Onneksi oululainen katutanssiryhmä pääsi jatkoon! Oli paljon parempi kuin se Yasu, vaikka myös hänkin oli ihan hyvä...Sen Markku Laamasen olisi voinut jättää pois finaalista.
Hyvä valinta tuomareilta
2
236
Vastaukset
- V
Ehdottomasti olen samaa mieltä. Ja kuten sanoit, ei se Yasu yhtään hassumpi ollut, mutta ei kuitenkaan aivan yhtä hyvä kuin katutanssiryhmä.
Ja tosiaankin, Laamasen olisi voinut jättää pois finaalista (kuinka se edes finaalin äänestettiin ja vieläpä suurimmalla äänisaaliilla?!).
Toivon, että tuomarit pystyvät tekemään jatkossakin yhtä hyvän valinnan kuin semifinaalissa nähtiin (tuli nimittäin pikkuisen arveluttava tunne tuomareiden arvostelukyvystä kun jotain semifinaalin päässeitä katselee..) - Dancer133
Joo, näki että kyseistä esitystä oli harjoiteltu muiden tanssijoiden esityksiä enemmän. Täytyy olla hurja työmäärä takana, että pystyy noin kurinalaisesti koko ryhmä tanssimaan yhteen.
Ehkä olisin vähän kaivannut vielä sitä fiilistä jota oli mielestäni hippusen enemmän silloin alkukarsinnoissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834483Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu253258Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392904Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172717- 162670
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432557Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142085Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737