Kysymys

Sä olet näköjään jättäny vastaanatta joihinkin ihan mielenkiintoisiin kysymyksiin henkivaltoja ja riivaajia ja sen sellaisia käsitelevässä ketjussa jossa kuitenkin voimakkaasti puolustelit nkemyksiäsi näiden henkivaltojen olemassaolosta ja siitä kuinka niistä pääsee erron.

Käytkö ketjun läpi ja vastaa kysymyksiin ja kommentteihon?
368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos tarkoitat kirjoituksia joissa kyseenalaistetaan henkivaltojen olemassaolon ihmisissä, esineissä ja asunnoissa, minä en jaksa todistella kyselijöille. Raamattu kertoo näistä asioista. Jokainen asiasta kiinnostunut voi itse lukea. Kyseenalaistajat eivät usko Jumalan Sanaa. Silloin he eivät usko minun todisteluitanikaan. Minähän osoitan Jumalan Sanaa johon he eivät usko. Sitäpaitsi minun mielenkiintoni ei ole henkivalloissa. Minun mielenkiintoni on Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Hänestä ja pelastuksesta Hänessä tahdon kirjoittaa. Mutta minä nyt kuitenkin kysyn sinulta.

1. Onko Raamattu totuuden kertova kirja?
2. Miksi Efeson uskovat hävittivät kaiken materian mikä oli tekemisissä okkultismin kanssa?
3. Miksi Jeesus sanoi että Häneen uskova ajaa ulos pahoja henkiä Hänen nimessään? (Mark 16:17).
4. Mistä uskova ajaa pahoja henkiä ulos? Vastaan tähän itse: tietysti sieltä missä ne tekevät häiriötä.

Lue tämä Raamatun katkelma. Onko henkivallat todellisia tämän Sanan mukaan?

Apt 19:11-20 "Ja Jumala teki ylen voimallisia tekoja Paavalin kätten kautta, niin että vieläpä hikiliinoja ja esivaatteita hänen iholtansa vietiin sairasten päälle, ja taudit lähtivät heistä ja pahat henget pakenivat pois. Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa". Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa; mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?" Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä huoneesta. Ja tämän saivat tietää kaikki Efeson asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset; ja heidät kaikki valtasi pelko, ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti. Ja monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, menivät ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa. Ja useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden; ja kun niiden arvo laskettiin yhteen, huomattiin sen olevan viisikymmentä tuhatta hopearahaa. Näin Herran sana voimallisesti kasvoi ja vahvistui."

Äänestä
  • Paavalin tuotua oppia Efesoon, siellä heti poltettiin kirjoja ja paljon. Voisin vannoa, että helleenit eivät vapaaehtoisesti tuhonneet kulttuurinsa saavutuksia. Ei myös ole mahdollista, että ensimmäiset Jeesus-opin julistajat olisivat olleet niin vahvoilla, että olisivat voineet harjoittaa kulttuurivandalismia.

    Kohta olikin ja on uskonnollinen viesti tuhota kaikki, mikä liittyi muihin uskontoihin. Sitä ei ollut mahdollista kirjata sanoiksi ennenkuin kristinusko oli ainoa sallittu usko Roomassa. Se tapahtui 392 eaa. APT:n 19. lukuun kirjattu kohta laillisti kulttuurivandalismin. Se saatiin näin näyttämään lähes Jeesuksen määräykseltä.
    Ja kristinusko toteutti oppia raa'asti. Olympialaiset kiellettiin. Muiden jumalien kirkkoja, uhrilehtoja ja pyhiä paikkoja tuhottiin säälittä. Kun omiakin (harhaoppisia) kirjoja poltettiin niin sitä suuremmalla vimmalla poltettiin aikakauden kulttuurihistoriaa korvaamattomat määrät. Näin toimi kristinusko Suomessakin tänne tullessaan.

    Jaikalille kiitos, kun nostit tämän tärkeän huomion esille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaikalille kirjoitti:

Sä olet näköjään jättäny vastaanatta joihinkin ihan mielenkiintoisiin kysymyksiin henkivaltoja ja riivaajia ja sen sellaisia käsitelevässä ketjussa jossa kuitenkin voimakkaasti puolustelit nkemyksiäsi näiden henkivaltojen olemassaolosta ja siitä kuinka niistä pääsee erron.

Käytkö ketjun läpi ja vastaa kysymyksiin ja kommentteihon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu