No, tässä huomasin tänään, että tämä s-pankin maksuton tili ei olekkaan niin helppo tapa hoitaa raha-asioitaan, kun tuolta kaupoista nostaessa rahaa ei saakkaan sitä haluamaansa rahamäärää, vaan on tyydyttävä siihen määrään minkä ne sieltä ovat valmiita antamaan.
No, tänään olin haluamassa nostaa esim. 400 euroa, niin eivät suostuneet antamaan, että 300 euroa antaisivat, jos heidän kassansa sen verran olisi.
No, jouduin tekemään hirveän määrän polkupyörämatkaa, kun aamulla menin ensimmäiseen s-markettiin, niin eivät suostuneet antamaan edes 300 euroa, jonka olin siitä kaupasta aikaisemmin kyllä saanut nostettua, että jouduin sitten palaamaan ruokaostosteni kanssa kotiini, ja miettimään, että miten minä rahani tililtäni saisin.
No, sitten kun olin saanut hieman netin kautta tietoa muiden s-ketjun kauppojen avoinnaoloaijoista, niin lähdin polkemaan toiseen kauppaan, josta sain nostettua 100 euroa, ja sekin sitten pieninä kympin seteleinä, ja siinä oli vielä ongelmaa, kun tämä kassatäti ei osannut käyttää sitä laitetta, että jouduin odottelemaan aika kauan, ja tädin piti soittaa johonkin, että saisi sen noston suoritettua oikealla tavalla jne.
No, sain sieltä jonkin verran, mutta lähdin vielä siihen aikaisemmin aamulla käymääni s-markettiin, että josko nyt saisin sieltä rahojani nostella, kun ei ollut äskeisessä kaupassa tuon enempää antaa.
Ja, kun kyselin siellä s-marketissa, että paljonko olisitte valmiita antamaan rahojani, niin miesmyyjä vastaa, että ei tietoa, kun ei tiedä paljonko olen nostamassa. No, minä sanon, että 400 euroa, niin mies vastaa, että ei voi niin paljon antaa, että 100 euroa on maksimi. No, siinä sattui olemaan kaupan toinen myyjä myös lähellä, ja hän sanoi, että 300 on maksimimäärä. No, minä sitten nostan ne kolmesataa, ja sanon, että haluaisin tehdä toisen noston heti tämän jälkeen, että se olisi 100 euroa. No, he kumpikin sanovat, että en saa sitä 100 euroa, että toisena päivänä täytyy se tulla nostamaan.
Että, kyllä on älytöntä tämä touhu, kun köyhä yrittää rahojaan saada tililtään, niin niiden saaminen onkin jo aikamoinen temppu, että tästä huomasinkin, että millä tavalla täytyy jatkossa toimia, mutta kyllä tämä on vähän liikaa, kun kerran ovat pankkiireiksi alkaneet, niin täytyisihän nyt rahat saada semmoisina määrinä kuin on nostamassa !

Vastaukset 3
Vanhimmat
sillä saa vaikaka mitä, sillä saa tilin tyhjäksi.
minä en ole rahaa nostanut kuin viime keväänä pankista, silloin 5 ja 10 e seteleitä, vieläkin niitä on.
harmi kun sinulle niin kävi, kannatta varmaan vaihtaa pankkia, minä kyllä vien kaikki rahani S-pankkiin, eli menee tilit ja eläkkeet.
No, tässä kerron, että kyllä minulla kortti on, mutta se on tälläinen s-pankin pelkkä debit kortti, että siinä ei ole VISA ominaisuutta, joten en voi sillä nostaa ottomaateilta, ja en voi maksaa muissa kaupoissa sillä ostoksiani, että vain näissä s-ryhmän kaupoissa voin maksaa ostokset, ja nostaa rahaa, että näin on asianlaita.
No, minä osaan kyllä erinomaisesti näitä kortteja käytellä, mutta nyt, kun siirryin tähän maksuttomaan tilinpitoon s-pankkiin siitä syystä, että se oli hyvin kallista tämmöisen tilin pito edellisessä sampopankissa, että kun ei ollut silloin vielä tätä tietokonetta, jolla laskut olisi voinut ikäänkuin ilmaiseksi maksaa, niin jouduin maksaan näitä laskumaksuja 0,50 euroo per lasku ja siihen vielä tilinhoitomaksu korttimaksut, että niistä tuli aika paljon kertyneeksi yhdelle kuukaudelle, että en katso sitä ollenkaan oikeudenmukaiseksi toiminnaksi näin köyhää kohtaan, että sen johdosta vaihdoin huonompaan vaihtoehtoon, että ajattelin kyllä jaksavan toimia näiden mukaisesti, että ei voi enää ottomaateilta nostella, ja ei voi pankkikortilla maksaa kaupoissa ostoksiaan jne, että kyllä paritkin kerrat olen joutunut sanomaan esim. lidl-kaupassa, että nyt kyllä ei olekkaan rahaa lompakossa, ja kysynkin, että voinko käydä nyt heti tässä nostamassa rahaa toisesta kaupasta, että jätän ostokset kärryihin, ja tulen ne kohta maksamaan, että kyllä näinkin on siis päässyt käymään, kun en ole muistanut katsoa tai olen muistanut väärin, että onko lompakossa rahaa jne, että huh huh tätä eloa !
Että, tämähän on niin väärin kuin olla voi meitä köyhiä kohtaan, että me joudumme vähistä rahoista maksamaan rikkaiden puolesta nämä pankki maksut, kun rahakkaat rikkaathan saavat nämä palvelut ilmaiseksi ja vielä korotkin päälle tuloksi, että kyllä tämä on selvästi näin tämä asia !
Paska pulju koko S pankki. En ikinä käyttäisi. Sen verran minullakin on sentään vielä arvokkuutta (ja järkeä) päässäni,vaikka köyhä olenkin, että käytän pankkinani oikeaa pankkia enkä mitään kuppasta kauppapankkia.