Miksi Helsingin Sanomat ei huolissaan tästä ?

Helsingin Sanomissa oli lueteltu ruotsinkielisten huolenaiheita, mutta miksi lehti ei kiinnitä huomiota niihin epäkohtiin, joita esiintyy suomenkielisen vähemmistön oikeuksien toteutumisessa niissä muutamissa ruotsinkielisenemmistöisissä kunnissa, joita vielä on.

"Kaupunginhallitus kehottaa huomioimaan kautta linjan:
Raaseporin palveltava tasapuolisesti molemmilla kotimaisilla

Kaupungille jätettiin kesäkuussa vetoomus tasavertaisesta äidinkielisestä palvelusta. Vetoomuksen allekirjoitti 464 raaseporilaista. Allekirjoittaneet suomenkieliset kuntalaiset vaativat vetoomuksessa samantasoista palvelua kuin Raaseporin ruotsinkielinen väestö saa.

Vetoomuksessa ilmaistiin myös huoli siitä, että kaupunki aikoo säästää suomenkieliselle väestölle suunnatuista palveluista.
Kaikkea ei käännetä molemmille

Hallinnon ja palvelujen järjestämissopimuksen mukaan, jonka Tammisaaren, Karjaan ja Pohjan valtuustot hyväksyivät vuonna 2007, on Raaseporin kaupungilla selkeästi kaksikielinen profiili ja ”näin turvataan kaksikieliset palvelut”.

Kaksikielisessä kunnassa on kokouskutsut ja pöytäkirjat kirjoitettava suomeksi ja ruotsiksi. Muiden kunnallisten toimielinten kokouskutsuissa ja pöytäkirjoissa käytettävästä kielestä päättää kunta.

Raaseporissa käännetään kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja lautakuntien pöytäkirjat ruotsista suomeksi. Tiettyjen toimielinten pöytäkirjoja ei käännetä kokonaan, tällaisia ovat esimerkiksi kaupunginhallituksen asettamien toimikuntien ja sivistyslautakunnan ruotsinkielisen ja suomenkielisen jaoston pöytäkirjat.

http://www.etela.com/uutiset/2009/091104-14.html
1109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaikkialla missä suruilla on vielä enemmistö, suomalaisia sorretaan. Sen sijaan hyvin pientäkin suruvähemmistöä hyysätään suomalaisenemmistöisillä alueilla.

Koska tähän tulee stoppi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pata kattilaa soimaa kirjoitti:

Helsingin Sanomissa oli lueteltu ruotsinkielisten huolenaiheita, mutta miksi lehti ei kiinnitä huomiota niihin epäkohtiin, joita esiintyy suomenkielisen vähemmistön oikeuksien toteutumisessa niissä muutamissa ruotsinkielisenemmistöisissä kunnissa, joita vielä on.

"Kaupunginhallitus kehottaa huomioimaan kautta linjan:
Raaseporin palveltava tasapuolisesti molemmilla kotimaisilla

Kaupungille jätettiin kesäkuussa vetoomus tasavertaisesta äidinkielisestä palvelusta. Vetoomuksen allekirjoitti 464 raaseporilaista. Allekirjoittaneet suomenkieliset kuntalaiset vaativat vetoomuksessa samantasoista palvelua kuin Raaseporin ruotsinkielinen väestö saa.

Vetoomuksessa ilmaistiin myös huoli siitä, että kaupunki aikoo säästää suomenkieliselle väestölle suunnatuista palveluista.
Kaikkea ei käännetä molemmille

Hallinnon ja palvelujen järjestämissopimuksen mukaan, jonka Tammisaaren, Karjaan ja Pohjan valtuustot hyväksyivät vuonna 2007, on Raaseporin kaupungilla selkeästi kaksikielinen profiili ja ”näin turvataan kaksikieliset palvelut”.

Kaksikielisessä kunnassa on kokouskutsut ja pöytäkirjat kirjoitettava suomeksi ja ruotsiksi. Muiden kunnallisten toimielinten kokouskutsuissa ja pöytäkirjoissa käytettävästä kielestä päättää kunta.

Raaseporissa käännetään kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja lautakuntien pöytäkirjat ruotsista suomeksi. Tiettyjen toimielinten pöytäkirjoja ei käännetä kokonaan, tällaisia ovat esimerkiksi kaupunginhallituksen asettamien toimikuntien ja sivistyslautakunnan ruotsinkielisen ja suomenkielisen jaoston pöytäkirjat.

http://www.etela.com/uutiset/2009/091104-14.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu