Merle Sellend

Huhuilen taas kerran kokemuksia ko. virolaisesta kirurgista. Kertokaa ihmeessä, hyvistä ja huonoista.
284619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Pilasi minun kasvoni. Ei ottanut vastuuta tapahtuneesta. Lisäksi äärimmäisen arveluttava käytös. En koskaan unohda sitä ihmistä vaikka todella tahtoisin.

Äänestä
  • Missä toimenpiteessä olit, ja miten se epäonnistui?

    Hänen käytöksestään olenkin kuullut negatiivista, mutta ammattitaidon puutteesta en niinkään.

    Äänestä

  • Häntä harkitseva kirjoitti:

    Missä toimenpiteessä olit, ja miten se epäonnistui?

    Hänen käytöksestään olenkin kuullut negatiivista, mutta ammattitaidon puutteesta en niinkään.

    Olin kasvojen kohotusleikkauksessa. Hän vahingoitti kasvohermojani ja siitä syystä suuni toinen puoli ei enää toimi normaalisti. Ylähuuli nipistyy toiseen reunaan koska toinen puoli on tiedoton.
    Varmaan hän on ihan hyväkin mutta kun huono tuuli hänellä ja huono tuuri minulla niin näin kävi. En voi koskaan unohtaa. Hän varmasti unohti oikein nopeasti. Tilanteen selvittelystä ja jälkihoidosta annan hänelle niin ala-arvoisen arvion kuin vaan antaa voi.

    Äänestä

  • KATUJA kirjoitti:

    Miten pitkä aika leikkauksestasi on? Onko kasvohermosi yhä yhtä huonossa kunnossa vai onko mitään paranemista ollut havaittavissa? Itse olen menossa samaiseen operaatioon Sellendille kahden viikon kuluttua ja todella huolestuneena luen kirjoitustasi.

    Äänestä

  • brulette kirjoitti:

    Itse en ole ollut kyseisen kirurgin potilaana, mutta ystävilläni on kokemusta hänestä (rintojen suurennus). Mitään hyvää sanottavaa ei kyseisestä lääkäristä ole. En halua pelotella, mutta kehotan miettimään tarkkaan kenen annat kasvojasi leikata. Oletko menossa Christina´s Clinicin kautta operoitavaksi?

    Äänestä

  • KATUJA kirjoitti:

    Olin kasvojen kohotusleikkauksessa. Hän vahingoitti kasvohermojani ja siitä syystä suuni toinen puoli ei enää toimi normaalisti. Ylähuuli nipistyy toiseen reunaan koska toinen puoli on tiedoton.
    Varmaan hän on ihan hyväkin mutta kun huono tuuli hänellä ja huono tuuri minulla niin näin kävi. En voi koskaan unohtaa. Hän varmasti unohti oikein nopeasti. Tilanteen selvittelystä ja jälkihoidosta annan hänelle niin ala-arvoisen arvion kuin vaan antaa voi.

    Operaatiosta tuli kesällä 4 vuotta. Olen käynyt neurologilla, ja hän on todennut tilanteen peruuttamattomaksi. Tajusin sen melko nopeasti itsekkin kun leikkauksesta oli vain tovi.
    Saan korvauksena tapahtuneesta botoksia minut Sellendille lähettäneeltä lääkäriltä pitämään jotain tolkkua ylähuuleni vinoon vetäytymiseen. Elämäni on kohtuullista. Jouduin luopumaan minulle rakkaasta harrastuksesta koska se vaati paljon esillä oloa ja puhumista. Siihen en enää koskaan pysty, itseluottamus on poissa siihen asiaan. Se oli rankkaa mutta itseppä sinne menin. Mutta Merle Sellend jäi ikuisesti mieleen. Lääkärin etiikka? Mitähän sekin on. Sitä ei näkynyt ollenkaan hänellä.
    Mitä sitten teetkin tämän asian suhteen, minä siunaan sua sydämeni pohjasta ja toivon ettei sinun koskaan kävisi huonosti.

    Onneksi luin kirjoituksesi ajoissa. En todellakaan aio mennä kyseiselle kirurgille, hänen käytöksensä minua kohtaan on hiponut jo mielipuolisuutta. Itse yritin olla erittäin ystävällinen mutta toisesta päästä on tullut mm. huutoa puhelimessa ja luuria korvaan..Itselleni tuli viime kontaktista hänen kanssaan jopa fyysisesti niin paha olo että oksensin, se kertoo ehkä jo jotain. Valitsen suomalaisen kirurgin vaikka se tuleekin 4000 euroa kalliimmaaksi. Ihmisellä on vain yhdet kasvot ja niiden kohdalla ei kannata näköjään rahojaan säästää. (totta kai suomalainenkin kirurgi voi epäonnistua mutta kuulupahan ainakin suomalaisen potilasvakuutussysteemiin piiriin).
    Toivon sinulle Merle Sellendin leikkauksen uhrille joutuneelle paljon jaksamista ja voimia, ajatukseni ovat kanssasi. Älä missään nimessä syytä tapahtuneesta itseäsi. Moraaliton lääkäri ei ole lääkäri.

    Rauhallista joulun odotusta kaikille ja pysykäähän poissa noista Viron klinikoista. Suomen hoito on kallista mutta kannattavampaa.

    "Ihmisellä on vain yhdet kasvot ja niiden kohdalla ei kannata näköjään rahojaan säästää. (totta kai suomalainenkin kirurgi voi epäonnistua mutta kuulupahan ainakin suomalaisen potilasvakuutussysteemiin piiriin)."

    Potilasvakuutuksen korvauksiin ei kannata tuudittautua. Vakuutuksesta saa pienen kipurahan vain siinä tapauksessa että suomalainen lääkäri tekee virheellistä työtä tuottamuksellisesti. Yleensä saadulla rahallisella korvauksella ei pystytä teettämään tarvittavia korjausleikkauksia, korvaukset ovat aika pieniä. Jos leikkaus on mielestäsi epäonnistunut, mutta lääkäri on tehnyt leikkauksen hyvän hoitotavan mukaisesti ilman töppäyksiä, korjausleikkaus pitää maksaa omasta pussista.

    Äänestä

  • brulette kirjoitti:

    Onneksi luin kirjoituksesi ajoissa. En todellakaan aio mennä kyseiselle kirurgille, hänen käytöksensä minua kohtaan on hiponut jo mielipuolisuutta. Itse yritin olla erittäin ystävällinen mutta toisesta päästä on tullut mm. huutoa puhelimessa ja luuria korvaan..Itselleni tuli viime kontaktista hänen kanssaan jopa fyysisesti niin paha olo että oksensin, se kertoo ehkä jo jotain. Valitsen suomalaisen kirurgin vaikka se tuleekin 4000 euroa kalliimmaaksi. Ihmisellä on vain yhdet kasvot ja niiden kohdalla ei kannata näköjään rahojaan säästää. (totta kai suomalainenkin kirurgi voi epäonnistua mutta kuulupahan ainakin suomalaisen potilasvakuutussysteemiin piiriin).
    Toivon sinulle Merle Sellendin leikkauksen uhrille joutuneelle paljon jaksamista ja voimia, ajatukseni ovat kanssasi. Älä missään nimessä syytä tapahtuneesta itseäsi. Moraaliton lääkäri ei ole lääkäri.

    Rauhallista joulun odotusta kaikille ja pysykäähän poissa noista Viron klinikoista. Suomen hoito on kallista mutta kannattavampaa.

    Jos voisin katumalla saada vaihtoehdon, menisin kyllä mutta Suomalaiseen luottaisin. Minä hyvin ymmärrän naista joka tähän yleensäkkään lähtee. Miksi lähtee, oi ymmärrän! Se on jotenkin niin tärkeää jos se tärkeää on. Mutta se on todella tarkan harkinnan tulos, se maksaa, siinä on riskinsä ja silti: se toive saada pikkuisen uutta elinvoimaa, itseluottamusta ja tuntea olevansa ulkoisesti ok.
    Minulle on tullut melkoisesti lisää hintaa, ei ole kaukana tuo 4000 jonka suomessa enemmän maksaa. Tutkailen alituiseen voisiko vielä jotenkin saada apua. Ja apu maksaa.

    Kun kerroit noista oireista joita sait keskustellessasi Merle Sellendin kanssa, muistin sen hirvittävän kuvotuksen, suoranaisen PELON jota koin hänen edessään. Jälkimmäiseen tapaamiseen en enää uskaltanut mennä ilman kahta läheistä ihmistä joita hän ei oikein tahtonut päästää sisäänkään. Näkisitpä hänen käsialansa. Olen usein miettinyt viedä sen analysoitavaksi. Minulla on sitä aikamoinen pätkä......
    Minun kaikki hyvät ajatukseni seuraa Sinua ja sitä Suomalaista joka tekee sinusta uudelleen kauniin!!!!!
    Hyvää Joulua!

    Äänestä

Harmittaa lukea Merle Sellendistä vain negatiivista. Minulle kehuttiin etukäteen Sellendin taitavuutta, mutta samalla varoitettiiin käytöksestä.
On ikävää jos hän on tehnyt yhden vakavahkon virheen. Luulen, että hän on tehnyt tuhansia erittäin onnistuneita operaatioita. Edustan yhtä niistä.
Elämä on joskus arpapeliä.Virossa ei ole potilasvahinkolautakuntaa ja muutoinkin kaikilla on hyvät mahdollisuudet selvittää etukäteen, mitä riskejä ottaa.

Äänestä

Hän kohotti tuttavani kasvot, olin mukana leikkausreissulla. Selleld oli kuin jääkalikka, mutta kyllä ne kasvot on oikein hienot. Ehkä sitten vain kävi tuuri?

Olen miettinyt samaa operaatiota, joten ennen Sellndin veitsen alle menoa olisi tietysti hauska kuulla vähän muiltakin kokemuksia... Aluksi olin varma, nyt alkoi arveluttaa.

Äänestä
  • Hän leikkasi helmikuussa yläluomeni. Leikkaus onnistui hyvin eikä arpia näy enää ollenkaan. Hän kohteli minua asiallisesti, vaikka olin myös kuullut, että hän on erittäin töykeä. Minulle ainakin jäi hyvä kuva ammattitaitoisesta kirurgista ja aion mennä uudelleenkin.

    Äänestä

On leikannut minun yläluomet 2 vuotta sitten ja ovat todella onnistuneet joten tänään hän leikkasi alaluomeni ;) käytöksestä varoitettiin myös minua mutta on ollut erittäin asiallinen molemmilla kerroilla. Itse voin suositella häntä ja Thȅ Look:ia.

Äänestä

Olen tosi tyytyväinen tri. Merle Sellendin minulle tekemään faceliftiin sekä kaulan kiristykseen sekä alaluomien korjaukseen. Pelkäsin toimenpidettä luettuani hänestä kirjoitettuja negatiivisia kommentteja.

Mutta ilokseni hän oli tosi ystävällinen, kyseli omia toiveitani ja kertoi realiteetit( keskustelimme englanniksi koska sanoi ettei osaa hyvin suomea). Hän ei ollut lainkaan sellainen kun olin luullut. Ennenkaikkea hän on tosi osaava kasvojen alueen kirurgiassa( ainakin minun kohdalla).

Tulokseen olen äärettömän tyytyväinen. Toipuminen sujui ongelmitta ja olin jo kolme päivää leikkauksesta kaupoissa huiviin ja aurinkolaseihin verhoutuneena.

Omasta kokemuksestani voin suositella häntä lämpimästi.

Äänestä

Olen samoilla linjoilla, olen myös toipumassa faceliftistä hänen suorittamanaan. Viivyttelemättä pitkään menoa kun luulin että pitää mennä Lookin kautta, mutta kun selvisi että on muukin (muitakin?) vaihtoehto niin toteutin haaveeni. Löysin hänet tuttavan kautta.

Äänestä

Varmasti hyvä kirurgi! Mutta ei ehkä paras mahdollinen mitä tulee vuorovaikutukseen...

Äänestä

Eihän kenellekään Virossa toimivalle kirurgille kannata nykypäivänä enää mennä suomalaisten välitystoimistojen kautta, ja maksaa satoja euroa ylimääräistä. Jokaisella kirurgilla on omat suomenkieliset nettisivut, ja suomea sekä englantia puhuva henkilöstö. Sitäpaitsi konsultaatioita ei saisi edes tehdä muut kuin erikois sairaanhoitajat, mutta mieluiten itse kirurgi.
S Bonus kortilla tuon lauttamatkan saa 9€. Itse en kuitenkaan tekisi leikkausta Virossa. Kävin kerran Tallinnassa julkisessa ensiavussa. Hoitajalla oli Tekokynnet, ei hanskoja, tumpattu tupakka tuolin takana ja yritti ruiskuttaa jotain tuntematonta ainetta odotellessani lääkäriä ilman desinfiointia. Aloin huutamaan ettei koske.
Tämän jälkeen minut käskettiin paneelin eteen. Paneeli on kuin tuomioistuin. Seisot 6 ihmisen edessä pitkän pöydän takana. Kukaan ei koske sinuun. Tämä paneeli sitten päättää ulkonäön perusteella oletko sairas!:) Myöhemmin kun kerroin tapauksesta Suomessa, kirurgi totesi että toimin oikein kun lähdin tilanteesta. Tämä v 2013, Viron parhaassa sairaalassa!!

Äänestä

Toi idiootti123 pyörii täällä joka puolella reuhaamassa ja valehtelemassa. Ei kannata noteerata sitä miksikään.

Äänestä
  • Voisitko ystävällisesti täsmentää mitä ylläolevassa on valehtelua? Tai muualla. Kiitos.

    Äänestä

  • Vanha.kiukkunen.ämmä Äidinkielestä tuskin tuli Laudaturia.

    Äänestä

Mitä näihin kotimaan klinikoitten mainostamiseen tulee, ei ole todellakaan takuuvarmaa tulosta niissäkään. Olin kalliissa paikassa leikattavana ja tulos oli täysi katastrofi. Onnea matkaan.

Äänestä

Olin Sellendin luona konsultaatiossa. Hän on voimakas persoona, tarkka ja vaativa. Vaatii perusteelliset testit ja kokeet ja jälkihoidon omalla klinikallaan Tallinnassa. Yhdellä silmäyksellä hän tiesi, mitä minulle pitää tehdä. Sain hänestä erittäin vakuuttavan ja luotettavan kuvan.
Pitää huomioida, että hänellä on kateellisia kilpailijoita, eikä kaikki jutut täälläkään ole välttämättä tosia. Ja jos onkin, ei se tee hänestä huonoa kirurgia, potilaalla jokin hermo saattaa sijaita epänormaalissa paikassa tms.
Suosittelen häntä vaativalle asiakkaalle.

Äänestä

Uppaus

Äänestä

Olin Sellendillä alaluomileikkauksessa keväällä suomalaisen välittäjän kautta. Ei negatiivista sanottavaa. Suomalainen välittäjä (EI Look) kertoi suoraan kysyessäni että hän on äärimmäisen pedantti ja taitava kasvoihin kohdistuvassa kirurgiassa, mutta persoona ollut näiden yhteistyövuosien aikana varsin ... no vaativa kaiketi. Nyt muutamana viime vuonna on kuulemma tapahtunut pientä pehmentymistä, mutta napakka nainen edelleen. Tuloksen tasaisuus on pitänyt yhteistyön voimassa vaikka varsinkin aiemmin on tullut sanomista tohtorirouvan persoonasta.

Leikkaus sinänsä meni hyvin ja omalla kohdallani oli ihan hetkittäin jopa mukavahko, mutta ei nyt mitenkään lämpimäksi ihmiseksi voi kutsua. Arvet hieman vielä punoittaa mutta näkee kyllä jo että tulos on toivottu, ellei nyt enää lähde muuttumaan.

Äänestä

Olen myös menossa kasvojenkohotuksen ko. kirurgille. Kertokaa kokemuksia...Puhelimessa jo tajusin että on vaikea ihminen. .. Mutta kirurgi?

Äänestä

Miksi mennä Viroon. Suomessa on hyviä lääkäreitä. Eikä hintatasokaan ole suuri. Virossa kun tulee ongelma, olet yksin sen kanssa. Kokemusta on.

Äänestä

Kävin Sellendillä leikkauttamassa alaluomien silmäpussit 2018. Tulos oli hyvä ja hinta yli 1000 € halvempi kuin Suomessa. Mitään välittäjiä en käyttänyt, vaan soitin suoraan Sellendille, sovin arviointiajan ja arvioinnin yhteydessä sovin leikkausajan.
Sellendin käytöstä täällä moni on arvostellut. Itse en ollut hakemassa empatiaa , vaan osaavaa kirurgia, joten asiallisen kuiva tyyli oli minusta ihan paikallaan. Voin tosin kuvitella, että epärealistisin odotuksin arviointikäynnille menevä henkilö helposti pahoittaa mielensä Sellendin suorapuheisuudesta. Minusta on kuitenkin kirurgin velvollisuuskin kertoa potilaalle oma asiantuntijan näkemyksensä mahdollisimman selkein sanoin.

Äänestä
  • Kävin kyseisen lääkärin luona kasvojen kohotuksessa noin 7 vuotta sitten. Olen ollut tosi tyytyväinen lopputulokseen. Nyt menossa otsakohotus yläluomikeikkaubseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

häntä harkitseva kirjoitti:

Huhuilen taas kerran kokemuksia ko. virolaisesta kirurgista. Kertokaa ihmeessä, hyvistä ja huonoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu