ensi lauantaina.
mitenkä sitä ilmapiiriä sais jotenkin hauskemmaksi?
se vain tahtoo olla että minun mielen ne vetää aina pohjalukemiin vaikka olen surutyössä jo edistynyt ja tämä ei ole todellakaan ensimmäinen hautaanlaitto.setäni haudataan, isäni on apeana, serkkuni ovat surussa mutta mitä minä voisin tehdä vähän tunnelman kohottamiseksi ? omaa ohjelmanumeroa minusta ei ole tekemään.eihän niissä voi nauraa mutta tunnen jotenkin olevani näissä hautajaisvieraista etulyöntiasemissa muihin nähtynä.
miten autan surevia ? tietysti kuuntelemalla ja tukemalla , kaitpa se sitten on siihen tyytyminen.nämä ovat kuudennet hautajaiset. 2 kertaa olen katsonut ruumista arkussansa ja sen sanon että seuraavan kerran kun katson, niin yksin en mene nukkumaan seuraavaan 2:een viikkoon, mies täytyy sillon jo olla.
se vaan ei hetkessä haihdu mielestä se valkeus ja kuolema. ei , se oli todella mieltä järisyttävää.
onneksi pysyin järjissäni. ja mieleni on nyt tasapainoisempi kuin koskaan, olen oppinut ja hyväksynyt sen että minäkin kuolen. joskus joku laittaa minutkin joku päivä ruumisarkkuun.se on vain niin.juokse semme kilpaa kuoleman kanssa eikä sille voi mitään, se on niin lopullista ja surullista.se on todellista, en ennen tajunnut sitä mutta olen oppinut sen.kuolema on niin tyhjä, niin kolkko, niin loppu.hauta on viimeinen paikkamme tässä maailmassa.tässä minä opetan itseäni hyväksymään oman katoavaisuuteni mikä on todella vaikeaa.täytyy miettiä uudelleen mitä teen tässä maailmassa jotain hyödyllistä.minutkin laitetaan joskus arkkuun, se tuntuu niin hankalalta käsittää, minun piti olla se joka ei kuole, ei katoa.en usko siihen enään ollenkaa.olen kai aikuinen ihminen nyt !
mitenkä sitä ilmapiiriä sais jotenkin hauskemmaksi?
se vain tahtoo olla että minun mielen ne vetää aina pohjalukemiin vaikka olen surutyössä jo edistynyt ja tämä ei ole todellakaan ensimmäinen hautaanlaitto.setäni haudataan, isäni on apeana, serkkuni ovat surussa mutta mitä minä voisin tehdä vähän tunnelman kohottamiseksi ? omaa ohjelmanumeroa minusta ei ole tekemään.eihän niissä voi nauraa mutta tunnen jotenkin olevani näissä hautajaisvieraista etulyöntiasemissa muihin nähtynä.
miten autan surevia ? tietysti kuuntelemalla ja tukemalla , kaitpa se sitten on siihen tyytyminen.nämä ovat kuudennet hautajaiset. 2 kertaa olen katsonut ruumista arkussansa ja sen sanon että seuraavan kerran kun katson, niin yksin en mene nukkumaan seuraavaan 2:een viikkoon, mies täytyy sillon jo olla.
se vaan ei hetkessä haihdu mielestä se valkeus ja kuolema. ei , se oli todella mieltä järisyttävää.
onneksi pysyin järjissäni. ja mieleni on nyt tasapainoisempi kuin koskaan, olen oppinut ja hyväksynyt sen että minäkin kuolen. joskus joku laittaa minutkin joku päivä ruumisarkkuun.se on vain niin.juokse semme kilpaa kuoleman kanssa eikä sille voi mitään, se on niin lopullista ja surullista.se on todellista, en ennen tajunnut sitä mutta olen oppinut sen.kuolema on niin tyhjä, niin kolkko, niin loppu.hauta on viimeinen paikkamme tässä maailmassa.tässä minä opetan itseäni hyväksymään oman katoavaisuuteni mikä on todella vaikeaa.täytyy miettiä uudelleen mitä teen tässä maailmassa jotain hyödyllistä.minutkin laitetaan joskus arkkuun, se tuntuu niin hankalalta käsittää, minun piti olla se joka ei kuole, ei katoa.en usko siihen enään ollenkaa.olen kai aikuinen ihminen nyt !
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei hautajaisten hauskoja tarvitse olla mutta jos onnistuu tekemään vainajan "näköiset" hautajaiset niin se on hienoa. Tiedän että se on klisee se vainajan näköiset mutta jos niin onnistuu niin hautajaisista jää ikäänkuin levollinen olo. Musiikki, koristeet, muu ohjelma, niillä voi kertoa myös vainajan elämästä. Eikä nauru hautajaisissa kiellettyä ole.