei ole laisinkaan turha vaan todella tärkeä ja haluaa asiansa kuulluksi.
        Kukaan ei valita turhaan.

      • vaan.
        huhheijaa kirjoitti:

        semmonen vittumainen työpaikkakiusaaja. Ainakin näin sivusta luettuna vaikutat semmoselta. Vittumaiset ihmiset aiheuttavat valtavasti mielipahaa normaaleille mukaville ihmisille, aivan kuin sinäkin nyt näillä älyttömillä kirjoituksillasi.

        Jos katsoisit itse peiliin.

      • on.
        sääntö nro 1 kirjoitti:

        Esimiehen ei pidä ryhtyä liian ystävällisiin suhteisiin työntekijöidensä kanssa.
        Ei suosia toisia, toisten kustannuksella.
        Olla tasapuolinen jokaista kohtaan, eli ei antaa erityisetuja "bestikselle" ja jättää joitakuita ilman.
        Asiallinen, asiallinen, asiallinen.
        Jos joku ei pärjää tiimissä, häntä erityisesti silloin pitäisi tukea ja etsiä keinot siihen.

        Näin se meidän firmassa ainakin.

      • pihalle
        Puhurix kirjoitti:

        tämöistä on kokeiltu. Tähän tyyppiin ei mikään tehoa. Jo vanhassa työpaikassa oli pidetty palaveri jos toinenkin, mutta ei mitään vaikutusta. Paitsi se että sielläkin muut oppivat välttelemään häntä.

        se jos noin on hankala mutta yritä olla neutraali eikä olla kenekään puolella.Saat vittumaisen maineen perästä päin jos oot puolueellinen.

      • stop valitus
        meillä taas kirjoitti:

        kerran viikossa ja kaikki tyhmimmätkin valitukset esimiestaholta lausutaan eetteriin silloin, siitäkin huolimatta jotta esimies tietää, että tämä ei saa innostusta ja olisi turhaa.

        sillä valittajalle asia ei ole laisinkaan turha vaan todella tärkeä ja haluaa asiansa kuulluksi.
        Kukaan ei valita turhaan.

        "kukaan ei valita turhaan" olen vahvasti eri mieltä. Jotkut ovat pyhittäneet elämänsä valittamiselle, aina ja kaikesta.

      • 2+2
        stop valitus kirjoitti:

        "kukaan ei valita turhaan" olen vahvasti eri mieltä. Jotkut ovat pyhittäneet elämänsä valittamiselle, aina ja kaikesta.

        Valittaminen turhasta kertoo toki ymmärryksen puutteesta. Miksi hänet pitäisi jättää syrjään valituksineen? Ei ole valittajan syy jos joku haluaa hänet nurkkaan heittää ja itsensä korottaa.

        Ymmärrys saattaa juurikin hyväksymisen kautta kasvaa, ei torjumisen ja vähättelyn.
        Ja on aina tiedon puutetta tai paitsiossa oloa. Hänestä on helppo tehdä syntipukki jolla "fiksu" saa näytettyä muille olevansa fiksu. Ei silti tarvitse prameilla. Fiksu tunnistetaan ilman sitäkin. Ja itsensä korottaja juurikin itsensä alentaa eli päinvastoin.

      • teamworksrulez
        2+2 kirjoitti:

        itse työkumppanini, ei tarvitse vinkujia ja vittuilijoita paapoa tai ymmärtää. Jos ei homma luista ilman mankumista niin voi sitten mennä muualle hommiin, kyllä hyviä tulijoita riittää. Olen tottunut töissä tekemään töitä, enkä toimimaan terapeuttina ongelmallisille häiriökäyttäytyjille.

      • Puhurix
        sääntö nro 1 kirjoitti:

        Esimiehen ei pidä ryhtyä liian ystävällisiin suhteisiin työntekijöidensä kanssa.
        Ei suosia toisia, toisten kustannuksella.
        Olla tasapuolinen jokaista kohtaan, eli ei antaa erityisetuja "bestikselle" ja jättää joitakuita ilman.
        Asiallinen, asiallinen, asiallinen.
        Jos joku ei pärjää tiimissä, häntä erityisesti silloin pitäisi tukea ja etsiä keinot siihen.

        pienessä työyhteisössä ollaan aina pystytty olemaan hyvin ystävällisissä suhteissa kaikkien kanssa. Se että minulla on päätäntävalta ei tarkoita sitä, että minä eristyisin muista. Johan sitä katsottaisiin omituisesti. Asiallisuutta on nimenomaan pyydetty tältä ainoalta joka ei sitä ole pystynyt olemaan.

      • Puhurix
        meillä taas kirjoitti:

        kerran viikossa ja kaikki tyhmimmätkin valitukset esimiestaholta lausutaan eetteriin silloin, siitäkin huolimatta jotta esimies tietää, että tämä ei saa innostusta ja olisi turhaa.

        sillä valittajalle asia ei ole laisinkaan turha vaan todella tärkeä ja haluaa asiansa kuulluksi.
        Kukaan ei valita turhaan.

        Miksi sitten kaikki toiset työntekijät ovat pyytäneet sekä minulta että firman omistajalta, että jotenkin saataisiin loppumaan tämä yhden ihmisen ainainen negatiivinen asenne ja valitus? Ja huom! Hän valittaa jopa siitä ettei tiedä firman pankkitilin tilannetta! Rivityöntekijä!

      • Puhurix
        pihalle kirjoitti:

        se jos noin on hankala mutta yritä olla neutraali eikä olla kenekään puolella.Saat vittumaisen maineen perästä päin jos oot puolueellinen.

        olla puolueellinen vaan oikeudenmukainen. Kaikki muut ovat sitä mieltä että olen reilu, mutta tämä yksi sohii jokaista lapaluiden väliin. Toiset ovat jopa sanoneet etteivät ota häneltä käskyjä vastaan vaan ainoastaan minulta, joka olen esimies.

      • Puhurix
        vaan. kirjoitti:

        Jos katsoisit itse peiliin.

        Tätä voit tulla kysymään meidän työntekijöiltä. Saan yhden vastalauseen kaikkien muiden puoltolausetta vastaan. Miksi muut työntekijät kävivät viime viikolla puhumassa firman omistajalle ainoastaan tätä yhtä vastaan. Minä olin saanut työntekijöiltä pelkkää kiitosta, kun keskustelin firman omistajan kanssa.

      • 22

        Kun kymmenen ihmistä kokoontuu, on heistä väistämättä kaksi mulkkua. Sen kanssa on vaan elettävä.

      • Puhurix
        2+2 kirjoitti:

        Valittaminen turhasta kertoo toki ymmärryksen puutteesta. Miksi hänet pitäisi jättää syrjään valituksineen? Ei ole valittajan syy jos joku haluaa hänet nurkkaan heittää ja itsensä korottaa.

        Ymmärrys saattaa juurikin hyväksymisen kautta kasvaa, ei torjumisen ja vähättelyn.
        Ja on aina tiedon puutetta tai paitsiossa oloa. Hänestä on helppo tehdä syntipukki jolla "fiksu" saa näytettyä muille olevansa fiksu. Ei silti tarvitse prameilla. Fiksu tunnistetaan ilman sitäkin. Ja itsensä korottaja juurikin itsensä alentaa eli päinvastoin.

        että häne kanssa on yritetty kaikki mahdollinen. Muut työntekijät ovat jo aivan rikki. Mahdottomalle ei mitään voi. Hänellä tuntuu olevan elämässään niin paljon katkeroitumista. Ja aivan turhaan. Kukaan ei nosta itseään vaan ainoastaan suojelee itseään, jotta tämä ei ainakaan enää aseta missään taauksessa sanoja toisen työntekijän suuhun. On kurjaa jos jatkuvasti riidankylväjä mainitsee toisen työntekijän sanoiksi jotain täysin väännettyä.

      • Puhurix
        22 kirjoitti:

        Kun kymmenen ihmistä kokoontuu, on heistä väistämättä kaksi mulkkua. Sen kanssa on vaan elettävä.

        mutta mistä näitä mulkkuja oikein tulee???????

      • eniromaista
        Puhurix kirjoitti:

        mutta mistä näitä mulkkuja oikein tulee???????

        Jostain salakapakasta?

      • ?

        aiotte täl kertaa vedätellä

      • 12

        niin...

      • surullista
        Puhurix kirjoitti:

        pienessä työyhteisössä ollaan aina pystytty olemaan hyvin ystävällisissä suhteissa kaikkien kanssa. Se että minulla on päätäntävalta ei tarkoita sitä, että minä eristyisin muista. Johan sitä katsottaisiin omituisesti. Asiallisuutta on nimenomaan pyydetty tältä ainoalta joka ei sitä ole pystynyt olemaan.

        Sillä se miltä suljet silmäsi ja jätät paitsioon sen kuitenkin edestäsi löydät.

        Meiltä taas meni keski-ikäinen paikoilleen jymähtänyt esimies vaihtoon, joka sekaantui asiohin jotka eivät kuulu esimiehelle. Ja tilalle nuori, osaava, työstään oppiva ja edistyvä. ensin joutui melkoisen taakan eteen psykologiksi kuuntelemaan mitä edellinen oli saanut aikaan, eheytti työntekijät huomioimisellaan ja arvostuksellaan ja kun tämän oli tehnyt siirtyi hän omaan koppiin vasta vihdoinkin omia töitä tekemään. Ja on myös omin sanoin sanonut tärkeäksi nyt etäisenä pysymisen ja delegoinnut sen "kivan kaverin roolin sitten parille alaisilleen" Selvittänyt pienimmätkin närästyksen syyt ja vaivat silloin kun ne syntyvät, eikä jätä mitään keskeneräiseksi. kuuntelee myös toisten työyhteisöiden ratkaisumalleja ja sovelluttaa niistä parhaimpia meille.

        Luonnollisesti hän on tämän toteuttanut itsekin kantapäänkautta oppien, mutta pitää meidät ajantasalla toimintaperiaatteistaan. josta syystä valituksen aiheita ei työjohdolle kerry. Ja kun on asialliset tasapuoliset säännöt jokainen työntekijäkin tulee kuulluksi jo yhteisönsisällä eikä tunne itseään eriarvoiseksi. Tosin joutuu myös sopeutumaan laadittuihin tinkimättömiin sääntöihin. Mutta saa olla yrittämässä toteuttaa niitä osaltaan siitäkin huolimatta jotta hänen ajatukensa turhaksi lopulta osottautuisikin niin saa hän siihenkin vastauksen miksi.

        Jostain syystä se on nyt keski-ikäiset paikoilleen jymähtäneet esimiehet ongelmana usein kuulee. Toista on kun mennään ajassa taaksepäin kuulee eläköityneiltä esimiehiltä todella nerokkaita johtamistaitojen vinkkejä ja tämä huokuu vieläkin heidän koko olemuksestaan. Liialliset paineetko syynä tai liiallisen voiton tavoittelu estää hyvän toimivan tiimin kehittelytyötä? Sillä jos joukossa on yksi toimimaton rengas siihen kuuluu reagoida heti eikä syyttää sitä omasta osaamattomuudestaan. Sillä kaikki on kuitenkin vastassa ennemmin tai myöhemmin.

      • hertsileijaa

        kun sinä tyttö se kaiken tiedät noin tarkkaan.
        no et vastannut kamulle, kauanko jatkatte tietoista vedätystä, tilipäivää odotellessa?

        Meikäläiseltä on tuo tili jäänyt tulematta jostain syystä, sitä nyt odotellaan ja kirjallisena :)

      • tarkkana
        Puhurix kirjoitti:

        Tää on vaan nykyään hankalampi kuin ennen uudistusta kun tulee viesti sähköpostiin vaikkei se olis suoraan mulle osoitettu.

        myös esimiehenä.Aina välillä sanot että ups,näinkö se olikin sori?

      • näen ja koen
        tarkkana kirjoitti:

        myös esimiehenä.Aina välillä sanot että ups,näinkö se olikin sori?

        kuinka roikut puhurixin puntissa näykkimässä. Kai ymmärrät kuinka teet itsestäsi entistä enemmän pellen, vaikka oletkin puskassa, niin korvasi näkyvät silti. Puhurixin arvostus nousee ainakin minun silmissäni nähdessäni kuinka hän jaksaa suhtautua sinuun erittin maltillisesti.

      • Roikun
        näen ja koen kirjoitti:

        puntissa! Vainoharhaisuutta havaittavissa.

      • Mil-laN
        Kylli.Kyllä kirjoitti:

        Onko sinulla tietoa, miten nämä työsuojeluvaltuutetut, esimiehet ja muut työntekijät yhdessä ovat saaneet seläntakanapuhujan nro 1. lopettamaan toimintansa?

        ...sellaista ihmistä hetkessä muuteta ja tuskin koskaan täysin lopettaa seläntakanapuhumista.

        Paras ja tehokkain tapa oli se, kun tämä aloitti puhumaan jostain työkaverista, niin muistutettiin häntä siitä mitä palaverissa sovittiin, että pyydetään sekin henkilö tähän keskusteluun mukaan josta hän puhui seläntakana. Se sai hänet lopettamaan siihen paikkaan.

        Tärkeintä tuollaisissa tapauksissa on se ettei itse lähde siihen mukaan, vaan sanoo "kylmästi" ettei kiinnosta.

      • Mil-laN
        Puhurix kirjoitti:

        hän on menossa firman johdon puhutteluun. Johto tietää ongelman ja aikoo nyt siis puuttua siihen. Menisitkö itse jos tietäisit jo etukäteen että kaikkea sanomaasi (jopa säästä puhumista) aiotaan käyttää sinua vastaan takuuvarmasti?

        ...hänellä mitään muuta vaihtoehtoa kuin mennä?

        Täytyyhän ihmisten osata käyttäytyä työpaikallakin eikä puhua mitä sattuu, ja jos puhuu mitä sattuu, joutuu siitä yleensä jossain vaiheessa johdon puhutteluun.

      • joku eilen
        Mil-laN kirjoitti:

        ...sellaista ihmistä hetkessä muuteta ja tuskin koskaan täysin lopettaa seläntakanapuhumista.

        Paras ja tehokkain tapa oli se, kun tämä aloitti puhumaan jostain työkaverista, niin muistutettiin häntä siitä mitä palaverissa sovittiin, että pyydetään sekin henkilö tähän keskusteluun mukaan josta hän puhui seläntakana. Se sai hänet lopettamaan siihen paikkaan.

        Tärkeintä tuollaisissa tapauksissa on se ettei itse lähde siihen mukaan, vaan sanoo "kylmästi" ettei kiinnosta.

        katsomaan diilin?
        Siinä oli hyvä esimerkki miten jotain aletaan syrjimään.Puukottamaan selkään ja mustamaalaamaan.Kaksinaamaiselta näytti se touhu. Kun se Kaisa palasi niin levy vaihtui äkkiä ja oltiin kuin ei mitään olisi tapahtunut eikä siinä porukassa ole kuin yksi joka myrkyttää jutuillaan koko porukan mielen,tavallaan se vahvin. Jetrohan siinä jotenkin sanoikin että voi hyvää päivää mitä käärmeitä.
        Kaksi korppikotkaa vauhdissa.Näinhän se on että naiset on niitä pahimpia toisilleen.

      • monikin
        joku eilen kirjoitti:

        ja toivottavasti laittaa ihmiset miettimään miten käyttäytyy työpaikoillaan ja muutenkin vapaa-ajallaan.Ihmismielet on niin vietävissä.

      • Mil-laN
        joku eilen kirjoitti:

        katsomaan diilin?
        Siinä oli hyvä esimerkki miten jotain aletaan syrjimään.Puukottamaan selkään ja mustamaalaamaan.Kaksinaamaiselta näytti se touhu. Kun se Kaisa palasi niin levy vaihtui äkkiä ja oltiin kuin ei mitään olisi tapahtunut eikä siinä porukassa ole kuin yksi joka myrkyttää jutuillaan koko porukan mielen,tavallaan se vahvin. Jetrohan siinä jotenkin sanoikin että voi hyvää päivää mitä käärmeitä.
        Kaksi korppikotkaa vauhdissa.Näinhän se on että naiset on niitä pahimpia toisilleen.

        ...katsottua enkä pidä ollenkaan näistä kahdesta naisesta jotka niin räikeästi osoittavat mieltään Kaisalle.

        Kaisa on kuitenkin suhtautunut tosi hienosti vaikka tiesi näiden naisten mielipiteistä, eikä lähtenyt samalle linjalle...harmi kun Kaisa putosi.

        Jetro on symppis.:)

      • Puhurix
        ? kirjoitti:

        aiotte täl kertaa vedätellä

        Mitä sä ajattelit aikatauluks?

      • Puhurix
        surullista kirjoitti:

        Sillä se miltä suljet silmäsi ja jätät paitsioon sen kuitenkin edestäsi löydät.

        Meiltä taas meni keski-ikäinen paikoilleen jymähtänyt esimies vaihtoon, joka sekaantui asiohin jotka eivät kuulu esimiehelle. Ja tilalle nuori, osaava, työstään oppiva ja edistyvä. ensin joutui melkoisen taakan eteen psykologiksi kuuntelemaan mitä edellinen oli saanut aikaan, eheytti työntekijät huomioimisellaan ja arvostuksellaan ja kun tämän oli tehnyt siirtyi hän omaan koppiin vasta vihdoinkin omia töitä tekemään. Ja on myös omin sanoin sanonut tärkeäksi nyt etäisenä pysymisen ja delegoinnut sen "kivan kaverin roolin sitten parille alaisilleen" Selvittänyt pienimmätkin närästyksen syyt ja vaivat silloin kun ne syntyvät, eikä jätä mitään keskeneräiseksi. kuuntelee myös toisten työyhteisöiden ratkaisumalleja ja sovelluttaa niistä parhaimpia meille.

        Luonnollisesti hän on tämän toteuttanut itsekin kantapäänkautta oppien, mutta pitää meidät ajantasalla toimintaperiaatteistaan. josta syystä valituksen aiheita ei työjohdolle kerry. Ja kun on asialliset tasapuoliset säännöt jokainen työntekijäkin tulee kuulluksi jo yhteisönsisällä eikä tunne itseään eriarvoiseksi. Tosin joutuu myös sopeutumaan laadittuihin tinkimättömiin sääntöihin. Mutta saa olla yrittämässä toteuttaa niitä osaltaan siitäkin huolimatta jotta hänen ajatukensa turhaksi lopulta osottautuisikin niin saa hän siihenkin vastauksen miksi.

        Jostain syystä se on nyt keski-ikäiset paikoilleen jymähtäneet esimiehet ongelmana usein kuulee. Toista on kun mennään ajassa taaksepäin kuulee eläköityneiltä esimiehiltä todella nerokkaita johtamistaitojen vinkkejä ja tämä huokuu vieläkin heidän koko olemuksestaan. Liialliset paineetko syynä tai liiallisen voiton tavoittelu estää hyvän toimivan tiimin kehittelytyötä? Sillä jos joukossa on yksi toimimaton rengas siihen kuuluu reagoida heti eikä syyttää sitä omasta osaamattomuudestaan. Sillä kaikki on kuitenkin vastassa ennemmin tai myöhemmin.

        Me kaikki muut ollaan väärässä. Näinhän se menee.

      • Puhurix

        Mä olen varmaan loukannut joitakin. Täysin tahattomasti.

      • Puhurix
        eniromaista kirjoitti:

        Jostain salakapakasta?

        tulla jonkun kiven alta.

      • Puhurix
        hertsileijaa kirjoitti:

        kun sinä tyttö se kaiken tiedät noin tarkkaan.
        no et vastannut kamulle, kauanko jatkatte tietoista vedätystä, tilipäivää odotellessa?

        Meikäläiseltä on tuo tili jäänyt tulematta jostain syystä, sitä nyt odotellaan ja kirjallisena :)

        Tänään vastasin. En ole joka päivä palstoilla. Pakko tehdä töitä välillä.

      • Puhurix
        tarkkana kirjoitti:

        myös esimiehenä.Aina välillä sanot että ups,näinkö se olikin sori?

        Pakko sanoa myös sori. Sä et ole ehkä huomannu, etten ole täydellinen. En ole.

      • Puhurix
        näen ja koen kirjoitti:

        kuinka roikut puhurixin puntissa näykkimässä. Kai ymmärrät kuinka teet itsestäsi entistä enemmän pellen, vaikka oletkin puskassa, niin korvasi näkyvät silti. Puhurixin arvostus nousee ainakin minun silmissäni nähdessäni kuinka hän jaksaa suhtautua sinuun erittin maltillisesti.

        lyhyet jalat ja pitkät puntit. Kyllä niissä kelpaa roikkua.

      • Puhurix
        Mil-laN kirjoitti:

        ...sellaista ihmistä hetkessä muuteta ja tuskin koskaan täysin lopettaa seläntakanapuhumista.

        Paras ja tehokkain tapa oli se, kun tämä aloitti puhumaan jostain työkaverista, niin muistutettiin häntä siitä mitä palaverissa sovittiin, että pyydetään sekin henkilö tähän keskusteluun mukaan josta hän puhui seläntakana. Se sai hänet lopettamaan siihen paikkaan.

        Tärkeintä tuollaisissa tapauksissa on se ettei itse lähde siihen mukaan, vaan sanoo "kylmästi" ettei kiinnosta.

        jokainen on alkanut häneen suhtautua. Kiitos, ei kiinnosta.

      • Puhurix
        joku eilen kirjoitti:

        katsomaan diilin?
        Siinä oli hyvä esimerkki miten jotain aletaan syrjimään.Puukottamaan selkään ja mustamaalaamaan.Kaksinaamaiselta näytti se touhu. Kun se Kaisa palasi niin levy vaihtui äkkiä ja oltiin kuin ei mitään olisi tapahtunut eikä siinä porukassa ole kuin yksi joka myrkyttää jutuillaan koko porukan mielen,tavallaan se vahvin. Jetrohan siinä jotenkin sanoikin että voi hyvää päivää mitä käärmeitä.
        Kaksi korppikotkaa vauhdissa.Näinhän se on että naiset on niitä pahimpia toisilleen.

        että myös jotkut miehet osaa homman.

      • Mil-laN
        Puhurix kirjoitti:

        jokainen on alkanut häneen suhtautua. Kiitos, ei kiinnosta.

        ...vaan muistaa ettei unohda häntä tyystin kaiken ulkopuolelle.

    • Mil-laN

      ...työpaikassa on valittajia eikä mikään asia ole hyvin.

      Meillä sanotaan yleensä suoraan, että koitas nyt rauhoittua...työkaverit ovat mukavia ja huumorintajuisia, ja sellainen valikoiva kuulo auttaa kestämään pahimmat kitinät.

      Porukalla kokoonnumme jonnekin viettämään iltaa ja siellä sitten pikkupikkukänösissä puhdistetaan ilmaa.:)

      • Yxitypy

        Näitä valittajia tahtoo olla.
        Jos ajattelee että näkis itse kaikki negatiivisessa valossa, niin tuntuis että aika raskasta olis työnteko. En minä ainakaan jaksais sellaista. Huumorin viljely työpaikalla on keventänyt monta raskasta työpäivää :=))

    • xxxyyy

      Kun viimeksi työyhteisöä muutin, minua varoiteltiin kovasti, että siellä, mihin olen menossa, on erittäin huono ilmapiiri porukan kesken. Menin kuitenkin, ja paikan päällä huomasin, että pari nuorta naista siellä sitä ilmapiiriä pilasivat, koska kokivat olevansa niin paljon toisia parempia ettei tämä työ ollut lainkaan heidän arvoistaan. Kun nämä pari sitten saatiin jatko-opintojensa pariin ja etsimään tosissaan sitä parempaa työtä, ilmapiiri parani kertavedolla huimasti. Nyt kaikki ovat kavereita keskenään, kukaan ei kyttää toisten tekemisiä vaan auttaa kykynsä mukaan. Työteho ja laatu ovat huippuluokkaa, eikä edes tämä niinsanotun laman varjolla tapahtuva saneerausinto ole työiloa tappanut. Minusta porukka on onnistunut hienosti ja ainut todellinen uhka on enää työnantajan lyhytnäköisyys, suurissa firmoissa kun johdetaan pelkästään kvartaalistrategialla.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1827
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1213
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1156
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe