Julkisuudessa kerrottiin yksityislääkärin suorittaman leikkauksen jälkihoidon aiheuttaneen HUS:ille 300 000 menot! Siis pelkästään yhden epäonnisen hoidon kuluja.
Tältäkin olisi vältytty, jos Suomessa olisi toimiva potilastietojärjestelmä!
Potilas ei ollut kertonut yksityislääkärille HUS:in suoritttamista laajoista tutkimuksista, joiden mukaan kyseiselle potilaalle ei voida suositella terveydellisistä syistä mainittua leikkausta. Jos yksityislääkärillä olisi ollut tämä potilastieto käytettävissään, hän olisi voinut päätyä toisenlaiseen hoitotapaan?
Samanlaisia tapaukisa tai turhia uusia ja yhä uusia tutkimuksia tehdään joka päivä tuhansittain. Ja vain ja ainoastaan siksi, että potilastietoja ei saada luovuttaa sairaalasta toiseen!
Äsken kerrotaan tapauksesta, jossa yliopistollinen sairaala oli määrännyt potilaalle sellaista lääkettä, jota ei lääkkeen ohjeen mukaan missään tapauksessa olisi saanut käyttää potilaanlle aikaisemmin määrättyjen lääkkeitten kanssa. Vain onnella asia selvisi kunnan terveyskeskuksessa, ennekuin oli liian myöhäistä.
Ministeri Hyssälä, mitä hallitus aikoo tehdä ajantasaisten ja toimivien potilastietodostojen kuntoon saattamiseksi? Asia on hoidettava mitä pikimmin - ennenkuin menetetään turhaan ihmishenkiä - parhaassakin tapauksessa ainakin turhaa työtä ja rahaa?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun potilas antaa luvan allekirjoituksellaan silloin saa luovuttaa,ainakin minun kohdallani on näin tapahtunut.
turha täällä on urputtaa