Olis hyvä tutustua tuohon markkinatalouteen niin ei tarrttis ihmetellä kun puhutaan asiaa.Tosin siitä on niin kauan kun Suomi eli markkinataloudessa ettei tältä sukupolvelta voi tuota ymmärrystä vaatia.Kokoomuksen Suomessa on kuitenkin eletty Markan hautajaisista aina euroon jatkuvassa inflaation pelossa ,tuo pelko onkin ajanut meidät yhteiskuntaan missä raha ei ole nöyrtynyt enää kymmeniin vuosiin ja tällästä tää elämä sitten on eli mikään ei kannata.Tälläisestä jatkuvan kovan valuutan suojaamisesta on tämäkin työttömien ilmaiskoulutus seurausta,kun teollisuus ei enää Suomessa kannata on otettava kepulikonstit käyttöön eli harjottekijoita sisään ja harjoittelijoita ulos.Näin järjettömästä tilanteesta ei voida syyttää työnantajaa eikä viranomaista eli työvoima viranomaista joka ei ole lukenut tai opiskellut valtiotiedettä.Meidän bolshevikkihallitus taasen on sitä lukenut ainakin jotkut ja se joka ei ymmärrä että valtio tarvitsee oman valuutan työkaluksi pitämään työvoima kilpailukykyisenä ja vientivetoisena on täysi typerys ja niithän näissä viimeisissä kokoomuskoaalitioissa on ollut riittämiin.Olemme tulleet yhteiskuntaan joka on menettänyt taloudellisen pohjan eli tellisuuden ja kotimarkkinat.Kaikki järjettömän inflaation pelon takia.Tätä ongelmaa ei ole niillä valtioilla joissa on valuutta ja muut työkalut kunnossa ja jossa on järkevä valtion johto ja sitähän meiltä ei löydykkään enää.
Jokaisessa kokoomuslaisessa asuu piileva bolshevikki
kissamies57
156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Miksi sitten aina tiedotusvälineet ovat peloitelleet devalvaatiolla ja inflaatiolla.Tuohon on yksinkertainen syy,eli rikkaat tai sellaiset hyvempiosaiset joilla on suuria rahatalletuksia ja velkakirjoja ovat aina tajunneet että valtion tekemä devalvointi esim 30 prosenttia pienentää talletuksen pääomaa eli arvoa.Samoin hyvällä eläkkeellä tai virassa esim valtiolla olevat keskiluokka ja suurituloiset ovat ymmärtäneet että 30 prosentin devalvaatio syö heidän saavutettua etuaan.Mutta sitä nuo pässit ei ole ikinä ymmärtäneet että devalvaatio myös parantaa tyon kilpailukykyä ja että valtion menot ja tulot on pidettävä kurilla keinolla millä hyvänsä.Nyt näemmekin mihinkä tuo devalvaation pelko on meidät ajanut eli valtiot joutuvat jatkuvasti ottamaan lisää lainaa eli velkaa pystyäkseen maksamaan valtion virkailijoiden palkat ja työttömyyskorvauksen ja eläkkeetkin osittain.Olemme tulleet yhteiskuntaan missä mikään ei enää tunnu kannattavan.Esim pankkitoiminta on naurettavaa toimintaa näissä olosuhteissa missä marginaali pyörii jossain parin prosentin luokassa ja asunto ym lainojen korot ovat paria prosenttia.Tyhmäkin jo kuvittelisi ymmärtävän mitä noista luotoista jää pankille käteen.toista oli pankkitoiminta silloin kun meillä oli oma valuutta ja hyväksyttiin reilu inflaatio eli rahan nöyrtyminen.Tuolloin pankkilaina saattoi olla jopa 18 prosenttia ja silti se oli kannattavaa ottajalle ja pankille.Jos pankki esim sai keskuspankilta miljoonan ja lainasi sen lainanottajille 10 prosentin korolla sai pankki tuosta rahasta 100000 e korkoa eli rahan hintaa.vaikka inflaatio olisi ollut 10 prosenttia jäi reaalivoittoa 90000e ,eikö tämä ole kannattavaa pankkitoimintaa.Kysymys kuuluukin että miten teollisuus ja bisnesmaailma on hyväksynyt tämän bolshevismin jossa mikään ei kannata ja katanen hakee lisää velekaa?